Kuten on jo aiemminkin ilmi käynyt, niin minä tykkään hirmuisesti erilaisista huivi- ja turbaanivirityksistä. Vuosia sitten kirpputorilta eurolla tai kahdella ostamani leopardi/hässäkkä-huivi on nähty viime päivinä päässäni rusetinomaisesti sitten, että hiukset ovat kuitenkin jääneet esiin.

Tänään tukka oli siinä määrin lähmäinen, ettei sitä kehdannut paljoa esitellä, eikä pesupuuhinkaan kannattanut alkaa, kunillalla on tiedossa saunavuoro. Niinpä hätiin kiirehti jälleen tuttu hässäkkähuivi, mutta tällä kertaa melko surrealistisen turbaaniviritelmän muodossa.

Photobucket

On päiviä jolloin huivinsitomistouhut onnistuvat ja sitten taas niitä jolloin solmujen ja hiushaituvien kanssa pipertely on vaan ylivoimaisen hankalaa. Tänään oli onneksi ensiksi mainitun kaltainen päivä ja sain väkerreltyä aivan yllättävän huiman ja näyttävän rusetti-solmu-taideteoksen. Vapise rusettiturbaanien kuningatar Kirsi Nisonen! :D

Kommentit (6)

Viliina

Onpas upea! Minä en kyllä tuollaista lähtisi päähäni väsäämään, kun tuntuu, että ne kengännauhatkin jonain aamuina tuntuvat tarpeeksi haastavilta.

hehee aika taidokas väkerrys! pakahdun miltein kateudesta ja toivon, että pääsen kelien lämmetessä väkertämään itsekin samanlaisia hienouksia. ainoo ongelma on saada tää tukka mahtumaan ja pysymään siellä huivin alla. dammit.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram