Jotkut vaatteet vaan unohtuu kaappiin siitäkin huolimatta, että niistä pitää todella kovasti ja ne sattuavt olemaan vielä sopiviakin. Kerta toisensa sen jonkun niin ihanan vaatteen ottaa aamulla käteensä ja kenties jopa sovittaa päällen, mutta joku pieni ääni takaraivossa kertoo, ettei nyt ole kyseisen vaatteen päivä. Sitten niitä päiviä sujahtaakin ohi yllättävän monta ja yhtäkkiä tajuaakin, että se viime kesänä hankittu "tää on niin ihana, mä aion käyttää tätä ihan sikana"-kiljahduksen kera kotiin kiikutettu mekko on pääsyt päälle vasta vaivaiset kaksi kertaa. Tai mikä pahinta, jostakin saattaa vielä pilkistää vielä hintalappukin. Se jos mikä syyllistää vaatekaapin haltijaa todella pistävästi.

Ihan tuota hintalapun syyllistävää tuijotusta en joutunut sinisen (nytkö mä jo myönnän sen olevan sininen, viime kesänä se oli vielä violetti. :D) Nanson mekon osalta kohtaamaan, mutta hävettävän vähälle käytölle se on kuitenkin jäänyt. Etenkin siihen nähden kuinka sähäkältä se loppujen lopuksi näyttää. Tämän koltun kynnyskysymykseksi taisikin koitua aina tukka. Viime kesänä mekkoa ostaessani hiukseni olivat lyhyet ja aivan mustat kuten nytkin. Mustaan lyhyeen kampaukseen mekko passaakin mainiost ja koko olemus on sinisen ja mustan yhdistelmässä jotenkin skarppi. Mutta toista se oli keskellä talvea tukan ollessa astetta vaaleampi. Silloin mekko näytti päällä lähinnä siltä kuin se olisi Lempivaate-malliston sijasta Nanson yöpuku-osastolta. Sinistä pehmeää trikoota joka yöllä nukkuessa kiertyy ympärille niin, että herää lähes kuristuneena. Sellaisena muistan lapsuuden pitkät yöpuvut. Mutta kampaajalla käynti onneksi muutti taas lähes kaiken. Nyt mekko on jälleen valmis aivan muunlaisiin seikkailuihin kuin Höyhensaarten reissuille.

Valokuvaaja Veera

Eilen mekko pääsi töihin ja kaverikseen Vagabondin jumitussandaalit sekä riikinkukkokorvakorut joissa toistuu kauniisti mekon sävy.

Onhan se toki niin, että tuokin trikooputkula paljastaa vartaloni joka ikisen makkaran kuten kuvasta näkee, mutta edelleen olen sitä mieltä, että se on parempi vaihtoehto kuin suuret kaavut joissa näytän Muumien Möröltä. Voin valita päälleni joko jotain tyköistuvaa jolloin voin edes kuvitella, että siellä rintojen alla luuraa sellainenkin asia kuin vyötärö tai sitten voin kiskoa päälleni jotain löysää joka "laskeutuu" etupuskurin päältä siihen malliin, että alle mahtuisi esikouluikäiset kaksoset pitämään sadetta.

Näihin valintoihin pätee ikiaikainen ajatukseni siitä, että se mitä en näe ei voi minua juurikaan satuttaa. Eli vaikka takamukseni olisi kuinka leveä, niin ei haittaa koska minä en sitä näe. Sama päti lauantaina stay uppien silmäpakoon. Tätä hälläväliä asennetta voi soveltaa myös esimerkiksi hiuksiin, kun on liian kiire. Kunhan peilistä näkyvät osat on hyvin ja loput päässä kiinni, niin sillä pärjää. Itseään on joskus hyvä vähän huijata ja kiinnittää huomionsa lähinnä  hyviin kohtiin itsessään. Hyvien puolien tuijottelun tuoma itsevarmuus luo ihmiselle sen verran sädehdintää, että se peittää alleen ne epäkohdat jotka itsekin juuri jätti huomioimatta.

Kommentit (24)

nasu86

ihanan värinen mekko ja sopii sulle=)

asiasta kukkaruukkuun osaatko suositella porista hyvää kosmetologia??tarttis päästä ihonpuhdistukseen....

Veera

mä en ole kauheasti käynyt Porissa kosmetologilla vaan yleensä aina Sotkamon reissuilla piipahtanut ihonpuhdistuksessa. Mutta pari kertaa olen käynyt eteläpuirtossa sijaitsevassa Hoitola Etelätuulessa (olikohan sen nimi etelätuuli..) ja ei ainakaan mitään valittamista siitä paikasta.

brita

"ai sitten voin kiskoa päälleni jotain löysää joka “laskeutuu” etupuskurin päältä siihen malliin, että alle mahtuisi esikouluikäiset kaksoset pitämään sadetta."

hih paras kuvaus :D oon itsekin siinä uskossa, että näytän sitä pienemmältä mitä tyköistuvammat vaatteet ja lyhyemmät helmat päällä on. tiedä häntä sitten onko totta, mutta itse ainakin tykkään.

Iris

Sä nimenomaa sädehdit, tyttö-kulta! Ethän pahoita mieltäsi tytöttelystä, toi on vaan niin sähäkkä asu, että sulta lähtee se päällä ainakin 10 vuotta pois!. Sun pitäs useammin käyttää jotain värillistä ja tyköistuvaa. Sopii _niiiin_ paljon paremmin sulle kuin mitkään roikkuvat mustat kaavut, laskokset ja laahukset :)

Veera

mutta kyllä mä vaan viihdyn 95% ajastani mieluummin niissä mustissa laskoksissa ja laahuksissa. Mut kivaa vaihtelua tämä on. :)

Iris

Ja pitää vielä kertoa sekin, että sä oot just se _The Bloggaaja_, jonka jutut saa mut aina hyvälle tuulelle, kikattamaan hysteerisesti ja ulvomaan vedet silmissä! :D

Sun tekstejä lukiessa muistan aina semmosen tosi terveen, aidon suhtautumisen omaan itseensä ja tuntuu, että saan joka kerta itseluottamusta omaan naiseuteeni 100% enemmän! Kiitos kaikesta tästä, toivottavasti meillä on paljon yhtä hyviä hetkiä vielä edessä ;)

Veera

ah, kiitos kauheesti.Tällainen palaute saa mut aina ihan sanattomaksi. :) Eiköhän näitä hetkiä ole vielä monta edessäpäinkin.

Jonayla

Ne ylisuuret kaavut lihottaa! Minusta sellaisia ei pitäisi käyttää kuin tosi laihojen ihmisten, jotka saavat niistä lisää lihasta luittensa ympärille. ;o) Kunpa kaikki isokokoisemmat olisivat pukeutumisessaan yhtä rohkeita kuin sinä. Tuo mekko näyttää upealta.

Vierailija

täällä kirjoittelee eräs kenen mielestä sulla on aivan ihanat tissit :( olen samoilla linjoilla noiden kaapujen suhteen, kotona tosin löllöän milloin missäkin mutta kun ihmisten ilmoille lähtee niin ei sitä kannata mitään säkkiä päälleen vetää välttämättä. sä ainakin näytät upeelta

Veera

haha, tissit kiittää. :D

välillä on toki säkkiolo pukeutumisen suhteen, mut ei niihin aina kannata pukeutua.

Vierailija

veera! sä näytät kaikkine makkaroinesi tossa mekossa ihan huikean hyvältä. itse olen entinen pyllerö, nykyisellään fitti nainen ja totesin mielelläni, että jos oisin joskus näyttänyt yhtä hyvältä kuin sä näissä kuvissa niin en olis kuuna päivänä laihduttanut :) ihan mahtava ilmestys oot. upea.

Veera

Mä taas olen entinen fitti, nykyinen pyllerö. :D Eikä ei se laihduttaminen mullekaan pahaa tekisi, mutta väkisin en ala vääntämään niin kauan kun ei siltä tunnu.

Vierailija

Nyt kyllä toden teon nauratti....Tunnistin itseni tuosta mörköpukeutumisesta. Pitääpä skarpata ja rakastaa kurveja...kiitos tästä :D

Vierailija

Oot kyllä aina niin oikeessa! Se sukkahoususalaliitto-kirjotelma ja tämä (että vaikka jostain vaatteesta tykkää hirveästi, eikä siltikään jostain syystä käytä sitä usein) ovat niiin totta! Huomaa aina, ettei ole yksin vaateongelmiensa kanssa :D

Vierailija

Hei Veera,

olen seurannut blogiasi pitkään: pidän kirjoitustyylistäsi, kuvitasi, tyylistäsi ja muodoistasi - kaunís nainen! Sininen näyttää kauniilta päälläsi, älä ikinä verhoudu kaapuun. Itsellänikin löytyy masumakkaraa, mutta mitä sitten. Korostan sinun tapaasi tissejä ja muita muotoja. Elämänasenteen voi valita.

- Sanna

Ninanenne

Näytät hyvältä ja jos nyt vieraalle ihmiselle voi sanoa, niin seksikkäältä <3. Lisäksi pidin erityisesti viimeisestä kappaleesta tässä kirjoituksessa, kiitos siitä. Olen miettinyt samoja asioita viime päivinä, kun olen pukenut istuvampaa trikoovaatetta kroppani päälle ja varmaan pukeutumisneuvojat huutavat tuskasta, kun näkevät minut, hihi.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram