Tänään on tärkeä päivä, sillä on Suomen itsenäisyyspäivä. Henkilökohtaisesti tämän vuoden itsenäisyyspäivä tuntuu erityisen tärkeältä. Olen arvostanut aina suomen itsenäisyyspäivää mutta pakko myöntää että tunnetasolla en ehkä ole ihan tuntenut mitään erityistä, vaan olen oppinut arvostamaan ja pitämään päivää tärkeänä. Meillä kotona ei ole erityisesti vietetty lapsena itsenäisyyspäivää eikä katsottu mitään Tuntematon sotilasta ja itse kyseistä elokuvaa näin ensimmäistä kertaa kun elokuvaohjaaja Aku Louhimies kutsui minut Tuntematon sotilas- elokuvansa ensi-iltaan. Elokuva näkeminen merkitsi mulle paljon. Meillä kotona tosin katsottiin Linnan juhlia, sillä se oli meidän äidille jostain syystä erityisen tärkeätä.

Kävin keväällä ja kesällä ensimmäistä kertaa synnyinmaassani Somaliassa. Jo ensimmäisellä kerralla kun pääsin perille, koin mielettömän yhteyden sinne. Kesällä palasin ensimmäistä kertaa synnyinkaupunkiini Mogadhisuun. Samana iltana oli presidentin itsenäisyyspäivän vastaanotto johon olin menossa kutsuvieraana. Minua ei ole eläessäni jännittänyt, innostanut ja pelottanut samaan aikaan. Pelko johtui lähinnä Mogadhisun turvallisuuteen liittyen.  Kyseiset juhlat olivat silmiä avaava ja koin tunteita joita en ole ikinä edes uskonut kokevani. Tunsin isänmaallisuutta ja ensimmäistä kertaa tuli tunne, että tässähän on kyse somalialaisuudesta. Koin ylpeyttä, että olin somalialainen enkä kokenut yhtään syyllisyyden tai huonommuuden tunnetta sitä. Se hetki kun presidentti Farmaajo piti puheen ja se hetki kun nostettiin Somalian lipun tankoon, mä konkrteettisella tasolla ymmärsin, että minulla on kotimaa jonka eteen moni ihminen riskeeraa henkensä, nytkin. Mä tunsin sillä hetkellä sen, miksi ihmiset riskeeraa henkensä Somalian vuoksi. Se sai mua arvostamaan myös syvällä tunnetasolla Suomen, erityisesti itsenäisyyspäivänä.

Juuri hetkeä ennen, kuin Somalian presidentti nosti lipun tankoon itsenäisyyspäivän kunniaksi. 

 

Uskon, että jos en olisi lähtenyt Somaliaan, en olisi ikinä oppinut arvostamaan suomalaisten isänmaalisuutta tai itsenäisyyspäivän tärkeyttä. Tajusin myös kuinka isänmaalisuuteen on rasistien toimesta liitetty paljon negatiivisuutta ja se on surullista. Toivon, että Suomi ei unohda historiaansa ja erityisesti heitä, jotka kuolivat Suomen vuoksi. Toivon, että Suomi muistaa aina heitä ja sitä kovaa työtä jota on tehty ihmisoikeuksien ja asioiden eteen, jotta tämän päivän suomalaisilla ja ihmisillä on hyvä olla Suomessa. Toivon, että Suomi ei tulevaisuudessa romuta kaikkea minkä eteen on moni taistellut ja minkä eteen on moni kuollut. Toivon myös että pidämme huolen siitä että, suomalaisuus ei ole vain ulkoinen tekijä vaan olemme ylpeitä siitä kuinka suomalisuuden juuret ulottuu ympäri maailmaa.

Suomi muuttuu jatkuvasti monimuotoisemmaksi ja meidän kuuluu olla siitä ylpeitä. Minulle henkilökohtaisesti en ole kokenut suomalaisuutta identiteettinä mutta en ole myöskään kokenut ikinä että se olisi myöskään ongelma. En koe, että olisin huonompi kansalainen tai epäonnistunut enkä myöskään kunnioita yhtään sen vähempää Suomea kuin muutkaan. Mä olen hurjan ylpeä suomalaisista piirteistäni ja erityiseti kahden toisistaan poikkeavan kulttuurin keskellä elänneenä se on kieltämättä aiheuttanut kolauksen identiteetilleni. Käynti kotimaassani sai kuitenkin mut ymmärtämään että tämä kaikki epävarmuus johtui suurimmaksi osaksi siitä, että en tiennyt miltä tuntuu olla kotona. 

Mä olen ylpeä Suomesta ja suomalaisista. Olen ennen kaikkea ylpeä siitä, että olen saanut työkalut ja mahdollisuudet Suomen ansiosta olla mukana kotimaani jälleen rakentamisessa.

 

Hyvää Itsenäisyyspäivää Suomi.

 

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Ujuni Ahmed. Naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaminen on intohimoni, koska räikeimmät ihmisoikeusrikkeet kohdistuvat vielä tänä päivänäkin erityisesti tyttöihin ja naisiin

Blogissani puhutaan oman polun luomisesta: kuinka löytää rohkeus tehdä erilaisia valintoja, toimia toisin kuin muut odottavat. Kirjoitan arjen pienistä ihmeistä, maailmasta sekä muodista ja sisustamisesta joka saa välillä ihmiset mun ympärillä hulluksi. Tämän kaiken kirjoitan naisena, tyttärenä, muslimina ja ennen kaikkea ihmisenä, joka taistelee lokerointia vastaa. 

Edistän työkseni lapsen oikeuksia World Vision -järjestön asiantuntijana. Tämän lisäksi toimin kansalaisjärjestön Fenix Helsinki ry:n toiminnanjohtajana. Uskon, että menneisyys ei määritä tulevaisuutta, vaan onnellisuus on otettava omiin käsiin. 

Mielipiteet ovat blogistin omia. 

Hae blogista

Blogiarkisto

2019

Kategoriat

Instagram