Kirjoitukset avainsanalla ölökyn ähkäsy

Olemme vuodesta 2011 saakka käyneet kaveriporukalla jossain päin Suomea "eräjormailemassa". Perinne alkoi ystäväni 40-vuotispäiviltä ja sijoittuu aina hänen syntymäpäivänsä tietämille ihan kesäkuun alkuun. Ensimmäisenä vuonna kiipesimme Kilpisjärvellä Saanan huipulle. Ystäväni on kertoman mukaan saanut alkunsa siellä ja samaten toisen nimensä, Saana. Vuosien varrella olemme käyneet mm. vaeltamassa Kolilla, melomassa Savonlinnassa, kiertelemässä nähtävyyksiä Prahassa ja ihmettelemässä rannikon elämää Kustavissa. Pitkän viikonlopun ohjelma on aina sama; liikuntaa, hyvää ruokaa ja juomaa, mukavaa yhdessäoloa ja paljon naurua.

Tänä vuonna kulkueemme suuntautui Hossan kansallispuistoon Suomussalmelle. Hossa on Suomi 100-juhlavuoden kansallispuisto ja 40.kansallispuistomme. Suosittelen muuten luontoon.fi-sivustoa http://www.luontoon.fi/hossa, mistä löytyy tietoa kaikista kansallispuistoistamme.

Torstai meni matkustaessa, mutta perjantaina heti aamupalan jälkeen suunnistimme vaellusreiteille. "Ölökyn ähkäsy" on 10 kilometrin suht haastava reitti. Vaellusajaksi annetaan viisi tuntia, mutta alitimme sen selvästi, vaikka pysähdyimme ottamaan kuvia aika ajoin ja hörppimään vettä. Kivikkoiset polut ovat kapeita ja täynnä puiden juuria. Jyrkkiä nousuja ja laskuja on paljon. Ölkky tarkoittaa rotkoa/kanjonia ja matkalla suusta pääsee monta ähkäisyä, siitä nimi. Ölökyn ähkäsy kiertää Julma-Ölkky-järven, mutta haluttaessa voi kiertää puolta lyhyemmän reitin ja suunnistaa riippusillan kautta takaisin lähtöpisteeseen. 

Perjantaina osa porukasta halusi vielä käydä katsomassa Värikallion esihistoriallisia kalliomaalauksia. Reitti on yhteensä 7,5 kilometriä, mutta Julma-Ölkyn kiertävään reittiin verrattuna todella helppokulkuinen.

128 porrasta kavuttavana
128 porrasta kavuttavana

Majoituimme mökeissä Camping Hossan Lumossa. Hossan Lumon omistajat olivat ihastuttavia ja lämminhenkisiä ja saimme heiltä apua mieltä askarruttaviin kysymyksiin. Lumosta löytyy sekä vanhempia että uudempia mökkejä, tilaa asuntoautoille/-vaunuille sekä teltoille. Mökeistä on hienot maiset Hossanjärvelle. Rannasta löytyy upouusi yhteiskäytössä oleva (naisille ja miehille eri puolet) sauna, jota voi myös varata omaan käyttöön. Hossan seutu on kaunista kuivaa mäntymaastoa. Kansallispuiston alue on todella siisti ja reiteiltä löytyy useita nuotiopaikkoja laavuineen sekä ulkohuusseja (muistakaa omat vessapaperit).

Matkaa Valkeakoskelta tulee hieman yli 700 kilometriä, mutta mikäs siinä oli hyväkuntoisia teitä ajellessa. Jos yhtään kansallispuistot ja luonnossa liikkuminen kiinnostaa, iso yläpeukku Hossalle sekä Camping Hossan Lumolle.

Johanna

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mistä on tämä blogi tehty?

Rintamamiestalon remontoinnista, puutarhan kuopsuttamisesta, ekologisesta muodista ja kauneudenhoidosta ja kotimaan matkailusta.

Niistä on blogini tehty.

 

"On kaksi tapaa elää:

joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä,

tai niin, että kaikki on ihmeellistä."

-Albert Einstein-