Mä olen ollut parin viime viikonlopun aikana ihan käsittämättömän reipas ja kylmähermoinen. Tein nimittäin hurjemman vaatekaapin puhdistuksen kuin koskaan aiemmin. Lähtöpassit sai kaikki väärät värit, koot ja materiaalit. Mitä sitä hautomaan ahterista kiristäviä pöksyjä vaikka olisivat kuinka nätit tai punaisia hameita, kun ei vuosiin ole ollut punaisen hameen olo.

Ja voin kertoa, että tulosta syntyi. Minun vaatekaapissani on nyt jopa hieman tyhjää tilaa ja sain raivattua murullekin hieman lisää kaappitilaa. Hyllyillä luuraa nyt lähes pelkästää sellaisia vaatteita joita tekee mieli kiskoa päälle juuri nyt.

Poispotkittujen kasa oli aivan valtaisa ja sen tavaramäärän roudaaminen kirppikselle olisi ollut sen verran vaivalloista, että piti keksiä jokin vaihtoehtoinen tapa päästä eroon edes osasta. Eilen illalla minulla olikin sitten vuorossa Kotikirppis!

kirppis_2

Levittelin kamat esille ympäri kämppää niin että yhden tyyppiset tuotteet olivat aina yhdessä paikassa. Makuuhuoneessa pääsi tutkimaan mm. mekkoja, hameita, kenkiä ja koruja kun taas vierashuoneesta löytyi housuja, legginssejä ja kosmetiikkaa. Myös keittiöstä, eteisestä ja olohuoneesta löytyi omat osastonsa.

kirppis_5

Kenkiä päätyi tyrkylle lähes 40 paria, mutta valitettavasti koko oli väärä suurimmalle osalle vieraista, joten näitä jäi vielä huuto.net tai kirppisjakoonkin.

kirppis_4

kirppis_12

Kutsumistani lähes kahdestakymmenestä mimmistä paikalle penkomaan pääsi 13 ja melkonen vilskehän siitäkin jo seurasi.

kirppis_15

Parista sekalaisen kamppeen laatikosta löytyi mm. pinkit jättipöksyt. Ostin nuo 44/46 kokoiset hervottomat sivuvetskarilla varustetut mummikset Lindexin alerekistä muutamalla eurolla, mutta sain kotiin päästyäni huomata, että ne nousevat tasan reisiin saakka, eivät yhtään ylemmäs. Oli tosi hoikka ja siro olo siinä kohtaa.. :D

kirppis_13

kirppis_3

Tällä kirppiksellä pääsi esillepanoonkinpanostamaan hieman vuokrapöytiä enemmän.

kirppis_11

Jaa-a.. mikähän tuo oli syynä, ettei tuo Beverly Hillsin Kellyn äidin mieleen tuova Polan jakku lähtenyt kenenkään matkaan? :D

kirppis_10

kirppis_9

Mimosa nimiseltä tytöltä kerran kirppikseltä ostettu Minni-sadeviitta sai uuden kodin erään toisen pikkutytön luota.

kirppis_1

Makuuhuoneen sisustukseen sopivasti tarjolla oli paljon mustaa ja punaista.

kirppis_6

Kaikennäköisiä koruja sitä on minullekin kertynyt. Pari kenkälaatikollista sai luvan lähteä etsimään uutta kotia.

kirppis_8

Kotikirppis oli asiakkaillekin kiva tapa shoppailla, kun sai rauhassa sovitella kamppeita hyvässä seurassa ja nautiskella välissä mm. tuulihattuja ja vaahtokarkkeja. Just loistavat tarjoilut tuollaiseen tyttöjeniltaan. :)

kirppis_14

Ja kuka hemmetti oli raahannut mun kaappeihin hirveän määrän vaalean harmaita neuleita ja nauletakkeja? Pistin menemään.

kirppis_7

Tavara vaihtoi omistajaa maltillisilla hinnoilla ja lähes jokainen vieras löysi jotain mukaan vietävää, useat jopa kassitolkulla. Kamaa on edelleen parin kirpputoripaikan täytteiksi, mutta saipahan hommaa edes hieman eteenpäin ja vielä todella hauskalla tavalla.

Ilta oli kaikinpuolin viihdyttävä ja sen päätyttyä sekä myyjä, että ostajat olivat tyytyväisiä.  Voin siis suositella samantyyppistä kirppisratkaisua muillekin mikäli laatikoiden ja kassien roudaaminen kirpputorille ja paikan päivittäinen siivoaminen tuntuu liian työläältä.

Kevääksi alettiinkin jo tyttöjen kanssa miettimään porukalla toteutettavaa pihakirppistä!

Kommentit (32)

lambi

Oi, vaaleanharmaat neulatkit tänne päin kiitos! :D Mulla on ollut nyt tässä puolen vuoden ajan ihan hirveä fiksaatio harmaisiin vaatteisiin. Ja neuletakit on parasta vaatetta mitä tiedän!

Tuli muuten mieleen, et vois olla aika hyvä menekki, jos joku järjestäis indiedayskirpparin eli bloggarit tois tavaraa myyntiin. Ois takuuvarmasti hyviä vaatteita ja muuta kamaa myynnisä. Ja kysyntääkin varmaan olis! Tosin suurimman osan vaatteet ei kyllä mahtuis mulle, mutta sun vaatteet olis just sopivia varmaan. :)

Veera

Nelliinan kans on kyllä mietitty jos onnistuttais järkkäämään blogikirppis Tampereelle.. Katotaan saadaanko aikaiseksi. :)

nasu86

tosi hauska idea ja hyvä illan vietto vinkki =)

itse taas kerran myös raivailin tilaa kaappiini....kirpparille suunta vie torstaina=)

Irpe

Millä nikillä myyt Huudon kautta? Jospa joku noista ihanuuksistasi löytäisi joskus kodin omasta vaatekaapistani :)

Veera

nikki on Vieruska. Ilmoittelen kyllä sitten täällä blogissa, kun laitan kamaa myyntiin. :)

kiitos vielä tännekkin ihanasta penkojais-pläjäyksestä :) siinä nappineuleesta tulee vielä mun suosikki <3

vähän ehkä harmittaa toi ihana minniviitta mutta hyvään kotii se varmasti meni :D

Minna

Vau, tosi kiva idea! Teillä on varmaan ollut kivaa, ja nyt kun vaatekaappi on siivottu on varmaan sullakin helpompaa tsekkailla mitä pukis aina päälle, ja mikä parasta, sinne voi aina ostaa lisää ;D Itelläni vaan ei oo vaatteita niin paljon että tuollaisen vois järjestää. Tuo henkarissa riippuva punanen mekko on ihana !

Veera

se henkarissa roikkuva punainen mekko olis edelleen tyrkyllä! :)

Koko muistaakseni UK 14..

Ansku

No voihan kokko, olis ollut just mulle loistava kirppiskeikka ;) usein kun kirppisella ei tule vastaan mun kokosia vaatteita muuta kuin tyylissa "a la Mummo". Vinkkaa mullekkin kun tulee kamaa huutonettiin niin menen karkkymaan!

Veera

voi moksu rakas, olen pahoillani! Jotenkin mä vaan ehkä ajattelin, että sä et ehkä kipeästi tarvitse kenkiä. :D

meidän pitää oikeasti järkätä se blogikirppis tampereella, mulla on pari ikeakassillista rompetta kerättynä ja niille vois laittaa hintaa vaikka euron kappale, ihan sama mitä viet, haluun vaan eroon niistä!

Vierailija

Voi kuinka olisin halunnut olla mukana! Oisin varmasti löytänyt vaikka mitä, myös kengistä! Laitathan loput huutonettiin, pliis!

Veera

saattas täällä jotain ollakin.. paria mustaa mekkoa/tunikaa (tosi ylläri..:D ) voisin hyvin aatella sulle.

Vierailija

hyvältä kuulostais ja jotain korujakin voisit mallata mielessäs mulle...ja joku juhlapilelaukku

Veera

takki sai jo uuden kodin juurikin tuossa kuvassa sitä sovittelevan naisen luota. :)

Vierailija

Voin lohdutuksena kertoa, että noi pinkit pöksyt on oikeankokoisena ihan kamalan tuntuset päällä. Olin ostanu samalaiset mustana alesta joskus viime vuoden puolella ja vihdoin viime viikolla luovutin ja heitin ne roskiin.

Veera

No onpa sitten oikeastaan hyväkin etten mahtunut.

Vaikka oisin toki ehkä mieluummij heivannut ne pois siksi, että ne tuntuu huonolta kuin siksi,e ttä olen lihava mursu. :D

katja

Pakko sanoa, että aivan ihana tapetti teidän makuuhuoneessa!!!

Minkäkokoinen jalka sulla muuten on? Oon ettinyt noita tokassa kuvassa näkyviä värikkäitä balleriinoja kissojen ja koirien kanssa!

Veera

37 kokoa käytän ja sellaiset on nuokin Vagabondit. Ja ovat edelleen myymättä. :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram