"Mä en laita noita lehmähousuja!! En varmasti laita!"  Minä olin todella rauhallinen lapsi joka ei paljoa rähjännyt tai osoittanut mieltä, mutta isosiskon tuliaisiksi tuliaisiksi tuomat farkut joissa oli nahkaisessa vyölenkissä lehmän kuva (härkä se oli, huusi isi äsken taustalta, kun puhuin asiasta äidin kanssa puhelimessa) saivat parivuotiaan Veeran ilmaisemaan oman mielipiteensä varsin päättäväisesti ja äänekkäästi. Äitini mukaan tuo vahva oma tahto on siis näkynyt pukeutumisessani ihan koko ikäni. Voisi kai siis sanoa, että olen luottanut itseeni ja omaan makuuni.

Indiedaysissä on meneillään yhteistyökamppis liittyen Seppälän uuteen Globalista-mallistoon ja sen mainoskampanjaan jonka viesti on lyhyesti ja ytimekkäästi "Luota itseesi". Tuota sanomaa haluaisin itsekin kaikille toitottaa. Malliston mainoskasvoiksi ja kannustavan viestin levittäjiksi on valittu julkisuudesta tutut maailmankansalaiset Jenni Banerjee, Jani Toivola ja Nasima Razmyar. Etenkin ihana ja aina positiivinen Jani Toivola on mielestäni mitä mahtavin henkilö tällaisen teeman puolestapuhujaksi.

seppala6

Postauksessa siis kuvituksena Luota itseesi -kampanjan lämminhenkisiä mainoskuvia, mutta minun on tarkoitus sanailla hieman lisää siitä miten olen omaa tyyliäni metsästänyt ja millaista rohkeutta on aina välillä vaadittu, jotta on onnistunut pitämään oman tahtonsa ja luottamaan itseensä. Kuten jo postauksen alusta selvisi, niin olen tosiaan jo pienestä pitäen ollut kiinnostunut pukeutumisesta ja halunnut pitää oman pääni mitä vaatteiden valintaan tulee.

Yläasteaikana virallinen muodikkaiden ja coolien tyyppien univormu koostui Leviksistä, R-collectionin collegehuppareista ja anorakista tai pilotista. Ainoa mikä noista löytyi myös minun kaapistani oli Levikset, mutta nekin olivat aina jotain muuta mallia kuin kuuluisat viisnollaykköset ja väreinä oli mm. oranssia ja kirkkaanpunaista perinteisten farkkuvärien sijaan.

seppala3

En muista, että olisin koskaan elämäni aikana ajatellut hetkeäkään niin, että minun tulisi pukeutua jollakin tietyllä tavalla saadakseni hyväksyntää. En siis mankunut kouluiässäkään mitään vaateita tai asusteita käyttäen perinteistä lasten ja nuorten perustelua "kun kaikilla muillakin on". Erilaisuus ei ole ollut minulle tyylin suhteen koskaan itseisarvo, mutta varsinkin nuorempana satuin vain useimmiten pitämään juurikin kaikesta muusta kuin ns. suuri yleisö.

Lyhyet mekot Kainuun pakkaskeleissä ja ullakolta kaivetut mamman vanhat 60- ja 70-luvun kamppeet yhdistettynä melko puheliaaseen ja esillepyrkiväänkin olemukseeni olivat omiaan herättämään koulussa huomiota joskus hieman kyseenalaisinkin seurauksin. En ainakaan muista, että yläasteaikanani kukaan muu koulussamme olisi saanut talvisin kokea yhtä monta lumipesua vanhempien poikien toimesta kuin minä. Useammankin kerran ystäväni kiskoivat minut ylös jostakin valtavasta lumihangesta jonne minut oli välitunnilla taas poikaporukan toimesta nakattu.

Minä olin kuitenkin siinä mielessä onnellinen, että vanhempani olivat onnistuneet tankkaamaan minuun niin vankan itseluottamuksen ja tiedon siitä, että olen rakastettu ja arvokas ihminen, etten älynnyt ottaa kohteluani ilkeämielisenä kiusaamisena vaan enemminkin osoituksena siitä, että en suinkaan ollut näkymätön tyyppi. Jotain kiinnostavaahan minussa täytyi olla, kun jaksoivat olla kimpussani. :D

En siis yrittänytkään piiloutua muuttamalla itseäni enemmistön kaltaiseksi ja olemalla vähemmän huutomerkki, vaan lumipesuista ja naljailuista huolimatta kuljin pää pystyssä ylpeänä itsestäni ja tyylistäni. Ja niinhän siinä kävi, että kyllä ne lapselliset huomionosoituksetkin pikkuhiljaa loppuivat ja sain ruveta viettämään välituntejani kaikessa rauhassa ja kuivin vaattein.

seppala4

Monenmoisia tyylejä on tullut vuosien aikana kokeiltua ja herätettyä niin positiivisia kuin negatiivisiakin reaktioita muissa ihmisissä. Onnekseni minua on siunattu kannustavilla läheisillä jotka eivät ole koskaan yrittäneet rajoittaa tyylillistä itseilmaisuani. Vanhemmat, isosiskot ja jopa mummini tuntuivat vain olevan ylpeitä, kun uskalsin liikkua pikkukylässämme omalaatuisissa kampauksissani ja tehdä asioita oman päni mukaan välittämättä suuren yleisön reaktioista. (ok isoskskot, kyllä mä muistaan, että te taisitte hiukan kauhistua ja minun piikkikampauksestani ja revityistä hakaneuloin kootuista kuteistani! :D)

Ehkä paras esimerkki melkoisesta pukeutumisrohkeudesta ja vieraiden ihmisten mielipiteille haistattamisesta nuoruudessani oli YO-juhla-asuni, josta on ollut monta kertaa puhetta täällä blogissakin. Vuonna 2000 pienessä kunnassa keskellä Kainuuta ei taidettu olla ihan valmiita minun mustaan kokonahkaiseen asuuni joka ei todellakaan kunnioittanut vuosia vallalla olutta hempeiden pastellimekkojen ja jakkupukujen perinnettä. Kuulin, että sen oli juhlayleisössä muutamia opettajia myöten kuiskuteltu tuomitsevaan sävyyn ja olipa jopa muutamakin kylän mamma tullut kommentoimaan äidilleni ruokakaupassa myöhemmin, että "miten sä annoit tyttäresi pukeutua sillä tavalla, että en minä kyllä olisi hyväksynyt sellaista asua". Ihana äitini oli siihen todennut vain, että "siksi koska kyseessä oli Veeran tärkeä juhla ja siksi, että se oli ihan pirun tyylikäs!"

seppala5

Minä voin siis kiittää omasta rohkeudestani ja itseluottamuksestani ihania läheisiäni ja ystäviäni joiden seurassa olen aina saanut olla aivan täysin oma itseni. Läpi elämän koettu kannustus ja hyväksyntä ovat varmasti olleet avainasemassa myös siinä, että en ole pahemmin lannistunut esimerkiksi vuosien myötä kertyneiden kilojenkaan alle, vaan jatkanut kropan muuttumisesta huolimatta vetämään päälleni tasan sitä mistä tykkään välittämättä siitä mitä jokin yleinen mielipide minun kokoiselleni suositelisi. Mitä siitä jos reidenympärys on lähemmäs 70 cm tai että pelastusrenkaita on vyötäröllä useampikin, eivät ne vaikuta minun luonteeseeni tai kykyihini. Sen lisäksi, että vartalossani on osia joista en oikein pidä, on siinä vastapainoksi monta kohtaa joita rakastan. Upeat sääret esille, nin katsojat ei välttämättä ehdi kiinnittää huomiota vyötärön seutuun. :D

seppala2

Tiedän, että kaikille ei ole välttämättä muurattu yhtä lujaa  itseluottamuksen kivijalkaa oman tyylin puolustamisen suhteen kuin minulle, mutta sekin onneksi asia jota voi treenata ja joka voi ajan myötä parantua. Olenkin koittanut täällä blogissani jakaa sitä vanhemmilta oppimaani kannustusta, että olemalla rohkeasti oma itsensä, pärjää pitkälle. Aina on olemassa ihmisiä jotka eivät tykkää siitä miltä näytät tai mitä teet, mutta kaikkia on vaikea miellyttää ja se on myöskin täysin tarpeetonta.

Joten mitä jos tehtäisiin kaikki niin, että seuraavalla kerralla peilin edessä mietittäisiin ihan vain ja ainoastaan sitä mistä itse tykkää ja unohdettaisiin täysin ne "mitäkähän muut ajattelee, jos laitan tällaisen mekon tms" ajatukset. Epävarmoissa tilanteissa voi toki kysyä mielipidettä joltain itselle läheiseltä ihmiseltä, mutta muistetaan silti, että oma tunne on se joka ratkaisee. Ja jos uusien juttujen kokeilu samaan aikaan kiinnostaa ja pelottaa, niin rohkeasti vain pienissä erissä kokeilemaan. Voitkin hetken päästä huomata, että peloistasi huolimatta kukaan ei ole kiinnittänyt vaikkapa minihameen paljastamiin pattipolviisi mitään kummempaa huomiota. Kun tajuaa sen, että suurin osa ihmisistä miettii  lähinnä itseään muiden arvostelemisen sijaan, voikin jo relata hieman ja kysyä itseltään, että millaisesta tyylistä minä itse pidän eniten. Ja alkaa toteuttamaan rohkeasti itseään askel askeleelta.

seppala1

Menipäs melkoiseksi paasaamiseksi, mutta tämä kun vaan sattuu olemaan yksi mun lempiaiheistani. :D

Indiedaysissä olisi Luota itseesi -kampanjan brändisivulla meneillään kilpailu josta voi voittaa huikean 400 € lahjakortin Seppälään ja ostosreissun ammattistylistin kanssa. Pääpalkinnon lisäksi jaossa on myös kaksi 200 € lahjakorttia. Kilpailuun voi osallistua kertomalla oman tyylitarinansa vaikkapa jostain seuraavista aiheista: Oletko sinä ujostellut pukeutua johonkin tiettyyn tyyliin? Miksi? Tai oletko voittanut pelkosi ja toteuttanut urheasti omaa tyyliäsi? Mikä vaatekappaleen pukemiseen tai tyylin toteuttamiseen kynnys on ollut korkea?.

Mene brandisivun kilpailuun TÄSTÄ!

Myös minä kuulisin mielelläni täällä blogin kommenttiboksissa, että miten sinä olet saanut kerättyä rohkeutta ja itseluottamusta löytääksesi oman tyylisi? Tai ihan mitä tahansa ajatuksia mitä postaus herätti, (jos herätti).

En siis yrittänytkään piiloutua muuttamalla itseäni enemmistön kaltaiseksi ja olemalla vähemmän huutomerkki, vaan lumipesuista ja naljailuista huolimatta kuljin pää pystyssä ylpeänä itsestäni ja tyylistäni. Ja niinhän siinä kävi, että kyllä ne lapselliset huomionosoituksetkin pikkuhiljaa loppuivat ja sain ruveta viettämään välituntejani kaikessa rauhassa ja kuivin vaattein.

Kommentit (9)

santsumantsu

Oma tyylini, jos sitä nyt voi edes tyyliksi kutsua on muodostunut vuosien ja erehdysten kautta sellaiseksi, että pukeudun vaatteisiin joissa tunnen oloni mukavaksi ja jotka minusta näyttävät päälläni hyvältä. Painon noustua vuosien myötä ( paino on voima, ylipaino ylivoimaa :D ) on vaan pitänyt suhtautua itseensä positiivisesti ja pukeutua myös sen mukaan.Muodin oikkujen mukaan olisin saattanut tehdä itsestäni melkoisen pellen: Mutta toki niitäkin erehdyksiä on tullut tehtyä.

Räväkät ja erilaiset hiukset ovat aina olleet myös osa tyyliäni, sekä uusin tatuointini jonka ottamista mietin kauan.

Tulevassa työssäni lasten ja nuorten parissa, aion olla oma itseni ja kannustaa myös heitä hyväksymään itsensä sellaisina kuin ovat ja rohkaista etsimään omaa tyliään, poikkeamaan siitä massasta.

Niina

Melkein kyynel vierähti poskelleni postaustasi lukiessani. Koskettavaa ja itselleni melko ajankohtaistakin matskua sisältävä teksti ja kaikille ihmisolennoille todella tärkeä sisällöltää. Kiitos tästä kirjoituksesta, palaan varmasti tämän pariin heikkona hatkenä, jolloin tuntuu omaa peilikuvaa katsoessa että hyi hyi hyi tai herää ajatus, mitähän muut omasta ulkomuodosta pohtivat. Ihanaa kun on tuollainen ihminen kuin sinä, joka haluaa jakaa itsevarmuutta rahtusen omasta itsestä muille! :)

Oma itsevarmuuteni on lisääntynyt tasaiseen tahtiin abivuoden jälkeen (eli nyt noin kolmen vuoden ajan) ja olen erittäinkin ylpeä, iloinen ja helpottunut siitä, miten nuo kolme vuotta ovat avanneet omat silmäni sille faktalle, että minun elämäni on omissa käsissä ja saan elää, olla, pukeutua ja ajatella kuten haluan ja se on ihan fine! Tietenkään en ole täysin sinut oman itseni kanssa vieläkään, sillä olen kamppaillut parin vuoden ajan syömishäiriön/anoreksian kanssa. Pari vuotta sitten luulin elämäni olevan huippua sitten kun olisin laihtunut mallin mittoihin ja vielä vähän ja vielä vähän lisää... luulin että SITTEN kun olisin pienempi, kauniimpi ja hoikempi, kaikki rakastaisivat minua paljon enemmän. Miten epäloogista!? Jos minua on fyysisesti ja konkreettisesti vähemmän, eikös silloin rakkauttakin ole hieman hankala haalia omille harteilleen suuria määriä...? No, tällä hetkellä kamppailen oman hyvinvointini ja sairauteni kanssa ja juuri nyt elämä hymyilee leveää pepsodent hymyään! :) Kevät, pian saapuva kesä, antavat voimia ja energiaa ja oma kehokin alkaa taas olemaan hieman "normaalimpi". Ennen kaikkea oma tyyli ja pukeutuminen ovat pääasiassa sellainen asia, johon keskityn omista lähtökohdista käsin, en jaksa pohtia muiden mielipiteitä enää.

Muista pitää tuo asenne lopun elämääsi, se on upeaa ja ihailtavaa ja antaa energiaa muillekin! :) <3 Hups, anteeksi tämä megapitkä kommenttini...taas ;)

rikke

hei vaan bloggaajasuosikkini. en kerro pitää stooria pukeutumisestani, vaan lyhyestä virsi kaunis. olen aina ollut lihava. kävin kolme vuotta sitten lihavuusleikkauksessa ja painoni on pudonnut 52kg. voit arvata, että nyt on ihana ostaa sellaisia vaatteita, joista pitää. ennen pukeuduin, kuin arvata saattaa; niihin harvoisin vaatteisiin, jotka mahtui päälleni.

nyt minulla on ilo valita, kokoni on 38-40 ja olenkin ostanut paljon vaatteita. jos saisin ostaa, mistä haluaisin, niin indiskan, desigualin jne. ns. hiukan hipahtavia vaatteita haluaisin. kengät ja laukut ovat myös mun suosikkeja, niitä onneksi löytyi 125 kiloisellekin :)

oikein mukavaa keväänjatkoa sinulle ja minulle on päivän kohokohtia lukea blogiasi. Hieno juhla sinulla ja sulhasellasi tulossa, todella hieno. Onneksi olkoon jo etukäteen !

rikke

Vierailija

Ensinnäkin NIINAlle tsemppiä jatkoon. Ja RIKKE, kirjoitit että "jos saisin ostaa, mistä haluaisin" - mikä estää ostamasta hipahtavia vaatteita, jos ne tunnet omaksesi?

Minusta tuntuu, että nyt vasta (olen lähempänä 50) pukeudun juuri itseni näköiseksi. Tyylini on kaikki nämä vuodet ollut ns. hakusessa, kehittynyt, mutta nyt tiedän mitä haluan ja uskallan joka tilanteessa myös pukeutua niinkuin haluan.

Minut kasvatettiin konservatiivisesti, äitini oli hyvin hallitseva persoona ja hän vaikutti pukeutumiseeni nuorena paljonkin. Ja myöhemminkin niin kauan kuin eli. Ja äidin malli ohjasi minua pitkään vielä äidin kuoleman jälkeenkin. Eli minä olisin varmaan pukenut ne lehmähousutkin, jos äitini olisi niin halunnut! Enkä olisi rohjennut pukea noin upeaa yo-mekkoa! Osaan kuvitella, että minun äitini juuri olisi ollut noiden Veeran mainitsemien kauhistelijoiden joukossa! Itse asiassa äitini osti minulle ylioppilasmekon mielipidettäni kysymättä.

Mutta nyt, vaikka joudun työssäni aika paljon ns. edustamaankin (aikaisemmin pukeuduin töihin liian "turvallisesti", liian konservatiivisesti) ja ylipainoakin on kertynyt, osaan pukeutua itseni näköisesti. Olen tyytyväinen ja viihdyn vaatteissani, asusteissani ja koruissani. Ja se myös näkyy ulospäin. Nyt kun pukeudun niinkuin haluan, miettimättä mitä muut ajattelevat, saan myös ympäristöltä, ventovierailtakin hyvää palautetta.

Pukeutuminen kivoihin vaatteisiin on ilo!

Vierailija

Kirjoitin pitkän pätkän tuonne kilpailuvastaukseksi, mutta se olikin liian pitkä sinne, joten laitan sen tänne. :D Tässä siis minun tarinani:

Olen aina kuvitellut olevani pullukka ja vasta nyt 10 vuotta jälkikäteen valokuvista huomannut, että teininä olin jopa hoikka. (Voi niitä turhaan murehdittuja iltoja ja vaatekriisejä!!) Lopulta huomasin tässä vuosikymmenen aikana todella kasvattaneeni itseni vastaamaan tuota väärää mielikuvaani, ja nyt liikakiloja on kaikkien mittaustapojen mukaan jo n. 20kg. Tämä on ollut vaikea hyväksyä, mutta en silti ole missään vaiheessa halunnut pukeutua säkkiin. Olen läpi vuosien, lukiosta nykyhetkeen asti, pukeutunut juuri niin kuin haluan. Lukiossa ei ollut harvinaista että saatoin yhtenä päivänä pukeutua hameeseen ja toisena hopparihousuihin. Nykyään en enää ailahtele noin suuresti ääripäästä toiseen, mutta tyköistuvista vaatteista en luovu.

Olen huomannut, että ainakin minulla tyköistuvat (mutta eivät makkarankuori!) vaatteet nostavat omaa itseluottamustani eikä tasan kukaan muu (kuin minä itse) huomaa mahdollisia vartaloni virhekohtia. Suurin saamani kohteliaisuus olikin, kun eräs kollega luuli minun olevan pari vaatenumeroa pienempää kokoa kuin todellisuudessa olenkaan. :D Tämä on mielestäni konkreettinen esimerkki siitä, että vaatteen kokolappu ei kerro koko totuutta vaan että tärkeämpää on pukeutua niin että itsestä tuntuu hyvältä. Kukaan muu ei näe kokolappuasi, joten miksi pelkäisit ostaa esim. 46 kokoiset housut jos ne istuvat hyvin? Ja sama toisinpäin, jos kokosi on 46, ei kannata hukuttautua koon 50 telttoihin, koska päädyt vain näyttämään suuremmalta kuin olet.

Itse mm. luulin pitkään, että en pysty käyttämään leveitä vyötärövöitä vatsamakkaroideni vuoksi. Nykyään käytän noita surutta, koska löysin omalla kohdallani toimivan version: Ei tiukkoja kuminauhavöitä, vaan rehellisiä "reikä"vöitä, jotka voi tarpeen mukaan jättää jopa aavistuksen löysälle. Näin ne eivät purista makkaroita esille, mutta korostavat (tai omassa tapauksessani luovat illuusion) vyötäröstä. Toimii! :) Monen muunkin trendin voi halutessaan toteuttaa kaikille vartaloille sopivalla tyylillä, joten haluan rohkaista kaikkia etsimään omat versionsa.

Vierailija

Olen myös "paasannut" ihmisille, jotka miettivät muiden mielipidettä, että jos sua ei oikeesti kiinnosta/vaivaa, mitä jollain muulla on päällänsä niin, miksi ihmeessä luulet, että jotakuta kiinnostaa sun pukeutumisesi. :D No joo, mutta silti sorrun itsekin miettimään muiden mielipiteitä esim. testailin tuossa viime viikolla aurinkolaseja ja löysin paritkin naamaani sopivat ja tykkäsin niinstä kovasti, mutta kun ne oli ihan erityyliset kuin mitä minulla on totuttu näkemään niin en sitte "uskaltanut" ostaa. Eli juuri tuo, kun tyyli alkaa muuttumaan tai yksittäisten erityylisten juttujen ostaminen saa vähän miettimään, että mitä muut ajattelee...tai jos se onkin sitä, että jotenkin "pettää" sen oman tyylinsä jos ostaa jotain erilaista...hmmm...tätä täytyykin nyt miettiä. :D

Marika

Loistava kirjoitus, olet niin ihana! Olen aina ihaillut tyyliäsi ja rohkeuttasi (ja onnistut näyttämään hyvältä, aina!)Itsellä siihen on vielä matkaa, ehkä joskus..

concoction

Ihana Veera! Tulin hyvälle tuulelle ja nyt meen kruunaa sen suklaavanukkaalla huolimatta siitä et söin eilen kaksi (kolme) :))

Hanna

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram