Kuten moni muukin somen käyttäjä, myös minäkin intouduin testailemaan Microsoftin How Old Do I Look -sovellusta omiin lärvikuviini kuullakseni tuomion minkä ikaäiseltä oikein näytän. Tulokset olivat paikoitellen hyvinkin ilahduttavia, mutta ei ihan joka kerta kuitenkaan...

Nuorimmat ikäarvioit sain itse asiassa kaikkein tuoreimmilla kuvilla. Vappupäivän lakettikuvasta sovellus veikkasi iäkseni 21, kun taas eilinen murjottava insta-kuvani, jonka nappasin, kun kännykän puhelin oli vahingossa väärään suuntaan yrittäessäni kuvata jotain muuta kuin lärviäni, antoi tulokseksi häthätää täysi-ikäisyyden. Niinkö on, että murjottaen näyttäisin normaalia selkeästi nuoremmalta? :D


Valtaosalla kuvista onnistuin huijaamaan tätä tietokoneanalyysiä luulemaan minua ainakin jonkin verran todellista nuoremmaksi. Tämä 27-28 vee -linja tuntuu olevan vallalla myös todellisuudessa, sillä useimmiten tutustuessani uusiin ihmisiin käy jossain vaiheessa ilmi, että ovat veikanneet minua hieman oikeata ikääni nuoremmaksi. Se on tää korkea rasvaprosentti, joka pitää rypyt poissa!


  Muutamalla kuvalla How Old sentään osui oikealla numerolla alkavaan lukemaan ja arvioi minut kolmenkympin kerhoon kuuluvaksi. Mutta mites toi viimenen???? Grand Old Lady Veera 61 vuotta!!! Pitääks mun nyt ihan unohtaa noi kukkalasit vai?   PS. Ennen kuin syöksyt kokeilemaan palvelua omille kuvillesi, niin lue myö pieni präntti. Sovellusta käyttämällä luovutat Microsoftille oikeudn käyttää kuviasi, joten jos tällaiset pykälät ahdistaa, kannattaa jättää kokeilematta.

Kommentit (1)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram