Niin haikealta kuin kesän hidas hiipuminen tuntuukin, niin iloitsen kovasti siitä, että voi taas ottaa rakkaat bikerit käyttöön ilman, että varpaat kuolee lämpöhalvaukseen. Tänä aamuna taisin kuitenkin tehdä melkoisen virhearvion pukeutuessani farkkuihin, neuleeseen, bikereihin ja nahkarotsiin. No mut hei, aamulla meidän talon varjopuolen mittari näytti vaan jotain 14! Töistä tullessa saattoikin sitten vaivata pikku hiki.

Tulee ihan mieleen ne alkukevään päivät lapsuudessa, kun aamuisin oli vielä pakko pakata lämpimästi päälle, mutta iltapäivällä koulusta palatessa aurinko lämmitti houkuttelevasti ja kovin valheellisesti. Kavereiden kanssa sitten pakattiin takki, pipo, hanskat, kaulaliina ja jopa pitkähihainen pyörän tarakalle ja ajeltiin t-paitasillaan kotimatka. Kapinallisuus loppui aina kotitien päähän, jossa piti pysähtyä ja pukea kaikki vaatteet takaisin päälle, ettei äiti vaan suuttuisi.

Tänään illalla leffaan lähtiessä oli kuitenkin taas sen verran lämpötila laskenut, että saattoi vetää mekon kaveriksi uuden nahkaisen kaverini.  Sorry, kuvat ovat ihan puhdasta sontaa, mutta olen aikeissa pistää saman rotsin huomisille treffeille Bonon kanssa, joten ehkäpä viikonloppuna saadaan ihan asukuvaa uudesta tulokkaasta käytännössä.

nahkarotsinahkareuna

Kiva pikku heräteostos Porin Ratsulasta. Minkä sitä nainen nahkatakkiriippuvuudelleen voi.

Yksi toinenkin "heräteostos" tuli viime viikolla tehtyä. Kannoin nimittäin kaikki omat, saadut ja lainatut rahat Rajala Cameraan ja hain sieltä tällaisen:

70-200

Tämä ostos ei kyllä varsiaisesti kuulu blogin aihepiiriin, mutta olen siitä niin iloinen, että pitä intoilla vähän täälläkin. :D Nimitin kakkulaa heräteostokseksi sen takia, että vaikka 70-200 mm nyt onkin ollut "pitäisi ehdottomasti hankkia"-listallani jo pidemmän aikaa, niin en ollut ajatellut hintavan hankinnan toteutuvan vielä ihan hetkeen. Mutta mitäpä ne asiat jahkailemalla paranee. Ja nyt olenkin sitten ihan super-iloinen ostoksestani.

Parit miljööhääkuvaukset on jo uuden työkalun kanssa takana ja täytyy sanoa, että toimii. Piirtoj a valovoima on kohdallaa,n enkä löydäkään lasista kuin yhden ainoan huonon puolen:  se nimittäin painaa lähemmäs 1,5 kg. Tietää kuvanneensa. Kyseessä siis Canon EF 70-200 mm f/2.8 L IS USM. Uudempaan versioon II en sentään raskinut sijoittaa, vaan "tyydyin" vanhempaan kakkosen myötä markkinoilta poistuvaan malliin.

Huomenna otetaan suunta kohti Helsinkiä ja siellä Olympiastadionia. Saapi Bono ja pojat luikauttaa meille parit biisit. Ajateltiin jäädä koko viikonlopuksi nauttimaan viimeisistä kesäisistä vapaapäivistä pääkaupunkiin. Henkilökohtaisena tavoitteenani olisi kammeta itseni sunnuntaina Hietsun kirppiksellem muut suunnitelmat ovat melko avoinna. Suomenlinna houkuttelis kans, sillä en ole siellä koskaan käynyt.

Muualla kuin kirppiksellä mulla ei sitten olekaan noiden edellä esiteltyjen hankintojen vuoksi enää lupa shoppailla vaikka Helsingin vierailuilla ne putiikit aina kummasti koittaa vetääkin puoleensa. Eikä kyllä oikeestaan tarttis sieltä kirppikseltäkään hankkia yhtään mitään, mutta kai sitä vilkuilemaan saa mennä. Hahaa, kirpparishoppailua sellaisella kalastuksesta tutulla 'catch and release'-meiningillä. Vaanii mahtavia löytöjä ja sitten jos tekee sellaisia, niin jättää ne ostamatta. :D

Hei, peukut pystyyn et huomenna ei oo liian lämmin bikereille ja nahkarotsille!!!

Kommentit (10)

Hyvä obiska yksi terävimmistä mitä on tehty! Polttoväli on tosi käyttökelpoinen, etenkin kun liikkuu ulkona. Loistava hankinta. Onnittelut!

Veera

joo, aika fiiliksissä täällä ollaankin. Osoittautui jo parin kuvauksen perusteella myös ihan mainioksi muotokuvauslasiksi miljöössä.

marsu

Hyvä obu on! Itselläni kolmatta vuotta käytössä. Painoonkin tottuu, jos on painava kamerarunko (eikä muovilelu) niin tuon obun kanssa pysyy ihan hyvin tasapainossa :) Ainut vaan että kameralaukussa raahattuna se tuntuu jotenkin painavammalta kuin kädessä kuvatessa...

Veera

Itselläni on 5D Mk II ja nyt just ton telen knas samaan syssyyn ostin siihen pystykahvan just sen takia, että saan runkoon lisää painoa, eli nyt on aika jees. Ja tosta oon ihan samaa mieltä, et repussa ne kamat painaa ihan sikana enemmän! :)

Enina

Takille: oih, linssille: OIH! Ehkä jonain päivänä mullakin on kaikki linssit punaisella renkaalla... siihen asti mennään tän opiskelijan (ja harrastajan) budjetilla eli vähän halvemman osaston obiskoilla :D

Veera

no, minunkin kameravehkeiden hankintabudjetti on tullut pääasiassa Nordea-pankilta.. :D

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram