-mainosyhteistyö-

Olen minäkin varsinainen valokuvaaja. Huomasin jo pääsiäislomalle lähtiessäni, että kameran akku oli tyhjä, samoin vara-akku. En kuitenkaan saanut niitä loma aikana edes laturiin asti, saati sitten kameraan. Eilen illalla vihdoin muistin tökätä laturin pistorasiaan, jotta sain kameran mukaani Helsinkiin.

Ei siis ihme, että asukuvat ovat pitkälti sen varassa, että sattuuko töissä ollessa olemaan päällä jotakin sellaista, jota edes viitsii ikuistaa. Työpaikalla kun on siitä onnellinen tilanne, että kuvauskamat ja kuvaaja on molemmat valmiina käden ulottuvilla.

Eilen neuvoin työkaveriani Nellyä hänen koulutehtävään tarvitsemien valojen kanssa ja käytin tilanteen hyödykseni ja kipitin kameran eteen uusissa kengissäni.

istuu_b Niinpä, tälläkin kertaa se tärkein juttu on taas kengät. Ja ne sukat!

Minulla oli jo vaatteet päällä ja niiden kanssa mustat korkonilkkurit tehdessäni lähtöä töihin, mutta peilikuvassa jokin tökki. Mustat nilkkurit! Kauheen tylsää. :P Kokeilin punaisia, mutta nekin oli jotenkin tunkkaisen malliset varsiensa vuoksi. Kaipasin jotain keveämpää punaista ja availin vaatehuoneessa kenkälaatikoita yrittäen muistella mitä kaikkea oikein omistan.

kengat_b Sitten onneksi muistin, että minullahan on pari ihan korkkaamatonta kenkälaatikkoa, joiden sisältö on odottanut jo useamman viikon ajan olohuoneen nurkassa, että säät suosisivat niidenkin sisältöä.

Ja jipii! Juuri se pari, jota asuni kaipasi, löytyi Spartoon laatikosta. Minulla oli koko talven ajan muhinut yksi blogiyhteistyöstä saamani lahjakortti käyttämättömänä, ja tuossa kuukausi takaperin sitten sain karsittua kaikista himoitsemistani kengistä kahdet kevääseen ja kesään loistavasti sopivat kävelykengät. Voitteko kuvitella, että mimulta oikeasti puuttui vielä tällainen perusasia luin punaiset herrainkengät? Uskomatonta. :D

Nämä Cubanas-merkkisett kaunottaret ovat oarin päivän käytön jälkeen osoittautuneet todella hyväksi hankinnaksi. Kengät ovat pehmoista ja melko ohutta nahkaa, joten ovat todella mukavat ja pehmoiset ilman sukkiakin. Lisäksi sisäpohjissa on päkiöiden alla mukavuutta tuomassa pehmusteet. Ihan luksusta. Aluksi mulla hieman puutui varpaat, kuten mulla on käynyt oikeastaan kaikkien kenkien kanssa joissa on pehmustetta päkiän alla, mutta tuntemus meni pian ohi, kun jalka tottui kenkän pohjiin.

Joistakin kengistä vaan tiedän jo ekan käyttökerran jälkeen, että nämä tulevat asumaan siinä eteisen käytetyimpien kenkien pinossa ja nämä kaverit ovat juuri sellaiset. Tervetuloa kevät!

Noita samoja kenkiä muuten löytyy myös sähäkän sinisenä ja irtoavat nyt alennuksesta noin seitsemällä kympillä!

kokokuva_b Kuvat: Nelly Stenroos

Mun sukkien ja tuon lörttöbleiserin blingbling mätsäys kiinnitti useammankin ihmisen huomion eilen. Sitä kommentoi niin työkaverit kuin asiakaskin palaverissa. Että ei se sukkien miettiminen näköjään hukkaan menee, tuijottaa joku muukin nilkkoja. :)

istuskelen parhaillani täällä Satakunnan liikenteen bussin tutuksi käyneessä takapenkissä ja matkaa olisi taitettvana vielä tunnin verran. Sitten täytyykin Helsingissä syöksyä puleeraamaan itseä juhlakuntoon, sillä suuntaamme tänään monen muun bloggaajan kera Aussie blog awardseihin, jossa tämäkin blogi on ehdolla kategoriassa Aussome & Unique. Sen verran kovia kilpasiskoja on sarjassa, että voitto tuskin osuu omalle kohdalle, mutta ilahduin kovasti jo ehdokkuudestakin. Meidän ilta alkaa tänään Indiedays-porukalla etkoillen, joten tässä ei enää edes ole monta tuntia aikaa! Onneksi rakas Maikku pelasti päiväni ja ehti aamulla siistimään karvakuontaloani sen verran, että edes korvat näkyy. Ja pohjaakin laitettiin aamulla jo sen verran, että tukan laittoon ei pitäisi itsellä enää paljoa kulua aikaa. (niin kuin mä nyt ikinä käyttäisin siihen aikaa... :D )

Töihin seuraavan kerran vasta maanantaina! Mä niin aion ottaa kaiken irti tästä minilomasta. :)

Kommentit (0)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram