Tänä aamuna herätessä oli ensimmäisenä liu'utettava kättä kevyesti säärtä pitkin, kokeiltava kainaloa ja lopuksi vietävä käsi vielä uteliaana jalkojen väliin. Ja hitto miten ihanalta se tuntuikaan... Jaa niin mikä?! No iho tietenkin!!! Mitä mahdoitte jo kuvitella.

Olin nimittäin eilen elämäni ensimmäistä kertaa sokeroinnissa ja täällä mä nyt sitten ihastelen miten silkkisiltä ja pehmeiltä kaikki sokeroidut paikat nyt tuntuvat. Ihmiselle, joka on aina poistanut karvojaan vain huolimattomasti höyläämällä, tämä fiilis on ihan uusi ja huumaava.

Muistatte ehkä keväisen -10 kg ja - 10 vuotta -postaukseni, jossa kerroin olleeni meikkaaja-kosmetologi kaverini opetusvälineenä muutaman tunnin ajan. Tuosta hauskasta keikasta Satu sitten halusi antaa minulle palkkioksi lahjakortin hänen käsittelyynsä. Ja minkä lahjakortin se kettu sitten antoikaan!

Olin joskus aiemmin haastatellut häntä radio-ohjelmaamme aiheesta karvojenpoisto sokeroimalla ja todennut, että enpä tiedä uskaltaisinko itse ikinä kokeilla. No Satuhan muisti nuo sanani ja niinpä lahjakortissa seisoi sanat "säärten, kainaloiden ja bikinialueen sokerointi". Olen ihan varma, että kyseinen aihe on jollekin muullekin yhtä hämärän peitossa kuin se oli minulle vielä ennen eilistä, joten tässä tulee oikein syväluotaava selostus tapahtumasta

"Apua, mä kuolen!", oli ensimmäinen ajatukseni. Ja oikeastaan toinen ja kolmaskin. Ja jos ihan totta puhutaan, niin mä pelkäsin operaatiota lähes hysteerisesti, mutta halusin siitä huolimatta mennä kokeilemaan. Alunperin olin varannut ajan jo kesälomalleni, mutta reissun venymisen vuoksi sitä siirrettiin kahdella viikolla eteenpäin, joten ehdin pelätä viikko tolkulla.

Edellisenä yönä näin jopa painajaisia siitä kuinka karmean kivuliasta kidutusta touhu olisi ja kuinka ulvoisin hoitopöydällä tuskissani ja toivoisin kuolemaa. (ai miten niin minulla on tapana lietsoa pelkojani?) .

 

Pelkäämisen lisäksi ehdin myöskin tallustella monta viikkoa karmivat karvat säärissä lepattaen, sillä Satu oli kehottanut malttamaan mieltään karvojen ajelussa ennen sokerointia ja kasvattamaan turkin noin 5 mm mittaiseksi, jotta sokerimassalla olisi mihin tarttua.

Kasvattelin karvapeitettäni siis kesälomalla ja ajan siirtämisen vuoksi sitten heti perään uudelleen. Kiva oli pyöriä hameissa ja shortseissa, kun olo oli kuin lumimiehellä. Vaikkakin kaverit kyllä jaksoivat vakuutella, etteivät karvani näkyneet ainakaan pimeässä parin metrin päästä katsottuna. :D

Eilen sitten vihdoin tallustelin painajaisten täyteisen yön jälkeen kidutettavaksi. Olo oli kuin teuraslampaalla. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Paperistringit jalkaan ja hoitopöydälle makaamaan. Ensin vähän desinfioitiin käsiteltäviä paikkoja ja sen jälkeen levitettiin talkkia. Ja sitten itse "kidutus" aloitettiin kainaloista. Karvojen poistoon käytettävä massa on ihan vaan sokeria, vettä ja sitruunamehua, eli kyseessä on ehta luonnontuote.

Suurinpiirtein kädenlämpöistä sokerimassaa levitetään aina pienelle alueelle kerrallaan. Mömmön levitys tapahtuu vastakarvaan, jotta massa ottaisi kunnolla karvoihin kiinni, mutta sitten itse poisrepäisy tehdään rivakasti myötäkarvaan, jolloin karva irtoaa sulavasti juurineen.

Minä tosiaan siis odotin jotain sietämätöntä kipua ja ajattelin touhun olevan Guantanamon kidutusmetodeihin verrattavaa, mutta olin hyvin hyvin väärässä. Kainaloiden käsittely ei sattunut oikeastaan lainkaan. Toki se tuntemuksia aiheutti, mutta enemmän nipisteli oikeastaan massan levitys, kun sitä työstettiin kiinni karvoihin niin huolella. Silloin tunsin sellaista yksittäisten pidempien karvojen nyppimistä.

Itse karvojen irti kiskaisu oli aina niin nopea toimenpide, ettei se oikein ehtinyt sattua. Jokaisen riuhtaisun jälkeen Satu aina painoi juuri käsiteltyä kohtaa toisella kädellään ja oikeastaan se riitti viemään sen pienen kivuntunteen pois. Ihon venyttäminen kireälle helpottaa hommaa ja vähentää kipua huomattavasti, joten kainaloita työstettäessä Satu aina välillä pyysikin minua itse pitämään tissini pois kanaloista kainaloista. :D

Säärien kohdalla pientä irvistelyä aiheutti lähinnä muutama kiskaisu nilkan herkimmillä alueilla, mutta missään kohtaa ei oikeasti käynyt mielessä etteikö tuntemuksia olisi kestänyt. Koko toimenpiteen ajan vaan juteltiin niitä näitä ja jollain tavalla jopa nautin siitä pienestä kivusta jota homma aiheutti. Tunne oli aika samanlainen kuin hierojalla, kun jotain sikamaisen kipeää kohtaa hierotaan ja se tuntuu yhtä aikaa sekä pahalta, että hyvältä. Mutta kivuntuntemus on toki hyvin yksilöllistä ja kyllä Satu sanoi, että jotkut kokevat kivun niin kovaksi, että operaatio on keskeytettävä.

Helppojen kainaloiden ja pikkuisen nipistelleiden säärien jälkeen oli sitten edessä se alakerta, joka kyllä edelleen pelotti vaikka olin siihen saakka jo hyvin pärjännytkin. Minua ei kiinnostanut mikään kokoposliini, joten sovittiin sitten, että ihan vaan siistitään bikinirajat. Joten ei muuta kuin polvea hieman koukkuun, haarat levälleen ja menoksi. Ja onhan se nyt selvää, että kyllä se tuolta nivusista ja häpyhuulten reunasta tuntui astetta ikävämmältä kuin aiemmista kohteista, mutta ei mitenkään sietämätöntä ollut sieltäkään. Jälleen oli se massan levitys itse riuhtaisua ikävämpi ja ihan kevyellä irvistelyllä tästäkin selvittiin.

Moni varmaan miettii, että se on jotenkin noloa olla siinä toosa levällään, kun toinen siellä touhuaa sun pimppivehkeiden kimpussa, mutta ainakaan itse en koe touhua mitenkään ikävänä tai nolona. Voi toki johtua siitä, että oma toleranssi tuollaista vieraille ihmisille haarojen levittelyä kohtaan on noussut aika rajusti kaikkien niiden vuosien aikana, kun gynellä piti rampata alinomaan jos vaikka minkämoisissa tutkimuksissa. Meikäläisen rööriä on käynyt ihmettelemässä niin moni lääkäri ja sellaiseksi opiskeleva, että sen voisi laskea jo pian julkkikseksi. Kaikkiin niihin, "eihän sua haittaa jo nämä opiskelijatkin tekevät sinulle sisätutkimuksen?"- kokemuksiin verrattuna tuollainen kropan ulkopuolella tapahtuva operointi ei siis todellakaan enää hetkauta. Ja ne karvanpoistoja tekevät tyypit nyt näkee niitä paikkoja ihan joka päivä, joten ei se niillekään ole yhtään niitä sääriä kummempi juttu.

Ihan viimeisenä Satu muotoili minulta kulmakarvatkin edelleen sokerimassaa käyttäen ja siitä touhusta mä oikeesti tykkäsin. Jostain syystä se kulmakarvojen irti riuhtominen tuntui vain ja ainoastaan ihanalta. Mutta olin kuulema kyllä ensimmäinen joka niin on sanonut. Ehkä mä oon vähän outo. :D

Käsitellyille ihoalueille levitettiin lopuksi vielä kosteusvoide ja jälkihoito-ohjeiksi sanottiin, että saman päivänä ei olisi suotavaa kauheasti hikoilla eikä kainaloihin laittaa deodoranttia. Kainalot ja bikiniraja punoittivat jonkin aikaa käsittelyn jälkeen ja niissä näkyi muutamia pieniä punaisia pisteitä, kun karvatupista oli tihkunut hieman verta, mutta täksi aamuksi iho oli rauhoittunut jo lähes kokonaan.

Tuo vähäinen veren tihkuminen on kuulema ihan normaalia etenkin ensimmäisellä karvojenpoistokerralla, sillä ihokarvan alaosa (onko se nyt sitten karvasipuli vai karvanysty?) on suurempi kuin ihohuokonen jonka läpi karva kasvaa ulkomaailmaan. Heikosti selitetty, mutta ehkäpä ymmärsitte. :D

Tänään nyt sitten tosiaan kainalot tuntuu ihan unelmanpehmeiltä ja poissa on joka ikinen karva. Säärissä tuntuu jonkin verran sellaisia ihan pikkuriikkisiä karvoja jotka eivät olleet samassa kasvurytmissä muiden kanssa eivätkä olemattoman mittansa vuoksi siis vielä tarttuneet sokerimassaan, mutta niitäkin on siis todella vähän. Säärten iho tuntuu ylipäätäänkin pehmeämmältä, sillä karvojen lisäksi sokerointi poisti myös kuollutta ihosolukkoa. Myös bikinirajat voivat oikein hyvin eikä siitä höyläämisen jälkeen tutuksi tulleesta ärtymyksestö ja ilkeästä kutinasta ole tietoakaan.

Ainoana miinuksena on mainittava säärieni muutamat kevyet mustelmat, joiden kuitenkin tiedän johtuvan ihan vain omasta mustelmaherkkyydestäni eikä niinkään operaation kovakouraisuudesta. Minulle tosiaan saattaa tulla mustelma ihan vaikka siten, että muru ottaa kiinni hartiasta vetääkseen minut lähelleen. Myös olkalaukku ilman edes sen kummempaa painoa saa olkapääni mustelmille. En siis todellakaan ole hämmästynyt, että karvojen irtikiskominen aiheutti myöskin pieniä vihertäviä muistoja. Kepeistä parissa päivässä paranevista mustelmista kuitenkin vain kyse, joten operaation hyödyt kestävät huomattavasti haittoja kauemmin.

Eli kaikesta pelosta huolimatta kyseessä olikin kiva ja positiivinen kokemus. Tähän saattaa hyvinkin jäädä koukkuun!

Kommentit (10)

"Voi toki johtua siitä, että oma toleranssi tuollaista vieraille ihmisille haarojen levittelyä kohtaan on noussut aika rajusti kaikkien niiden vuosien aikana" <- Wild_years_Veera_81 ♡

sannu

Todella ajankohtainen aihe mulle, oon tässä monien kuukausien ajan kerännyt rohkeutta brasilialaiseen vahaukseen, koska oma ihoni ei enää kestä sheivausta, vaan kutina ja näpyt ovat lyhyeen hyötyyn nähden sietämättömiä! Vain muutaman gynekokemuksen omaavana voin kertoa, että mua hermostuttaa ihan hirveästi paikkojani levitellä. Ajattelen, että ehkä työntekijän mielestä se on todella ällöttävää tai paikkani ovat jotenkin muista poikkeavat tai joudun pulittamaan tuplahinnan runsaan karvankasvuni takia. Kipu itsessään ei pelota, koska epiloin kaikki muut paikat kropassani, mutta sitä härveliä en intiimialueilleni veisi! Jos saan ajan varattua, ehkäpä menen lähibaarin rohkaisurypyn kautta..

Pimppivehkeet. :D

Itse olen vajaan viikon verran rääkännyt itseäni epilaattorin kanssa. Piti vaan noita sääriä ajella sen kanssa, mutta eilen illalla surruttelin myös kainalokarvoja tuon kanssa. Sattuuhan se ihan perkeleesti, mutta kuten tuossa ylempänä jo todettiin, rasittaa ihoa vähemmän kuin jatkuva sheivaaminen. Ja mihinkään vahattavaksi/sokeroitavaksi muahan ei saa sitten kirveelläkään, pelkään jo ihan normaalia jalkahoitoakin sen verran paljon...

Miiiaa

Sokerointi on kyllä ehdottomasti paras tapa poistaa karvat, ainakin epilaattorin ja sheivaukseen verrattuna. Ja siihen jää koukkuun ja iho tottuu ajan myötä ja mikä parasta karvat vähenee hiljalleen.

p.s se on karvatuppi ;)

Vierailija

Miten kauan mahtaa kestää että kasvavat takaisin? Ehkä itsekin uskallan kokeilla tämän luettuani.

Karvasipuli :)

Mä haluan kans päästä kokeilemaan! Oon aina vaan höylänny ja vois tosiaan tulla vähän kauniimpaa jälkee, ku kävis jossain tolleen hoidattamassa sen. Vahaliuskoja kokeilin kotona kerran, mutta en enää koskaan uudestaan! Harmi, kun ammattilaisen hoitamana siistiminen maksaa vähän enemmän, ku kotona höylääminen.. Mietin kans samaa ku Lana, että kauan kestää, että karvat kasvaa takas?

Sara

Mä oon käynyt sekä sokeroinnissa että vahauksessa paljon vuosien varrella, alueina on ollut sääret, reidet, brasilialainen, kainalot ja käsi- sekä olkavarret. Kaipa tuohon kipuun on tottunut, koska edes brassi ei mun mielestä enää tunnu juuri missään - tai siis toki tuntuu, mutta ei liiemmin satu. Ennen ekaa brassia mulle neuvottiin, että kannattaa ottaa noin tuntia ennen särkyläääke. En sitten tiedä, auttoiko se, muilla kerroilla en sitä ole ottanut. Toisaalta saman tein ennen ekaa tatuointia ja myöhemmillä kerroilla en.

Nyt en oo aikoihin päässyt sokerointiin (/vahaukseen), kun ei ole ollut rahaa, mutta jos vaikka lottovoitto tulisi niin menen heti uudestaan!

Vierailija

Sokerointiin todellakin jää koukkuun! Olen itse käynyt teettämässä brassia jo jotain 5 vuotta. Olenkin naureskellut, että käyn useammin sokeroinnissa kuin kampaajalla ja tuhlaan siihen enemmän rahaa. Tiedä sitten mitä se musta kertoo. :D Tänä kesänä kokeilin myös ensimmäistä kertaa säärien sokerointia ja se oli taivaallista! Ei sattunut mulla oikeastaan ollenkaan, ei edes nipistellyt kuin muutamassa kohtaa, ja sääret on pysyneet hyvinä jo yli kuukauden.

Muille kiinnostuneille voin kertoa, että käsittääkseni sokeroinnin jälki kestää yleensä 3-6 vkoa. Riippuu tietenkin omasta karvankasvunopeudesta ja siitä kuinka silkinsileä haluaa olla. Mua ei brassissakaan ole kuin muutaman kerran käynyt sänki häiritsemään, ja nekin vain silloin kun sokerointiväli on kasvanut tuonne likemmäs 6 vkoa. Yleensä itse käyn sokeroinnissa kerran kuussa, eli saman verran kuin jotkut kampaajalla. Tuolla tahdilla olen itse ollut hyvin tyytyväinen, ja näyttäisi että esim säärissä minulle riittää pidempikin väli mainiosti.

Mutta huom: kannattaa ehdottomasti kysellä oman paikkakunnan suosituksia. Oma ensimmäinen sokerointikertani oli täysi katastrofi: tuska oli infernaalista eikä tuloksia silti saatu. Huomasi, että oli aloittelija kyseessä, kun ei hallinnut ollenkaan tekniikkaa eikä saanut karvoja irtoamaan. Kannattaa siis mennä oikealle ja suositellulle ammattilaiselle!

PS. Vahaukseen mua ei enää saisi kirveelläkään. A-U!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram