Kirjoitukset avainsanalla #kunniaväkivalta #tasa-arvo #maahanmuuttajanaiset #kunniakontrolli #maahanmuuttajayhteisöt #lainsäädäntö

Eilen, 11/8/2019, Helsingin Sanomissa https://www.hs.fi/sunnuntai/art-2000006199735.html julkaisi laajan artikkeli joka käsitteli kunniakontrollin eri muotoja Suomen eri maahanmuuttajayhteisöissä. Itse esiinnyin kyseisessä jutussa asiantuntijana.

Ensimmäisen kerran puhuin kunniaan liittyvästä kontrollista jo vajaa parikymppisenä, vuonna 2009 Voima-lehdelle. Se koski tyttöjen sukuelinten silpomista sekä tyttöjen vapauden rajoittamista vedoten perheen kunniaan. Vuosia sen jälkeen, olen iloinen että olemme tunnistaneet ja tunnustaneet rohkeasti ilmiön olemassa olon. Siitä huolimatta, ei riitä että parin vuoden välein nostamme "ilmiön" uudestaan ja uudestaan, samoilla ratkaisuehdotuksilla, ilman konkreettisia tekoja. 

Artikkelissa haastateltiin lukuisia henkilöitä anonyymisti. Hawaa, joka eli somaliyhteisössä kaksoiselämää, kantaen vaihtovaatteeita laukussaan ja peläten vanhempiensä yhteisöä. Dilaa lähi-idästä, jonka isä uhkaili tappamisella ja jopa vaihtoehtoisella ilmoittaumisella sen jälkeen poliisille.  Ayania, joka pelkäsi joutumista helvettiin ja mitä konkreettista hänen perhe voisi tehdä hänelle. Näiden lisäksi monet rohkeat naiset ovat omilla kasvoillaan jakaneet kokemuksiaan kyseisellä artikkelissa. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä. Mä tunnen kymmeniä saman kohtalon ja hurjempiakin omaavia naisia suomessa. Tunnistan ystäväpiirini sekä itseäni monessa kohtaa anonyymi tarinoista. Sen vuoksi minä tätä tytötä teen. Surullista, mutta näin se on. Meidän suomalaisessa yhteiskunnassa. 

Olen aikaisemmissa blogeissani nostanut sen kuinka yhteisönpaine menee usein yksilönvapauden edelle. Se menee perheen omien valintojen edelle. Yhteisön kunnia ja maine menee valitettavasti myös yksilön turvallisuuden edelle. Tämän vuoksi ympäröivän yhteiskunnan rajaveto pitää olla selkeä. Tämän vuoksi olen sitä mieltä että meidän lainsäädäntö ei pidä antaa "väärinymmärrykselle" sijaa. Erityisesti kun kyse on ihmisen perusoikeiuksista.  Meidän laissa ei saa olla tulkintavaraa kun tulee kyseseen esim. pakkoavioliittoa tai  tyttöjen sukuelinten silpomista. Tiedän että rikoksen selvittämisen ja tuomion kannalta kannalta tällä ei ole merkitystä, sillä ovathan ne jo nyt rikoksia. Valitettavasti sillä kuitenkin on iso merkitys yhteisöissä, jossa eletään omiaan tämän päivän Suomessa. Suomalaisen yhteiskunnan kanta tulee olla ymmärrettävissä ilman tulkintavaraa tämänkaltaisissa ihmisoikeusrikoksissa.

Moni on kauhistella järkyttyen artikkelia lukiessaan ja siihen on syytä. Onhan se hurjaa monen korviin, että täällä useiden ihmisten arki on kuin suoraan 50-luvulta. Onhan se hurjaa, että monet yksilöt yhteisöissä elävät pelossa, kohtaen täällä meidän yhteiskunnassa asioita mitä moni  heistä on tullut pakoon Suomeen. Onhan se hurjaa, että tasa-arvon edellä kävijä maana, meillä on ihmisryhmiä, jotka ovat jääneet sen ulkopuolelle. Onhan se hurjaa, että omien pelkojemme ja rasistien vuoksi, emme ole uskaltaneet pitämään tarpeeksi ääntä heidänkin puolestaan. Onhan se hurjaa, että olemme tieneet tämän kokoajan. 

Uskon vahvasti eilisen artikkelin olleen tärkeä ja iso askel kunniaväkivallan uhreille.  Heille on annettu tilaa, ja heitä on kuultu. Voimmeko vihdoin siirtyä keskustelussa eteenpäin teon tasolle ja pohtiä kuinka tasa-arvo ja ihmisoikeudet tavoittavat näitä yksilöitä. Näitä yksilöitä joiden ääni ei kuuluu yhteiskunnamme "juupaseipäs"- älämölön seasta. Kuinka varmistamme että tasa-arvo ja perusoikeudet koskettavat jokaista yksilöä, riippumatta yksilön etnisestä taustasta. Kuinka varmistamme, että viesti on selkeä tavoittaakseen yhetsiöjä. Tässä muutama kysymys meille kaikille pohdittavaksi.

Vastuu kuuluu meille jokaiselle  kun kyse on ihmisoikeuksista. Siinä vaiheessa kun kyse on yksilöön kohdistuvasta rikoksesta, uhrin kannalta on saman tekevää kuka siihen puuttuu. 

 

-Ujuni

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (0)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Ujuni Ahmed. Naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaminen on intohimoni, koska räikeimmät ihmisoikeusrikkeet kohdistuvat vielä tänä päivänäkin erityisesti tyttöihin ja naisiin

Blogissani puhutaan oman polun luomisesta: kuinka löytää rohkeus tehdä erilaisia valintoja, toimia toisin kuin muut odottavat. Kirjoitan arjen pienistä ihmeistä, maailmasta sekä muodista ja sisustamisesta joka saa välillä ihmiset mun ympärillä hulluksi. Tämän kaiken kirjoitan naisena, tyttärenä, muslimina ja ennen kaikkea ihmisenä, joka taistelee lokerointia vastaa. 

Edistän työkseni lapsen oikeuksia World Vision -järjestön asiantuntijana. Tämän lisäksi toimin kansalaisjärjestön Fenix Helsinki ry:n toiminnanjohtajana. Uskon, että menneisyys ei määritä tulevaisuutta, vaan onnellisuus on otettava omiin käsiin. 

Mielipiteet ovat blogistin omia.