Mä en muista koska minusta viimeksi olisi jäänyt kampaamon lattialle niin paljon karvaa kuin eilen. Kasa oli hervoton siitä huolimatta, että päältä ei mittaa otettu juurikaan pois.  Mutta voi ihanuus kuinka kevyeltä olo nyt taas tuntuukaan,  kun korvilla ja niskassa ei roiku mitään epämääräistä pehkoa. Ja tällä kertaa muistin heti samana päivänä hankkia kuvia päivitetystä lookista, kun ihana työkaverini Linda jäi kärsivällisesti työpäivänsä päätteeksi zoomailemaan minua. Ja tuli itse asiassa pitkästä aikaa omasta mielestä tosi kivoja kuvia. Jotain tekemistä asian kanssa voi olla myös uudella tukan kanssa mätsäävällä kauniisti kanelinvärisellä puserolla johon olen kovin ihastunut!

 

pusero/Zara, farkut/H&M, kengät/Clarks, korvikset/KappAhl, rannerengas/kirpparilöytö, tukka/Maikku, Hiusmuotoilukeskus Glaze

Tuosta maanantaina ostamastani paidasta on nostettava esiin sellainen huomio, että se on kotoisin Zarasta. Rasti seinään, herran jestas! Mulle ei ikinä koskaan milloinkaan eikä edes harvoin mahdu sieltä mikään päälle. Käyn siellä aina vaan sovittelemassa kenkiä ja muuten vaan ihailemassa. Pieni masokisti minussa kuitenkin päätyi tällä kertaa raahamaan sovituskoppiin kaksi XL kokoisiksi väitettyä paitaa. Niistä ensimmäinen sanoi vastalauseensa jo hihojen kohdalla, mutta tämä käsittämättömän kauniin värinen yksilö suostui yhteistyöhön niin allieni kuin puskurienikin kanssa. Toki se on tarkoitettu ehkä hivenen pidemmäksi, mutta ei se onneksi mullakaan ihan napapaidaksi jäänyt joten kiikutin löydön onnellisena kassalle. Ja mistä kaameasta epäkohdasta huolimatta vielä? Se on ihan 100 % minun inhoamaan puhdasta polyesteripaskaa! Mutta päätin tällä kertaa ohittaa tuon kynnyskysymykseni sillä paita tuntuu ihme kyllä mukavalta, on malliltaan ja väriltään ihan järjettömän ihana ja huumaannuin ihan vaan siitä, että se mahtui päälle. Ja kaiken edellämainitun lisäksi mä vaan olen kyllästynyt käyttämään aina jotain trikooriepuja.

Aloinkin nyt miettimään, että pitäisiköhän suunnata ompelijalle ja teettää omille muodoille pari kivan mallista puseroa silkistä tai muusta ihanasta. Kun muuten on kyllä tämäntapaisissa vaatteissa tuohon pure shittiin tyytyminen. Pitänee konsultoida mammaa kangasasioista..

Tuolta aiemmista kuvista näkyy paremmin nuo pitkään osaan taiotut kinuskin väriset raidat jotka tuo tukkaan vähän eloa. Muuten ollaan taas tuollaisella tummalla ja lämpimällä linjalla. Pieni teini sisälälni haaveilee edelleen aina siitä kokomustasta, mutta aikuisempi minäni on jo ymmärtänyt, että se on minun kasvoilleni vähän turhan kylmä ja kolkko ja on jo hyväksynyt tummanruskean. Mulla oli jotenkin pitkään sellainen pelko ja ahdistus, että minulla ruskea tukka on yhtä kuin tylsä ja turvallinen keski-ikäistukka. Mutta kai tässä nyt ripaus särmää on edelleen? Enää 10 päivää aikaa olla "parikymppinen" ja voin kertoo, että mä ihan oikeesti kyllä vähän kriiseilen. :P

Mikäs on tuomio? Tylsä ja turvallinen aikuistukka? Särmä ja persoonallinen aikuistukka? Ihan liian villi teinitukka? Vaiko jtain muuta? Itse tulin siihen tulokseen, että IHAN HELVETIN HYVÄ! Naamalleni en mitään voi, mutta onneks Maikku tekee taikoja tukalle. :D

PS. Mutta photoshop tekee kyllä taikoja naamallekin. Eli joo, kyllä oon huijannut kuviin inhimillisemmät silmänaluset ja vähän rupisia poskiani imarrellut. Ettette vaan kuvittelis mun oikeesti olevan noin übersuperhottis ja sais huijattuina traumoja ja suorituspaineita. As if...   :D

Kommentit (22)

nasu86

niin kuin jo facebookissa totesin tuosta sivu kasvo kuvasta että upea =)

ja ihanan värinen tuli sun tukasta!!!

itse vielä 2 viikkoa joudun kärvistelemään karvakasani kanssa...oon ollu viimeksi elokuun lopussa parturissa!

mä olin kans viimeks käynyt muistaakseni joskus syyskuun alussa. Oli ihan yhtä helvettiä jo viimeiset viikot. :P

Koita kestää!

Ihanaa et sama sävy toistuu hiuksissa, silmissä ja paidassa! :D

Noista hiuksista sais teinimäiset vaan laittamalla sekaan pinkkiä! xD Ovat tyylikkäät ja silti niissä on särmää :)

pinkki tukkaväri on onneks jo vuosia sitten useampaan kertaan kokeiltu, niin ei enäätarvii. :D

Tuo viimeinen sivukuva on todella kaunis! Tukkakin on aivan edukseen...

Semmonen kysymys, että miksi et tykkää polyesteristä? Onko jotain huonoja kokemuksia?

Itselläni on muutamakin älyttömän ihana ja pehmeä polyesteripaita, jotka on säilyneetkin ihanina ja pehmeinä :)

en tykkää polyesteristä siksi, että se on hengittämätön ja epämukava materiaali. kuumalla se on kuuma ja hiostava ja kylmällä puolestaan inhottava ja hyytävä useimmiten polyesteri on vielä vaatteissa todella halvan näköistäkin. sen ainoa ns. hyvä puoli on edullisuus, mutta eipä sekään nyt pitkälle riitä.

mä oon nin onnellinen ettei mulla ole ikiä edes mitään intressejä tukan kasvatusprojekteihin.

Chenille

Tosi mahtava tukka! Täällä yksi haaveilee sivusiilistä mutta asiakaspalveluammatti ja otsapyörre ei anna oikein periksi haaveilulle,,,

otsapyörre voi olla jonkun kampauksen kannalta ongelma ongelma, mutta miten asiakaspalvelutyö liittyy sivusiilin mahdollisuuteen? en tajua. Kyllä mä ainakin olen ollut asiakaspalveluhommissa ihan kaikenmoisilla kampauksilla.

Vierailija

Eikä! Just tänään kävin kampaajalla ja hautasin lyhyttukkahaaveeni, vaikka kävi mielessä hyvinkin samanlainen malli kuin sulla nyt. Oi, jos olisin nähnyt nämä kuvat ensin, niin en olisi jänistänyt. Mä olen aina elänyt käsityksessä, että lyhyt tukka sopii vain linnunluisille kasvonpiirteille, joita en itse omaa, mutta sulla näyttää ihan mahtavalta ainakin.

Eihän sulla muuten ole enää sitä Benettonin paljettimekkoa ja intressejä sen myymiseen? *viheltelyä*

Niina

Todella ällistyttävä tuo viimeinen kuva (vaikka muutkin toki upeita), jotenkin ihan piti jäädä suu auki tuijottamaan sitä! :D Kaunis nainen, kauniit hiukset, ihanat korvikset ja upeasti kokonaisuuteen sopiva paita, ah! Niin ja tuli ihan semmonen fiilis omaa pehkoa kannatellessani, että on pian PAKKO päästä parturoitavaksi!

Marika

Loistava tukka! Todellista ilottelua, ei mitään kalkkista!

30 v tarkoittaa sitä, että jo NELJÄS vuosikymmen alkaa..

Heh, ikä on vaan numeroita! Terveisin ihan kohta jo 32 v..

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram