Mä nyt vielä hieman jatkan tästä eilen aloittamastani aiheesta, eli mun plääh-fiiliksestä. Oli jotenkin yllättävää huomata kommenttiboksista, että teitä on siellä ruudun takana ihmisiä, jotka esimerkiksi muistavat mun kilppari vajiksen vaikken siitä esim. tuossa kitinä-postauksessani mitään maininnutkaan. Niinpä sainkin lohduttavia ja tsemppaavia kommentteja joissa muistutettiin, että tällaista p***aa se vaan toisinaan tän vajiksen kanssa on ja että tässä tilanteessa, kun mielenkiinto kaikkeen on nolla ja haaveiden kohteena on kokovartalogrilli, voisi thyroxin-annoksen nosto olla paikoillaan. No, huomiseksi onkin taas labra-aika varattuna ja tulosten jälkeen pääsen taas lekurin kanssa aiheesta keskustelemaan, mutta eiköhän sitä annosta siis nosteta jo ihan oireiden perusteella. Tajusin nimittäin nyt senkin, että aineenvaihdutakin on kyllä ihan jumissa. Ihmisen kun olis hyvä sontia useammin kuin kolmesti viikossa..

Mä en ole jotenkin vielä päässyt oikein sisään tähän kilpparihommaan, niin mä en tunnu aina oikein itse hoksaavan koska jokin olon huononeminen voisi johtua juurikin siitä. Ehdin elää niin vuosia jo kaikenlaisten oireiden kanssa ja niihin sekoittui vielä stressiä, masennusta ja paljon muuta, joten osa asioista menee mulla vähän automaattisesti sellaiseen "no mä nyt vaan oon vissiin tämmönen" -lokeroon.

Mutta onhan tämä kyllä ihan erilainen plääh-olo kuin ennen. Stressaantuneena ja masentuneena olo on toivoton ja ajatukset ja asenteet pitkälti vain negatiivisia. Mutta vuoden mittainen downshiftailu ja itselle sopivan työrytmin löytäminen ja omien tunteiden käsittely on vienyt mua monessa asiassa eteenpäin ja pyyhkinyt pois juurikin nuo em. toivottomuuden ja negatiivisuuden. Mutta sitten jostain päälle hyökkää tuo selittämätön "mikään ei kiinnosta" -kooma. Toiveita ja haluja olis, mut kun ei. Vähän sama fiilis kuin sillon, kun vaikkapa e-pillerit aiheuttaa seksuaalista haluttomuutta: sä haluaisit haluta, muttta kun ei. Joku vaan mättää, vaikka pään sisällä kytee periaatteellinen kiinnostus ja positiivinen asenne.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mut mä en haluais mennä liian syvälle tähän kilpparihommaankaan. Siis sillä tavoin, että  en halua alkaa ihmiseksi, joka miettii joka ikisen vaivan tai ikävän ajatuksen kohdalla, että "no tää johtuu siitä vajiksesta, ei oo taas lääkitys kohdallaan". Haluan toki oppia kuuntelemaan kehoani siten, että löytyisi se optimaalinen lääkitystaso ja hommat rullais pääpirteittään ihan jees, mutta jotenkin mä en vaan halua antaa tälle asialle ylettömästi valtaa. Mä olen vajaan pari vuotta elämästäni ollut ensisijaisesti sairas/potilas kaiken pyöriessä sen ympärillä mistä kolotti minäkin päivänä. Mä en haluais enää koskaan löytää itseäni taas sellaisesta tilanteesta, jossa mä ajattelen olevani ensisijaisesti sairas. Ehkäpä minä siis jossain määrin jopa pakoilen tuota kilppariaihetta ja haluaisin löytää ololleni muita selityksiä.

Mutta johtuipa tää plääh nyt mistä vaan, niin koitan nyt kuitenkin pakottaa itseni erilaisiin puuhiin huolimatta siitä, että ne ei välttämättä aiheuta mussa kummempaa innostusta. Lähdin eilen treeneihin, olen sopinut treffejä kavereiden kanssa, teen joka päivälle jonkinmoisen to do -listan, yritän blogata jne. Että vaikka on tympeä olo, niin voi kai niitä asioita silti tehdä. Yritän ajatella sitä jossain pohjalla olevaa halua haluta.

Tänään tuli sähköpostia, joka muistutti minua yhdestä melko mielenkiintoisesta jutusta johon olen ilmoittautunut ensi viikon viikonloppuna. Mutta ihan vielä en kerro mikä se on, vasta hieman lähempänä, kun kuulostelen oloani löydänkö innostuksen sisältäni. Se innostus pitäisi kyllä jossain olla, sillä on kyse jutusta, josta mä olen joskus aiemmin monestikin haaveillut. Ja nyt se sitten toteutuu tällaisena aikana, kun mikään ei kiinnosta! :D

PS. Mä lupaan kirjoittaa tällä viikolla vielä jotain muutakin kuin tätä kitinää.

Kommentit (8)

tätiO

Mä tykkään lukea blogeja joissa on sitä oikeeta elämää eikä vaan pumpulia ja sateenkaarien kulta-aarteita. Tsemppiä!

Hengessä mukana.. Just on sellainen kuukausi et voisin olla olematta ja sitten sellainen etten haluu missata! Varsinkaa loppukuuta..

Mulla on samanlainen fiilis kilpparini kanssa. En siitä kauheesti puhu tai blogissa kirjoittele. Ihan siitä syystä että aiheen ympärillä on ihan liikaa kohua, ja mä taviksena en jotenki kuulu joukkoon, joten en halua selitellä aihetta. Toki se mulla taustalla vaikuttaa, mutta eipä se elämää paljonkaan muuta :)

Juu, saam kans, et taustalla vaikuttaa, mut se on kuitenkin mielestäni hyvin pieni asia. Pahempiakin asioita olen sairastanut.

Poo

Ummetus on useimmiten seuraus väärästä ruokavaliosta eikä sinänsä liity juuri mitenkään aineenvaihduntaan.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram