Hihii! Kuten jo useammastakin postauksesta kävi ilmi, niin viime viikonloppu hurahti Helsingin hulinassa. Blogikirppiksen ja Iinan kanssa hengailun lisäksi ehti toki tapahtua muutakin.. Minä mm. kävin kangaskaupassa, jouduin tarkan mittailun kohteeksi ja ihastuin suunnattomasti minulle esitettyyn suunnitelmaan.

Oikeanlaista mustaa kangasta löytyi hetken hiplailun ja vertailun jälkeen. Kaksi metriä tätä kiitos!

Operaation herra mastermind kanniskeli kainalossaan oman mallistonsa upeaa pitkähiuksista laukkua, jonka minä ristin Paulaksi.  Naureskeltiin, että vaihtelunhalun iskiessä, Paulalle voi varata ajan permanenttiin. :D

Eurokankaan vetskarivalikoima ei miellyttänyt meitä, mutta sain onneksi jo pari päivää myöhemmin viestin, että juuri oikeanlaiset kullanväriset vetoketjut olivat löytyneet.

Turvallista mustaa ja huomiota herättävää kullan kimalteista nahkaa. Tästä ei voi tulla muuta kuin täyttä upeutta.

Kommentit (6)

ikävä tuottaa pettymys, mutta ei ole vielä hääkoltusta kyse. Häähommat on toistaiseksi jäissä. :)

Vierailija

heiipa! onko tietoa mistä tuo kultainen nahka on hankittu? vai onko se itse värjätty/maalattu?

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram