Blogi on minulle paikka, jossa haluan pääsääntöisesti keskittyä kivoihin asioihin ja kepeyteen. Kun tosielämässä sukeltelee toisinaan Mariaanien hautaan verrattavissa syvyyksissä, on terapeuttista, että on olemassa harrastus josta pitää ja jossa voi keskittyä auringonpaisteeseen, sateenkaariin ja pilvilinnoihin. Dokumentoimalla iloista ja hymyilevää itseäni valan itseeni luottamusta, että elämässä on valoa ja iloa vaikka ne toisinaan tuntuvatkin olevan täysin hukassa.

Voinette jo tästä alustuksesta päätellä, että nyt on sitten vuorossa vastapainoksi jotain muuta kuin auringonpaistetta ja leveää hymyä. Avauduin viime vuoden keväällä yhden postauksen verran jaksamiseni rajoista ja olen jonkin verran matkan varrella maininnut jotakin kiusanani olleista fyysisistä vaivoista. Muuten olen pitänyt hyvinvointi(tai enemminkin huonovointi) -asiani täältä poissa.

Nyt viime aikoina olen kuitenkin kokenut siinä määrin ikäviä ja itseäni pelottavia tunteita, että olen tajunnut, että minun on otettava ne tunteeni todesta ja keskityttävä jälleen tosissaan niiden voittamiseen. Siihen taisteluun kuuluu mielestäni se, ettei fiiliksiään yritä väkisin peitellä, sillä se jos mikä vie energiaa. Ja energia on juuri se mitä minulta nyt puuttuu.

MjAxMy1jNGE0YmNmOTg0YWZmN2Zl

Tuosta linkkaamani kirjoituksen tilanteesta on paljon muuttunut jo paremmaksi. Olen tehnyt paljon töitä oppiakseni jättämään työni ja siitä stressaamisen työajalle. Onnistuin pitämään kesälomani niin, että en katsonut duunikalenteria ennen kuin pari päivää ennen loman loppumista ja uskalsin sanoa ihmisille jotka kyselivät työasioista, että palaan asiaan, kun lomani on ohi. Minä siis ensimmäistä kertaa arvostin itseäni ja omaa aikaani siinä määrin, etten ajatellut jonkun muun ihmisen asioiden olevan tärkeämpää.

Minä olen kesän aikana myös ollut kaksi kertaa muutaman päivän sairaslomalla (toisen kerran kauheassa flunssassa ja toisen kerran olkapään vuoksi) ilman, että olen ajatellut olevani kamala ja huono ihminen. Sen sijaan olen ajatellut, että antamalla itsekin itselleni luvan lepuuttaa esimerkiksi sitä olkapäätä lääkärin suositteleman ajan, pääsen asian kanssa todennäköisesti vähemmillä ongelmilla kuin jatkamalla väkisin työntekoa.

Eli olen oppinut ajattelemaan, että oma hyvinvointini on tärkeämpää kuin työni ja löytänyt sitä kautta hieman armollisuutta itseäni kohtaan.

MjAxMy1hYTQ3YmViYjgyNzg1ODMz

Mikä sitten on huonosti? Mieliala. Se tässä on huonosti. Olen ollut viime aikoina taas ihan hirvittävän ärtynyt ja tuntenut ns. ihmisvihaa ja halua erakoitua omiin oloihini. Suurimman osan ajasta minusta on lähes mahdotonta keksiä mitään asiaa joka tekisi minut iloiseksi. Teen työni, koska on pakko maksaa laskut. Muun ajan mielelläni vain nukkuisin. En tiedä mitään kamalampaa asiaa kuin aamut. En keksi mitään (paitsi söpöt pienet koiranpennut), mikä saisi minut nousemaan vuoteesta ennen kuin on ihan pakko.

En tahdo nähdä ihmisiä ihan muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Viime viikolla iskenyt hillittömän paha vastenmielisyys sosiaalista kanssakäymistä kohtaan nousi jo sellaiselle tasolle, että tajusin ettei se voi olla normaalia. Sitten törmäsinkin sopivasti tähän Mielenterveys ja kilpirauhanen -artikkeliin.

MjAxMy01ZmRlMTFhNTJkMzBmYzUz

Niin, se kilpirauhanen. En ole aikoihin käynyt verikokeissa, ei käryäkään millaisilla arvoilla mennään. Mä jotenkin välillä unohdin sen koko asian. Olen niin pitkään ehtinyt ajatella, että ehkä minun osani vain on olla alituiseen väsynyt ja mieli maassa kulkeva mytty, etten tajua ajatella syy- ja seuraussuhteita. Mutta moni kohta tuosta artikkelista osui kyllä lujaa ja Tommikin ne kohdaltani allekirjoitti:

“… Kilpirauhaspotilaat, varsinkin vajaatoimintapotilaat, hakevat hiljaisuutta ja rauhaa. He eivät viihdy aktiivisessa ja meluisassa ympäristössä, ja heillä on yleensä hyvin alhainen sietokyky koville äänille. Heillä on tapana hakeutua paikkoihin tai tilanteisiin, joissa he voivat rauhassa vajota omiin ajatuksiinsa ja yksinäisyyteen.”

”Vajaatoimintapotilaat voivat helposti erakoitua ystävistään, ja he eivät mielellään puhu paljon tai lähde pois kotoaan. He voivat kadottaa kaiken motivaationsa olla missään kanssakäymisissä kumppaneidensa kanssa. Yleisesti ottaen vajaatoimintapotilaat vain haluavat olla yksin. Heitä vaivaa jatkuva halu nukkua, ja lähimmäisten yrityksistä huolimatta he erakoituvat helposti.”

Kyllä, kyllä ja vielä kerran kyllä! Aivan kuin minä viime aikoina!

MjAxMy01Mjc2NzgzZjI3NzUxYjM1_5160f4582fe41

Voisiko siis olla, että en minä ole menettämässä järkeäni, vaan vetäytymiseni ja lisääntyvä vastenmielinen suhtautumiseni muihin ihmisiin (joka ihmetyttää kovasti tällaista entistä supersosiaalista) johtuisi kilpirauhasesta? Mä en vaan jotenkin ole päässyt vielä mukaan sellaiseen kokonaiskuvaan tässä asiassa.

Työterveyslääkäri nyt lupasi olla se taho jonka kanssa niitä arvoja seurataan ja lääkityksen määrää säädetään, mutta en minä ole osannut ottaa tällaisia selkeästi pääkopan sisäisiltä tuntuvia oireita oikein puheeksi. Ja kun selkeästihän minulle ei ole vieläkään kukaan sanonut, että diagnoosini olisi kilpirauhasen vajaatoiminta, lääkitys on anettu vähän sellaisella "kokeillaan ja katsotaan nyt" -ajatuksella ja sen vuoksi en oikein itsekään meinaa tajuta mitkä kaikki asiat voisivat liittyä kilpirauhaseen.

Mietin kovasti, että voisiko se olla mahdollista, että minussa on sittenkin tallella se aktiivinen ja sosiaalinen Veera, joka viihtyy ihmisten seurassa ja innostuu asioista. Onko jossakin Veera joka suoriutuu sujuvasti arjestaan, iloitsee ja unelmoi? Mä en haluaisi olla apaattinen ja tympiintynyt Veera, jonka mielestä puhelimen soiminenkin on ahdistavaa ja joka mieluummin vaihtaa toiselle puolelle katua nähdessään jonkun tutun tulevan vastaan.

MjAxMy00ZWRkOThmNjdlYWFmMzA5

Miksi mä en ole älynnyt reagoida tähän asiaan taas aiemmin? Mutta niinhän sitä kyllä vajiksesta aina sanotaan, että oireet hiipivät niin salakavalan hitaasti, että niihin vaan tottuu ja niiden kuvittelee olevan osa normaalia itseä. Ehkäpä on kyse siitä, että lääkitys ei ole riittävä ja mun olisi pitänyt tajuta tämä olon heikkeneminen jo paljon aiemmin, mutta olen tajunnut sen vasta nyt. Muistan, että minulta on joskus vajaa kymmenen vuotta sitten otettu ekan kerran kilpirauhaskoe, mutta sen on silloin vain sanottu olevan normaali. Pitäisiköhän ottaa selvää mitä arvot ovat silloin olleet..

Kamalaa jos selviää, että arvot ovat jo silloin olleet alakantissa. Entä jos kaikki nämä vuodet, kun olen ihmetellyt omaa muuttumistani aktiivisesta ja energisestä nuoresta alati väsyneeksi ja masentuneeksi aikuiseksi. Ja olen vain kuvitellut, että nuorenpana ei vaan ollut elämässä niin paljon stressitekijöitä, että tällaista se työssäkäyvän aikuisen elämä varmaan sitten oikeasti on, ainaista vitutusta, väsymystä ja kärsimystä. Sillä näytänpä millaista naamaa tahansa sujuvasti suurimman osan ajasta ulospäin, niin sitä mun viime vuodet ovat kuoren alla enimmäkseen olleet täynnä, ahdistuksen ja väsymyksen tunnetta. Vaikka hyviäkin fiiliksiä ja hetkiä on toki ollut, niin se elämän perusvire on hyvin pitkään ollut aivan liian matala.

MjAxMi1iY2IzZjdkMjE2MGEyYzBk

kuvat: someecards.com

Tää kirjoittaminen tuntuu auttavan aina. Nyt mä olen taas jotenkin hieman enemmän raiteillani. Mä tiedän, että seuraava askel on todellakin suunnata taas lääkärille ja labraan. Tuleviin askeliin kuuluu myös miettiä mitkä ovat elämässäni ne asiat joita oikeasti haluan ja jaksan tehdä ja raivata pois ylimääräiset stressitekijät. Pakkohan täältä suosta on pystyä nousemaan. Onhan!?

Kommentit (21)

Niin tuttua. Seuraan kyllä onnellisuusblogeja, joissa ei kerrota arjen raadollisuudesta tai se silotellaan kermavaahdolla, mutta sittenkin mieluummin luen blogeja, jotka ovat rehellisiä ja aitoja.

Itselläni on kilpirauhasen vajaatoiminta ja muistan sen tunteen, kun lääkityksellä saatiin arvot kohdalleen. Väsymys ja kireys jäivät. Tuo tauti on yleensä helposti hoidettava - vain pilleri tai kaksi joka päivä. Ja labrat kerran vuodessa.

Voi aivan hyvin olla, että saat lääkityksellä olosi hyväksi, entiselleen. Mutta väistämättä tuli mieleen kirjoitustasi lukiessani, että jospa kuitenkin jonkinlaista burnouttia?

Sinulla varmasti riittää tarvittaessa sekin rohkeus, mikä tarvitaan ylittämään kynnys hakea keskusteluapua? Eihän sitä enää pidetä hullun merkkinä, jos haluaa jutella asioistaan ammatti-ihmisen kanssa? Viisautta on huolehtia hyvinvoinnistaan, niin fyysisestä, psyykkisestä kuin sosiaalisestakin.

Oho, tulipas tykkyä tekstiä...nimim. kokenut kaiken tietää.

Suntoucherr

En edes malttanut lukea koko kirjoitustasi loppuun, kun kuulosti niin tutulle! On hullua, miten sitä unohtaa oman hyvinvointinsa(keinot auttaa itseään) tyystin kun voi huonosti, ei jaksa, ei huvita, eikä todellakaan mikään kiinnosta. Vaikka oikeasti kaikki olisi periaatteessa hyvin?

Tsemppia Veera ihan tosi paljon! Itse olin suossa koko kevään ja kesänkin, mutta nyt muutama viikko on tuntunut jo ihan toisenlaiselle. Mulla ei ole todettu kilpparin vajaatoimintaa, mutta muita vittumaisia rajoitteita löytyy kyllä. Itseäni jeesaa ajatus, että tämäkin on vaan tunne ja se menee aikanaan ohi, kun oikein kiristää. Kirjoittaminen auttaa myös ja jäsentää fiiliksiä <3 Tsemppiä hirveesti. Paistaa aurinko sinnekin vielä! :)

Äni (ent. SaraJana)

Niinhän se tuppaa olemaan, että oma pahaolo ja pahoinvointi on erittäin helppoa työntää taka-alalle, toivoa että se vain häviäisi itsestään. On aina helpompaa sulkea silmänsä ja ajaa vain sitä samaa latua, vaikka se latu tuntuisi kuinka huonolta. Itsetutkiskelu on aina hankala paikka. Onneksi sinä olet nyt havahtunut tilanteeseesi ja selkeästi ottamassa ohjia takaisin omiin käsiisi. Sitä myötä tie on todennäköisesti vain ylöspäin! :) Paljon paljon tsemppiä lempparibloggajaalleni! <3

Jenni

Joskus pitää vaan mennä sinne lääkäriin ja purkaa kaikki mitä sydämellä on. Tai ei ehkä ihan kaikkea mutta lähes. Minä menin valittamaan migreeniä ja siinä samassa avauduin kaikesta muustakin mieltä painavasta. Kevään ajan ravasin antamassa verikokeita tai juttelemassa tuloksista kolmen eri hoitajan/lääkärin kanssa. Puolet murheista jäi sinne, samoin oireista. Tutkittiin myös vaihtoehtoja joita en osannut odottaakaan. Mitään ihmeempää ei onneksi löydetty. Vuosia käyttämäni e-pilleri ei vaan ollutkaan sopiva, vaan sivuvaikutukset hiipivät salakavalasti. Ilman hyvää hoitajaa mitään ei ehkä olisi löytynytkään mutta kiitos hänen uskalsin valittaa kerralla kaikki viat ulos. Tuon jälkeen tuntui, kun olisin kävellyt harmaan huivin alta aurinkoon.

Älä turhaan sure, mikset ole aiemmin huomannut jonkun olevan vialla. Elämäntilanteet vaihtelee ja hitaasti tapahtuvaa muutosta on vaikeaa huomata. Ei sitä yhtenä aamuna herää ja huomaa, että on masentunut, yleensä se tulee pieninä aavistuksina. Silloinkin miettii usein, että ehkä se on ohimenevää.

Minulla on juuri nyt elämässäni menossa kriisi. Kuka haluan olla, mitä tehdä ja miten saavutan sen? Asioihin on vaikeaa tarttua, eikä keskittyminen meinaa riittää mihinkään, koska joka hetki tuntee epäröivänsä. Minun ei huvita nähdä ihmisiä, varsinkaan niitä joiden elämä tuntuu menevän suunnitellusti. Välillä oikein haluan rypeä itsesäälissä ja olla yksin. Kriisit kuitenkin kuuluvat kehitysvaiheeseen ja luovat jotakin uutta. Uskon, että tämän kriisin jälkeen olen vahvempi, toivon myös, että ystäväni pysyvät matkassa.

Tehi

Kyllä tuo kilppari mieleen vaikuttaa. Itse menetin useamman "ystävän" sen 10 vuoden aikana, jonka olin "arvot ovat normaalit" mantraa kuunnellen lääkitsemättä. 2007 sain vihdoin kilppailääkityksen ja sosiaalinen elämäni jotenkin palasi. Edelleen tarvitsen unta enemmän kuin muut ikäiseni mutta sekin on helppo hoitaa.

Minulla oikean lääkityksen löytyminen ei valitettavasti ole ollut sitä, että otan tabletin kerran päivässä ja sillä hyvä. Tyroksiini ei vain toiminut, vaikka annosta säädettiin ja säädettiin. Sain avun eläinperäisistä, erityisluvallisesta, kalliista lääkkeestä. Mutta mitä sitä ei terveytensä eteen tekisi, eikö?

Tärkeää on havaita, ettei kaikki ole kunnossa. Kysy lääkäriltä, voisitko koittaa kilpparilääkkeen annostuksen nostoa. Hyvät lääkärit eivät tuijota pelkkiin arvoihin, vaan kuuntelevat myös sinua ja sinun oloasi. Itse me elämme kroppamme kanssa. Ei lääkäri pysty ulkopuolisena sanomaan, miltä minusta tuntuu.. ei sen enempää kuin naapurin mummokaan :D

Huh. Tänään tuli taas eteen kaikki se suo, jonka läpi olen kulkenut nyt kahden vuoden ajan. Takana samanlainen loma kuin sulla: eka kertaa todella irtauduin. En olisi osannut koskaan ennen. Silti hiukan pelottaa välillä, että mitä vielä on edessä.

Hoida itsesi. Tee se mielummin heti. Tiedän mistä puhun.

Mäkin oon jo vuosia miettinyt, että miks oon niin alavireinen varrattuna teinivuosiin? Oon kyl ilonen ja sosiaalinen, mutta en mitään siihen verrattuna. Mietin myös samaa kuin sinä,että onko se vaan tää aikuisuus ja työelämä vai mitä.

Sen tiedän tai jotenkin olen sen itselleni ajatuksena myynyt,että e-pillerit vaikuttavat hirmuisesti. Luopuisin niistä kernaasti ja voi olla, että vaikka kevään koittaessa repäisen ja lopetan. Talvella en edes uskalla,koska on muutenkin pimeää ja masentavaa niin en halua siihen vielä lisä-ärsykkeitä.

Iskä tossa kysy multa kerran,että suuntaanko mä mun energian oikeisiin asioihin.? Sellasiin jotka auttaa mua tai on mulle hyödyks. Tää sohvalla dataaminen ei esim oo mulle hyödyks vaan joku ihan muu :D Mutta silti se oli hyvä kysymys.

Jaksamisia,hienoa tekstiä ja aiheuttaa itsellekin ajatuksia =)

Mi

Kirjoitin viimeksikin ja kirjoitan nytkin, että mulla on aivan samat fiilikset.

Nyt mä oon osittain siinä uskossa että kaikki johtuu ylipainosta, mutta oon liian väsynyt laihduttamaan.

3 viikkoa kesälomaa, viikko töitä ja olo on jo nyt kuin edellisestä lomasta ois ikuisuus. Haluaisin tehdä kaikkea, mutta en vaan jaksa ja jos jaksan tehdä jotain tai lähteä jonnekin, niin olen siellä zombiena.

lokakuussa pääsen kilppariin erikoistuneelle lekurille ja viikon kuluttua uniapneatestaukseen. Toivon niin että jommasta kummasta löytyisi apu.

Jos keksit parannuskeinon niin ois kiva jos jaat sen täällä blogissa, meitä näyttää olevan monia samassa suossa :)

Ihanan aitoa ja rehellistä tekstiä Veera <3 Haluan vaan toivottaa sulle paljon tsemppiä ja motivaatiota selvittää tuo kilpirauhashomma perin juurin. Itsekin kävin testeissä tänä kesänä ja selvisi että ongelmia ei siltä osin ole, onneksi. Siitä tuli ihana mielenrauha, ei tarvii asiaa enää miettiä samalla tavalla. :) Tuo väsymys ei kyllä ihan normaalilta kuulosta, voihan todella olla, että sulla voi olla arvot huonoina.

Heippa!

Nyt on pakko kirjoittaa, kun olen blogiasi seurannut jo jonkin aikaa ja postauksen aihe liippaa niin läheltä omaa elämää. Itselläni siis sama vaiva ja se on kyllä hankala ja tosi monikerroksinen sairaus. Aina ei tiedä mikä "oire" liittyy kilppariin ja mikä vaan omaan luonteeseen.

Hyvä, että kilpparin vajaatoiminnasta kirjotetaan näinkin suositussa blogissa, ei varmasti tee ainakaan haittaa kuulla muiden ajatuksia kyseisestä sairaudesta meille jotka saman asian kanssa elää. :)

Katrikk

Jos kilppareista ei paljastu mitään, niin vaadi b12 arvot. Minulta löytyi jatkuvaan väsymykseen, ärtymykseen, masentuneisuuteen ja erakoitumiseen syy sieltä.

janikahaha
Liittynyt28.3.2014

Minulla ei ole kilpirauhasen vajaatoimintaa, mutta luettuani tuon kuvauksen, mitä miehesikin oli komppaillut, voisin sanoa että... taidampa ottaa soiton työterveyteen... Kuvaus sopii ihan täydellisesti myös minuun.

käyttäjä-3048
Liittynyt27.11.2013

Hei,

Vinkkaanpas sinulla Kaisa Jaakkolasta, jonka tekstejä olen lueskellut palhon viime aikoina. Hän on kirjoittanut jokseenkin osuvasti omista kilpirauhasongelmistaan: http://kaisajaakkola.fi/2012/05/kaisan-kilpirauhasseikkailu/

Kaisa on kirjoittanut, että vaikka kilpirauhasarvot sijoittuisivat viiteväleille, se ei silti tarkoita etteikö ongelmaa olisi; joissain maissa viitevälit ovat tiukemmat kuin Suomessa.

Toivottavasti löydät avun tavalla tai toisella, sillä jatkuva väsymys ei onneksi ole ihmiselle normaali olotila.

Hanna

Moi, pakko on kommentoida tuttuun aiheeseen. Mä epäilin itselläni tuota samaa jokunen vuosi sitten. Aina syksyn tullen olin jotenkin nuupahtanut ja tuntui, että edes 12h yössä unta riitä. Töihin oli vaikea lähteä, väsytti aivan koko ajan eikä siihen auttanut mikään liikunta ja muiden ihmisten kommentit "otat vaan itteäs niskasta kiinni ja menet lenkille". Kävin monilla lääkäreillä ja kilppariarvot oli ok ja muutenkin kaikki normaalisti. Epäilivät masennusta. Olen aiemmin sairastanut masennuksen ja mielestäni tässä ei kuitenkaan siitä ollut kyse.

Lopulta eräs nuori naislääkäri kysyi, että olenko kuullut kaamosväsymyksestä (ei -masennuksesta). Aloin ottaa d-vitamiinitabletteja oikein urakalla ja ne todellakin auttoivat. Lisäksi muutamana aamuna viikossa istuin pari tuntia kirkasvalolampun ääressä. Ja hassuinta jotenkin oli, etten ollut tullut tuollaista edes ajatelleeksi! Ja oli kuitenkin elokuu eli siis vielä suht aurinkoista. Mutta se yleensä tuleekin alkusyksystä. Mulla se kestää sinne helmikuulle ja sitten alkaa taas elämä helpottaa. Jos sulla ei löydy lääkärissä mitään syytä tuohon väsymykseen niin kokeile D-vitamiinia ja säännöllistä elämänrytmiä. Mulla ne toimivat :D.

Tsemppiä!!!!

Hanna

Moi, pakko on kommentoida tuttuun aiheeseen. Mä epäilin itselläni tuota samaa jokunen vuosi sitten. Aina syksyn tullen olin jotenkin nuupahtanut ja tuntui, että edes 12h yössä unta riitä. Töihin oli vaikea lähteä, väsytti aivan koko ajan eikä siihen auttanut mikään liikunta ja muiden ihmisten kommentit "otat vaan itteäs niskasta kiinni ja menet lenkille". Kävin monilla lääkäreillä ja kilppariarvot oli ok ja muutenkin kaikki normaalisti. Epäilivät masennusta. Olen aiemmin sairastanut masennuksen ja mielestäni tässä ei kuitenkaan siitä ollut kyse.

Lopulta eräs nuori naislääkäri kysyi, että olenko kuullut kaamosväsymyksestä (ei -masennuksesta). Aloin ottaa d-vitamiinitabletteja oikein urakalla ja ne todellakin auttoivat. Lisäksi muutamana aamuna viikossa istuin pari tuntia kirkasvalolampun ääressä. Ja hassuinta jotenkin oli, etten ollut tullut tuollaista edes ajatelleeksi! Ja oli kuitenkin elokuu eli siis vielä suht aurinkoista. Mutta se yleensä tuleekin alkusyksystä. Mulla se kestää sinne helmikuulle ja sitten alkaa taas elämä helpottaa. Jos sulla ei löydy lääkärissä mitään syytä tuohon väsymykseen niin kokeile D-vitamiinia ja säännöllistä elämänrytmiä. Mulla ne toimivat :D.

Tsemppiä!!!!

lindalinda

Hei, halusin vaan toivottaa jaksamista ja tsemppiä. Itsestä huolehtiminen kannattaa aina! Muistui mieleen että mietin joskus 14-vuotiaana että tälläistäkö se elämä on, ihan älytöntä paskassa rämpimistä päivästä toiseen. Jotenkin kaikki tuntui menevän päin helkkaria, vaikka olinkin kympin oppilas ja minulla oli hyviä ystäviä. Luonnollisesti kaikki oli aina mielestäni oma vikani. Nyt myöhemmin olen tajunnut että hormonijylläyksen lisäksi pahaan oloon vaikutti ihan oikeasti se hiton hemoglobiini, joka oli pahimmillaan alle sadan, ja stressistä johtuvat nukahtamisvaikeudet ja migreenit. Kiva kun väsytti ihan älyttömästi, muttei kuitenkaan saanut nukuttua. En tajunnut puhua siitä vanhemmilleni, koska teini-ikä.

Kun siirryin yläasteelta lukioon ja kouluympäristöni muuttui paljon mieluisemmaksi, migreenit ja univaikeudet katosivat kokonaan. On kuitenkin jotenkin sääli, että kahden vuoden ajan olin aika iloton ihminen. Hemoglobiinin kanssa taistelen edelleen, koska en voi rautavalmisteita syödä jatkuvalla syötöllä, mutta tiedänpähän mikä on vialla kun väsyttää ylenpalttisesti. Ja tiedän mikä siihen auttaa: kunnon kuuri lihaa ja vihreitä kasviksia!

Tsemppiä!

SsR

Heti kun mainitsit mielenkiinnon puutteesta ja väsystä niin mieleeni välähti kilpirauhasen vajaatoiminta.

Itselläni se on todettu jo lapsena, murrosiän kynnyksellä.

Eli halusin vain sanoa että ymmärrän aika hyvin mitä läpikäyt, vaikka mullakin on lääkitys päällä niin en ole (liian) pitkään aikaan käynyt verikokeissa...

Tsemppiä!

Lilli

Kilpirauhasen vajaatoiminnasta kärsivänä tunnistan itseni myös noista teksteistä. Ota ihmeessä selvää niistä arvoista - vanhoista ja nykyisistä. Monet yleislääkärit laittavat tylysti seurantaan, itse suuntasin sen jälkeen suoraan yksityiselle asiantuntijalle. Sain lääkityksen ja elämä on nykyisin vähän parempaa. Käyttäydyn silti erakkomaisesti. Kai se on on aina ollut luonteessa. Pirkka-Pekka Petelius on todennut itsestään, että hän on sosiaalinen erakko. Pystyn samaistumaan noihin sanoihin täysin. Ei siinä ole mitään pahaa. Näitä hetkiä tulee silloin tällöin. Ihmisten seuraan väsyy välillä ja silloin on hyvä olla yksin tai jonkun läheisen kanssa, joka kyllä ymmärtää. :)

Voi noin se välillä on :( Tsemppiä ja tsekkaa ihmees e kilpprijutut. Itselläkin blogi ollu viimeaikoina täynnä synkempiäkin postauksia. Elämä ei aina o hilpeetä ja kepposta:/

emmien

Tiedätkös.. nuo oireesi viittaavat myös uupumukseen, burnouttiin ja masennukseenkin. Minulla oli samoja oireita muutama vuosi sitten. En oikeasti tehnyt muuta kuin kävin töissä ja lopun päivää nuokuin sohvalla. Mikään ei innostanut, mieli oli alakuloinen ja armoton väsymys oli päällä, olin sitten nukkunut 16 tai 4 tuntia. Saatoin siis todellakin nukkua 14-16tuntia yhteen putkeen. Huh.

No, minäkin aloin sitten ajatella, että eihän tämä voi olla normaalia ja menin lääkäriin. Epäiltiin kilpirauhasen vajaatoimintaa ja testejä otettiin. Mutta testeissä ei löytynyt mitään, ei mitään. Ainoa asia, mikä terveydessäni oli epäkunnossa, oli ylipaino ja mielentila. Muuten olin terve kuin mikäkin ja sitä oli vaikea uskoa. Lopulta eräs lääkäri kysyi minulta, että voisiko olla, että olisin masentunut. Se tuntui kamalalta pommilta. Minullahan oli kaikki hyvin: työ, asunto, ystäviä, lemmikit ja parisuhde. Alun shokin jälkeen, ajattelin, että ok, kokeilen mielialalääkkeitä. Katsotaan, että auttavatko ja nehän voi aina lopettaa jne. Söin lopulta mielualalääkkeitä n10kk. Sinä aikana mieleni tasoittui ja löysin taas oman ääneni väsymyksen takaa. Irtisanouduin lopulta vakituisesta työstäni, jonka tajusin syövän kaiken minusta. Ja nyt vaikeuksien jälkeen, voin hyvin ja olen löytänyt uuden (todella mukavan) työn vuoden työttömyyden jälkeen. Kävin myös otattamassa kilpirauhaskokeet uudelleen tänä vuonna varmuuden vuoksi ja ne olivat ennallaan eli vajaatoimintaa ei ole. Kaikki oireeni ja väsymys olivat siis yhtälöä uupuksesta työhön ja siitä, etten enää kuunnellut itseäni ja totettanut elämääni niin kuin itse halusin.

Halusin jakaa tarinani siksi, että muutkin tajuaisivat, että elämää ei kannata hukata. Elämme vain kerran ja elämästä kannattaa tehdä mahdollisimman hyvä, tarkoitti se sitten vaikeiden asioiden läpikäymistä tms.

Monesti kuulee, että kilpparin vajaatoimintaa ei huomata vaan oireita hoidetaan masennuksena. Minun tapauksessa vajaatoimintaa ei siis ollut vaan juurikin se lievä masennus.

Kannattaa tutkituttaa itsensä aika ajoin ja pohtia myös sitä, että onko elämäänsä tyytyväinen. Sieltäkin voi löytyä syitä oireisiin.

Toivon, että saat apua ja olosi paranisi. I feel you. <3

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram