Kirjoitukset avainsanalla Minä itse

Aloitin tämän oman blogini noin vuosi sitten monen vuoden jahkailun jälkeen. Blogin suunta on vieläkin vähän hakusessa. Pelkkää muotiblogia tästä ei ole tule, koska en kannata ostamista ostamisen ilosta. Ruokablogiakaan tästä ei saa, koska en ole mitenkään kekseliäs ruuanlaittaja. Kasvisruokaohjeita tulen varmasti jakamaan, mutta ne ovat toiset ihmiset kehittäneet. Sama juttu leivonnan kanssa. Rakastan kaikkea hyvää ja olen hyvä leipomaan, mutta pidän itse eniten perinteisistä leipomuksista, kuten pullasta ja Hanna-tädin kakuista ja kaneliässistä. Ja sitten on vielä sisustaminen. Pakko sanoa, että en sisusta. Enin osa huonekaluista on ollut meillä jo vuosikausia. Osa hankittu uutena, mutta isoin osa on isovanhempien entisiä ja osa kirppareilta ja kierrätyskeskuksista. Blogini tulee siis pysymään vastaisuudessakin samanlaisena sillisalaattina. Ei lifestyleä, ei livstiliä, vaan omaa elämää.

Mutta miksi rupesin miettimään, onko tällä mitään tulevaisuutta. Olen huomannut, että ihmisiltä on katoamassa pitkäjänteisyys (oma empiirinen tutkimukseni lähipiirissä). PItempiin kirjoituksiin ei jakseta keskittyä, saati sitten kokonaista kirjaa lukea. On helpompi napata iPad ja katsoa Youtubesta videoita ja Netflixistä leffoja. Seuraan jokusta ulkomaista blogia ja heistä kaikki ovat siirtyneet myös Youtubeen. Osalla blogi on jäänyt kokonaan, osa jaksaa päivittää molempia. Suomen blogiskenessä en ole vielä huomannut suurta muutosta, mutta podcastit ovat tulleet suosituiksi, joten miksi ei Youtube kanavakin.

Seuraan itsekin Youtubesta joitan kanavia, mutta jos pitäisi valita, olisi valintani ehdottomasti blogit. Kuten myös kirjat (versus elokuvat). Podcasteista en ole itse innostunut ollenkaan. Kuuluvat samaan kategoriaan äänikirjojen kanssa.

Mutta mitä mieltä te olette? Onko blogien aika ohi? Luetteko te vielä blogeja?

Aion itse jatkaa kirjoittamista. Omaksi ilokseni ja toivon mukaan jokusen lukijankin iloksi. Olen onnellinen kaikista, jotka käyvät lukemassa blogiani. Satojen blogien joukosta on vaikea erottua, varsinkin kun blogissani ei ole mitään erityistä twistiä (eikä elämästäni saa aikaan mitään suuria paljastuksia).

-Johanna

Kommentit (4)

Hakkarainen

Löydän kaikki muotivirtaukset liian myöhään - samoin kävi kohdallani blogien kanssa. Perustin siis oman esikoisblogini nyt, kun joka paikassa maalaillaan lopun alkua ja sanotaan, että blogit ovat katoava kansanperinne. Eli toivon todellakin, että blogien aika ei ole ohi.

Vierailija

Luen blogeja, luen kirjoja, sekä paperisina että sähköisinä, en kuuntele podcasteja enkä äänikirjoja, mutta kylläkin radiota. Muodit on muoteja, niistä jää elämään jokin asia, mutta sitten ne muuttuu. Videoihin kyllästytään aikanaan, osin, tosin, jotain niistäkin jää, mutta taas keksitään uutta.
Mutta kirjat, tarinat, jäävät elämään, se on varmaa, ehkä nekin löydetään taas uudestaan :)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Pelkästään euroopassa heitetään kaatopaikalle 4 miljoonaa tonnia (!) myymättömiä vaatteita. Ainoastaan pieni osa kierrätetään. Miettikää mikä määrä luonnonvaroja, ihmistyötä, kuljetuksia ym viskataan kaatopaikalle. Vaatetusala on yksi pahiten saastuttavista teollisuudenaloista. FYI, Ranska edustaa 17,5 % tuosta 4 miljoonasta tonnista. Maa on nyt ottamassa ison askeleen ja on edelläkävijänä ensi vuonna hyväksymässä lain, jossa toiminta kielletään.

Olen valmis myöntämään sen ensimmäisenä. Minulla on liikaa vaatteita. Olen luullut ostavani vain tarpeeseen, mutta lähempi tarkastelu osoitti, että tämä ei itse asiassa pidä paikkaansa. Huomaan ainakin itsessäni piirteen, että saan liian helposti ostoimpulsseja sosiaalisesta mediasta. Ihana pusero tuolla ja täydelliset mustat housut täällä. Tarvitsen!

Huomaan saavani itseni kiinni sanomasta, että tarvitsen uudet nilkkurit tai uuden mekon. Todellisen tarpeen ja halun raja hälvenee. Käytän kuitenkin pääasiallisesta tiettyjä ja tietyn tyyppisiä vaatteita. Vaikka jonkun toisen päällä röyhelömekko näyttää upealta, eivät ne ole minua varten. Pidän yksinkertaisista vaatteista, joissa on helppo olla ja liikkua. Väriskaala on varmaan jonkun mielestä todella tylsä; harmaata, kermaa, mustaa. Jos satun villille päälle, pilkahdus vihreää tai keltaista.

Mutta ostolakkoon. Kaverini haastoi minut facessa loppuvuoden ostolakkoon. Alusvaatteita saa ostaa, mutta muuten uusien vaatteiden, kenkien ja asusteiden ostaminen on loppuvuoden pannassa. Joku siellä saattaa tuhahtaa, että eihän tuo ole mikään ongelma. First world problems. Ja eihän sen pitäisi ollakaan, mutta helposti tulee ostettua jotain pientä kivaa. "Kun tuon vielä ostan, niin sitten olen vaatekaappiini tyytyväinen." Uuden tavan opettelu vie hetken aikaa, mutta kun sen sisäistää, ei asiaa tarvitse edes ajatella. Sama oli herkuttoman kanssa. Kauppaan oli helppo mennä, kun tiesi, että pullatiskillä ei tarvitse taistella itsensä kanssa. Alun jälkeen uskon, että tämä lähtee sujumaan samalla tavalla.

Henkilökohtaisesti mikään ei motivoi paremmin kuin pakko tai haaste.

Onko "shoppailu" sinulle ongelma vai oletko järkevä vaatteiden ostaja? Ja kuka lähtee haasteeseen mukaan?

-Johanna

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Rakastan kenkiä. Korkokenkiä, ballerinoja, loafereita, tennareita, pistokkaita, sandaaleja, lenkkareita... Kenkien ostaminen ei kuitenkaan ole enää minulle helppoa. 

Veljeni kutsui minua parikymppisenä Suomen Imelda Marcosiksi. Teille jotka nyt kysytte, että kuka ihmeen Imelda, niin rouva oli Filippiinien entisen yksinvaltijan puoliso, jolla kerrotaan olleen ainakin 2700 parin kenkäkokoelma. Parhaina aikoina en tosin päässyt lähellekään tuota määrää. Rakastin kuitenkin kenkiä ja ostelin niitä huolettomasti. Parikymppisenä minulle tuntui sopivan kaikki kengät. Mitkään korot eivät olleet liian korkeat tai mikään malli epämukava. Oikea koko ja se oli siinä.

Reuman ja epäonnistuneen nilkkaleikkauksen jälkeen kenkien ostaminen ei todellakaan ole enää noin helppoa. Rakastan edelleen kenkiä, mutta ostamisesta on tullut oma taiteenlajinsa. Ei saa olla liian korkeat korot, ei liian kapea korko, eivät saa painaa yhtään päältä ja korosta huolimatta on tunnuttava mukavilta. Mutta en edelleenkään halua valita mukavuuden ja ulkonäön välillä.

Muussa elämässä yritän vältellä eläinperäisiä tuotteita mahdollisimman paljon. Kengissä nahka kuitenkin tuntuu olevan paras mahdollinen materiaali. Tosin aikomukseni on testata vegaanisia kenkiä mahdollisimman pian. Ostan harkiten ja huollan hyvin. Vanhimmat itselläni käytössä olevat kengät ovat yli 10 vuotta vanhoja. Huolenpidolla ja luottosuutarin avulla, kengät näyttävät edelleen kuin uusilta. 

Kenkämerkeistä suosikkejani ovat jo pitkään olleeet Clarks ja Vagabond. Löydän kyseisiltä merkeiltä omaan jalkaani sopivia kauniita kenkiä, jotka kestävät käytössä hyvin. Omistan yhdet Minna Parikan kengät, jotka olen hankkinut yli 10 vuotta sitten. Useimmat Parikan malleista eivät sovi jalkaani ja tuntuvat mielestäni todella epämukavilta jaloissa. Mutta tämä malli; kaunis, naisellinen, sopiva korko ja ihana piiloplato, mikä tekee kävelemisestä mukavaa. Ehkä löydän vielä toisetkin Parikat (alesta!) mitkä sopivat jaloilleni.

Koville pakkasille olen hankkinut kotimaiset käsityönä tehdyt Töysän Kenkätehtaan huopalapikkaat. Lapikkaat saavat hyvälle tuulelle ja ovat ehdottomasti lämpimimmät kengät mitkä minulla on koskaan ollut. Lämpimiin kesäpäiviin olen varautunut Terhi Pölkin ja Vagabondin sandaaleilla sekä Tomsin tossuilla. Kaikki aivan superhyviä jaloissa. 

Olen nyt jo useamman vuoden haaveillut kotimaisista Terhi Pölkin Karin -puusandaaleista, mutta mietityttää hankaavatko ne päältä kuinka. Kertokaahan, jos teillä on kokemusta.

-Johanna

 

Kommentit (2)

annepa

Oletko kuullut Ten Points -kengistä? Jos et, niin suosittelen kokeileen. Merkillä on hyvä verkkokauppa, mutta näitä kenkiä (rajoitetulla valikoimalla tietysti) löytyy myös ihan Koo-kengästä. Merkki ei ole halvimmasta päästä, mutta jos olen oikein ymmärtänyt, niin laatu se on tässä mikä maksaa. Minulla on tältä merkiltä yhdet biker-buutsit. Tämä oli ainoa merkki, miltä löytyi tämmöiset kengät minun vaatimuksille. Esim. kannassa ei saa olla laminaatteja (niitä ruskeita liimattuja raitoja), koska ne ei siinä pysy. Malli piti olla tietynlainen ja nahkavuorista en tingi. Nyt haaveilen saman merkin punaisista loafereista.
Tämä ei ole maksettu mainos, maksoin kengät ihan omalla rahalla :)

ReetaJohanna
Liittynyt16.8.2013

Kiitos kommentista ja vinkistä. Merkistä olen kuullut, mutta en ole tainnut koskaan testata kyseistä merkkiä. Täytyy katsoa josko merkiltä löytyi kivat sandaalit.

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Onko töissä oltava hauskaa? Onko ok sanoa tekevänsä töitä pelkästään rahan takia? Saako hyvät tyypit aina töitä?

Entinen työkaverini sanoi joskus puoliksi leikillään, että töissä ei kuulukaan olla hauskaa. Särähti pahasti korvaani silloin ja tekee sitä edelleenkin. Mieleeni on jäänyt myös eräs lehtihaastattelu, jossa miespuoleinen haastateltava kertoi, että "oikea elämä" löytyy työn ulkopuolelta ja hän tekee töissä hommansa, josta saa palkan, mutta that's it. Työ on vaan työtä, ei yhtään enempää.

Missä kulkee kultainen keskitie?

Itse olen kipuillut työelämän kanssa jo jokusen vuoden. Edellisessä työssä ei viimeiset pari vuotta ollut millään tasolla enää kivaa. Siinä vaiheessa, kun miettii, että kuinka paljon sairaslomaa saisi, jos leipäveitsi "lipsahtaisi" käteen, tietää että kaikki ei todellakaan ole kunnossa. Tai kun työaamuina v...taa niin paljon, että itkettää, tietää että on aika lähteä.

Poikani kauan kauan sitten tekemä pöllö-kynäteline saa huononakin päivänä hymyn huulille.
Poikani kauan kauan sitten tekemä pöllö-kynäteline saa huononakin päivänä hymyn huulille.

Olin ollut samassa firmassa 10 vuotta. Ensimmäiset vuodet olivat ihania ja haastavia ja työntäyteisiä. Viiden vuoden jälkeen työnantajani yhdistyi toisen saman alan yhtiön kanssa. Fuusion myötä yhtiön modernit toimintatavat palautuivat 70- luvulle ja hyvä veli-kerho oli taas voimissaan. Enää hyvällä työllä ja ahkeruudella ei ollut niin merkitystä, vaan enemmänkin sillä ketä osasit nuoleskella. Vuosi sitten jaksamiseni törmäsi seinään. En nähnyt muuta mahdollisuutta kuin lähteä. Olin innoissani ja ihan helvetin peloissani. Lähetin työhakemuksia ja pääsin pariin työhaastatteluunkin. Useimmista hakemistani paikoista ei kuulunut mitään. Viihdyin mainiosti kotona, tekemistä löytyi aina ja henkinen toipuminen vei aikansa. Takaraivossa kuitenkin kolkutti ajatus, että mitä jos en saa enää töitä. Minulla on työkokemusta ja koulutusta, mutta niin on niillä kymmenillä, jopa sadoilla, muillakin jotka samoja paikkoja hakivat. Tiedän, että myös ikäni (silloin 45-vuotta) sai osan työnantajista laittamaan hakemukseni ei-pinoon. Kauniista puheista huolimatta ikärasismi rehottaa. Vajaan parin kuukauden kotonaolon jälkeen laitoin sähköpostia tutulle toimitusjohtajalle. Lähetin hänelle cv:ni ja pyysin pitämään mielessä, jos jotain aukenisi. Meni tunti ja sain häneltä vastauksen, että itseasiassa heillä voisi olla minulle paikka. Sovimme tapaamisen parin päivän päähän ja siltä istumalta sovimme, että tulen heille töihin. Lopputilistäni oli kulunut kolme kuukautta, kun aloitin työt uudessa paikassa.

Olen tyytyväinen, että minulla on töitä ja säännölliset tulot, mutta en ole vieläkään onnellinen. Töitä voisi olla enemmän ja kaipaan haasteita. Olen miettinyt sitäkin, että löydänkö ikinä työpaikkaa, jossa olisi niin kivaa, että odottaisin työpäivän alkamista. Tiedän, että sellaisiakin paikkoja on, kyse ei ole vain yksisarvistarusta. Olen viime viikkoina pohtinut sitä, että mitä jos en koskaan saa työtä, jonka kokisin olevani just minun paikka. Sopivasti haastetta ja hauskuutta samassa paketissa. Onko minun elämäni sitten vain puoliksi hyvää?

Voinko olla täysin onnellinen, vaikka työelämä ei täytä sille asettamiani odotuksia? Vaadinko ihan liikaa?

Saako hyvät tyypit sitten aina töitä? No ei todellakaan! On naiivia ja ylimielistä ajatella, että niin käy. Kortistossa on monta hyvää tyyppiä, jotka eivät kaikesta yrittämisestä huolimatta pääse töihin. Työpaikan saamiseen tarvitaan sopivan kokemuksen ja koulutuksen lisäksi aimo annos tuuria ja välillä suhteitakin. Nykyaikana työpaikan saamista voisi verrata lottovoiton saamiseen.

Olen tiedostanut senkin, että jos rahaa ei tarvitsisi miettiä, tekisin jotain muuta kuin nykyistä työtäni. Perustaisin peribrittiläisen teehuoneen  (a la Agatha Christie), valokuvaisin enemmän, kirjoittaisin, lukisin paljon enemmän, vaeltaisin. Tosin ensimmäistä lukuunottamatta voin tehdä näitä kaikki nytkin. Työ on kuitenkin niin iso osa elämää, että itsestäni tuntuu, että lamaannun elämäni muillakin osa-alueilla, kun en ole onnellinen työssäni.

Oletko sinä unelmiesi työssä vai haaveiletko jostain ihan muusta?

-Johanna

Kommentit (2)

Vierailija

Löysin tänään blogisi ja ihastuin siihen. Virkistävää lukemista, et mainosta mitään, et tee yhteistyötä x Oy: n ja z Oy: n kanssa, kuten kaikki bloggarit tuppaavat nykyisin. Blogisi on rehellisin ja sen vuoksi mielenkiintoisin mitä olen koskaan lukenut.

Kirjoitat asiaa työelämästä. Jos töihin lähtö tai pelkkä sen ajatteleminen nostaa verenpainetta, on aika miettiä muita vaihtoehtoja.

Jos voittaisin eurojackpotin, jatkaisin nykyisessä työssäni, mutta en enää suostuisi huonoihin ratkaisuihin, jotka eivät edistä tavoitteitamme. Sitä odotellessa...

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mistä on tämä blogi tehty?

Rintamamiestalon remontoinnista, puutarhan kuopsuttamisesta, ekologisesta muodista ja kauneudenhoidosta ja kotimaan matkailusta.

Niistä on blogini tehty.

 

"On kaksi tapaa elää:

joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä,

tai niin, että kaikki on ihmeellistä."

-Albert Einstein-

Blogiarkisto

Kategoriat