Hahaa!! Se olis kuulkaa pitkästä aikaa asukuvien paikka! Tänään nimittäin kaivelin vaatekaapista, tai oikeastaan suoraan pussista päälleni kasan alennusmyyntien antimia. Kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta asussa oli jotain itselleni hyvin erikoista. Muutama kuva eteenpäin, niin tajuatte mitä tarkoitan.

Kissakuosia oikein kaksin kappalein.

Monkin ohut takki on saanut kätevästi jatkoaikaa, kun olen kiskaissut alle Sokokselta syksyllä löytämäni ohuen villajakun ikään kuin takin vuoreksi. Olisikin harmittanut piilotella lemppareihin kuuluvaa takkia kaapissa ihan vaan siksi, että sattuu olemaan pakkasta.

Niin että pistikö se omituisuus heti silmään? Häikäistyittekö omituisen vaaleasta kuvasta? Ainakin muru nosteli kulmiaan ja eilen sama valinta kirvoitti hämmästyneen kommentin myös työkaverin suusta. Tuo paita taitaa olla suurin valkoinen pinta päälläni hyvin hyvin pitkään aikaan. Mutta itseäni miellyttävä valkoinen pusero on ollut etsinnässä jo vuosikausia, sillä pelostani huolimatta ymmärrän kyllä kyseisen vaatekappaleen monikäyttöisyyden ja potentiaalin.

Sokoksen uuden Kaiio -merkin kevyesti laskeutuva pusero onnistui vastaamaan vaatimuksiini mm. sopivalla pituudellaan ja kivoilla hihoillaan. Ainoastaan materiaali on yksi pitkä miinus. Olen nyt pikku hiljaa joutunut taipumaan sen tosiasian alla, että tämän tyyppisten yläosien kohdalla minun on vaan tyydyttävä vihaamaani polyesteriin. Kuten on jo aiemmin todettu, omassa koossani ei juurikaan silkkiä tarjota. Mutta -50% alelapun ja ostoksen kokeiluluonteisuuden vuoksi päätin antaa vaatteelle mahdollisuuden materiaalistaan huolimatta.

Jaa miten niin kokeiluluonteinen ehkä ajattelitte. No siksi, että vaikka oikeastaan tykkäänkin valkoisen tuomasta raikkaudesta ja vaihtelusta, niin mä en kestä sitä sen aiheuttamaa ahdistusta ja kauhua. Eilinen lounas, tomaatti-vuohenjuustokeitto ei hyvästä maustaan huolimatta ollut nautinto vaan ainoastaan karmiva vihollinen. Mä olen aivan varma, että valkoiseen pukeutuminen on tuollaiselle oranssille keitolle kuin punainen vaate härälle, sitö kohti on hyökättävä. Muistan jo joskus ala-asteikäisenä huomanneeni, että koulussa, kotona tai siskon luona oli aina silloin jotain ketsuppia kaverikseen vaativaa ruokaa, kun minula oli päällä jotain vaaleaa. Murphyn laki. Ja voitte arvata miten siinä joka ikinen kerta sitten kävi.

Tällä kertaa ylitin itseni ja paita on päälläni toista päivää putkeen ja toistaiseksi ilman vaurioita. Mutta rentoutumaan en tuollaisessa neitseellisen valkoisessa vaattessa pysty. Ympäristö kun on täynnä vaaroja. Musta on niin turvallinen. Siinä ei yksi keitto- tai ketsuppitippa saa aikaan paniikkia, kun sen voi vaan tyynesti pyyhkiä toivoa jäljelle jäävän läikän piiloutuvan jonnekin ryppyjen varjoihin. Mutta minne helvettiin piilotta lusikallisen tomaattikeittoa valkoisen puseron rinnuksilla?? No niinpä.

Jos mä oikein tykästyn paitaan, niin ehkä mä sitten hankin sellaisen vauvojen kourulla varustetun ruokalapun tai laitan itseni letkuruokintaan, niin ei tarvii tappaa itseään stressaamalla.

housut/H&M, pusero/Kaiio, Sokos, kengät/French Connection, Brandos, kaulakoru/Gina Tricot, kello/Axcent

Vahapintaiset mustat pöksyt nappasin henkkamaukan alerekistä sovittamatta (hyi, niin ei sais kyllä ikinä tehdä) ja kympin maksaneet pöksyt yllättivät olemalla lähes sopivat. Matala vyötärö taas vaan meinaa aiheuttaa vähän valumisongelmia. Mun kaikkien housujen pitäisi aina ylettyä jenkkakahvojen yläpuolelle, jotta ne pysyis kunnolla jalassa.

Mutta se vaatteista, katsokaa mitkä mulla on jalassa!

Joululahja minulta minulle. Ne jo elokuussa himoitsemani French Connectionin nilkkurit. En sitten koskaan päätynyt tuunailemaan remmejä itse mihinkään jo olemassaoleviin kenkiin, vaan unohdin koko asian. Aina siihen saakka kunnes kengät pomppasivat silmilleni jälleen Brandosin alesta. Olen heikko. En voinut enää vastustaa niiden kutsuvaa kuiskuttelua. Ja kuten ystävänikin sanoi, ne todella huutavat nimeäni. Vielä kun hieman saavat kolhuja ja katupölyä päällensä, niin aijai!

Kommentit (15)

Hittolainen, menin rakastumaan tohon sun Monkin takkiin uudelleen.. Oon yrittäny nytten ettiä kevyempää syys&kevättakkia, mutta turhaan. Kaikkialla myydään vain ja ainoastaan paksuja toppatakkeja, mikä ketuttaa. Typerä minä kun en etsinyt kevyttä takkia silloin kun niitä oli myynnissä ://

- Hannavee

http://likoorikahvi.blogspot.com

hitsi kun mä just näin jossain ihan samantapaisia takkeja kuin toi monkin, mut en yhtään muista missä.. :P Mutta eiköhän noita kevyitä takkeja ala taas tulla kauppoihin ihan lähiaikoina.

Tarja

Jaan pelkosi valkoisista vaatteista. Vielä kamalampia on valkoiset alaosat, joudun niiden kanssa seisomaan koko päivän, kun aina pelkään istuvani johonkin ällöttävään ja jokaisen ikkunan ja peilin kohdalla vilkuilen takamustani epäilyttävien läikkien varalta. Musta on vaan ihan paras väri!

Mulla aivan sama ongelma juurikin vaaleiden housujen ja hameiden kanssa. Ahdistus alkaa jo siinä vaiheessa kun niitä pukee päälleen. Minnekään et voi istua tiiraamatta ensin tarkkaan, ettei alla ole mitään tahraavaa, ja kuitenkin kyselee bestikseltä (tai peililtä tai muulta heijastavalta pinnalta), että "eihän mulla vaan ole mitään tahraa tuolla?". Super-annoying. Argh. Nykyään käytänkin tosi vähän valkoista.

eiiih! mä en voi ikinä edes kuvitella itselleni mitään vaaleata alaosaa. se olis jo ihan liikaa stressiä. :P

Tykkään tästä blogista tosi paljon, mutta nyt vielä entistäkin enemmän - nuo kengät on ehdottomasti jotain tajunnanräjäyttävää.

Kiitos että blogisi on olemassa :)

Hihii, tunnistin paidan heti! Diggailen itse siitä aivan älyttömästi ja näyttää sun päällä todella hyvältä. Kiitos vinkistä, että sekin on nyt alessa.. :)

saatoin ehkä ottaa saman myös mustana... :D

Mut oli niin harvinaisen kivan mallinen. Omalle kropalleni kun ona aika haastavaa löytää tuon tyyppisiä yläosia.

mä saan ainakin olla kaikkien matalampien pöksyjen kanssa kiskomassa niitä koko ajan ylemmäksi. ja se on niiiiin raivostuttavaa. :P

Vierailija

tää on niin väärin...

edellisellä kerralla, kun selailin blogiasi (noloa myöntää, mutta siitä on kuukausia) sait mun vakuuttumaan siitä, ettei mua ja konjakinruskeaa marimekon nahkaista olkalaukkua erota mikään. ja nyt nuo kengät! :D

tykkään sun tyylistä! :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram