Minä rakastan pullia ja viinereitä ja munkkeja ja täytekakkuja ja kaikkea muuta makeaa. Ikävä kyllä ne eivät rakasta minua takaisin, vaan takertuvat epätoivoisesti vyötärölle kuin läheisriippuvainen exä. Olin 30 ikävuoteen saakka todella hoikka. Lihoin kyllä pitemmillä ulkomaanjaksoilla ja raskaana ollessani painoa tuli noin 30 kiloa, mutta ne lähtivät pois yrittämättä. Sitten mittariin pamahti 30. Olin töissä paikassa, jossa suosikkilounaspaikka tarjoili taivaallisen ihanaa lasagnea ja perunamuusia. Ja kiloja rupesi kertymään. Ajattelin kuitenkin, että kun työpesti päättyy lähtevät kilot kuten ennenkin. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, kilot eivät suostuneet lähtemään. Minun ei ollut ikinä tarvinnut olla dietillä, joten olin hukassa painonhallinnan kanssa. Lapsesta asti olin tottunut, että pakastimessa on aina pullaa ja sitä voi syödä mielin määrin. Vuosia tuli lisää ja kiloja tuli lisää. Perinteisesti "huomaamatta".

Liikkuminen ja syöminen eivät ole olleet minulla tasapainossa. Ikää tullessa liikkuminen on muuttunut, kuten varmaan monella muullakin ikäselläni. Enemmän autolla, enemmän itsensä palkitsemista herkuilla. Lisänä stressi, joka tykkää kasvattaa vyötärönympärystä. Olen ollut onnekas siinä suhteessa, että olen suht pitkä ja sopusuhtainen. Mutta en tunne enää hyväksi kropassani ja se vaivaa. On mielestäni aivan sama kuinka paljon painaa, jos terveys on kunnossa ja on itse onnellinen ja tyytyväinen.

Pelkkä liikkuminenkaan ei auta, jos ruokailutottumukset ovat hukassa. Käyn kuitenkin hikijumpissa pari kolme kertaa viikossa, minkä lisäksi liikun koirien kanssa. Lihaksia on pulpahtanut esiin mitä omituisimmissa paikoissa, mutta jonkinlainen läskikerros pysyy varsinkin vatsan ympärillä.

Desperate times call for desperate measures eli poikkeukselliset ajat vaativat poikkeuksellisia toimia. Vuosi 2018 alkoi 100 päivän herkuttomuudella. Tarkoitus on irtaantua sokerikoukusta ja toivon mukaan saada pari kiloa pois. Herkkulakon lisäksi olen ostanut FitFarmin Superdieettin Simplen, josta toivon mukaan saan kunnon ohjeistuksen syömiseen ja inspiraatiota ruuan laittoon.

Vuosi 2018 on itsestä huolehtimisen vuosi <3

 

-Johanna

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Seuraa 

Mistä on tämä blogi tehty?

Rintamamiestalon remontoinnista, puutarhan kuopsuttamisesta, ekologisesta muodista ja kauneudenhoidosta ja kotimaan matkailusta.

Niistä on blogini tehty.

 

"On kaksi tapaa elää:

joko niin, että mikään ei ole ihmeellistä,

tai niin, että kaikki on ihmeellistä."

-Albert Einstein-

Blogiarkisto

Kategoriat