Mun oli tarkoitus saada tänään aikaiseksi vaikka mitä. Aamuksi oli kello soimassa ihmisten aikoihin ja to do -lista kalenteriin kirjattuna. No, ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan, vaan nukuin puolille päivin ja tehtävien asioiden listalta sain vedettyä yli vain kohdat 'käy ostamassa uusi muistikortti', 'hae paketti postista' ja 'laskuta asiakkaat xxx ja xxx'. Pyykkiläjät, kauhea kasa hääkuvia ja blogiin kuvaamista odottavat jutut jäivät lehdelle soittelemaan ja odottelemaan josko huomenna olisi aktiivisempi ote elämään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

housut-H&M Mama (taas!!! :D)/pusero-Vero Moda/neuletakki-Lindex Generous (saatu)/kengät-Crocs (saatu)/laukku-Vagabond/kaulakoru-MIMU (saatu)

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vielä tarkenee ballerinoissa, mutta kuinka kauan.. En haluaisi vielä pitkään aikaan luopua kepeistä kesätossuista enkä kiskoa sukkia jalkaan. Koitan kuitenkin lohduttaa itseäni, että ilmojen kylmetessä pääsee käyttämään esimerkiksi sellaisia upeuksia kuin niitti-Martensit ja kaikki räyheät biker-bootsit.

 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ruokakauppareissulla Tommin to do -listalle ilmestyi kohta 'ota Veeran asukuvat' ja muruhan hoiti homman kotiin tehokkaasti 14 ruudulla. Olen kuullut huhuja joidenkin bloggaajien tunteja kestävistä asukuvaussessioista, mutta ei oo kyllä onneks ikinä omalle kohdalle osunut.

Kaulassa mulla roikkui tänään jotain todella kaunista ja mikä parasta, porilaista! MIMU on tuore porilaisen Miia Kiviniemen luotsaama asustemerkki, jonka ideana on käsityönä valmistettavien korujensa ja asusteidensa monikäyttöisyys. Tämän minunkin MIMUlta saamani nahkanyöristä ja hopeasta valmistetun Lasso-korun pystyy asettelemaan usealla eri tavalla ja ilmeellä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Vaikka MIMUn mallisto ei ole vielä suuren suuri, niin joukosta löytyi silti jo monta todella houkuttelevaa korua, jotka voisin helposti kuvitella ylleni. Tsekatkaapa esimerkiksi luonnosta poimittuja murskekiviä sisältävä KaM-ketju ja 925-malliston ketjukoru nimeltä Kaulus. (vink vink, Tommi, mun synttärit on jo reilun kahden kuukauden päästä ja mä tykkään saada koruja lahjaksi. ;D )

Seuraavaksi ohjelmassa hääkuvien karsintaa (koitan päästä tehtävälistani niskan päälle) ja Gordon Ramsayn hotellihommia. Riemukasta torstai-iltaa kaikille!

Kommentit (1)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram