Istuin pari päivää sitten Mogadishun rantakahvilassa, kun kuulin terroristiryhmä al-shabaabin iskeneen Kismaayossa hotelliin, jossa menehtyi toimittajia, YK:n työntekijöitä, Somalian tulevien pressavaalien ehdokas sekä monia muita. Sen lisäksi isku vaati kymmeniä haavoittuneita. Yleinen tunnelma Mogadishussa iskun jälkeen, on ollut surullinen ja osittain jopa vihaa herättävä mikä on toki luonnollista epäoikeudenmukaisen iskun jälkeen. Itseäni koen iskun vaikuttaneen erityisellä tavalla ja säihkähdin toden teolla. Vaikka Mogadhisussa joka kerta ulkona liikkuessani hyväksyin lähdön saattavan tulla minä hetkenä tahansa, niin kyllä se on sanoin kuvaamaton tunne, kun kuulin Kismaayon iskusta. Sen lisäksi oltuani lähes joka ilta viettämässä aikaa alueella ja ravintoloissa jossa myös isku olisi voinut olla hyvin mahdollista kävijöidensä perusteella, sai mut ajatteleen ja jossittelemaan. Siitä huolimatta olen ylpeä itsestäni että päätin lähteä katsomaan synnyinkaupunkiani ja tekeisin sen uudestaan kaikesta huolimatta.  

Jos palataan Kismaayon iskuun, niin minua yllätti se tosiasia, että täällä ihmiset ovat niin tottuneet tämän kaltaisiin iskuihin ja sen näkee siitä kuinka se ”unohdetaan” nopeasti jatkamalla eteenpäin.  Tavallaan surullista, mutta ymmärrettävä dilemma siviileillä on mikä tässäkin näkyy. Vaikka kuinka karulta se kuulostaa, siviilit usein menehtyvät niiden jalkoihin, joilla on mahdollisuus vaikuttaa ja valita kun taas heillä ei ole vaihtoehtoa kuin selviytyä päivästä toiseen. Vaikka ”Vapaaehtoiset” vaikuttajat ottavat tietoisen riskin jotta Somaliassa olisi asiat paremmin, on tavallisten kansalaisten ja näiden paluumuuttajien välillä kuilu. Paluumuuttajilla on aina madollisuus paeta pois toiseen kotimaahansa, kun suurimmalla osalla ei ole.

Surullisinta on iskun on vaatimat henkilöt, jotka ovat juuri he joita Somalia tarvitsee. Usein ellei lähes kaikissa terrori-iskuissa ole ollut kohteena henkilöitä jotka ovat tavalla tai toisella profiloituneet yhteiskunnan eri vaikuttajia. Juuri he, jotka ovat tärkeitä Somalian tulevaisuuden kannalta. Henkilöitä, jotka tuovat erillaisia ajatuksia ja ratkaisua heidän kokemuksestaan sekä koulutustaustoistaan. Henkilöitä jotka eivät usein ole oppinut elämään korruption ja klaanin tuomaan ajatusmaailmaan. Yksi heistä oli hyvin tunnettu kanadalais-somalialinen toimittaja Hodan Nalayeh. Hodan on ollut hyvin rakastettu, rohkea nainen joka oli toimittajan lisäksi hyvin aktiivinen tuomaan esille myös afrikan, erityisesti somalian puolet, jota media ei ole tottunut esittämään. Hän sekä miehensä että heidän syntymätön lapsensa menehtyivät molemmat iskussa.

Olen tänä vuonna käynyt Somaliassa eri alueilla, johon kuuluu Hargeysa, Garoowe ja juuri tällä hetkellä tätä kirjoittaessa olen Mogadhisussa. Mulla on ollut tietynlainen kuva jokaisesta paikasta jossa olen käynyt, lähinnä muiden kokemuksia jotka ovat usein käynneet niissä paikoissa. Siitä huolimatta oletukseni ja kuulemani ei ole vastannut kokemukseeni tai näkemykseeni. Jokaisessa käymässäni alueella sekä negatiiviset että positiiviset kertomukset ovat yllättäneet minua enemmän kuin osasin varautua. Kaikkialla mua on usein valtannut hyvin epätoivoinen ja voimaton olo mutta samalla olen nähnyt kuinka moni asia on kehittynyt parempaan päin, kun mitä meille annetaan ymmärtää.

Kaikesta huolimatta, missään päin Somalissa EI ole sotatila päällä. Somalia, erityisesti Mogadhisu on konflikti-alue mutta muissa alueissa konflikti näyttäytyy eri tavalla kuin Mogadhisussa. Somaliassa kokonaisuudessa turvallisuusuhkaa muodostaa terroristi-iskujen lisäksi yksilöön kohdistuva väkivalta, usein ihmishenkiä vaativat mielenosoitukset, korruptio, klaanien väliset konfliktit, lapsisotilaat ja erityisesti ihmisoikeusloukkaukset jotka kohdistuu erityisesti haavoittuvimmassa asemassa olevat ihmiset ympäri Somaliaa. Nämä ovat usein lapset, naiset ja vammaiset.

Erityisesti minua yllätti klaanismin vahvuus KAIKKIALLA Somaliassa. Klaanismi, joka on vahvempi kuin ihmisoikeudet ja vahvempi kuin hyvinvointivaltion rakentaminen. Klaanismi joka on vahvempi kuin ihmisten terveys ja koulutus. Klaanismi, jolla tunnistetaan ja hyväksytään ihminen. Klaanismi, joka vahvistaa korruption ja estaa ihmisiä näkemästä objektiivisesti Somaliaa koskevat turvallisuuskysymykset. Siksi olenkin hyvin surullinen Kismaayon iskussa menehtyneistä ihmisistä, sillä tänään jos Somaliassa tarvitaan oikeudenmukaisuutta ja ihmisoikeuksia vaalivia henkilöitä joita klaanismi ei ole turmellut.

Kismaayon iskun jälkeen Somaliassa minua on motivoinut lukuisat kymmenet ihmiset joiden kanssa sain keskustella iskusta. Yksikään heistä ei pelännyt, vaan oikein häkellyin, insipiroiduin ja jopa hieman pelästyin kuinka jengi jutteli tulevasta ja mitä somalia tarvitsee vielä enemmän. Kuinka pelolle ei saisi antaa sijaa. Ajattelin että onpa näillä ihmisilla rohkeus, mutta ei kyse ole siitä. Kyse on siitä, että nämä ihmiset haluavat puolustaa omiaan, omaa maataan ja taistella terrorismia vastaan. Heistä moni on nähnyt sen kehityksen mikä on tapahtunut viimeiset vuodet, ihan arkisella tasolla joka antaa heille toivon. Matkalla kotiin lauantaina nuori taksi kuski sanoi mulle keskustelumme päätteeksi: "Joka kerta kun tälläinen isku tapahtuu, meidän pitää kahta enemmän puolustaa mikä on oikein sillä muuten uhrit olisivat kuolleet turhaan eikä pelkää. Ei ollut montaa vuotta kun emme saanneet edes tehdä töitä tällä tavalla rauhassa taksikuskina, alxamdulillaah.” -Juuri näin.

Jos multa kysytyään mitä Somalia tänäpäivänä tarvitsee, en osaisi siihen vastata sillä siihen ei ole mitään yksiselitteistä vastausta. On sanomattakin selvää maan tarvitsevan ilmaisen koulutuksen ja terveydenhuollon, mutta siinä vaiheessa kun kansalaisten turvallisuutta ei voida taata, ei hirveästi koulutus ja terveydenhuolto voi olla prioriteetikysymys. Nuoren yliopistolaisopiskelijan kanssa keskustellessa nosti hän huolensa juuri kansalaisten turvallisuudesta. Hän kysyi, että miten löytyy resusrssit suojella tuhansia ulkomaalaisia tänä päivänä Somaliassa, mutta kansalaisia suojelevat tahot ei saa asianmukaista palkkaa eikä koulutusta. Tämän reissun myötä mulle on herännyt kysymyksiä jotka jää mulle avoimeksi kaiken tämän kokemuksieni jälkeen. Siksi mikään, mitä uutisoidaan meille päin ulkomaille, ei voi olla niin mustavalkoista. Lähtemättä mihinkään salaliittoteorioihin, musta olisi tärkeätä alkaa tarkastelemaan näitä ”takapakki” iskuja myös osana Somalian sisäisen sekä maailman politiikka, korruption ja yhteiskunnan rakenteen ongelmana kuin yksittäisenä terroristi-iskuna. Yksilö tasolla ymmärtääkseni edelleen tärkeintä on selviytyä ja saada rauhassa tienattua elantonsa ja siinä vaiheessa sillä ei ole mitään väliä kuka sen tajoaa sillä vaihtoehtoja ei ole tarpeeki, jos kansalaiset kokevat olevansa valtion ja terroristojärjestö/ideologia al-shabaabin pelinappuloina.

Ujuni Ahmed

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Ujuni Ahmed. Naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaminen on intohimoni, koska räikeimmät ihmisoikeusrikkeet kohdistuvat vielä tänä päivänäkin erityisesti tyttöihin ja naisiin

Blogissani puhutaan oman polun luomisesta: kuinka löytää rohkeus tehdä erilaisia valintoja, toimia toisin kuin muut odottavat. Kirjoitan arjen pienistä ihmeistä, maailmasta sekä muodista ja sisustamisesta joka saa välillä ihmiset mun ympärillä hulluksi. Tämän kaiken kirjoitan naisena, tyttärenä, muslimina ja ennen kaikkea ihmisenä, joka taistelee lokerointia vastaa. 

Edistän työkseni lapsen oikeuksia World Vision -järjestön asiantuntijana. Tämän lisäksi toimin kansalaisjärjestön Fenix Helsinki ry:n toiminnanjohtajana. Uskon, että menneisyys ei määritä tulevaisuutta, vaan onnellisuus on otettava omiin käsiin. 

Mielipiteet ovat blogistin omia. 

Hae blogista