-postauksen tuote saatu veloituksetta-

Kaivelin tuossa pari viikkoa sitten meikkivarastoani uuden ripsivärin toivossa ja löytyihän sieltä jemmasta onneksi useampikin korkkaamaton kokelas. Nappasin käyttöön muistaakseni Indiedaysin maaliskuisten synttärikekkereiden lahjakassissa saadun Maybellinen Illegal Length maskaran ja yllätyin iloisesti.

En ole oikeastaan pariin vuoteen tainnut ostaa ripsivärejä muuten kuin kerran tai pari Diorshowta lentokentältä reissuilla ollessa, mutta muuten olen käyttänyt järjestelmällisesti pois lahjakasseissa saatuja tai kokeiltavaksi lähetettyjä ripsareita. En ole ripsarin suhteen niin hifistelijä tai merkkiuskollinen, että vain jokin tietty kelpaisi, joten hyvin suuri osa kokeilemistani ripsiväreistä on täyttänyt omat tarpeeni.

Jonkun alekorista muutamalla eurolla poimimani Lumenen (kyseistä tuotetta ei näköjään löydy enää onneksi edes valikoimista) muistan viime talvena nakanneeni roskiin jo parin käyttökerran jälkeen, kun jälki oli mielestäni liian klimppistä, mutta yleisesti ottaen käytän saamani ja ostamani maskarat loppuun ja siirryn mielenkiinnolla seuraavaan.

Eli monet "ihan kivat" ripsarit ovat meikkipussini kautta kulkeneet ja toimineet hyvin arjen kaunistautumisen luotettavina työmyyrinä. Mutta tämä viimeisimpänä korkattu räpsyväri oli pitkästä aikaa sellainen, että ilahdutti minua oikein erityisesti ja fiilis oli muutakin kuin, että "ihan jees". Tässä muutama ennen- ja jälkeen-kuva demonstroimaan millaiset silmäkarvat Illegal Length oikein loihtii.

 

Ennen tilanteessa olen ihan kevyesti taivuttanut ripsiä. Ripseni ovat omalta väriltäänkin onneksi melko tummat, mutta silti melko huomaamattomat. Olen itse ajatellut aina, että minulla on todella lyhyet ripset, mutta joku kosmetologi yritti kyllä joskus väittää, että olen väärässä. Ehkä se onkin lähinnä nuo ulkonurkat joiden ripset tuntuvat aina ihan liian nysiltä ja sinne aina nimenomaan kaipaan pituutta ja lisää näyttävyyttä.

 

 

Sitten tuo hieman epätasaisen näköinen kierteinen harja käyttöön ja töhnät ripsiin. Itse tykkään harjasta ja sillä onnistuu esim. silikoniharjoihin verrattuna "rähjäisestä" ulkonäöstään huolimatta helposti myös pienempien ripsien käsittely.

Ja sitten se syy miksi tykästyin kovasti Illegal Lengthiin: lopputulos, joka on yhtä aikaa sekä lähtötilannetta näyttävämpi että ihanan luonnollisen näköinen!

Tykkään varsinkin arkimeikissä todella luonnollisesta lookista (kyllä, kuvassa minulla on jo päivän kaikki meikit naamassa) ja se pätee myös ripsiin. Illuusiota ripsien yhdestä tai kahdesta lisämillistä en kuitenkaan voi vastustaa, joten Illegal Length onnistui mielestäni taikomaan juuri minun naturelliin lookkiini passaavat räpsyt. Ja sen ekstramillin lisäksi se antoi ripsille kivasti myös lisävolyymiä. Ripset eivät näytä liian meikatuilta, mutta erottuvat silti kauniisti.Tykkään kovasti!

Tämä ripsari  saattaa siis hyvinkin mennä minulla ostoslistalle mikäli meikkivarastosta pääsee jossain kohtaa tarjonta ehtymään. Mutta koskaanhan ei tiedä, jos taas seuraava tulokas onnistuu hurmaanaan minut niin, että unohdan tämän Maybellinen tekoset. Kuka tietää. Mutta ainakin tämän törpön ajan olen varsin tyytyväinen ripsiini.

Yksi miinuspuoli tässä tuotteessa kuitenkin on. Maskarassa on pikkuruista kuituhöytyvää ja ainakin pari kertaa on ripsiväriä laittaessa päässyt käymään niin, että ilmeisesti sellainen kuituhöytylä on luikerrellut silmään ja sehän onkin sitten vaivannut siellä tunnin jos toisenkin.

Mitään sellaista näkyvää ei silmässä näy, että voisi ronkkia ryökäleen poissa, mutta tuntee, että jotain siellå kuitenkin on. Mutta sen näkyvämmin silmät eivät ole onneksi ärsyyntyneet, eli ei punoitusta, veden vuotamista tms, joten kyllä sen jonkin aikaa kestäneen ärsytyksen kanssa on pystynyt elämään silloin kun sitä on ilmaantunut. Mutta tuo siis vinkkinä oikein herkkäsilmäisille, että harjasta voi tosiaan varista sitä kuitua joskus silmäänkin.

Illegal Lengthin hinta n. 14-15 €, mutta näyttäis olevan tällä hetkellä alennuksessa esim. Sokoksen verkkokaupassa 10,50 €.

Miltäs vaikuttaa? Kivan naturelli vai liian pliisu?

 

 

 

 

 

Kommentit (6)

Aivan ihana ripsari! Itsellänikin tämä on käytössä ja minulle tämä luo jo todella erityisen kauniit arki- sekä juhlaräpsyttimet. En olisi uskonut, miten kivaa jälkeä tuotteella voi saada. :)

Tosin itse onnistun aina sotkemaan puolet naamasta ripsiväriin tuon ison harjan kanssa, mutta onneksi ne on helppo puhdistaa pois!

Mullaitsellä käy ainaniin, että just kun oon saanut värit ripsiin, niin tulee aivastus tai muuta sellaista, että tulee pistettyä silmät tiukasti kiinni ja sit on ripsarit alaluomilla. :D

Vierailija

Näyttää hyvältä, ei ollenkaan pliisu. Harmi kun en voi itse käyttää ripsareita lähes ollenkaan. :(

Mä en oo ikinä kokeillut isadoralta mitään muuta kuin luomivärejä, mut ne on kyllä huippuja.voisi joskus testata ripsiväritkin.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram