Muutama kuva uudesta nahkarotsistani, joka on jo hieman kuvissa vilahdellutkin. Se on tainnut muuttaa päälleni pysyvästi. Kuvissa olen pukenut takin alle kesäkuussa Sokokselta ostamani neuleliivin, jossa on tuollaiset harsomaiset liehukkeet etukappaleessa. Passaavat takin kanssa mielestäni todella hyvin yhteen ja läpikuultava sifonki luo hienosti kontrastia kiiltelevälle nahalle.

Sain kuviin mielestäni aika hyvin kaiveltua muotoja ja materiaalit erottumaan kaiken tuon mustan keskeltä. Harmittaa vaan, kun muuten olis kerrankin omasta mielestä kivoja kuvia blogiin laitettavaksi, niin jostain syystä kuvat näyttää ainakin mun selaimessa liian punaisilta. En jaksanut säätää enää enempää. :P

rotsi2

rotsi3

rotsi1

Kaulassa viime sunnuntainen kirpputoriostos ja ranteessa ukin vanha kello, joka on asusteistani ehdottamasti kaikista rakkain.

Takin hihojen alapuolet eivät ole nahkaa, vaan joustavaa kangasta, mikä mahdollistaa loistavasti hihojen ruttaamisen lyhyemmäksi. Juuri siten, kun minä hihani yleensä haluan. Takissa ei ole lainkaan vuorta, joten syksyn viiletessä sen voi kätevästi siirtää ulkoa sisäkäyttöön ja se jos mikä on aivan loistava ominaisuus, kun kyseessä on vaate jota ei raskisi heittää päältään edes nukkumaan mennessä. :)

Takki siis hankittu Porin Ratsulasta ja on Moda-ketjun omaa S.T.I.-merkkiä. Hintaa takilla oli nahkarotsille aika maltilliset 139 €

Tiedättekö sen olon, kun joskus tuntuu, että joku yksi ainoa vaatekappale skarppaa koko vaatekaapin sisällön ja nostaa oman pukeutumismotivaationkin ihan uusiin sfääreihin. Minulle tuo takki on juuri sellainen. Kaikki muutkin vaatteet yhtäkkiä paljon paremmilta kuin vielä kaksi viikkoa sitten, kun ne vaan yhdistää tulokkaan kanssa. Ja kaiken lisäksi takilla on se maailman paras vaikutus mitä vaatteella voi olla. Se saa mut tuntemaan itseni upeaksi. Ihan sama näyttääkö se siltä ulospäin, mut se on se olo.

Tuo parissa kuvassa näkyvä ukin vanha kello muuten kuuluu samaan voimauttavien vaatteiden ja asusteiden kategoriaan. Sen metallinen miehekkyys yhdistettynä suunnattomaan tunnearvoon on ihan lyömätön yhdistelmä. Uskaltaakohan takkia ja kelloa ede pitää yhdessä, ettei ihan mene överiksi tuo itsensä upeaksi tunteminen. :D

Kommentit (20)

annap.

Takki on kerrassaan upea. Saat Ratsulan kuulostamaan aarreaitalta, jonne on pakko tehdä toivioretki syksyllä kun muutan sinnepäin maata opiskelemaan. Ja hei pallopää, sait mut rohkaistumaan kampaajalla, kiitos siitä! Olin täysin kyllästynyt polkkatukkaani, mutten muka tohtinut pyöreiden poskieni takia leikkauttaa lyhyempää. Nyt on lyhyttä, melkein yhtä lyhyttä kuin sulla ja fiilis on mahtava.

Veera

kyllähän se näin POrin mittakaavassa onkin välillä aarreaitta. siellä on kuitenkin monia merkkejä myynnissä.

Ihan mahtavaa kuulla, että musta on ollut rohkaisevaa esimerkkiä! :)

Mut varo, lyhyeen tukaan jää koukkuun!! ja sit sitä pitää olla leikkaamassa vähän väliä.

Vierailija

Toi ihanainen luomus muistuttaa epäilyttävästi Stokkan heinäkuun kantistarjouksessa ollutta Christelle & co:n takkia. Täydellinen vaate minunkin makuuni, harmittaa vain vuorin puuttuminen, se takaisi takille pidemmän iän.

Veera

itselleni taas tuo vuoren puuttuminen on just plussaa, kun se tekee takista kevyemmän ja monikäytöisemmän. vähemmän siis takkimaisen. ja joo, onhan se vähän samanlainen kuin se Christelle&Con takki, tässä vaan ei ole mitään kiinnityssysteemiä.

Voi himputti että tykkään sun tyylistä niin paljon!! Takki on aivan upea ja sopii siulle kuin nenä päähän! Varsinkin Sokoksen neuleliivin kanssa on aivan mahtava yhdistelmä!! Tahtoo kans osata pukeutua noin mahtavasti!! :D

Veera

joo, mä innostuin kyllä kans melkoisesti tosta yhdistelmästä. Välillä sitä aina vahingossa onnistuu! :)

Näytät aivan mielettömän hyvältä! Takki todellakin näyttää istuvan päällesi kuin vartavasten sinua varten tehty, en yhtään ihmettele jos tuntuu siltä ettei sitä haluaisi riisua pois ollenkaan :D Tykkään todella paljon myös yksinkertaisista mutta näyttävistä asusteistasi tämän asun yhteydessä, bravo!

Vierailija

sulla on hyvä,ja persoonallinen tyyli.tykkään lukea blogiasi,vaikka itse pidänkin enemmän gootti ja rock henkisestä tyylistä.

Veera

hahaa, goottityyliä ei tosiaan täältä kyllä löydä, mutta ripaus rokkia sentään silloin tällöin. :)

Ihania kuvia ja aivan upea tuo uusi rotsi! Mullekin kelpais. ;) Tiedän niin sen tunteen, kun koko vaatekaappi tuntuu päivittyvän uuteen uskoon sen yhden uuden ihanuuden takia. Sellainen juttu on mulla ne Owensin nilkkurit. Ei ole asua, joita ne ei pelastaisi. Onnea siis sen täydellisen jutun löytämisen johdosta!:)

Veera

jokaisella pitäisi olla ainakin yhdet kaiken pelastavat kengät ja ainakin yksi samanmoinen vaate. Onneksi itselle on pari tällaista juttua löytynyt. :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram