Olen huolissani yleistyneestä tavastamme puhua tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista. Viime vuosina nostaessani esiin monella yhteiskunnan keskustelutasolla mm. naisten oikeuksia, olen turhautunut tapaan, jolla valikoimme niitä naisia joiden oikeuksista puhumme ja niitä joita sivuutamme. Esimerkiksi keskustelu maahanmuuttajanaiseen kohdistuvasta lähisuhdeväkivallasta tai sukupuolittuneesta väkivallasta on usein täysin vastuutettu toisen maahanmuuttajanaisen hartioille, vaikka elämme yhteiskunnassa jossa tuki, turva ja vastuu on viime kädessä yhteiskunnan. Tämän lisäksi olen huolestunut myös siitä, että jos tietystä yhteisöstä ei ole puhumaan näistä epäkohdista yhteisöpaineen vuoksi, niin ovatko nämä naisia alistavat väkivallanmuodot hyväksyttyjä? Nimittäin voin käsi sydämellä sanoa, että tänä päivänä yksi vaikeimmista asioista on nostaa epäoikeuksia Suomessa eri yhteisöistä sekä asettaa itsensä välikädeksi rinnakkaisyhteisöjen ja yhteiskunnan välille ilman tukea ja turvaa. Siksi nostankin hattua niille rohkeille naisille, jotka puhuvat yhteisöissä vallitsevista rakenteista ja naisten oikeuksista, jotka usein ovat kielitaidottomana epätietoisia omista oikeuksistaan. Heitä ei ole ilmeisistä syistä montaa.

Eu-vaalien aikana eräässä tilaisuudessa nostin huoleni korkean profiilin tasa-arvo- ja naisten oikeuksien kysymyksissä erityisesti maahanmuuttajanaisiin kohdistuvasta väkivallasta ja tyttöjen sukuelinten silpomisesta. Jähmetyin järkytyksestä siitä, kuinka sama poliitikko, joka ihmetteli miksi maahanmuuttajanaiset eivät ole äänessä enemmän, toi ratkaisuksi esimerkiksi heidän ohjaamisensa kulttuurikeskus Caisaan. Eli toisin sanoen maahanmuuttajanaisiin kohdistuva väkivalta kulttuuristetaan ja sitä kautta annamme sille hyväksynnän. Sen lisäksi maahanmuuttajanaisia ei nähdä perinteisen väkivallan uhreina vaan heille on erillinen "ratkaisu", joka on ulkoistettu usein kolmannen sektorin järjestöille. Tästä kaikesta tulee kysymys tasa-arvo keskustelun suhteen, että ajammeko oikeasti tasa-arvoa sekä naisten oikeuksia, jos osia siitä ulkoistetaan kuten maahanmuutajanaiset vai ajammeko näitä asioita jostain toisesta syystä? Minusta tuntuisi hölmöltä jos näkisin ihmisoikeudet ja tasa-arvokysymykset riippuvan tekijän ulkonäöstä. Tämä itsessään toiseuttaa ja valitettavasti myös vahvistaa sitä erottelua mitä esim. syrjintä- ja rasimiskeskusteluissa nostamme esille. Haluamme jokaiselle tasa-arvoisen aseman, mutta emme puutu tasa-arvoisesti ihmisoikeusloukkauksiin koska tekijä tulee eri kieli- ja kulttuuritaustasta. Mitä ihmisoikeuksien puolesta taistelijoita me olemme, jos emme uskalla puuttua ihmisoikeusloukkauksiin riippumatta siitä kuka sen toteuttaa? Eikö se sodi meidän omia arvojamme vastaan?

Olen huolissani, että emme kykene tasa-arvokeskustelussa pitämään fokusta ihmisoikeuksien toteutumisessa kaikkien kohdalla. Pelkäämme hyvin usein, että ruokimme rasismia omilla sanomisella, mikä on ymmärettävää, mutta olemmeko sen parempia ihmisiä, jos se pelko antaa meidän sallia räikeitä ihmisoikeusloukkauksia, joita tapahtuu yhteiskunnassamme? Epäilen. Tasa-arvo ja ihmisoikeuskysymyksissä ei ole mitään tekemistä kenenkään taustalla tai kulttuurilla vaan meidän vastuumme on suojella ihmisiä ja puhua vääryyksistä riippumatta kenenkään kulttuuritaustasta tai heidän ympäristöstään

 

-Ujuni 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Ujuni Ahmed. Naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaminen on intohimoni, koska räikeimmät ihmisoikeusrikkeet kohdistuvat vielä tänä päivänäkin erityisesti tyttöihin ja naisiin

Blogissani puhutaan oman polun luomisesta: kuinka löytää rohkeus tehdä erilaisia valintoja, toimia toisin kuin muut odottavat. Kirjoitan arjen pienistä ihmeistä, maailmasta sekä muodista ja sisustamisesta joka saa välillä ihmiset mun ympärillä hulluksi. Tämän kaiken kirjoitan naisena, tyttärenä, muslimina ja ennen kaikkea ihmisenä, joka taistelee lokerointia vastaa. 

Edistän työkseni lapsen oikeuksia World Vision -järjestön asiantuntijana. Tämän lisäksi toimin kansalaisjärjestön Fenix Helsinki ry:n toiminnanjohtajana. Uskon, että menneisyys ei määritä tulevaisuutta, vaan onnellisuus on otettava omiin käsiin. 

Mielipiteet ovat blogistin omia. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019

Kategoriat