Eka työpäivä lusittu. Selvisin hengissä. Itse asiassa ei se ollutkaan sitten läheskään niin kamalaa ja kaoottista kuin ennalta pelkäsin. Mun pomo oli nimittäin ollut tosi ihana ja käynyt mun sähköpostit läpi ja värikoodannut ne sen mukaan mitä toimenpiteitä mikäkin viesti vaatii. Ja ihanan monessa kohtaa oli vihreä pallukka, mikä tarkoitti, että kyseiseen viestiin oli jos vastattu eikä siis vaatinut enää minulta toimenpiteitä. Helpotti kyllä kovasti, kun vastassa ei ollut sekava inboksi vaan oli heti selkeät sävelet mitä pitää tehdä. Mä oon tainnut kertoa tän ennenkin, mut mulla on kyllä aika mahtava pomo. :)

Siihen ahdistukseen ei toki ole mitään lääkettä, että oon ihan varma etten osaa enää valokuvata lainkaan kolmen viikon tauon jälkeen. Kun eka kuvattava ylihuomenna tulee, niin mä varmaan vaan tuijottelen typeränä sitä isoa mustaa mötikkää ja kaikkia valoja ja mietin kuumeisesti, että mitä hittoa niillä kuuluu tehdä. Täytyy toivoa, että jostain sisältä ne hommat vaan taas kolmen viikon aivokuoleman jälkeen tulee.

Töissä viihdyin rennosti löllöhousuissa ja trikootopissa (joka muuten oli punaoranssi! se väri on ihan vienyt mut mennessään), mutta kun illalla lähdettiin murun kanssa pyörähtämään Jazz-kadulla, vedin jalkaan rakkaat Korfuni ja viime päivinä paljon päälläni viihtyneen midihameen.

hame/Lindex, neule/Marimekko, Ritva Falla, olkaimettomat liivit/Fantasie, kengät/Vagabond, korvikset/Gina Tricot

Voisi kuvitella, ettei minun vatsamakkaroillani kannattaisi paljoa pukeutua läpikuultaviin puseroihin, niin että alla on vain rintaliivit, mutta ei se minun mielestäni täysin tuhoontuomittu ajatus ole. Kun alaosa on riittävän korkea, pysyy jenkkakahvat paikoillaan ja silloin läpinäkyvä pusero paljastaa vain hieman palleanseutua eikä kokonaisuudesta tule ensimmäisenä mieleen pelastusrengasnäyttely.

Eli yksinkertaiset liivit tai toppi vaan alle ja riittävän korkeavyötäröinen alaosa, niin pieni ihon paljastelu toimii kivasti vaikka oma keskivartalo ei olisi pyykkilautaa edes nähnyt. Ainakin näin kokomustassa asussa tykkään tällaisesta pienimuotoisesta läpikuultavuudella leikittelystä sillä se keventää kokonaisuutta kummasti.

Kipiteltiin murun kanssa Jazz-kadulle tarkoituksenamme kuunnella Emma Salokoski Voicesin keikka, mutta todettiin jo muutaman biisin jälkeen sen olevan unettavan tylsää omaan makuumme ja poistuttiin paikalta yhden terassin kautta.

Syy tämän kuvan julkaisuun ei suinkaan ole muruni ylikasvaneen parran esittely, vaan minun lyhentynyt reuhkani. Tällä kertaa leikkauksen vaatimukset olivat ainoastaan käytännölliset. Halusin tukan vaan lyhyemmäksi ja eritoten niskan paljaaksi, jotta kesähelteet sujuisivat edes hieman miellyttävämmin. Leikkaus paljasti sivuilta ihanasti oman maantievärini + kaikki siellä piileskelevät harmaat. Maikun kalenteri oli viime perjantaina kuitenkin niin tiukka, että aikaa värjäykselle ei ollut ja aioinkin hoitaa homman heti viikonloppuna itse. Mutta tuolla se makaa edelleen Sokoksen muovipussissa se ostamani tummanruskea tukkaväri. :D

Kommentit (6)

kitty

Oletko koskaan ajatellut kokeilla uutta kampaajaa? Ei millään pahalla, mutta kampauksesi näyttää kuvissa lähinnä linnunpesältä tai karvalakilta. Ei uskoisi, että hiuksesi on juuri kampaajalla leikattu.

Sinulla on todella söpöt ja ilmeikkäät kasvot, jotka ansaitsisivat kehyksikseen arvoisensa kampauksen!

oletko ajatellut, että se ei ehkä ole kampaajasta kiinni, miten olen tukkani itse sekoittanut ennen ulos lähtöä?

Mä olen saanut kampaajaltani aina itseäni miellyttävän lopputuloksen. Mutta hiukset nyt ei vaan ole sellainen asia johon jaksaisin joka kerta ulos lähtiessä käyttää kauheasti aikaa ja vaivaa. Vähän sinne päin ja toisesta päästä päässä kiinni, niin se riittää mulle useimmiten.

Marjukka

Toi on just hyvä noin, että "pallea paljastuu". Keventää asua ja hoikentaakin, muuten tulisi sellainen tasapaksu vaikutelma.

Makuja on näköjään monia! Mielestäni nimittäin kampauksesi on vauhdikas ja pohdin, että uskaltaisinko vääntää omaa lyhyttä tukkaani joskus myös ylöspäin. Suoristusraudallako olet kampauksen tehnyt?

hahaa! niin kuin minä muka jaksaisin käyttää suoristusrautaa kuin ehkä kerran kuussa. :D

Ihan olen käsin haronut sen sotkuun. Uutta töhnää (hiuspuuteria tai redkenin woolshakea en muista.. ja sit lakkaa) aamuisten päälle töistä tulon jälkeen ja aamullakaan en ollut vaivautunut edes föönaamaan kuivaksi vaan tukka kuivui päähän miten sattui.

Eli minunkin täytyy siirtyä stydimpien aineiden pariin, josko niillä saisi hiukset ojennukseen eli sotkuun!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016