Mitä ramadan olisikaan ilman taateleita ja kahvia.

Tänään on Ramadan- kuukauden ensimmäinen päivä ja se kestää 29-30 päivää. Ramadan- kuukausi on islamilaisen kalenterin 9. kuukausi. Ramadin aikana paastotaan ja paasto on yksi Islamin nejästä pilarista joka on hyvin tärkeä. Velvollisuus pastoa koskettaa terveitä aikuisia, ei raskaanaolevia eikä sairaita. Muslimit paastoavat ramadan- kuussa aamun sarastuksesta auringonlaskuun ja ensimmäinen ateria auringonlaskun jälkeen kutsutaan iftariksi. Se usein aloitetaan taateleilla koska se nostaa verensokeria nopeasti. Tämän kaiken lisäksi ramadan- kuukausi on paljon muutakin kuin paastoaminen vaikka usein katsotaankin sen olevan keskiössä. 

Itselleni ramadan-kuukausi on tullut hyvin ajankohtaiseksii ja tutuksi jo lapsena. Mun vanhemmat kertoi meille aina siitä, ja kun se oli lähellä, oli vaikea olla huomaamatta sen tuloa. Liha ja melkein kaikki ruokatarvikkeet varastoidaan niin, että ei tarvitse hirveästi käydä isoilla ruokaostoksilla ramadan-kuun aikana. Meidän äiti valmisti pakkaseen jo sambuus-pohjat hyvissä ajoin ennen ramadanin alkua. Yleensä sen paistaminen ja täyttäminen jäi mulle, sillä rakastin sitä ja pakko tunnustaa, söin niitä salaa. Kaikki muu valmistettiin usein meillä pari tuntia ennen kuin iftar-aika on lähettyvillä. Vaikka me välillä huijattiin olevamme paastossa vaikka söimme koulussa, niin yhteinen iftar oli päivämme kokokohta kun kaikki kokoontuisyömään yhdessä herkkuja, joita valmistetaan sen kerran vuodessa.

Teininä ja varhaisaikuisena menetin ramadan- fiiliksen kokonaan jos näin voi sanoa.En ole siitä ylpeä ja tunnen syylisyyttä siitä. Se johtui siitä että en ollut ihan tasapainossa itseni kanssa ja aika tuntui kuluvan vain itseäni etsimiseen. Vaikka en ole aina paastonut fyysisesti niin sydämmessäni on ollut erityinen rauha aina ramadanin aikana ja olen maksanut hyväntekeväisyyteen. 

Viimeiset pari vuotta olen oppinut ottamaan kaiken irti tästä meille siunatusta kuukaudesta joka on hyvin tärkeä. Ramadan opettaa hetkeksi luopumaan kaikesta ylimääräisestä elämässä. Silloin haastetaan itseään oppimaan kärsivällisyyttä, kestävyyttä ja erityisesti vahvistamaan omaa uskoa. Se auttaa ymmärtämään köyhiä ja tuntemaan miltä heistä tuntuu joiden nälkä on arkipäiväistä. Itselleni erityisesti tämä kuukausi on aika, jolloin keskityn kaiken tärkeimpään, eli itseeni, läheisiini ja uskontooni. Paastoan, luen koraania ja käyn rukoilemaan moskeijassa iltaisin, kun kykenen. Kaikki muu jää hetkeksi ja niinkuin joka vuosi, opin enemmän itsestäni ja yritän askel kerrallaan olla parempi ihminen, ei vain Ramada-kuussa vaan vuoden jokaisena päivän. Erityisesti ramadan-kuukauden aikana olen pyrkinyt aina jakamaan sen myös ei-muslimi ystävieni kanssa, jotta he myös saavat kokea minulle tärkeitä hetkiä.

Ps. Teen myöhemmin iftar-pöydästä teille päivityksen, jotta näette mitä meidän perheessä syödään ramadanina. 

-Ujuni ahmed

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (2)

Vierailija
1/2 | 

Aamun sarastuksesta auringon laskuun! Mitäs jos sattuu asumaan arktisilla alueilla, jossa aurinko ei laske lainkaan? Esim. Nuorgamissa aurinko pysyy horisontin yläpuolella yli 70 päivää putkeen. Oletteko silloin kokonaan syömättä? Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn :-)

Ujuni Ahmed
Liittynyt1.2.2019

Hei! Kerran kysyin eräältä oppineelta eli imaamilta samantyyppisen kysymyksen. Hän vastasi että silloin syödään lähimmän muslimivaltion auringon laskun mukaan. Kyllä sitä on pohdittu ihan suomessakin, esim. viimevuonna oli aika tiukilla, ainakin minulle. :) 

Ujuni

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Ujuni Ahmed. Naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaminen on intohimoni, koska räikeimmät ihmisoikeusrikkeet kohdistuvat vielä tänä päivänäkin erityisesti tyttöihin ja naisiin

Blogissani puhutaan oman polun luomisesta: kuinka löytää rohkeus tehdä erilaisia valintoja, toimia toisin kuin muut odottavat. Kirjoitan arjen pienistä ihmeistä, maailmasta sekä muodista ja sisustamisesta joka saa välillä ihmiset mun ympärillä hulluksi. Tämän kaiken kirjoitan naisena, tyttärenä, muslimina ja ennen kaikkea ihmisenä, joka taistelee lokerointia vastaa. 

Edistän työkseni lapsen oikeuksia World Vision -järjestön asiantuntijana. Tämän lisäksi toimin kansalaisjärjestön Fenix Helsinki ry:n toiminnanjohtajana. Uskon, että menneisyys ei määritä tulevaisuutta, vaan onnellisuus on otettava omiin käsiin. 

Mielipiteet ovat blogistin omia. 

Teemat

Hae blogista