Millaista elämä olisi surffivaimona korkealla kukkulalla, meren äärellä?

Olen aina ollut heikkona fantsuun, fantasiakirjallisuuteen. Tarinat rinnakkaisista todellisuuksista, kätketyistä maailmoista ovat kiehtoneet mieltäni – loputtomat mahdollisuudet siitä, mitä voisi olla, jos olisin kääntynyt tuosta kulmasta vasempaan tai jos vielä osaisin sulkeltaa metsän pinnan alle ja kurvailla sammaleen mutkissa niinkuin pikkutyttönä.

Viime aikoina olen leikitellyt seuraavalla ajatuksella. Millaista elämä olisi jos jäisin surffijumalan vaimoksi Nicaraguaan, asumaan meren katolle, pienen kukkulan päälle, jonka tuulessa on kirkas suolan maku. Kyseisellä surffijumalalla, hyvällä ystävälläni Oliverilla, olisi varmasti mielipiteensä asiaan, mutta kuvitellaanpa hetken, että suunnitelma olisi toteuttettavissa.

Elämä olisi yksinkertaista. Nicaraguan kulttuuri ei jätä tilaa arpoa miehen ja naisen paikkaa. Täällä naiset siivoavat ja kokkaavat – ja miehet tekevät sen minkä kokevat tärkeäksi. Esimerkiksi surffaamisen. Tai talon rakentamisen. Tai päiväunet. Surffijumalani kanssa liikkumavaraa löytyisi kenties hivenen enemmän, mutta en itse asiassa tiedä haluaisinko edes käyttää sitä. Pestessäni pyykkiä alkeellisessa keittiössä ja katsellessani ikkunasta avautuvaa näkymää auringossa kimmeltävälle lahdelle, tunnen olevani kertakaikkisen hyödyllinen ja oikealla paikallani. Oliver puuhastelee jotain pihalla ja huikkaan, josko hän haluaisi pienen välipalan. Kääräisen kokoon herkullisen tacon, heitän sen hymyilevälle surffijumalalleni ja jatkan keittiön siivoamista. Haistelen hieman ilmaa ja arvon tuleeko sade nyt vai vasta illalla. Kannattaako kipittää alas rannalle lautani kanssa pienelle surffille ja ehtisiköhän Oliver kanssani aallolle...

Ja mietin sitä, jaksaisiko aivoni loputon liike rauhoittua pienen talon verkkaiseen rytmiin. Kyllästyisinkö puheenaiheisiin, jotka suurimmaksi osaksi käsittelevät sitä, että riittääkö vesi, ovatko sähköt taas poikki tai mitä syötäisiin illalla. Riisiä ja papuja, useimmiten. Hiipisikö levottomuus jäseniini ja kaipaisin alakertaan sushille tai korkoja jalkojeni alle. Ja olisiko tämä verkkainen onni minulle tehty?

Siihen asti on mukava leikkiä surffivaimoa ja kokkailla keittiössä taivaankannen sapuskaa pienelle perheellemme Gigantessa. Ja tosiaan hymyillä Oliverin kanssa elämän parhautta. Pieni pala taivasta riittää juuri nyt.

Kommentit (4)

Vierailija

...ja se ois siis sulle ihan ookoo että sä pyykkäät ja kokkaat ja tiskaat (koska oot nainen) kun sun mies on päiväunilla (koska on mies)?

terv. Ilonpilaaja a.k.a Santtu ;) 

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

Heips! Mutta muistakaamme että keskiössä on ennen kaikkea naisen valinta henkilökohtaisessa elämässään. Ymmärrän kyllä sen, että tämä ei näytä kovin hyvältä esimerkiltä , mutta mä oon yhäkin sitä mieltä, että mä oon tapellut jo tarpeeksi yhteisön edestä ja jos pyykkääminen mut tekis onnelliseksi, niin miksei? mut eihän se tee...kun olen vaan yhäkin kertakaikkiaan epäsiisti ihminen ja vielä kiukkuinen femmarikin, joka tarvitsee ne korot...mut herkullinen ajatusleikki sinänsä!

Vierailija

Herkullinen (ja houkuttava) ajatusleikki totta tosiaan! Nykynaisen vastuulla on paljon. Itse olen leikitellyt ajatuksella hyvin perinteisistä miesten ja naisten töistä ja todennut, että siten elämä olisi huomattavan paljon yksinkertaisempaa. Todellisuudessa olen kuitenkin hyvin "ittellinen" nainen, jolle naapurin lapset tulevat ihmettelemään kesken trampoliinin kasauksen, että miksei teidän isi tee tuota. " Koska näitten äitikin osaa," oli vastaukseni.

Vallilan Irma
Liittynyt25.10.2012

tämä on mielenkiintoinen aihe - ittellinen nainen voinee olla myös keittiössä, eikö? Vastausta mulla ei kyllä ole, kunhan vaan tiskailen näitä mukeja ja katselen maisemaa...tällä kertaa päätän olla ajattelematta liikoja!

Seuraa 

Blogiarkisto

2013

Kategoriat