Näyttelijä Fatima Usman ja minä. Kuva: Johnny Korkman

Vuonna 2012, ystäväni houkutteli mua Suomeen, Mikä Elämä-näytelmään. Se oli ensikosketukseni näyttelemiseen. En ollut ikinä aikasemmin näytellyt missään ja silti mua aina kiehtoi ajatus näyttelemisestä. Pinja Hahtolan ohjaaman Mikä Elämä- näytelmän myötä opin näyttelemisestä hurjasti. Sain myös oppia alan parhaimmilta näyttelijöiltä, erityisesti Eija Ahvolta. 

Itselleni näytelmän tarina vaikuttaa eniten siihen että lähdenkö mukaan. Tarinan täytyy koskettaa, haastaa, puhutella ja sillä on oltava vahva sanoma, niin itselleni kuin yleisölle. Tämän vuoksi olen lähtenyt mukaan Zambezi-näytelmään, joka palaa uudestaan teatterin lavoille vuosien jälkeen. Ritva Siikkalan ja Beng Ahlforsin kirjoittama Zambezi, saa ensi-iltansa Suomessa 19.2.2020.

Kuvassa Zambezi- näyttelijät: Wali Hashi, Fatima Usman, Ujuni Ahmed, Mira Kivilä, Sonja Silvander, Eija Ahvo, Juha-Pekka Mikkola, Stella Laine ja Betadi Mandunga. Muusikkoja ovat : Pape Sarr ja Maarika Autio. Kuva:  Johnny Korkman.

 

Zambezi- näytelmä on Suomalaisen pakolaisperheen tarina. Se on tarina ilosta, onnesta, surusta, häpeästä, menetyksestä, isämaalisuudesta, oikeudenmukaisuudesta, vääryydestä ja erityisesti toivosta.  Zambezi on näytemä, joka koskettaa kaikkia ja johon kaikki voi samaistua. Näytelmässä päästään pintaa syvemmällä tuttuihin tuntemuksiin yhteiskunnassamme. Tunteita, joita koen tavallaan yhteiskunnassamme muodostuneen jonkinlaisiksi tabuiksi. Zambezi- näytelmässä annetaan tilaa ja mahdollisuutta omien tunteiden tulkinnalle. Näitä tulkintoja en malta odottaa.

Näyttelijänä  Zambezi on haastaanut mua monella eri tavalla, erityisesti silloin kun puhutaan isänmaallisuudesta. Voinko tuntea vahvaa sidettä ja unelmoida ajasta jolloin en ole ollut edes olemassa? Kokea lojaalisuutta ja isänmaallisuutta synnyinmaatani kohtaan jossa en ole edes ikinä asunut? Onko isänmaallisuus huono vai hyvä asia?  Nämä ovat ajatuksiani joita olen käynyt kesällä Mogadishussa ja viime viikolla Aleksanterin teatterilla Zambezin harjoituksissa. Itse koen isänmaalisuuden hyväksi ja tärkeäksi asiaksi, jonka voi kokea kuka tahansa. 

Mutta entä Zambezin Tasavallassa? 

 

-Ujuni 

 

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Ujuni Ahmed. Naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaminen on intohimoni, koska räikeimmät ihmisoikeusrikkeet kohdistuvat vielä tänä päivänäkin erityisesti tyttöihin ja naisiin

Blogissani puhutaan oman polun luomisesta: kuinka löytää rohkeus tehdä erilaisia valintoja, toimia toisin kuin muut odottavat. Kirjoitan arjen pienistä ihmeistä, maailmasta sekä muodista ja sisustamisesta joka saa välillä ihmiset mun ympärillä hulluksi. Tämän kaiken kirjoitan naisena, tyttärenä, muslimina ja ennen kaikkea ihmisenä, joka taistelee lokerointia vastaa. 

Edistän työkseni lapsen oikeuksia World Vision -järjestön asiantuntijana. Tämän lisäksi toimin kansalaisjärjestön Fenix Helsinki ry:n toiminnanjohtajana. Uskon, että menneisyys ei määritä tulevaisuutta, vaan onnellisuus on otettava omiin käsiin. 

Mielipiteet ovat blogistin omia. 

Hae blogista