Kirjoitukset avainsanalla #kunniaväkivalta #tasa-arvo #maahanmuuttajanaiset #suomi

 

Viime aikoina eri kieli- ja kulttuuritaustaiset naiset ovat rohkeasti nousseet kunniaväkivaltaa vastaan omilla kasvoillaan sekä ilman. Julkisessa keskustelussa on pohdittu kunniaväkivallan ja suomalaisen lähisuhdeväkivallan eroja ja tässä kohtaa on tärkeää ymmärtää eron olevan suuri. Kunniaväkivallassa uhri kantaa jopa koko suvun mainetta ja väkivallantekijää on vaikea jopa todentaa, sillä siihen saattaa osallistua jopa uhrillekin tuntemattomia ihmisiä suvun kautta. Kunniaväkivallan uhri tai tekijät eivät usein itsekkään ymmärrä sitä väkivallaksi normien vuoksi, erityisesti näennäisesti väkivallattomia muotoja kuten henkistä tai taloudellista väkivaltaa. Erityisesti poikkeavuudet näkyvät siinä, missä lähisuhdeväkivalta yleisesti nähdään ongelmallisena ja paheksuttuna, kunniaväkivalta saattaa olla jopa suomessakin joissain yhteisöissä hyvin hyväksyttyä.

Tänään Yle julkaisi nimettömän haastattelun Sara-nimisestä naisesta, joka kertoi tarinansa rohkeasti vaikka hän esiintyi anonyymisti. Tarina saattaa kauhistuttaa, mutta Suomessakaan hänen tarinansa ei ole yksittäistapaus tai edes poikkeus. Kaksoisrooli, identiteettikriisi, yhteisön- ja perheen paine, henkinen ja fyysinen väkivalta ja vapaudenriisto nuoren tytön arjessa on hyvinkin yleistä, myös täällä meillä suomessa. Olen aikasemmin itse nostanut huoleni niin yhteisöjen paineista kuin lapsista jotka katoilevat peruskouluista hyvin huolestuttavalla tavalla. Yhteisön paine, joka myös rajoittaa perheiden sisäisiä valintoja. Lapset, jotka katoilevat peruskouluista on hyvin huolestuttava ilmiö, sillä uhkana on pakkoavioliitto tai tyttöjen sukuelinten silpominen.

Tämän Sara-nimisen naisen tarina nostatti minulle muistoja omasta teini-iästäni. Mulla ja ystävilläni oli tapana käydä Helsingin tyttöjentalolla, sillä oli kielettyä käydä paikoissa, joissa oli poikia. Tosin me kävimme myös tyttöjentalolla salaa, sillä "turhat" hengailut olivat myös kiellettyjä. Muistan sen johtaneen usein lintsaamiseen, sillä kyllähän mekin haluttiin hengailla vapaasti ja nähdä kavereita. Myös leffassa käynnit ajoittui tuntien kanssa päällekäin, sillä kotona piti olla heti koulun jälkeen.

Vaikka olen iloinen siitä, että pikkuhiljaa moninaiset äänet tulevat yhteisöjen varjosta kuuluviin, niin mua surettaa siitä huolimatta maahanmuuttajamiesten hiljaisuus. Myöskään poliittista tahtotilaa ei näytä olevan riittävästi suojelemaan näitä erityisen haavoittavassa asemassa olevia naisia. Suomi on kuitenkin tasa-arvon edelläkävijä ja siksi onkin huolestuttavaa että tasa-arvosta, naisten seksuaalioikeuksista ja yleisesti naisten oikeuksista puhuessa, pitää erityisesti muistuttaa ottamaan huomioon MYÖS maahanmuuttajanaisten oikeudet. Pidän sitä ongelmallisena ja epätasa-arvoisena jo lähtökohtaisesti. Maahanmuuttajanaisiin kohdistuva väkivalta on moninaista, hyvin vakavaa ja toisaalta vaikeasti tunnistettavaa ja se saattaa myös vaikeuttaa kotiutumista. Siitä huolimatta, että nämä väkivallan eri muodot ovat suomalaiselle yhteiskunnalle tuntemattomia, se ei oikeuta sulkemaan silmiämme niistä, ikään kuin ne eivät koskettaisi meitä. On niin Euroopan kuin Suomen asia ottaa huomioon maahanmuuttajanaisiin kohdistuva kunniaväkivalta eikä ulkoistaa sitä vain kunnille ja järjestöille. Se on meidän kaikkien vastuulla.

-Ujuni Ahmed

Sisältö jatkuu mainoksen alla

Kommentit (1)

Kommentit julkaistaan hyväksynnän jälkeen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seuraa 

Olen Ujuni Ahmed. Naisten ja tyttöjen oikeuksien puolustaminen on intohimoni, koska räikeimmät ihmisoikeusrikkeet kohdistuvat vielä tänä päivänäkin erityisesti tyttöihin ja naisiin

Blogissani puhutaan oman polun luomisesta: kuinka löytää rohkeus tehdä erilaisia valintoja, toimia toisin kuin muut odottavat. Kirjoitan arjen pienistä ihmeistä, maailmasta sekä muodista ja sisustamisesta joka saa välillä ihmiset mun ympärillä hulluksi. Tämän kaiken kirjoitan naisena, tyttärenä, muslimina ja ennen kaikkea ihmisenä, joka taistelee lokerointia vastaa. 

Edistän työkseni lapsen oikeuksia World Vision -järjestön asiantuntijana. Tämän lisäksi toimin kansalaisjärjestön Fenix Helsinki ry:n toiminnanjohtajana. Uskon, että menneisyys ei määritä tulevaisuutta, vaan onnellisuus on otettava omiin käsiin. 

Mielipiteet ovat blogistin omia. 

Blogiarkisto

2019

Kategoriat