HIIIIII! Oon ihan hieman fiiliksissä! Kävin nimittäin just hetki sitten pikaisesti tervehtimässä Amorphiksen poikia heidän aloitellessa soundcheckiä Porin Kinossa. Nyt mulla on joululahja itselleni kehystämistä vaille valmis. Näette sen sitten, kun saan raameihin. Hihii! Parhautta. Ja parhautta on tietenkin myös se, että muutaman tunnin päästä pääsee taas pitkästä aikaa kuulemaan lempibändiään livenä. Tämä päivä on hyvä. :)

Noiden innostuneiden uutisten lisäksi tarjolla olisi muutama talvinen kuva päivän asun ulkoilmaversiosta. Piristin mustan talvitakin ja musien sukkahousujen verhoamien kinttujen synnyttämää synkkää yleisilmettä tontunpunaisin asustein. Ja ai, että heti näyttääkin paljon iloisemmalta ja elävämmältä.

Kaulukseton villakangastakki löytyi Lindexistä -40% alennuksella (hintaa jäin n. 60 €) ja se oli juuri täydellinen paikkaamaan siistin talvitakin mentävää koloa eteisessäni. Hieman lyhyempi hupullinen takkini on hieman rennompi ilmeeltään, joten kaipasin simppeliä ja skarppia takkia mekkojen kaveriksi. Mitään selvää takista ei tuosta kuvasta juurikaan saa, mutta tulee se täällä toistekin näkymään.

Superpehmoinen ja lämmin kaulaliina on mamman tekosia ja muistaakseni kashmiria. Kaulaliinaan sopivan neulepannan hankin reilun viikon takaisista Friitalan joulumyjäisistä. Tai tarkemmin ottaen tein myyjäisissä tilauksen pannasta edellisen asiakkaan vietyä viimeisen punaisen, ja sain sen tällä viikolla. Kymmenen euroa kustantanut käsin neulottu kaunis panta on juuri sellainen mitä olin etsinyt jo hetken aikaa. Kiitoksia siis hirmuisesti Heidille!

Synttärilahjani saapui eilen. Jeffrey Campbell Brit Wrap Boot. Oih. Täytyy sanoa, että olen hyvin rakastunut. Kengät ovat jalassa enemmän kuin unelmat. Koko oli hieman reippaanlainen, mutta sehän tarkoitti ainoastaan sitä, että villasukat mahtuu menoon mukaan.

Villasukat piti tietenkin koordinoida muiden asusteiden mukaan, jotta saappaan varresta kurkistaa oikeaa väriä. Itsehän en juurikaan osaa neuloa, mutta onneksi lähipiiriini on siunaantunut paljon useampikin ahkera puikkojen kilisyttelijä. Nämäkin ihanat sukat on taituroinut joku ihana ihminen. Jos oikein muistan, niin se ihanainen saattoi olla ystäväni Piia.

Kuvat: Nelly Stenroos

Asustemätsäys piti tietenkin vetää kunnialla loppuun saakka, joten silmälasivalikoimasta päähän päätyivät tämän hetkiset lempparit ja huuletkin saivat iloisen maalin. Korvakorut puolestaan valikoituivat aamulla kenkien värin mukaan.

Hauskat vanhojen lääkepullojen näköiset korvikset ovat itse kokoamani. Eli nuo puiset pullot on siis valmiina ostettu ja itse olen sitten poraillut reiät ja laittanut koukut. Näitä (ja monia muitakin kivoja malleja) on itse asiassa valmiina useampikin pari ja lisää tulossa.. ehkäpä alan korukauppiaaksi... :)

Nyt kaivelemaan Amorphispaitaa kaapista!

Kommentit (18)

Katos, tehään yhteinen korvisfirma. Mulla samoja harrastuksia.

Nyt sain ystävältä korvis-joulukalenterin. Kohta mulla 24 uutta korvista - ihanaa!

Jonssku

Jos alat korukauppiaaksi ilmoittaudun ostajaksi! Todella kivat nuo pullokorvikset :)

ei kun nää on itse asiassa kuvattu Canonilla ja linssinä 70-200 2.8 IS. Aivan huippulinssi! Teen sillä oikeastaan kaikki miljöömuotokuvaukset.

Emmi

No eihän tuosta Amorphis osuudesta voi kuin tykätä!!! <3 Itsellä se keikka meni jo keskiviikkona (Tavastia). Tahtoo kuva(a)n myös!!! Jos vaikka pääsisi vielä yhden jäljellä olevan keikan katsomaan.

Niina

Nyt on kyllä ollu tytsy niin upeana ja kauniina lumituiskussa että huh, tuo punainen pieni sävyjen leikki saa sut niin hehkumaan! :) Ihanaa, enää viikko jouluun <3

joo, pitäis vissiin käyttää enemmän punaista. Näyttää nimittäin omaankin silmään hyvältä. :D

Poppana

Kiitos taas vinkistä -kävin hakemassa saman "säkki" takin Lindexistä -40 %. Vinkistäsi on myös aikoinainaan haettu rintaliivit Sokoselta... Hyvää Joulua Veera.

Moips, Olen varsin uusi blogisi seuraaja, mutta kun sen n. kaksi kuukautta sitten löysin, niin tykästyin tapaasi pukeutua kovasti ja luin koko blogin (juuh, myös ne vuodatuksen aikaiset jutut) saman tien. Paljon olen ideoita saanut, mutta jotenkin sen koherentin vaatekaapin kokoaminen on todella vaikeata. Huomasin itsekin tässä yksi päivä komeron sisältöä läpikäydessäni, että mustaa on vuosien varrella kertynyt vaikka millä mitoin. Ihanan punaiset asusteet siis!

Bytheway: Sinun ansiostasi löysin niinkin kivat jutut kuin spartoon ja asoksen curve malliston (t: uusi nahkatakin ja noin 20 uuden kenkäparin omistaja :D)

hullu!!! siis kun kahlasit koko roskan läpi. :D Mutta kiva kun löysit tiesi tänne ja hienoa,että täältä on löytynyt käyttökelpoisia vinkkejä. Ilahduttaa kuulla. :)

No, jos mietitään, että muksun päiväunien aikaan on minulla yleensä useampi tunti ns. "omaa aikaa", niin sen voi aivan yhtä hyvin pistää neulomiseen ja blogin lukemiseen, kuin television katsomiseen tai hulluna siivoiluun. (Siivoilua ei kannata tehdä kun vekara nukkuu, sen saa yleensä aiemmin hereille, jos kolistelee kovasti tai televisiossa on äänet päällä... Jäljelle jää siis hiljainen oma-aika: neuleet ja blogit. ;D)

Mutta kai se on vähän outoa, että lukee kiinnostavan blogin kokonaan läpi, vaikka sen kirjoittaja painii samojen ongelmien kanssa, kuin minä ja varsinkin, jos kuvatkin puuttuvat!

Haha! joo se kuvien puuttuminen on kyllä ihan peestä! Tämä ikävä asiahan johtuu siitä, että Vuodatuksen kuvapalvelin kosahti kesällä eikä niillä ollut varmuuskopioita!! :0

Ja koska nuo blogin vanhat postaukset ajalta ennen indiedaysiä kiertävät tänne osoitteeseen edelleen vuodatuksesta, eikä materiaaleja koskaan varsinaisesti siirretty uuteen paikkaan, on tuloksena kuvaton historia. Arvaa harmittaako itseäni. :(

Uskon, että harmittaa, kun harmittaisi minuakin... :) Onneksi on suotu mielikummistus pääkoppaan, niin voipi aiempien kuvien perusteella vähän kuvitella, mistä tekstissä puhutaan. :D Tämä se varmaan vasta outoa onkin - Veera jonkun täysin tuntemattoman ihmisen pääkopassa kummitelemassa!

Hihii, olen käväissyt blogissasi useamman kerran mutta nyt vasta huomasin että oletkin sama Vidan Veera ja varailin jo syksyllä Nellyn teiltä kuvaamaan häitämme ensi kesänä :D Miten pieni maailma, en tajunnut että bloggailet Porista :) Häämme siis Noormarkussa kesällä, bloggailen täällä delasonja.blogspot.com häistä ja elämästä :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram