Lupailen blogin kuvauksessa, että täällä ei raportoida kilojen ja senttien muutoksia ja pysyn lupauksessani, vaikka nyt hieman painotilanteestani kirjoitankin. Ei nimittäin ole tapahtunut mitään muutoksia! Tässä tilanteessa, kun arki ei ole läheskään yhtä aktiivista kuin työssä käydessä, olisi suuri vaara ja mahdollisuus siihen, että paino lähtisi hiipimään salakavalasti ylöspäin. Ja omassa, jo reippaasti ylipainoisessa tilanteessani se ei todellakaan olisi toivottua. Siksi olenkin iloinen siitä, että tunnun vihdoin pysäyttäneen viime vuosien painonnousu"kierteen". (mikä kierre se on, jos suunta on täyttä höyryä ylöspäin??")

Kuvankaappaus 2014-3-21 kello 22.31.38

Viime vuoden kesän ja syksyn aikana suli kuin huomaamatta joku kuutisen kiloa ja siihen oli yhtenä syynä vamaan kilpirauhaslääkityksen asettuminen uomiinsa. Mitään oma-aloitteista laihduttamista, kun en ole "harrastanut". Nyt olen sitten pysytellyt joulukuusta saakka samassa painossa. Ja sitä taustaa vasten, että perusaktiivisuuteni taso on työssäkäymisen ajasta huomattavasti tippunut, niin en voi olla muuta kuin iloinen asiasta.

Olen sanonut, etteivät kilot minua juurikaan kiinnosta, mutta en minä nyt tietenkään lisääkään laardia ympärilleni toivo. Aina toitotetaan, että "ei kukaan lihava voi oikeasti olla itseensä tyytyväinen", mutta en mä ole koskaan jaksanut itseäni kovinkaan soimata kiloistani. Kroppa on muuttunut elämäntilanteiden myötä ilman, että olen hirveästi jaksanut olla huolissani ulkomuodostani. Niinä aikoina, kun painonnousu oli pahinta, oli minulla todellakin suurempia murheita mietittävänäni kuin paino. Ja samoin se on nyt. Jos minun pitäisi valita, että haluaisinko mieluummin muutoksia kehooni vai pääni sisältöön, niin vastaus olisi jälkimmäinen.

Kuvankaappaus 2014-3-21 kello 22.31.13

Vaikka pääni sisältö kiinnostaakin minua vartaloani enemmän, niin osaan silti olla iloinen tuosta painonnousukiidon katkeamisesta. Se tarkoittaa, että olen tehnyt jotain oikein. Vaikka syömiseni ovatkin edelleen melko rempallaan ja huomaan edelleenkin sortuvani tunnesyömiseen, niin en mä ehkä ihan hunningolla sentään ole. Jos olisin, niin paino olisi kyllä jatkanut nousuaan.

Mutta kyllä mulla on mielessä paljon parannuksia, jotka voisin ruokavaliooni ja ruokarytmiini tehdä. Toisaalta tällä hetkellä tuntuu, että ihan ensin olisi kiva, jos vaikka löytäisi rytmin ihan elämään ylipäätään. On hankala opetella aamiaisen syömistä, jos nukkuu kahteen. :D Olen kuitenkin yrittänyt muuttaa ajattelutapaani siten, että miettisin ennemmin niitä asioita, joissa olen jo onnistunut kuin soimaisin itseäni niistä jotka eivät tunnu vielä onnistuvan.

Kuvankaappaus 2014-3-21 kello 22.22.58

 

Niinpä iloitsen nyt siitä, että olen onnistunut jo jonkin verran ujuttamaan liikuntaa elämääni. En ehkä vielä liiku kuin pari, kolme kertaa viikossa, mutta teen sen suht mielelläni. Iloitsen myös siitä, että olen kiinnostunut ruoanlaitosta aiempaa enemmän. Se on edelleen mieheni, joka meillä suurimman osan kokkailusta hoitaa, mutta musta on tullut jo melko innokas apukokki. Vaikka en laskekaan kaloreita tai muuten tarkkaile syömisiäni laihtuminen mielessäni, niin huomaan, että olemme alkaneet entistä enemmän kokkaamaan itse aivan alusta alkaen puolivalmisteiden käytön sijaan. Ja se on tietenkin iloinen asia, joka samalla vie syömisiä parempaan suuntaan.

 

 

Kuvankaappaus 2014-3-21 kello 22.23.09

kuvituksena sekalaisia ruokakuvia Instagramistani

Ei siis mitään kovin kummoisia tässä rapakuntoisessa mätisäkissä, mutta muutama pieni ja oikeaan suuntaan vievä kuitenkin. Saako näistä iloita?

Kommentit (13)

On hienoa että jaksat olla positiivinen asian suhteen, mieluummin pysyy paikallaan kuin jatkaa nousukiitoa :) Itselläni käy niin, että jos olen esim. 2 viikkoa kunnolla hikiliikuntaa tekemättä tuntuu siltä että turvottaa ja on erittäin huono yleisfiilis. Tällöin en itselleni mielellään herkkuja suo. Kun taas liikun aktiivisesti ja käyn töissä siihen päälle, en soimaa itseäni jos syön vaikka iltapäivällä ruoan jälkeen kahvin kanssa jotain hyvää – kunhan se jää siihen yhteen-kahteen keksiin / pullaan, eikä kuvaan astu pussillista karkkia. Niille on päivät ihan erikseen.

Olisi mukava kuulla sun ajatuksia siitä, miten löysit ilon liikuntaan. Oon sun Tyyliä metsästämässä-blogia lukenut jo iäisyyden ja muistelet että olet joskus pelannut lentopalloa ja ollut hyvinkin aktiivinen liikkuja. Olisi mukava kuulla miten se innostus hiipui ja miten sen löysit nyt uudelleen – oliko motivoijana ajan määrä vai mikä :)

hannamaria
http://www.hannamariav.com

no ei sitä innostusta ole vielä niin kunnolla löydetty, että siitä sen kummemmin kannattais kirjoittaa. Tässä blogissa sitä tulee koko ajan pieninä paloina käsiteltyä.
Urheiluinto hiipui aikoinaan sairastumisiin.

Sevivas

Ei minuakaan painonnousu muuten niin haittaisi, mutta vaatevalikoiman kutistuminen lisäkilojen myötä kyllä sapettaa. Paras motiivini kuntoilulle ja suht terveelliselle ruokavaliolle onkin nykyään se, että budjetti ei kestä vaatekaapin uusimista enää vuoden parin välein. Kiinnostaisi tietää, että miten sinä suhtaudut tähän meitä monia naisia kohdanneeseen ongelmaan, kun "tavoitefarkkuja" onkin yhtäkkiä kaapissa yhden parin sijasta useammat?

Ja itsellä muuten tuohon liikunnan ilon löytämiseen meni reippaasti yli vuosi, mutta löytyihän se sieltä, kun jaksoi punnertaa ja pikkuhiljaa herätellä mielihyvähormonituotantoa. Että kyllä se sieltä vielä löytyy!

no, mä olen aina ollut sen verran vaatehamsteri, että ei mua ole uusien vaatteiden hankkiminen koskaan haitannut. Enkä mä hirveästi ole niitä tavoitefarkkuja siellä kaapissa säilönyt, vaan pistänyt sitä mukaa kirppikselle, kun on selkeesti jäänyt pieneksi. Ei tää vaateasia siis ole itselle ongelma ollut.

Lausku

Saa iloita! :) Hieno juttu! Mäkin vasta opettelen ruuan laittoa ja järkevää syömistä, liikunnan ilon löysin taas 1,5v sitten, kun palasin lapsuudesta ja nuoruudesta tutun lajin (tanssi) pariin. Nyt oon uskaltautunut menemään hieman mukavuusalueen ulkopuolellekin, ja oon käynyt pari kertaa salilla ja hölkätäkin taas pitkästä aikaa pitäisi. Mun ongelma on suklaan mussuttaminen (ja kaiken makean) ja normaalin ruuan vähäinen syönti. Helposti korvaan ateriat leivällä ja jugurtilla. Siihen haen nyt muutosta pikku hiljaa. Oon syöny 30v leipää ja suklaata, joten muutos ei tapahdu ihan heti. Vettäkin yritän muistaa juoda useammin.

joo, toi veden juonti! Alkuvuodesta onnistuin hetken aikaa juomistani parantamaan, mut taas se tuntuu hiipuneen vanhoihin huonoihin tapoihin. :P

Saa ja kannattaa iloita:) Se on aina positiivista jos saa painon pysymään edes samassa! Mä en uskaltanut käydä vuoteen vaa'assa kun kuvittelin lihoneeni mut nyt oli pakko katsoa lukema askelmittarin asetuksia varten pitkin hampain ja se näytti suunnilleen samaa kanssa...

pullahiirulainen

Kirjoituksesi aihe on niin herkullinen, että on pakko kommentoida :)

Olen itse yrittänyt jonkun aikaa pudottaa painoa ihan pinnallisista syistä, mutta yritykset on aina kaatunut siihen hyvältä tuoksuvaan pullaan työpaikan kahvihuoneessa tai siihen huonon työpäivän lohdutukseksi ostettuun suklaalevyyn. Silloin olen kokenut epäonnistuneeni ja koko yritys on kaatunut siihen.
Vuosi sitten luin ensin Andreas Eenfeldtin Ruokavallankumous ja sitte Antti Heikkilän Diabeteksen hoito ruokavaliolla kirjat ja jokin muutos tapahtui päässäni. Tervellinen elämäntapa ei tuntunut vaikealta tai mahdottomalta, vaan oikeastaan herkulliselta. Hurahdin myös ravintoasioiden tutkimiseen. Edelleen syön mitä sattuu, mutta se on nykyään tietoista. "Tämä ei tee hyvää minulle, mutta syön sen silti. Tulen siitä iloiseksi." Tai vaihtoehtoisesti lohdutan pahaa mieltäni ruoalla.

Nyt olen taas viime viikkoina tehnyt pienen ryhtiliikkeen ja varonut syömästä ruokia, jotka ei tee hyvää. Vointi on ollut tosi hyvä. Kilojakin lähti viikossa kaksi. (Vaikka söinkin palan sacher-kakkua työkaverin synttäreillä.... koska se teki minut iloiseksi.) Tietty rentous on mielestäni hyvä muistaa elämänlaatua ajatellen.

Minunkin tarinassani siis isoin pointti on se päässä tapahtuva muutos. Sitä ja kevättä odotellessa :)

Kiitos Veera ihanista blogeistasi!

mäkin yritän ajatella siten, että herkkuja voi syödä silloin jos ne tekevät iloiseksi ja päästä eroon siitä, että söisin herkkuja huonoja tunteita tukahduttamaan, koska silloin ne eivät yleensä tee iloiseksi vaan saavat soimaamaan itseä huonosta syömisestä.

Tajusin tässä just, että en ole kertaakaan meidän ystävyyden aikana kuullut sun valittavan sun painosta. Siis meinaan sellasta perinteistä "yhyy mikään vaate ei sovi oon niin läski" yms. paskaa mitä melkein kaikki jauhaa. Ja tunnustettakoon, itse jauhan ihan liikaa, varsinkin päässäni. Voisin oppia sulta aika paljon.

no en mä siitä kauheesti kyllä ylipäätään valitakaan. Siis toki välillä harmittaa kun näytän jossain vaatteissa pystyyn nostetulta hylkeeltä, mut sit vika on vaatteissa. :D

HappyEnd

Hei liikunta pari-kolme kertaa viikossa on jo tosi hyvä juttu! Ei kai sitä ohjattua tai jollakin lailla tavoitteellista liikuntaa tarvii enempää välttämättä ollakaan varsinkin jos (ja varmasti kun) tilanteesi muuttuu niin että olet työelämässä ja liikkumista tulee hyötyliikunnan näkökulmastakin ihan eri lailla. Hyvää kevättä!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram