Hei,

blogin kirjoittaminen on ollut mielessä monen monta kertaa. Työkiireet, väsymys ja muu elämä ovat kuitenkin sysänneet ajatukset nurkkaan, eikä kirjoittaminen ole edennyt alkua pitemmälle. Kevät ja alkukesä ovat olleet suurten muutosten aikaa elämässäni. Toukokuun lopussa lopetin 10 vuoden työrupeaman vakuutusyhtiössä. En saanut työstäni enää mitään iloa, joten oli aika tehdä muutos. Olo on kauhistuneen optimistinen. Toivon saavani kirjoittamalla ajatuksia järjestykseen. Lisäksi toivon, että ne elämän pienet onnelliset hetket, jotka helposti unohtuu, tallentuisivat edes osaksi tänne. Saattaa olla, että kukaan ei eksy tänne blogiin. Ensisijaisesti kirjoitankin itselleni ja jos joku muukin tätä välillä lukee, niin aivan mahtavaa.

Itsestä vielä sen verran, että olen 45-vuotias yhden, jo omilleen muuttaneen pojan äiti. Asustamme mieheni kanssa vanhaa rintamamiestaloa pirkanmaalla. Lisäksi meillä on karvainen kakara Kyösti-koira (alla oleva kuva).

 

 

Olen ammatiltani tradenomi, puuseppä, hotellivirkailija ja matkatoimistovirkailija. Saatatte huomata, että pidän opiskelusta (näin aikuisena). Rakastan lukemista, luontoa ja eläimiä. Erittäin aktiivinen koira pitää liikkeessä, minkä lisäksi käyn salilla ja ryhmäliikunnassa paikallisessa kuntokeskuksessa. Vuosi sitten toteutin pitkäaikaisen haaveen ja aloitin italian kielen opinnot.

Onnellisuus lähtee pienistä asioista. Sitä on vain vaikea aina kiireen keskellä muistaa.

Peace and love, muruset <3

- Johanna

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Hei, olen Johanna. Monen mutkan kautta päätynyt keski-suomesta pirkanmaalle. Vaimo ja aikuisen pojan äiti. Sydäntäni lähellä luonto ja eläimet. Rakastan perheeni lisäksi hyvää kasvisruokaa ja kauniita vaatteita.

Mukavaa, kun pääsit mukaan.

Hae blogista

Blogiarkisto

2018

Kategoriat