Piilossa kattojen yllä.

Kerron pienen salaisuuden. Olen barrikoinut itseni pariksi päiväksi kotiini erilaisten tekosyiden varjolla. Ihmetellyt kysyjille kuinka kiireinen olen, enkä millään jotenkin kuitenkaan muista, että missäs minun nyt piti ollakaan. Parannellut itseäni flunssasta ja syysmelankoliasta ja kähissyt jotain epäselvää. Ja kipittänyt sitten maailman selän takana hissuksiin herkkukauppaan ja kotiin, hypännyt keskellä päivää sänkyyn ja vetänyt peiton korviin. Ihan salaa itseltänikin – teeskennyt olevani vähän niinkuin levon tarpeessa.

 

Mutta totuus on että juhlin sitä, että tällä viikolla alkoi syksy. Vihdoin!

 

Kahdessa päivässä lehdet ovat muuttaneet väriään, kadut kiiltävät märkinä ja mereltä tuulee läpi kaupungin, paljaasti ja karusti. Mikään ei tuoksu siltä kuin tuuli syksyllä.

 

Minä kaivaudun syvemmälle peitteisiin ja luen. Tai katson Gilmoren tyttöjä (tunnustan paheeni!) syöden Ainon mokkajätskiä. Ja välillä leikkaan luumuvuorta hilloksi ja myhäilen sateista Vallilaa märistä ikkunoista. Ehkä fiilistelen pikkaisen musiikkia, jotain hidasta ja vähän synkkää. Nakkaan hillon uuniin ja kääriydyn sohvalle kuuntelemaan hitautta. Syksyllä ei tarvitse ylisuorittaa.

 

(No. Tietenkin vain siinä tapauksessa, että on menestyksekkäästi välttänyt kaikki työväenopiston kurssit ja reippaat ideat ryhtyä harrastamaan taijita. Minä onneksi olen sen verran laiska, etten koskaan pääse näissä ideoissa toteutukseen asti.)

 

Syksy on minulle vähän niinkuin Carlos Ruiz Zafonin Barcelona. Sumuinen tarinoiden verkko, jonka sateen ääneen kätkeytyy rakkautta, menetystä, nuoruuden hulluutta ja loppumaton kaipuu. Ja jonka heijaukseen voi heittäytyä ihan rauhassa piiloon hetkeksi, suruilta ja marraskuulta, ja kuvitella olevansa vaikka missä. Avata kirjan, kääntää selän ulkomaailmalle ja todeta tyytyväisenä: on se kyllä hyvä, että se auringonpaiste jo loppui! Tässä alla pari tämän hetken paikkaani – missä te mahdatte olla?

 

Carlos Ruiz Zafon: Taivaan vanki (Otava 2012) – takuuvarmaa ja hirvittävän kaunista todellisuudenpakoa!

Kjäll Westö: Kangastus 38 (Otava 2013) – mestarin tarina sairastuneesta kansakunnasta

Leena Parkkinen: Galtbystä Länteen (Teos 2013) – saariston lasten synkempi puoli, mielenkiintoinen minulle uusi kirjailija, suosittelen.

 

ps. Vallilassa haaveillaan muuten myös ihan oikeasta Barcelonasta – sen kolleille lähdetään naukumaan lokakuussa!

Kommentit (3)

Vierailija

Terveisiä Barcelonan kulmilta, josta käsin blogiasi fanitan. Sattumoisin luen paraikaa myös Carlos Ruiz Zafonia, pakkohan se on kun autenttisessa ympäristössä on. Sattumoisin satuin myös lukemaan kirjoituksesi joogasta kun löysin täältä itselleni täydellisen joogataivaan. Melkein kolmekymppisen levottoman sielun on niin helppo samaistua teksteihisi ja monet "no niinpä!" hetket olen blogisi parissa viettänyt. Kiitos kaunis niistä ja upeista teksteistäsi. Tervetuloa naukumaan kolleille lokakuussa, minä voin yrittää pitää lippua korkealla siihen asti :) Kaisa

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Hiphei ja kiitos - tulipa oikeaan saumaan ja hyvä mieli! Ah, juuri buukattiin kämppä, Gracia odottaa...mikä sun joogapaikan nimi on?

Vierailija

Heippa taas, miun joogapaikka on tämä http://www.jannayoga.com/. Tyylisuunta on Jivamukti, jota ei näköjään ihan lähellä Suomea sitten olekaan. En tiedä kuinka tulen selviytymään jahka täältä kotiudun. Mutta suosittelen ehdottomasti käymään tutustumassa tunteihin jos yhtään aikataulut natsaa :).

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat