-yhteistyössä Spartoo-

Voisin alkaa viikottain listaamaan tänne kaikki eniten kuolaamani kamppeet. Kun olipa kiire millainen tahansa, niin aina ehtii tarttua mieleen yks jos toinenkin asia joita ilman ei mielestään voi elää tasapainoista ja onnellista elämää. Tai ainakin vaatekaappi tuntuu puutteelliselta ilman niitä.

 Tällä viikolla olen väijynyt netin syövereissä punaisia asioita, mikä ei nyt tietenkään ole mikään uutinen eikä ylläty, mutta nyt tuntuu rohkea punainen iskevän oikein lekalla.

Kirkkaan punainen nahkarotsi on kummitellut mielessäni jo vuosia ja aina tasaisin väliajoin äidyn harkitsemaan hankintaa ihan tosissaan jonkun sopivan oloisen ehdokkaan sattuessa vastaan. Tällä kertaa kiihkeän punainen kaunotar hyppäsi silmille Spartoon vaatevalikoimaa selatessa.

Lahjakorttien ansiosta takista ei jäisi edes paljoa maksettavaa, mutta kokopolitiikka mietityttää. Takin merkki Oakwood on itselleni ennestään tuntematon, joten ei ole aavistustakaan, että minkämoinen mitoitus noilla takeilla on. Kokoja kyllä olisi lupaavasti XXXL-kirjainhirviöön saakka, joten vois kuvitella, että vaikka kyseessä olisi jotkut nihkeät ranskalaiskoot, niin mullekin asti nuo äxät voisi riittää. Onko kellään kokemusta kyseisestä merkistä?

vaijytyt

 

Ja taas yhdet kengät.. Mahtaakohan mennä päivääkään, etten mä ajattelis kaikkia ihania kenkiä joita mun kaapista vielä puuttuu. Tuskinpa. Tää alkaa jo tuntua riippuvuudelta.

Tällä hetkellä en saa mielestäni noita Air Step Saint Bike -saappaita. En pysty edes kuvailemaan miten upeat ne mielestäni ovat. Ne vaan on ihan TÄY-DEL-LI-SET. Onkohan punaisten kenkien ylitsepääsemättömälle himolle oma tautiluokituksensa? Mulla on se. Vakava tauti, sanon mä.

Kolmas päässäni viime päivinä pyörinyt punainen on jo pitkään ihailemani Alexander McQueenin leopardi-pääkallo-kuosinen silkki-kashmirhuivi. Tämä muistui mieleeni, kun mamma kyseli olisko minulla hänelle punamustaa leopardihuivia ja alettiin yhdessä haaveilemaan tuosta McQueenin upeudesta. Mamma lupas laittaa Veikkaukselle anomuksia, jos sieltä saatais huivirahat. Meikäläiselle nimittäin tollanen 500 euroa huivista ei ole todellakaan realistista ilman jotain lottovoittoa.

Blogeja lukiessa tulee olo, että joku 400-500 euroa on monille ihan läpihuutojuttu jostain huivista. Siihen malliin ainakin niitä Vuittonin Monogram Shawleja on bloggaajilla näkynyt, mutta itse kuulun siihen porukkaan jolla ei vaan mieli taivu siihen, että voisin tällaisilla perustuloilla pistää tuollaisia summia rahaan yhteen huiviin, oli se sitten miten ihana tahansa. Mutta saahan sitä ihastuneena katsella vaikkei ostaa voisikaan.

Kun mietin tuota hinta-asiaa vielä lisää, niin ei tuollaisen satojen eurojen huivin hankkiminen ole oikeastaan kiinni suoranaisesti rahasta. Kyllä tuollaisen 500 € hinkumaansa tuotteeseen saisi kasaan, kun jättäis hetkeksi aikaa muut shoppailut, mutta itselläni kyse on ihan siitä, että tulee vaan oma pää vastaan. 500 € huivista on mun maailmassani vaan ihan puhdasta järjettömyyttä. Mä en tiedä miten helvetisti ylimääräistä rahaa mulla pitäis olla taskuista putoilemassa ennen kuin mä voisin tuollaisen hankkia.

Oonko mä yksin tän ajatukseni kanssa? Vai pitäiskö sitä vaan ajatella, että jättämällä hankimatta monta halvempaa sais ton yhden kalliin ja ihanan? Mihin saakka jonkin ns. luksustuotteen hinta on laadusta ja missä vaiheessa se muuttuu merkistä ja mielikuvasta maksamiseksi?

 

 

Kommentit (9)

M

Juu et oo yksin ton ihmetyksen kanssa. En vaan voi ymmärtää, että just joku huivi maksaa monta sataa, aivan hullua. Eikä sillä, varmaan saisin kans säästettyä, mut ei helkkari..oikeesti.

Ja yks mitä mä katon ihan huuli pyöreenä ja silmät mollukalla, on niitten luksuslaukkujen ostelu. Toiset ostaa niitä liki kuukausittain?? Kamoon? Kuinka monta käsveskaa nainen tarvii? No okei monta, mut jos ne maksaa 1000-5000e, niin kyl sitä rahaa on niin paljon että ovista ja ikkunoita sitä pitää jo pursuta. Ei normaali duunari, normaalituloilla ostele tollasii...! Ihan realistisesti, mulla menis ainakin 2 vuotta yhden tollasen luksuslaukun säästämiseen... Ja en pidä kyl sitä sen arvoisena.. mut joo hei, kaikki tyylillään :D

Nuo punaiset kengät ovat kyllä upeat. Ja kenkähimotus jatkuva;)

Täällä myös yksi, joka ei tuollaisia summia voisi kuvitellakaan huiviin laittavansa - enkä usko, että laittaisin, vaikka sen lottovoitonkin saisin. Jokainen tekee rahallaan mitä lystää ja ihailen noita ihanuuksia ihan reilusti toisten kaulassa, mutta itse tykkään käyttää vähät ylimääräiset rahani esim. niihin elämyksiin, jotka minulle kaikkein eniten iloa tuottavat: matkustaminen, konsertit - varsinkin rock - taidenäyttelyt, hemmotteluhoidot.

nasu86

toi takkihan on kuin sulle tehty :)

et ole yksin vaikka tosiaan saisin lotto tms voitosta ison kasan rahaa en ikimaailmassa laittaisi 500 € huiviin/laukkuun tai kenkiin....ei vaan antaisi luonto periksi! ja tunnen itseni niin hyvin että vaikka kyseinen tavara kestäisi aikaa vuosikymmenet kyllästyisin kuitenkin....

Joo ei kyllä ole ihan omankaan pieneen mieleen maksaa 500€ huivista, oli se sitten kuinka upea tahansa. Voisin maksaa 500€ vaikka merkkilaukusta, joka on ajaton ja ihana ja senkin vain silloin, kun olisi oikeasti siihen varaa (eli nevör). Kengistäkin ehkä, mutta se vaatisi lottovoiton. Mutta mä olenkin vannoutunut alennusshoppailija ja yritän päästä kaikesta mahdollisesta halvalla... :D Kukin tyylillään. :)

Jeyppa

Aivan ihana takki! Tässähän iskee paha punahulluus ;) ja et ole ainut, joka ei ihan pääse samoille aalloille noiden hintojen kanssa. Omilla keskivertaisilla tuloilla en ikimaailmassa maksaisi huivista tuollaisia summia. Hyvästä laukusta ehkä..pitkäääään harkinnan jälkeen.. Niin pitkän, että edelleen kallein laukkun on alle 200 e :D

Kidis

Mun kokemuksen mukaan Oakwoodilla on pieni mitoitus. Olen kokoa M, tilasin nahkarotsin kokoa L ja ei mahtunut. Harmitti vietävästi, oli niiiiin mahtavan näköinen, mutta viimeinen kappale.

Sanjana

En ikinä koskaan maksaisi kyllä mistään yksittäisestä vaatekappaleesta 500 euroa, en kyllä varmaan yli 200 euroakaan raskisi. Etenkään opiskelijatuloilla. Ehkä 200 menisi jos ois ne säännölliset tulot, hyvät sellaiset toki, ja muuten velatonta elämää. Mutta nykyään opiskelijana reilun satasenkin tavarat kyllä tuntuu jo sellaselta luksukselta, että niissä saa kyllä olla laatukin varmasti kohdallaan ennenkuin rahani sellaiseen hassaan.

Anis12

Minusta ei ole yksinkertaisesti järkevää maksaa 500€ huivista. Laadusta maksan mielelläni, mutta mikään materiaali kankaissa ei ole niin kallista että siihen pitäisi perustellusti upottaa 500€ / m2. Mieluummin käytän senkin rahan matkustamiseen kuin materiaan. Tuotemerkistä itsessään en ole valmis maksamaan kovin paljon ekstraa.

Hottentotti

Mitkä kengät! Ei tollasista himotuskengistä saa kirjottaa saatika laittaa kuvaa ;) suorastaan ihanat =D Mutta aika hinnakkaat, vaikka 200 € kunnon nahkakengistä on vielä suht ok, mutta alkaa mennä kipurajoille. Mukavaa syksyn jatkoa :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram