Matkattiin viikonlopuksi murun kanssa Helsinkiin ja syy siihen oli eilinen Don Huonojen 25v juhlakeikka jäähallissa. Hankittiin liput jo heti silloin marraskuussa, kun tulivat myyntiin ja Donkkareiden lisäksi odotettiin yhtä kovasti ellei jopa enemmänkin pitkältä keikkatauolta myöskin palannutta Maj Karmaa. Maj Karma potki kovasti ja sopivan kiukkuisesti. Vajaan tunnin keikka sisälsi loistavan valikoiman kaikkia todella tykkejä voimabiisejä kuten Ukkonen, Salama ja Attentaatti. Meillä oli paikat istumakatsomosta ja kolmesta bändistä ainoastaan Maj Karman rutistus oli sellainen, että olisimme mieluusti olleet heilumassa ja huutamassa nyrkki pystyssä permannolla. Kaiken kaikkiaan Ylppö, Häiriö, Kurittu ja Savolainen osoittivat olevansa edelleen hyvin ajankohtaisia, ainakin itselleni.

Don Huonot puolestaan sai vajoamaan 15-20 vuoden takaisiin teiniakoihin ja se oli toki ihan mukavaa, mutta samalla myös jotenkin surullista. Biisit herättivät päässä eloon tunteita, ajatuksia ja muistoja ajoilta jotka ovat jo kaukana menneisyydessä. En löydä juurikaan yhteistä nykyisestä itsestäni ja siitä tytöstä jonka korvalappustereoissa aikoinaan soi Verta Pornoa ja Propagandaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Hyvää yötä ja huomenta -levyn haikeat slovarit haisivat ja maistuivat 90-luvun lopun kesäfestarien aamuyön tunneilta ja saivat miettimään, että vaikka en enää missään nimessä haluaisi olla 19 vee enkä edes 25, niin on ihan hiton haikeeta, että kaikki ne vuodet ovat jo takana. Mietin keikan aikana moneen kertaan sitä kuinka elämä on muuttunut kaikin puolin tasaisemmaksi, niin hyvässä kuin pahassa. Mikään ei enää nykyään aiheuta sellaisia tunteiden vuoristoratoja mitä noihin nuoruuden biiseihin päässään liittää. Takana ovat väkevät ihastuksen ja pettymyksen tunteet, ensirakkauden ahdistus ja huuma, erokipuilut lapsuuden ja nuoruuden ystävien jäädessä taa ja itsetunnon kanssa hapuilu. Toisinaan pieni osa minusta kuitenkin kaipaa sitä, kun asiat vielä tuntuivat suurilta elämyksiltä. Jokainen keikka, jokaiset festarit, jokainen lentomatka, uusi kaupunki,  tuntui nuorena huikealta ja jännältä ja jokaisen kivan pojan kohdalla mietti, että voisiko tuo olla kenties sellainen "oikea". Nykyään matkustaminen on arkipäiväistynyt ja se jopa toisinaan tympii, festareilla ei todellakaan jaksa rypeä eikä sen kuuman rokkikukon näkeminen keikalle enää nosta pulssia kahteen sataan.  Mut toisinaan sitä teiniajan fiilistelyntaitoa kyllä kaipaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Niin hyvältä ja tutulta kuin bändi kuulostikin, ja niin tiukasti kuin tyypit soittivatkin, niin keikka oli silti ennen kaikkea jäähallillinen entisiä nuoria kokemassa flasbackeja menneisyydestä bändin tehdessään parhaansa saadakseen meidät edes hetken aikaa tuntemaan itsemme taas nuoriksi ja villeiksi. On eri asia kuunnella jotain bändiä vaikka 20 vuotta, jos yhtye tuottaa koko ajan uutta musiikkia. Bändi kasvaa ja kehittyy siinä vierellä ja eri levyt tulee korvamerkittyä eri elämänvaiheisiin. Kun joku nuoruuden suosikki tekeekin paluun yli kymmenen vuoden hiljaisuuden jälkeen, on se vain yhtä muistotilaisuutta. Menneissä vellominen ei oikein ole minun juttuni, joten lähes kaksi tuntia teiniaikojen melankoliaa oli aika raskas paketti. Mutta siitä huolimatta, olen iloinen, että menin. Kuulin oikeastaan kaikki ne kappaleet joita toivoinkin: Hannu ja Kerttu, Kissaihmiset, Verta Pornoa ja Propagandaa, me olemme kuin veljet. Mutta nyt korvani kaipaavat vastapainoksi jotain musiikkia, joka lennättää mut kohti upeaa tulevaisuutta!

Kommentit (8)

Fantti

Hieno kirjoitus. Minullakin Donkkarit nivoutuu niin tiukasti teinivuosiin että pelkästään jo laulujen nimien lukeminen lennättää joihinkin hetkiin menneisyydessä. Itse en kaipaa sitä tunteiden myllerrystä lainkaan ja olen tyytyväinen nykyisyyteen. Siellä teinivuosissa on minulla semmoisia asioita joita en ole saanut käsiteltyä ulos systeemistäni vaan ne ovat vain hautautuneet lähes unohduksen partaalle. Mutta sieltä ne vain kuitenkin pompsahtaa mieleen sopivan ärsykkeen ansiosta.

mulla on paljon sellaista musiikkia josta kyllä musiikkina pitäisin edelleen kovasti, mutta sen tunnetaakan takia en halua useinkaan kuunnella. Se on kyllä toisaalta harmi, mutta onneksi maailmassa musiikkia riittää!

Taina

Noo vaikka se teinivuosien lemppari olisikin tehnyt musiikkia jatkuvalla soitolla niin osaa sekin nostalgiakeikat vetää. Mies osti minulle viime syntymäpäiväksi liput Apulannan keikalle pakkahuoneelle, ja siellä vedettiin vain takavuosien hittejä sekä eka levy kokonaan. Olin pitänyt itse keikkataukoa melkein viisitoista vuotta ja nostalgiatrippi oli sen mukainen. :D

Kyllä tirahti tädiltä muutama kyynel kun kuuli semmoisia biisejä jotka herätteli näitä fiiliksiä menneestä. Mutta en itse koe että olisin hukannut fiilistelytaitoni jonnekin menneeseen. Edelleen osaan innostua kevään ekasta perhosesta niinkuin viisivuotias, taitaa siis olla kiinni ihmisestä nämä asiat. Toisaalta, kun jokin asia arkipäiväistyy niin eihän sille voi mitään. Se on yhtä väistämätöntä kuin ajan kuluminen. Tein muutama vuosi sitten pienen ihmiskokeen itselläni ja kirjoittelin pienille paperilapuille ylös joka päivältä jotain mikä tuntuu tosi hyvältä. Kosketus, auringonsäde, hellät sanat, jne. Suosittelen lämpimästi, tällä tavoin sitä saa kiinni hetkistä ja huomaa fiilistelevänsä pikkujuttujakin. Kokosin laput maljakkoon niin että olisi jotain kivaa luettavaa kun elo tuntuu harmaalta. Masentuvaiselle meikäläiselle tää oli tosi hyvä apu :)

Sitä muistaa sitten yllättäviäkin asioita. Niinkuin vakka sen kun meinasin kevättalvella '11 törmätä naiseen kävelytiellä. Aioin hermostua ja sanoa rumasti kun huomasin sen autuaan ilmeen hänen kasvoillaan. Hän oli pysähtynyt ja laskenut tavaransa maahan nauttiakseen auringosta kasvoillaan. En sitten sanonut mitään vaan jatkoin omaa nautintoreissuani. Aika huisaa.

no itsekin olen täällä blogissakin fiilistellyt paljon pieniä asioita ja kertonut kuinka olen taas elämän rauhoituttua oppinut näkemään just niitä pieniä kivoja asioita elämässä. Eli ei tässä siitä ollut kyse, ilmaisin itseäni ehkä vähän huonosti. Mutta jollain tavalla se asioiden kokeminen vaan on erilaista kuin vaikka 20 veenä ja mä olen tosiaan useimmiten siitä tosi onnellinen. Mä olen tyytyväisempi elämääni nyt kuin nuorena, mutta joskus ehkä kaipaisin sellaisia "eka kerta" -fiiliksiä, joita moni asia tarjosi nuorena. Sellaista on vaikeaa saavuttaa iän kartuttua. Että en mä ole kykenemätön fiilistelemään pikkujuttuja, mutta ei kaikki nuoruuden voimakkaat tunteet vaan ole enää saavutettavissa.

Taina

Ah, tietysti joo. Mulla ei ollut mitään selkeetä teini-iän myllerrystä niin mun on välillä vaikea samaistua toisten tunnekuohumuistoihin. :) Aattelin siis että kyse on vain siitä. Mutta tosiaan ne ensimmäisten kertojen kokemukset on ihan omaa luokkaansa.

On ihan hyvä olla vanhempi ja viksumpi, mutta suotakoon meille oikeus muistella kaiholla menneitä edes välillä. Tuskin kukaan haluaa teiniksi palata, mutta olihan siellä hyviäkin hetkiä ja ne on hyvä muistaa.

Rege

Moikka! Yksikään mun lukemista bloggaajista ei kirjoittanut keikasta/ollut siellä, joten mietin että mistä mä saisin luettua jonkun muunkin kokemuksen, ja sitten keksin sinut. Voi hyvin olla, että luen ikäistäni nuorempien kirjoittamia blogeja enimmäkseen. Hauskaa, että sä olit! Mutta mulle perjantai oli jonkin verran erilainen kokemus. Suorastaan oikeasti hurmoksellinen. Mulle teini-ikä oli aika onnellista ja hyvää aikaa, joten mielelläni muistelinkin sitä, ehkä vahvemmin kuin koskaan niin tuon konsertin kautta.

Tuntuu, että sain palasen sitä asioista oikeasti innostuvaa ja isosti tuntevaa ihmistä takaisin, joka 16-vuotiaana olin. Aivan käsittämätön merkitys voi olla musiikilla. Että ei se ookaan niin, ettei mikään enää tunnu miltään vaan todellakin tuntuu ja kouraisee syvältä! Ja jos joku mun hurmosta sivusta seuraava pitää mua höpsönä niin siinähän pitää. Että vielä lähes 34-vuotiaana voi innostua jostakin niin paljon. Lyriikatkin saa vuosien kuluessa lähes uudet merkitykset ja ne ymmärtää ja kokee paljon syvemmin.

Seuraavaksi oon menossa lauantaina katsomaan Donkkareita Turkuun Logomoon ja kesällä ainakin Tammerfesteille. Nyt jännitän fiittaako Paleface muillakin keikoilla Verta, pornoa ja propagandaa -bisiissä, se oli ihan huikea yllätys ja mieletön veto! MAtkustamisesta saan kiksejä aina ja festareilla ravaamista en näe ikinä lopettavani, tosin teltat on aikaa sitten vaihtunu kivempiin majoituksiin.

Mulle konsertti ei ollut pelkkää nostalgiaa ja muistotilaisuutta, vaan jotenkin ihmeellisesti sain virtaa ja voimaa tulevaan ja uskoa itseeni roppakaupalla ja tästä on isosti osittain kiittäminen Don Huonoja.

Fiilistely on vaan niin siistii ja aurinkoista kevättä sulle!

Mä en tosiaan saavuttanut hurmoksellisuutta. Biisit oli kivoja tuttja ja niitä oli hauska laulaa mukana, mutta itselle se kaikki, musiikki ja sen tuomat musitot, oli vaan jotakin vuosien taakse jäänyttä. Siis kuuntelen toki donkkareita edelleenkin toisinaan, mutta ne on niin leimallisesti mun teiniaikojen bändi, että en saa niistä mitään tuoreita kiksejä. Mutta onneksi on olemassa muita bändejä ja muuta musiikkia joita pystyy keikoilla fiilistelemään täysillä just siinä hetkessä ilman että pintaan puskee vaan muistoja menneistä. Donkkareiden uudet biisit on niin tylsiä ja laimeita että niistä ei saanut revittyä tuoretta innostusta. Musta tuntuu että tää mun kirjoitus tulkitaan jotenkin tosi negatiivisena vaikkei se sitä omasta mielestäni ole.

Rege

En mä negiksenä ottanut teksiäsi, koettiin vain ilta eri lailla, (itse skippasin Maj Karman kokonaan, mutta Dynamossa korjaan tämän) tottakai jokaisella oma henk.koht. kokemus asiasta kuin asiasta. Oon samaa mieltä, että uusista biiseistä en itsekään saa sitten minkään sortin kiksejä, mutta on hauskaa ja voimaannuttavaa kun vanha unohdettu musa herää henkiin ja samalla tuntuu että ylipäätään oon löytänyt koko musiikin uudelleen. Ja tosiaankin onneks on musarintamalla taatusti jokaiselle jotain, musiikin voima kun parhaimmillaan on jotain ihan käsittämätöntä.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram