Suuntasin tänä aamuna taas Helsinkiin sillä tälle ja huomiselle päivälle osui kivasti monen eri pr-toimiston pressipäivät, joten pääsin kätevästi yhdellä reissulla hypistelemään jos jonkinmoisia uutuuksia ja tulevia ihanuuksia kosmetiikan, vaatteiden, kenkien ja asusteiden saralta. Kokosin tähän hieman parhaita paloja kuluneen päivän varrelta.

pressipäivän parhaat2

Mulla on yhdet ihan täydelliset mustat aurinkolasit, mutta en voi väittää, etteikö jotkut sähäkämmät väripilkutkin hieman houkuttelisi. Tänään iskin silmäni punaisiin Dolce & Gabbanan hieman kissamaisiin pokiin. Väriä löytyi myös OXXOn kivasta metallia ja satiininauhoja yhdistelevästä kaulakorusta.

pressipäivän parhaat3

Ensi syksyn kengistä ihastelin mm. Palladiumin herkkäsävyisiä kanvasbootseja, Palmroth Originalin kiiltonahkakaunokaisia ja ihan miniminikokoisia Moon Bootien poikasia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Batisten kuivashampoista olen aiemmin kokeillut vain tummille hiuksille tarkoitettua versiota. Nyt sain testiin söpöllä purkillaan hurmanneen kirsikan tuoksuisen version, joka sopii kaiken värisille hiuksille.

pressipäivän parhaat4

Livbox oli totisesti pitänyt huolen, että heidän tuotteensa kiinnittäisi pääasiassa naisista koostuvan toimittaja- ja bloggaajalauman huomion. ;) Päivän söpöin näky oli kuitenkin samassa hihnassa kulkenut "tandemkoira" johon yhdessä tilaisuudessa törmäsin. Awws! Herkullisimman hetken puolestaan tarjosi ravintola A21:n pikkupurtavat, joista etenkin tuo punajuurta, vuohenjuusto ja jotain muuta sisältänyt cocktailpala vei kielen mennessään.

pressikollaasi1

Lähdin tänne parin päivän reissulle yhdellä kenkäparilla, jolla ajattelin jaksavani ravata kaksi päivää kaupungilla ja tuo pari on viime viikolla saamani Adidaksen ZX Flux-lenkkarit. Jalkani ovat kovin ihastuneet noihin keveästi kuljettaviin töppösiin, joten ei liene ihme, että halailin rakastuneesti noita saman kengän uusia leopardiversioita. Täydelliset.

Sporttimerkeistä bongasin mielenkiintoisen näköisiä tulokkaita myös Reebokilta. Syksyn treenitrikootarjonnasta ei tule värejä tai kuoseja puuttumaan!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Sporttia tarjoili myös yllättäen Diesel, jonka uusin keksintö on Jogg Jeans. Täysin farkuilta näyttävät svetarit. Ulkopuoleltaan täysin farkuista menevät pöksyt ovatkin pehmoista ohutta collegen oloista kangasta ja housut ovat sisäpuolelta aivan unelman pehmeät. Kun sekaan vielä sotketaan kosteutta iholta siirtävä Coolmax-materiaali, niin ollaankin aivan uusien ulottuvuuksien äärellä. Farkut joilla voi tyynesti lähteä lenkille!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Koko pitkän päivän kaikista täydellisin bongaus oli kuitenkin tämä Supertrashin ensi talven hurmaava karvakorvahattu. En kestä. Aivan täydellinen!

Kommentit (3)

Jenni

Ollapa nuo Dieselit normaali- tai korkeavyötäröisenä. Mahtuisi kurvit vähän paremmin sisään ilman pelkoa alushousujen vilauttelusta. Hintakin on aika suolainen mutta mukavista ja siisteistä housuista sen kyllä voisi maksaa.

olin niin tohkeissani materiaalin ihmettelystä, että en tajunnut katsoa sen tarkemmin farkkujen malleja. Muutamia eri malleja näistä kyllä on tulossa, mutta vyötärön korkeudesta en valitettavasti tiedä. Mutta itsekin luotan nimenomaan korkeavyötäröisiin!

Venla

Onko tietoa millon noi ZX Fluxit pantterikuosissa ois tulossa kauppoihin? Oon epätoivosesti yrittäny koluta kaikki nettikaupat läpi mutta ei tunnu löytyvän!!! :D

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram