Mistä on loistava tyttöjen ilta tehty? Hyvästä seurasta, paljosta nauramisesta, hiuslakka- ja puuteripilvistä sekä maistuvasta kuohujuomasta. Ihan juuri kaikesta tuosta pääsin nauttimaan lauantaina, kun  suuntasin Jonnan luokse Fresita-etkoille.

Minä, Jonna ja Iina olemme mukana Indiedaysin ja Fresitan yhteistyökampanjassa ja järjestimme sen tiimoilta pienet kekkerit. Paikalle kutsuttiin myös muutamia muita ihania naisia sekä pari tukka- ja meikkitaikuria tekemään meistä kaikista entistä vieläkin ihanampia.

Illan funktiona oli siis ihan vaan vietää rennosti aikaa yhdessä maistellen erilaisia Fresita-drinkkejä ja illan punaiseen väriteemaan sopivia herkkuja. Olen itse aiemmin juonut mansikanmakuista Fresita-kuoharia ihan vaan sellaisenaan tai kera tuoreiden mansikoiden, enkä ollut tullut edes ajatelleeksi, että sitä voisi käyttää muutenkin. Saatiin kuitenkin aiemmin viikolla hieman oppia Altian baarimestarilta Mikaelilta ja sen myötä aukenikin ihan uusien herkullisten drinksujen maailma.

Mä en tiedä millaisiksi sieniksi meitä mimmejä oikein oltiin ajateltu.. sen verran iso ja kostea lasti kuoharia oli Jonnan ovelle kuskattu. :D

Illan emännät luottivat jokainen näköjään vähän erilaiseen Fresita-versioon. Iina tykkäsi leikata omasta juomastaan hieman makeutta blendaamalla siihen lempijuomaansa russiania. Jonna puolestaan hörppi Fresitansa ihan sellaisenaan söpöistä pikkupulloista ja minä rakastuin erityisesti limellä ja mintulla maustettuun Fresita-"mojitoon".

Tuo mojito sen vuoksi lainausmerkeissä, että me teimme lauantaina tuollaisen rommittoman version juomasta, mutta kunnon mojito-juomahan siitä syntyy vasta, kun lurauttaa sekaan myös rommia. Juhlissammekin mukana olleen Mirvan Fresitime -blogista löydät herkullisen Fresita-Mojiton ohjeen.

Hauska yksityiskohta muuten tuon juoman ohjeessa on se, että minttuja ei missään nimessä kuulema saa muussata lasin pohjalle millään nuijalla. Liika mörssääminen saa sen kuulema maistumaan ihan leikatulta ruoholta. Parempi tapa herätellä mintun maut on kuulema sen kepeä "piiskaaminen" ja läpsyttely. Minttu tykkää sellasesta hellästä kurituksesta. ;D

Täydelliseen iltaan ei kuulu stressaaminen meikistä tai hiuksista, joten meidän kemuihin oli kutsuttu paikalle pari kauneuden ammattilaista. Hiuksistamme ja meikeistämme huolehtivat kuvassa näkyvä Mari Studio Playstä sekä minunkin nassuani Indiedaysin 2 v synttäreille koristellut Jessica Olet Ihana!:sta.

Mä en tiedä mitä ihmettä tuossa Iinan kuvassa tapahtuu, kun se on noin yllättyneen näköinen. Ehkäpä korva on hänen kaikista erogeenisiin pisteensä ja siksi noin iloisen hämmentynyt ilme. ;D Jonna puolestaa näyttää ylevältä barokkiprinsessalta kuohkean tukkansa kanssa.

 Meikissä suurin osa meistä taisi toivoa itselleen juhlien teemaan sopivat huulet ja meitä olikin loppujen lopuksi aika monta kaunista punahuulta. Iinalla huulissa mekkoon mätsäävää punaa ja Joannalla taustalla Fresitan syvän punaiseen täydellisesti sopivaa huulimaalia.

Olen todella yllättynyt, että tuosta Iina & Aino -kauhukaksikosta löytyi muistikortilta näinkin edustava kuva! Tämä on todella harvinaista. Jopa 1v-mukuloista on helpompi saada rauhallisia kuvia joissa kieli on suussa sisällä kuin näistä kahdesta duracellista.

Jonna oli keksinyt laittaa pikkupulloja tarjolle jäillä täytettyyn tiskialtaaseen. Käytännöllinen ja keittiötä kaunistava ratkaisu!

Väsättiin mainitsemani rommiton Fresita-mojito boolimaisesti kulhoon ja sehän hupenikin melkoista vauhtia. Koska mansikkainen kuohuviini on itsessään aika makea, sopii sen kaveriksi erinomaisesti hieman hapokkuutta tuovat maut kuten sitrushedelmät. Tiistain "koulutuksessa" Mikael kehotti meitä rohkeasti kokeilemaan erilaisia sekoituksia ja testidrinksut osoittivat, että mansikkaisen juoman sekaan sopivat todella hyvin niin tuoreet hedelmät kuin erilaiset smoothiet ja mehutkin.

Minun nassusta tuli Jessican käsittelystä tällainen. Halusin huomaamattoman silmämeikin ja punaiset huulet. Huulien puna on kuitenkin tämän kuvan ottamishetkellä tainnut olla jossain kuohuviinilasin reunassa, sillä todellisuudessa tulos oli kirkkaampi. Tukkaa koristi Cailapilta saatu Kirsi Nisosen suunnittelema samettinen turbaanipanta.

Kuten huomaatte, niin lasit pysyi räpylässä koko ajan! Vasemmalla Ellen sivuilla Fresita-blogia kirjoittava Mirva arvioi sormimerkein illan fiiliksen ja tarjoilut. Oikealla Joanna näyttää muuten vaan hurmaavalta. Tuo Joanna on muuten oikeesti niin järjettömän kaunis nainen, ettei mitään rajaa. Oon ihan myyty. Kattokaa nyt vaikka seuraavan kuvan vasempaan reunaan.

Tässä koko meidän etkotiimimme puunattuna ja laitettuna. Ei näytä ihan hirveen huonolta!

Kuten tuolla tekstissä jo mainitsinkin, niin käytiin ottamassa viime viikolla oppia Altian baarimestari Mikaelilta, joten tässä vielä muutamia kuvia hänen taikomistaan Fresita-drinksuista. Kuohari muuttui ihan eri juomaksi vaikkapa sekoittamalla se passionhedelmään. Noin vaan puristellaan passionhedelmän sisukset lasiin ja Fresitaa päälle ja herkkujuoma on valmis!

Jos enemmän jaksaa nähdä vaivaa ja haluaa todella kauniin lopputuloksen, niin hedelmien ja marjojen pilkkomisella voi saada aikaan noin upean lopputuloksen kuin vasemman puoleisessa kuvassa.

Yksi suosikkiohjeistani sopii erityisen hyvin pikkujoulukauteen. Glögi-fresita! Kyllä luit aivan oikein. Pikkujoulujen kuuman hikoiluttavan glögimukillisen voi korvata Fresita-kuohuviinilasillisella, jossa lasin pohjalle on lorautettu glögiä. Toimii! Testaa jos et usko! Ja testaa etenkin, jos uskot.

Näitä drinksuohjeita löytyy muuten lisää Fresitan Facebook-sivuilta. Jos on kemuja tulossa, niin suosittelen kurkkaamaan.

Ja koska kyseessä on Indiedays-kamppis, niin tokihan tähän liittyy jotain kivaa teillekin. Tämän postauksen myötä nimittäin käynnistyy lukijakilpailu, jossa omat juhla-vinkkinsä jakamalla voi voittaa 200 € lahjakortin Katri Niskasen putiikkiin.

Osallistuaksesi kilpailuun, klikkaa itsesi Indiedaysin Fresita -kilpailusivulle ja kerro omat parhaat vinkkisi onnistuneisiin juhliin. Kilpailuun pääset osallistumaan TÄSTÄ!

Meidän iltamme ei lauantaina suinkaan päättynyt tähän, vaan jatkoimme iltaa iki-ihanan Jesse kaikurannan tunteikkaalla levynjulkkarikeikalla. Mutta siitä kuvia myöhemmin.. Sen millaisiin tunnelmiin minun ja Iinan ilta päättyi voitte lukea edellisestä postauksesta.

Miltäs muuten vaihtoehtoiset Fresita-drinksut kuulostivat? Itse muuten testasin tiistaina myös Fresitan ja Angry Birds -limun yhdistelmää... :D Ei sekään huono ollut!

Kommentit (8)

Vai lempeää läpsyttelyä ja piiskaamista... Haha!! Ihanan näköiset etkot teillä ja tosi herkullisen näköisiä juomia! :D

Vierailija

Nyt tunnen itseni vanhaksi ja ruikuttavaksi ämmäksi (no okei, sitähän mä olen ;). Mutta ekaa kertaa kautta blogihistoriani, minua tosissaan häiritsee tämän jutun räikeä mainonta. Ja varsinkin tuo alkoholin hehkutus. Mutta tähän kait sitä on maailmassa tultu ja tähänkö pitää tottua...

No, kyseessä on Fresitan mainoskampanjaan liittyvä postaus ja se kyllä tekstin alussa kerrotaankin. Eli mainoksesta on kyse. Samantyyppisiä advertoriaaleja on naisten lehdissä tämän tästä. Harva niistä häiriintyy.

Mitä alkoholin "hehkutukseen" tulee, niin tuote se on siinä missä moni muukin. Ja oman elämäni juhlahetkiin hyvät alkoholijuomat usein kuuluvat. Itselleni tämän kaltainen mainonta ei ole ongelma muualtakaan luettuna, ei edes alkoholin kohdalla. Skumppa on hyvää ja sitä toisinaan kuluu, joten ihan passaa minun blogiin tällainen mainonta kuin nenä päähän!

Chenille

Itse tekisin ehkä jonkun vadelmasmoothien blenderillä ja lorauttaisin tuota sekaan. Siten vaan hienoon lasiin ja pari jäistä vadelmaa vielä mukaan!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram