Jee! Tein perjantaina suunnitelmieni mukaan sitä linssikeittoa ja siitä tuli ihan mahtavaa! Ansiot eivät kuitenkaan taida mennä juurikaan meikäläiselle, vaan seuraamalleni loistavalle ja simppelille ohjeelle, jonka löysin Halo-blogista.

Punaisia linssejä, tomaattimurskaa, kermaa, sipuli, valkosipulia ja mausteita. Siinäpä ne tarvikkeet talven herkullisinta keittoa varten. Tarkemman ohjeen voit tsekata TÄÄLTÄ.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tässä on nyt sama juttu kuin liikunnan kanssa. On aloitettava pienin askelin ja annettava itselleen niistä kehuja, jotta innostuu jatkamaan eteenpäin. Ja nyt mä siis hurraan itselleni, kun omin pikku kätösin onnistuin keittelemään näin namia ruokaa ja vieläpä tykkäsin siitä kokkailusta. Ilon kautta siis eteenpäin. Tämän illan missio onkin sitten päättää mitä ruokaa mä haluaisin tulevalla viikolla tehdä ja koota kauppalista.

Mutta tätä täyteläistä ja sopivasti tulista linssikeittoa mä suosittelen ehdottomasti ihan kaikille! Onnistuu tumpeloiltakin, mutta maku on kuin paremmankin huippukokin tekosissa.

Kommentit (7)

Nyt löytyi muakin miellyttävä armollinen elämäntaparemonttiblogi, jossa ei treenata verenmaku suussa ja lasketa joka suupalaa:) Oon sun toisenkin blogin uskollinen lukija ja tykkään tyylistäsi, saan siitä itsellekin vinkkejä vaikka oonkin vähän vaille viisikymppinen...

saattaa kyllä tänään ekalla ryhmäliikuntatunnilla olla verenmaku suussa. :D
Mut joo, yleisesti rennolla linjalla mennään. Kiva että tykkäät! :)

Aikomisesta ja meinaamisesta sekä ryhmäliikuntatunneista:

Itselläni liikakiloja noin 25kg. Olisin tyytyväinen jo 15kg pudotukseen. Koko viime vuodenkin mietin, että pitäisi ja pitäisi ja kunpa jaksaisi ja ehtisi ynnä muuta. Olen ollut todella arka puhumaan kenellekään laihduttamisesta tai edes elämäntapojen muutoksesta, mutta lopulta sen ymmärsin: En saa tehtyä tätä yksin. Ja kun lopulta rohkaistuin pyytämään ystävältä apua (teki mulle kahvakuulatreeniohjelman), alkoi motivaatiokin löytyä. Nyt kelkassa on joku muukin, joku joka välittää kehoni terveydestä. Pyysin pikaista ohjetta, sainkin henkilökohtaisen valmentajan ja tsempparin. Kuinka hyvältä se tuntuikaan ja tuntuu yhä! :)

Pohjustuksen jälkeen asiaan: Tee liikunta itsellesi helpoksi. Minulle se tarkoitti sitä, että voin nyt treenata kotona kahvakuulalla yksin. En kuitenkaan saa iltaisin lasten nukkumaansaamisen jälkeen lähdettyä enää salille tai jumppaan, enkä myöskään raaski käydä niissä töiden jälkeen, kun lapsen on hereillä vain muutaman tunnin silloin. Joten pyysin ja sain ystävältäni 20-25min kahvakuulatreeniohjelman, jonka ehtii veivata kotona vaikka hömppäsarjaa katsoessa. Siihen loppui ehtimisen tekosyyni. Lisäksi tunnen nyt olevani tilivelvollinen ystävälleni, joka kehotti tekemään sarjan 3krt/vko. En voi luistaa lupauksestani, se motivoi minua näköjään. En tätä tiennyt itsestäni aiemmin, mutta toimii kohdallani paremmin kuin "vain" itselle tehdyt lupaukset.

Itse kyllä myös tykkään käydä ohjatuilla tunneilla. Olen aiemmin tykännyt zumbasta ja muusta tanssillisesta, mutta nyt olen joutunut toteamaan, että en yksinkertaisesti enää tämän kokoisena pysy tunneilla perässä. En ole riittävän ketterä enää. Sen sijaan hitaammat (mutta epämuodikkaamman kuuloiset) muokkaus- ja kiinteytystunnit sopivat hitaalle ja isollekin köntykselle. Samoin steppi, ja varsinkin tuo kahvakuula. Kannattaa ehdottomasti kokeilla ja myös eri ohjaajien tunteja. On todella olemassa ohjaajia, jotka A) eivät ole niin hiton ärsyttäviä ylipirteydessään, ja B) eivät todellakaan latista läskinkään fiilistä vaan kannustavat aidosti.

Olen käynyt kahdella salilla jumpassa, molemmat ei ketjujen vetämiä joten eivät ole täynnä pelkästään pintaliitotimmejä vaan ihan meitä tavallisia ihmisiä, läskeinemme ja ryppyinemme sekä ilmankin. Siellä viihtyy! Lisäksi, kaikki ovat varmasti eniten kiinnostuneita omasta itsestään ryhmätunneilla, niin ne vimpan päälle laittautuneet (onks mun tucca hyvin, näkyyks vaatteiden merkit) kuin kaikki muutkin (lääh puuh, pysynkö itse perässä, kuinka saisin tehtyä tämän paremmin). ;)

Tein itselleni karun tehohoidon viime vuonna: Pakottauduin jumpassa aina toiseen riviin, en sallinut itselleni takarivin "suojaa". Tuolloin käymässäni paikassa oli jumppasalissa myös peilit kolmella seinällä eli näit itsesi joka puolelta koko ajan. Oli e-rit-täin karaisevaa nähdä ne omat läskit hyllymässä, mutta samalla itselleni terapeuttista: Tuon kokoinen minä todellakin olen. En enää vain pullea vaan todellakin rehellisesti lihava. Kotipeilin edessä on helppo huijata, tuolla ei. Tämän tehokuurin jälkeen todella päätin päästä tästä eroon ja pyysin ystävältäni tuota kahvakuula-apua.

Nyt käyn eri jumpassa (aikataulusyistä, muuten en olisi halunnut vaihtaa), jossa ei enää peilejä ole. Silti tiedän nyt paremmin miltä näytän. Olen myös laittanut kovemman haasteen: Jos mahdollista, menen eturiviin. Menen sinne, koska A) en vain ole niin taitava ja hyvä, että voisin nuhjata takana. Minun täytyy nähdä liikkeet kunnolla. Lisäksi B) voin olla esimerkkinä muille. Voin olla joko varoittava esimerkki (tuon kokoiseksi en ainakaan halua tulla, täytyypä jumpata ahkerasti) tai kannustava esimerkki (jos tuokin jaksaa, minäkin jaksan tai jos tuokin uskaltaa, minäkin uskallan). Jos joku ajattelee jumpassa ilkeästi minusta tai koostani, oma häpeänsä. Se ei ole minulta pois. ;)

Puh, tulipas pitkä kommentti. Ehkäpä joskus toiste lisää. :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram