Koska mulla oli illalla yksi kuvaus mun vanhalla työpaikalla, käytin tilanteen hyödykseni edellisen päivän tapaan ja työt tehtyäni nappailin itsestäni asukuvat studion tyhjää seinää vasten.  Seinän lisäksi tyhjää on kulkaa jotain muutakin, se on mun pää. Tai toisaalta se on ihan täynnä, mut se on niin täynnä, että se on jo tyhjä. Just. Kuulostaa selkeeltä, eikö?

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko ja neuletakki-H&M/kengät-Vagabond/laukku-kirpparilöytö

Musta on tuntunut viime aikoina, että mun päässä oleva kaaos ja epätietoisuus elämäni suunnasta on valitettavasti näkynyt myös täällä blogissa. Olis ihan hirvittävästi aiheita joista mä haluaisin saada aikaiseksi hyvää sisältöä tänne blogiin, mutta en vain kaikelta ajatuspaineeltani saa otetta mihinkään. Stressaan ihan kohtuuttoman paljon töistä vaikka niitä on aiempaa vähemmän. Samaan aikaan pyöritän päässäni luuppina kysymyspatteristoa Mitä mä haluun? Mitä mulle tapahtuu? Mistä töitä? Miten tuun toimeen? Miten mä uskallan? Mitä jos en onnistu? Mitä jos mua ei enää tarvita mihinkään? Mitä jos? Mitä jos ei?

Mun tapana ei ole ollut pyydellä blogissani anteeksi. Mä saan olla viikon hiljaa jos mua huvittaa ja mä saan kirjoittaa tai olla kirjoittamatta just niistä aiheista kuin mä haluan. Mutta nyt mulla on ekaa kertaa sellainen olo, että mä haluan oikeasti pahoitella tilannetta. Mä olen pahoillani siitä, että tää blogi polkee paikoillaan. Eniten mä taidan kuitenkin pahoitella sitä itselleni, sillä tää monta vuotta pystyssä ollut hengentuotos on mulle aivan järjettömän tärkeä. Tää on se juttu, joka on pysynyt messissä mun elämässä monen muun asian jäädessä historiaan. Ja mä haluaisin tehdä tätä hyvin. Siks mua stressaa ja ahdistaa tällä hetkellä kaikkien muiden juttujen lisäksi myös se, ettei tää blogi ole sillä tasolla jolla haluaisin sen olevan.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Nyt mä siis pyydän vilpittömästi anteeksi teiltä ja itseltäni, että mun jumitus näkyy myös täällä mulle niin rakkaalla blogitontilla. Toivon, että kärsivällisyys riittää niin teillä kuin mullakin ja tästä tahmeasta tilanteesta päästään eteenpäin. Mä haluan saada itteni kasaan ja tän blogin sille tasolle jolla se mielestäni kuuluisi. Kalenterin mukaan mulla pitäisi nyt vihdoin olla aikaa tehdä tätä juttua mistä mä tykkään, mutta on vaikeata keskittyä nauttimaan siitä, kun perustukset huojuu.

Blogin nimeksi voisi ehkä tätänykyä muuttaa Tyylin metsästyksen sijaan muotoon Tasapainoa metsästämässä. Tai onnea. Tai energiaa. Oikeastaan mä metsästän nyt ihan mitä tahansa mikä veis pois tän vatsassa kouristelevan epätietoisuuden ja muotoaan päivittäin muuttavan ahdistuksen. Eli olisko blogin nimi siis Mitä tahansa epätietoisuutta ja stressiä helpottavaa metsästämässä. Ehkä. Kuvitellaan se mielikuvitusmusteella tohon banneriin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

tasainen iho - Photoshop (No shit? Menikö Veera vähän överiksi se airbrushaaminen! :D )

Nää hymyilevät ja virheettömäksi photarodut kuvat luovat mahtavaa kontrastia tälle mun matalalentoiselle ajatustenvirralle. Kuvissa on jumalauta hymyiltävä vaikka mikä fiilis olis sisällä, sillä jos en hymyile, näytän tosi vanhalta ja väsyneeltä. Ja vähän bulldogilta kans. Ja sitä mä en halua. Mä näytin surulliselta bulldogilta kerran yhdessä Trendi-lehden kuvassa. Oon siitä edelleen katkera ja murheellinen. :D

Mut koska musta olis ikävää lopettaa tää postaus ahdistukseen ja murheeseen, niin haluan kertoa yhden positiivisen jutun jonka olen viime aikoina oivaltanut. Mä olen saanut huomata, että mä tykkään opettamisesta. Mä olen viimeisen kuukauden ajan pitänyt muutamia kursseja ja koulutuksia työni puolesta ja siitä on saanut mahtavia onnistumisen tunteita. On ihan älyttömän hieno tunne, kun huomaa toisten oppineen uusia asioita mun opastuksella. Ja on kivaa saada palautetta, että on onnistunut puhumaan ja esiintymään niin, että se on ollut mielenkiintoista ja antoisaa. Onnistumisen tunne tällaisessa asiassa kohottaa kivasti itseluottamusta omaa ammattitaitoa kohtaan. Ja se on fiilis mikä on tämän hetkisessä elämäntilanteessa ihan kullanarvoista. Nyt olis suuri vaara vaipua sellaiseen Mä en osaa mitään enkä kelpaa mihinkään -alhoon, joten haluan tietoisesti ottaa kaiken ilon irti niistä hetkistä, kun tunnen onnistuneeni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Postaus on hyvä lopettaa hymyilevään fotoon. Kyllä tää tästä. Niinhän ne viisaat aina sanoo, että asioilla on tapana järjestyä. Onhan?

Kommentit (33)

Joppe

Moi Veera!

Tätä varten teillä on Iinan kanssa just toi kenkähaaste! Se pitää punaista lankaa yllä ainakin niin kauan kuin kenikä kaapissa riittää. Muut ajatukset voikin sitten sinkoilla laidasta laitaan :)

Sanna

Tsemppiä Veera! Vaikka tää on ihan klisee, niin kyllä asioilla on tapana järjestyä. Itse olen paininut myös työasioiden kanssa ja vaikka minulla olikin nyt tiedossa töitä vuoden loppuun saakka, niin siltikin pieni stressi painoi mieltä koko ajan. Siksipä oli maanantaina oikea viikon aloitus, kun entisistä töistä tarjottiin minulle vakkaripaikkaa ja koska tykkäsin siitä työhteisöstä ja työstä paljon, otin paikan tietenkin vastaan.

Nyt yrität nauttia tästä hetkestä ja ota voimaa tästä runosta. Sitä minä oon tankannu huonoina hetkinä:

Ei menneisyys ole sama kuin tulevaisuus.

Vaikka olisit epäonnistunut hetki sitten,

koko tämän päivän,

koko tämän vuoden,

viimeiset kuusitoista vuotta,

tai viimeiset viisikymmentä vuotta,

se ei merkitse mitään.

Ainut millä on merkitystä on se

mitä aiot tehdä nyt?

-Anthony Robbins-

Aurinkoisia syyspäiviä!

Minna

Hyvin sanottu ylläolevall! Sillä ei ole väliä, mistä olet tulossa vaan sillä, mihin olet menossa ;)

Mua ei ainakaan haittaa täällä semmoset pohdintapostaukset, enkä oo aatellu yhtään että blogin taso ois laskenu!

ehkä se ajatus tason laskusta on sitten vaan omassa päässä, kun haluaisi niin paljon enemmän kuin mitä nyt jaksaa ja pystyy.

Äni

Kuten mieheni on aina minua lohduttanut: Kaikki kyllä järjestyy. Saman hokeman on oppinut jo esikoistyttäremmekin (2v.), joten pakkohan sen on pitää paikkansa. Ja vaikka välillä olisikin lanka kateissa, me vakkarit ei ihan pienen takia hyljätä sua. ;)

se onkin ihanaa, että on teitä vakiotyyppejä jotka jaksaa palata tänne kerta toisensa jälkeen. Kiitos! :)

nasu86

älä ressaa blogin takia! kyllä me vakkarit täällä sua odotetaan ja yritetään tsempata :) olisiko mahdollista opiskella opettajaksi? :) jos se on kerta mielekästä ja mukavaa!

ääh, en mä sentään mikään oikea opettaja haluaisi olla. En mukuloille ainakaan. :P Mutta oman alani osaamista voisin hyödyntää valokuvauskoulutuksia enemmänkin pitämällä.

nasu86

no sitä mä vähän ajoinkin takaa :) en vaan osannut ilmaista itseäni oikein!

Marjukka

Yhdyn edellisiin puhujiin:

Asioilla on taipumus järjestyä, ja kyllä me vakkarit sua odotetaan!

Tuo mekko sopii sulle tosi hyvin!

Ei mun mielestä tässä blogissa ole mitään vikaa tällaisenaan.... uskon että moni on kanssasi samassa elämäntilanteessa ja saa siis "vertaistukea". Älä siis turhaan anteeksi pyytele.

Itsekin olen huomannut, että "luovuus lähtee joutilaisuudesta" - tai toisinpäin. Eiku...miten se menikään? Joka tapauksessa, jotta voisi olla luova, pitää olla vapaa stressistä. Sitä odotellessa...

Jos alat pitää valokuvauksen kurssia (vaikkapa bloggaajille) tulen oitis mukaan. Ei täältä meiltä sinne Poriin kovin pitkä matka ole, mutta voisit pitää niitä myös lähikaupungeissa.

SuSu

Ihan samaan hengenvetoon sanoisin samat asiat kuin tähän astiset kommentitkin:)

Olen lukenut blogiasi jonkin aikaa ja myös tiedän jos ei huvita kirjoittaa, ei ole aikaa tai asioita on miljoona mitä haluaa jakaa ja silti ei kirjoituta. Ymmärrän täysin. Itsellä vähän sama tilanne oman blogin kanssa.

Take your time!

mä olisin tarvinnut tollaista photoshoppauksta parissa kuvassa. Naama ei ollut tärkein mut näppylät hyppi silmille, kun yritin vaan hiuksiani kuvata :)

Tsemiä!

Auttaisiko olotilaan jos saisit villasukat? :)

Fantti

Voin kyllä niin samaistua tähän sun nykytilanteeseen. Mä valmistuin keväällä 2011 tohtoriksi ja sen jälkeen meni 9 kk ennen kuin löysin mieleiseni työn. Halusin jotain erilaista, kuin mitä yleensä samassa tilanteessa olevat haluavat. Nyt kuitenkin olen mahtavassa työpaikassa ja olen jo päässyt etenemään urallani tämän työpaikan sisällä!

Kannattaa oikeasti miettiä tulevaisuuttaan silloin, kun siihen on mahdollisuus. Työttömänä ei kukaan pysty täysin stressittömästi nauttimaan vapaa-ajasta mutta kehoitan silti nauttimaan kaikesta ajasta, mitä ei tarvitse viettää työn parissa. Ja kyllä se vain on niin, että sitä työtä osaa arvostaa siinä vaiheessa, kun on hetken ollut työttömänä ja lopulta löytää mieleisensä työpaikan!

ja mitä tähän blogiin tulee, niin kenkähaastetta seuraan suurella mielenkiinnolla, ja kyllä muukin viimeaikainen sisältö on ollut ihan taattua "tuhlaus"-laatua ;) Eli ei valittamista.

Ajatus kuukausien mittaisesta työttömyydestä tuntuu vaan hirmu pelottavalta. Miettii, että miten kauan toivoa jaksaa pitää yllä. Mä en koskaan ole ollut montaakaan päivää niin, ettei olisi jo ollut tietoa seuraavasta duunista, joten tää epätietoisuuden tila on raastavaa. Miten sä kestit?

May

Heippa,

Itse löysin blogisi vasta jonkun aikaa sitten ja koukkuun jäin! Olet ihana ja hauska persoona jonka tekemisiä (vaikka kuinka olisi/tuntuisi olo jumittuneelta) on mukava lukea!

Älä lannistu! Kaikella on tarkoitus ja kaikki tapahtuu syystä. Näin ainakin haluaisin ajatella. Ainakin jokaisesta kokemastamme opimme jotakin uutta. :)

Jatka samaan malliin. Paljon voimia päiviisi ja voita se hemmetin kenkähaaste!!! :)

mä ajattelen itsekin aika pitkälti niin, että kaikki tapahtuu syystä, mutta kun niitä syy seuraussuhteita ei usein näe ennen kuin sitten joskus jälkeenpäin joten tämä välivaihe ja epävarmuus on tuskaisaa. :P

Ihanaa kuulla, että teitä uusiakin lukijoita välillä ilmaantuu. Tervetuloa joukkoon! :)

äh, ei musta ehkä kuitenkaan ihan oikeeta opea koskaan tulis. En ois varmaan kauheen ihana pidemmän päälle. :D

Valpuri

Minä ainakin luen tätä blogia siksi, että sitä kirjoitat sinä. Juuri tuollaisena, kaikkine ajatuksinesi ja tunteinesi. Kyllä lukijat odottaa, että sinä haluat kirjoittaa. :)

Älä pyydä anteeksi sitä, että olet kokonainen ihminen. Kokonaisessa ihmisessä ovat kaikki elämän tunteet, kaikki tunteiden säröt, kaikki tunnetut kolhut ja mustat hetket. Ja kaikki riemu, uuden oppiminen ja eteenpäin pääseminen. Jaksamista tähän hetkeen, kun kokonainen ihmisyys näyttää sitä vähemmän riemukasta reunaansa. Ja riemua niihin hetkiin, kun päästään aallon toiselle laidalle.

Ihanasti ja fiksusti sanottu. Elämää ja ihmisyyttähän tämä tosiaan on, mutta sitä vaan meinaa välillä olla itselleen kovin ankara, että pitäis koko ajan koittaa olla pirteä, positiivinen ja viihdyttävä.

Siilikissa

Voin kertoa, etten tosiaan kadehdi tuota tilannettasi. (Tiedän kuinka ahterista se on, ei oo kauaa kun itellä oli vastaava tilanne.) Mutta ei sitä tarvitse anteeksi pyydellä että se vaikuttaa blogiin - tottakai se vaikuttaa. Mua häiritsisi huomattavasti enemmän jos yrittäisit väkisin naama irveessä vääntää jotain yltiöpositiivi-ihanaaihanaa-juttuja jos kerran mieliala on toinen.

Työttömyys ei ole maailmanloppu. Alan vaihtaminen ei ole maailmanloppu. Yrittäjäksi ryhtyminen ei ole maailmanloppu. Se, ettei heti osaa päättää mitä haluaisi tehdä seuraavaksi, ei ole maailmanloppu. Tänhän voi myös hyvin nähdä mahdollisuutena rauhassa miettiä asioita. Älä hättäil, hyvä siit tulee. :)

joo, ei tää oo maailmanloppu, mut sellainen pieni tajuttomuus kuitenkin. Että hetki menee ennen kuin tokenee. Mut kai tää tästä! Niin ne kaikki jaksaa vakuuttaa. :)

Niin, aaltoliikettähän tää elo taitaa olla. Kai se joskus on taas noususuhdanteen paikka. :)

Emma

Heippa! Musta tällaista postausta on jossain mielessä hassu lukea - ainakaan mulle nimittäin blogijumitus ei ole välittynyt! Mulle sun viimeaikaiset postaukset ovat välittyneet kaiken sen tasapainon etsinnän lomastakin jotenkin tasapainoisina! Kurjaa tietenkin on, että siellä päässä näppäimistöä tuntuu kehnolta.

Toki huomaan, että jos jonkinlaista kuohuntaa on, mutta mun mielestä se ei oo vaikuttanut sisältöön mitenkään negatiivisesti! Toki tilanne voi jonkun, joka metsästää tältä tontilta pelkästään tyyliä, voi kokea asian eri tavalla.

Työajatuksiin voin vain sanoa, että elämä kannattelee. Epävarmuus on hirveää, ahdistavaa ja synkkääkin, mutta toisaalta (apua!) kaikki mahdollisuudet ovat auki. Yrittäjyys, niin, pääseehän siitä poiskin :) Mutta ymmärrän kyllä, mikäli kaipaat työnantajaa - itse kaipaan tällä hetkellä työyhteisöä, esimiestä ja säännöllistä palkanmaksua, yrittäjyyden aika on kun siltä tuntuu. Tsemppiä! Pelkkiä hyviä ajatuksia! :)

no ihan kiva kuulla, että blogi ei ole ihan yhtä "mess" kuin mun pääni! Itselle vaan tuntuu, että tääkin tekele on yhtä tuuliajolla kuin itsekin.

Ja mitä tuohon yrittäjyys-asiaan tulee, niin kyllä mä haluaisin tällä hetkellä ihan työnantajan. Ei ole niin kirkasta yritysideaa itsellä, että olis järkevää lähteä sille tielle. :P

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram