Ihan pakko jakaa yksi huippuhyvä alennusvinkki kaikille erityisesti teille lähialueen (ja toki muillekin) isoryntäisille tyypeille, jotka laillani painitte tissiliiviongelmien ja niiden harvojen hyvien hintavuuden kanssa.

Poltettuani eilen päreeni töissä päädyin vielä kiduttamaan itseäni julmasti sovituskopissa, sillä silmäni osuivat Porin Sokoksella kyltiin joka julisti muutamien Freyan liivimallien olevan -60 % alennuksessa. Innostuin erityisesti kun näin alennustelineessä myös Freyan urheiluliivejä. Kun normaalisti omista liiveistään pulittaa sen 70-85 €, niin tuollaista alennusta ei vaan voi ohittaa vaikka liivien sovittaminen sillä hetkellä houkuttelisikin yhtä paljon 24 tunnin jalkapuurangaistus alasti keskellä toria.

Siellä minä sitten ähisin, puhisin, kiroilin ja koitin pidätellä esiin pyrkineitä kiukun ja väsymyksen kyyneliä. Varmaan kymmenet liivit sovitettuani tajusin, että vielä yksi välikoko urheilurintsikoista oli sovittamatta ja päätin, että en perkele luovuta ennen kuin se 80G kokokin on testattu. Ja niin vaan meikäläisen uskomaton sovistuskoppi-staminani  palkittiin ja poistuin paikalta vain 19,60 € köyhempänä, mutta kirkkaanpunaiset urheiluliivit rikkaampana.

Ja ei, ei nämäkään liivit tunnu sellaiselta, että tekisi yhtään enempi mieli mennä trampoliinille pomppimaan kuin muutenkaan, mutta minä en ihan totta edes usko, että minun hinkeille voisi löytyä sellaista panssaria jonka avulla tuo jokaisen suomalaisen lapsiperheen pihalta löytyvä vehje muuttuisi silmissäni yhtään nykyistä houkuttelevammaksi vehkeeksi. Täydellisen sijaan nämä Freyat tuntuivat kuitenkin paremmilta monet muut tähän mennessä kokeilemani. Ja edullisen hinnan vuoksi uskalsin ostaa ne testattavaksi.

Liivit ovat ns. softit, eli niissä ei ole kaaritukia, mutta todella napakan materiaalin ja valitsemani riittävän pienen ympärysmitan vuoksi liivit pitävät rinnat hyvin paikoillaan ja tuntuvat mukavilta olematta kuitenkaan tukalat. Takaosan hakasrivistö saa minulta erityiskiitosta neljästä rivistään eli ympärys on takaakin riittävän leveä jotta liivit pysyisivät tiukkudestaan hyvin muodossa venymättä ikävästi. Niin kun usein käy, jos kiinnitysosa on liian kapea.

Sporttaamaan spurttaamaan en ole vielä eilisen ostotapahtuman jälkeen ehtinyt (ellei sitä kolmen vartin hikoiluttavaa sovituskoppisessiota sellaiseksi lasketa), joten käytännön toimivuudesta ei vielä ole raportoitavaa. Näin ensivaikutelman perusteella voisin kuitenkin sanoa, että nyt on hintalaatusuhde sen verran hyvin kohdallaan, että uskallan kyllä suositella, että kannattaa käydä tsekkaamassa jos on sporttirintsikat etsinnässä.

Tuon malliston koot kattavat välin C-H, mutta oman selailuni perusteella sanoisin, että tuolla Porin sokoksessa oli edustettuna vain kokoväli D-G, mutta tuolta väliltä olikin sitten runsaasti liivejä jäljellä niin punaisena kuin mustanakin. Ja hintaa näille jäi tosiaan se vajaat parikymppiä. Ei paha.

Ja nämä sport brat eivät siis suinkaan olleet ainoat alennetut Freyat, vaan -60% lappu oli laitettu myös kolmeen tai neljään tavalliseenkin rintsikkamalliin. Ainkin minun jo heinäkuussa ostamia liivejä oli molempia jäljellä tässä alessa. (heinäkuussa ostetut Freyat näet TÄÄLTÄ.)

Ja jos nyt ei tämä vinkki koskettanut asuinpaikan puolesta, niin todettakoon, että saattavat toki olla alessa muissakin Sokoksissa, kuka tietää. Ja mikäli kyseiset liivit kiinnostaa, niin eivät ole sporttirintsikoiksi karmean hintaiset ovh-hinnallakaan, 48,95 €.

Nyt siis alan tutkia läheisen kuntokeskuksen ryhmätuntilukujärjestystä miettiäkseni mihin uskaltaisin ensi töikseni uusilla tissinvaimentimillani osallistua.

Kommentit (9)

Hassunenni

Sokoksella on ollu stadissakin hämmentävän paljon isoja kuppikokoja, myös pienellä ympäryksellä. Tykkäsin niin paljon mulle uuden merkin Freyan liiveistä et ostin heti kahdet! Pitää käydä tsekkaan urheiluliivit kans, josko täälläkin olis alennuksia!

Mä oon tykänny tosin älyttömästi Changen urheiluliiveistä, jotka on tosi paljon napakammat kuin esim. shock absorberit. Ne alkaa ihan ylhäältä ja tukee rintaa sieltä asti. Olivat myös kai voittaneet jonku urheiluliivitestin. Kokeile joskus jos Changeen eksyt!

mä olen useamman kerran yrittänyt, mutta koskaan ei changessa oo sattunut olemaan omaa kokoa kun olen siellä käynyt. :P

lalala

Meinasin myös tulla mainostamaan Changea! Mulla ei tosiaan myöskään ihan pienimmästä päästä noi puskurit ole, mutta Changen urheilurintsikoilla voin hyvillä mielin juosta, hölkätä, pomppia jne. eikä tunnu missään.

Ihan jees fiilis, kun 12-ikävuoden jälkeen on aina saanut miettiä, että millä ton etumuksen tällä kertaa köyttäisi...

Oli kyllä huvittavaa kun myyjän kanssa kiskottiin urheilurintsikoita päälle. Siinä oltiin nimittäin aikamoisessa paketissa ja silti myyjän kommentti oli: "kotona voit sitten kiristää noita olkaimia vielä vähän lisää". Mun ilme saatto siinä vaiheessa olla näkemisen arvoinen :D

Vierailija

Onnea löydöstäsi, oma kokemus kertoo, että hyvien, tarpeeksi isojen liivien löytäminen on todella vaikeata. Itsekin vasta kun löysin Bravissimon nettikaupan ja sieltä 75H -koon ShockAbsorberit, niin ensimmäistä kertaa elämässäni aloin ihan pitää liikunnasta. Tissit kun eivät mitkään maailman kiinteimmät ole, niin kaikki hypähtelyä vaativa liikunta (lenkkeily, aerobikista sun muista jumpista puhumattakaan) tuntuu aivan tuskaiselta, niinkuin rintoja revittäisiin irti rintakehästä...

Hyvillä liiveillä siis on aivan valtava merkitys, niin urheillessa kuin muutoinkin. Vielä kun näitä sopivia liivejä löytyisi koto-Suomesta. Yllättävän vaikea löytää oikean kokoisia liivejä edes Helsingistä, jopa erikoisliikkeissä kupit tuntuvat loppuvan viimeistään F:ään...:/

mimmmi

Oletko kokeillut Enellin urheiluliivejä? Ainakin Lumingerie-nettikauppa niitä myy ja ovat tukevat, melkein panssarimaiset. :)

Vierailija

Täältäkin ääni Enelleille! Salilla yms. käytän kevyempiä liivejä, ne kun eivät maailman mukavimmat ole, mutta juoksuun ym. ei parempia olekaan. Ei taatusti hölsky.

Tiina

Enellejä olin minäkin tulossa suosittelemaan. Ainoa tapa tukea rintoja riittävästi on litistää ne, ja sen Enellit kyllä tekevät.

Vierailija

Oletko kokeillut Naturanan minimaizereita? Itse olen "Normiliiveissä" F, mutta minimaizereissa käytän D:tä. Meikäläinen haluaa normikäytössä, ettei mikään liiku ja minimaizerit ovat olleet ainoat käyttöliivit jo kymmenen vuotta. Myös muut "runsaammat" tutut vannovat näiden nimiin.

Vierailija

Mulla on ollut käytössä Purelimen urheiluliivit jo monta vuotta. Malli on numero 0098 ja toimii hyvin niin lenkillä ku salillaki koossa 70H. Ainoa miinus on että omaa kokoani en oo enää löytäny suomalaisista nettikaupoista saati mistään muistakaan kaupoista (jostain syystä tanssiliikkeiden valikoimasta puuttuu kaikki yli C:n menevät kupit...). Niinkin hurmaavan nimiseltä sivustolta kuin lessbounce.com olen niitä kuitenkin onnistunut tilaamaan. Voisin kyllä kommenttiboksin perusteella rohkaistua kokeilemaan noita muitakin malleja!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram