Tuhtikuu vai puhtikuu, kysyy tän postauksen otsikko. Just nyt tän neljän päivän totaalisen pääsiäislomalaiskottelun jälkeen tuntuu, että meneillään on todellinen tuhtikuu. Mä en oikeesti ole tehnyt koko pääsiäisenä muuta kuin syöny ja nukkunut. Tai no, oon mä välillä maannu myös sohvalla! Tällaiset pitkät pyhät on mulle aina jostain syystä ihan totaalisen passivoivia ja musta tulee pyjamahousuissa makuuhuoneen, sohvan ja keittiön bermudan kolmiossa hiihtävä limatukkainen muumio, jonka päivien kovin ponnistus on jääkaapin oven avaaminen. Ei kiinnosta nähdä ihmisiä, ei kiinnosta lähteä mihinkään, ei kiinnosta pukeutua, ei yhtään mitään. Ja kun mikään ei kiinnosta, niin sit voi taas vähän syödä tylsyyteen.

Niin paljon kuin mä nukkumista ja syömistä rakastankin ja pidän niitä elämän parhaina asioina, niin kyllä näköjään jossain kohtaa tulee raja vastaan. Mulla se tuli tänään.

Olin juuri lusikoinut naamariini viimeiset pashan rippeet, kun töllöstä alkoi Suurin pudottaja. Kun ruutuun ilmestyi tuo postauksen ekan kuvan mukainen lause, nousin samointein sohvalta, vaihdoin pyjaman lenkkivermeisiin ja pinkaisin pihalle.

Veera nousi neljäntenä päivänä sohvakoomasta, astui kirjurinluodon lenkkipolulle, istui lattialle venyttelemään ja on sieltä tuleva tuomitsemaan oman laiskottelunsa.

 

  

N. 75 minsaa tossua toisen eteen lempimusat korvissa pauhaten ja loppumatkasta kaverin kanssa puhelimessa höpötellen virkisti oloa kummasti ja sai taas miettimään sitä, että miksi se lähteminen on aina niin helvetin vaikeeta. Miksi jo viikonkin tauko liikkumisesta (työreissujen takia mulla tuli taukoiltua yli kaksi viikkoa) asettaa sen salille tai lenkkipolulle palaamisen riman niin hiton korkealle?

Jos on eilisestä tai sitä edeltävältä päivältä muistissa hyvät treenit, on kassin pakkaaminen ja salille suuntaaminen ihan iisiä, mutta joka kerta, kun se putki katkeaa, on siitä uudelleen kiinni nappaaminen itselleni ihan yhtä vaikeaa kuin se olisi vuoden urheilemattomuuden jälkeen. Miksi on näin? Mistä perkeleestä mä kaivaisin itselleni sen puhdin, että en luisuisi näihin sohvaputkiin ja jäisi vapaapäivinä peiton alle jumittamaan, koska tuntuu, ettei ole syytä nousta?

No, huomenna nappaan salikamat mukaan töihin jo aamusta ihan siltä varalta, että työpäivä sattuu venymään. En nimittäin halua missata huomista CT-voima -tuntia! Vaikka ekan viikon perusteella huhtikuu tuntuukin tuhtikuulta, niin en vielä heitä hanskoja tiskiin. Tässä on vielä hyvät mahdollisuudet kääntää tää puhtikuuksi!

Kommentit (7)

Itsellänikin juuri tuo lähteminen on aina se vaikein osuus,vaikka tiedän,että Urheilusuorituksen jälkeen tulee mitä parhain olo! :)

Veera
Liittynyt2.9.2015

Vielä kun sais jotenkin mahtavan olon siihen jo itse urheilusuorituksen ajaksi, mutta kun sekin on yleensä ihan tuskaa. :D Mut joo, jälkeenpäin olo on palkitseva.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Veera
Liittynyt2.9.2015

mutta tänään on taas uusi päivä! Ja antaa ittelle luvan, et ei tarvii tehdä pitkää lenkkiä, kunhan nyt aluksi edes lähtee. Mäkin aioin eilen mennä vaan ihan minilenkin, mut hurahti sit yli tunti ihan huomaamatta.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Mulla se lähteminen ei ole se ongelma, ongelma on se etten ole löytänyt vieläkään n. vuoden sisään sitä omaa salia täältä Jyväskylästä. Ei huvita maksella lähemmäs 70€ kuussa jos salille kerkiää kahdesti viikossa toisella paikkakunnalla olevien lentopalloreenien takia eikä ryhmäliikuntaankaan kerkiä kun max. kahdesti kuussa. Pitäisi etsiä a) kuntosalikaveri ja b) kunnon sali jossa ei ärsytä käydä! Onneksi taas pääsee juoksemaan kevään tullessa!

hanna
www.hannamariav.com

Veera
Liittynyt2.9.2015

joo, se oikeanlainen ja kiva sali on tärkee! Itsellä vaikuttaa ihan hirveesti se paikan yleinen ilmapiiri ja en esimerkiksi Lady Linella viihtynyt vaikka kuinka yritin. :P

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Fantti

Suosittelen Jyväskylästä Killerin kuntokeskusta. Itse kävin siellä syksyn 2011 ja silloin oli kuukausihinta työttömälle kerrassaan edullinen. Tykkäsin myös yleisestä fiiliksestä sekä ryhmätuntien vetäjistä. Sittemmin muutin toiseen kaupunkiin joten en ole tietoinen miten hinnat ovat kehittyneet.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram