Olen tässä koittanut viime aikoina selailla kaikenlaisia liikunta-, laihdutus- ja elämäntaparemppa -blogeja löytääkseni itselleni jotain mukavaa ja motivoivaa luettavaa. Löydökset ovat olleet vielä toistaiseksi aika olemattomia, sillä suurimmassa osassa keskitytään lähinnä ruokapäiväkirjoihin ja vartalon mittojen päivittämiseen. Ovat siis tärkeitä juttuja noille kirjoittajille itselleen, mutta itse en ulkopuolisena lukijana jaksa kauheasti kiinnostua niistä "aamiainen: kaurapuuro ja raejuustoa, lounas: maustamatonta broileria ja keitettyä parsaa, välipala: rahkaa..." -luetteloista. Siispä blogien läpikäynti jatkukoon! Jos teillä on vinkata kivoja hyvinvointi-aiheisia blogeja, niin kertokaa ihmeessä!

Noita blogeja etsiskellessä olen kuitenkin törmännyt kymmeniä kertoja termiin 'unelmavartalo' (Google-haulla "kohti unelmavartaloa" löytääkin näppärästi kasan laihdutus- ja elämäntaparemontti -blogeja.) ja aloinkin sitten miettimään, että mikähän mua vaivaa, kun ei mulla ole mielessäni sen ihmeemmin mitään unelmavartaloa. Kun ei mulla oo sen kummemmin mitään tätä nykyistäkään vartaloani vastaan. Mä ihan tosissaan haluan lisätä liikuntaa elämääni siksi, että mulla paranis asiat pään sisällä, en siksi, että haaveilen muokkaavani vartaloani tai jotain tiettyä kohtaa siinä.

Puhuimme viime viikonloppuna pienellä porukalla mm. tämän hetkisestä fitness-buumista ja 'fit is the new skinny' -suuntauksesta. Yksi nainen kertoi kaveristaan, joka oli liittynyt kuntosalin jäseneksi ja tavannut sitten personal trainerin saliohjelman tekoa varten. PT oli kovasti kysellyt, että mihin vartalonsa kohtiin asiakas ei ole tyytyväinen.  Asiakkaan vastaus, jonka mukaan häntä kiinnostaisi erityisesti se miten ehkäistä hartiasärkyjä, ei ollut PT:lle ilmeisesti oikeanlainen vastaus, sillä vartalon ongelmakohtien tivaaminen oli jatkunut. "Mut mikä on sellanen alue, jota haluat muokata? Peppu? Reidet?" Vartaloonsa hyväksyvästi suhtautunut asiakas oli tätä vähän ihmetellyt, kun ei hänellä sen kummempia hinkuja ollut mitään tiettyä kohtaa 'muokata'. Loppujen lopuksi hän oli sitten päätynyt, kai enemmänkin saadakseen PT:n tyytyväiseksi, sanomaan, että "no, ehkä mun hauis vois olla vähän suurempi.."

Onko siis oikeasti jotenkin omituista, jos ihminen haluaa liikunnan osaksi elämäänsä ilman, että siihen liittyy tavoitteellista vartalon muokkaamista? Eikö tavoitteeksi käy juurikin vaikka tuo hartiasärkyjen välttely tai parempi fiilis sisäisesti, kuten oma tavoitteeni kuuluu? Kroppa seuraa siinä sitten mukana.

En mä yritä sanoa, ettäkö mua haittaisi jos vartaloni tästä muuttuisi joskus liikunnan avulla vaikka lihaksikkaammaksi. Ei tietenkään haittaa. Mutta se ei ole mulle itseisarvo, jota tavoitella. Mulla on elämässä aina ihan selvästi vartalo seurannut pään sisustaa eikä toisin päin. En usko löytäväni automaattisesti onnea, vaikka nyt laihduttaisin ja treenaisin itseni johonkin sosiaalisesti hyväksyttävämpään ulkomuotoon.

Mua jotenkin hieman vaivaakin se miten esimerkiksi laihduttaminen ja etenkin laihduttamisessa onnistuneiden "sankaritarinat" (joita lehdissä riittää) esitetään nimenomaan ulkonäkö edellä. Tärkeintä on aina ennen ja jälkeen kuva. Miten sitä lihavana oli vaan ja ainoastaan onneton ja vihasi peilikuvaansa.

Miksi se on aina jokin tietty kilolukema jota tavoitellaan? Taas vuoden alussa tuhannet ihmiset on aloittaneet projekteja kuten "-15 kg juhannukseen mennessä" tai muita vastaavia eksakteja kilotavotteita. Tuollaisesta tulee nimenomaan se kuuri-olo. Kuvitellaan, että se unelmavartalo on tasan sen 15 kilon päässä ja siellä on samalla sateenkaaren pää ja onni ja autuus. Ja sitten sen kuurin voi lopettaa.

Eikö olisi hedelmällisempää ja pidemmälle vievempää tavoitella hyvää oloa? Se ei ole kilolukemaan tai reiden ympärykseen sidottu, vaan koko ajan etenevää muutosta, jossa jokaiselle päivälle voi olla uusi tavoite, mutta samalla jokainen hyvän fiiliksen päivä on myös onnistuminen. Hyvän sisäisen fiiliksen tavoittelua ei pitkässä juoksussa varmasti kaada 400 kalorin pala suklaakakkua etenkään jos se on nautittu nauraen parhaan ystävän kanssa, mutta vaakaa tuijottavan -15 kg projektilaisen se voi musertaa.

Pitkään mun unelmavartalon olisi voinut kiteyttä ihan vain kolmeen sanaan: "ettei sattuis mihinkään".  Kaks kättä, kaks jalkaa, keskivartalo ja pää. Jos ne kaikki toimii ja voi hyvin, niin siinä se on, mun unelmavartalo. Ja sellaisen kanssa olen nyt onneksi saanut taas elää asioiden oltua välillä toisinkin.

PS. Söin tänään palan jumalaista suklaajuustokakkua ja nimenomaan nauraen hyvän ystävän seurassa. Tämä päivä on siten ihan yhtä onnistunut elämäntapamuutokseni kannalta kuin vaikkapa tiistai jolloin kieltäydyin herkuista ja urheilin, sillä molempina päivinä mulla oli hyvä mieli.

Kommentit (46)

Hyvä kirjoitus! Mulla on myös aikeita jonkinlaiseen elämäntapojen muutokseen, mutta en koe vartaloani rumaksi vaan ajattelen enemmän terveyttäni: jos painaa 125 kg ja polttaa ketjussa on ehkä jossain vaiheessa aihetta tehdä asioille jotain...

SPF

Olen ihan samaa mieltä. Harrastan aktiivisesti liikuntaa, mutta en suinkaan muokatakseni vartaloani. Urheilen nimenomaan hyvän olon takia. Liikkuminen on loistava stressinpoistokeino ja lisää jaksamistani paljon. Eikö siinä ole jo tarpeeksi syitä liikkua? Olen ihan tyytyväinen vartalooni, enkä "rankaise" sitä liikkumalla. Hyvä olo on se joka saa minut liikkeelle kerta toisensa jälkeen, ja uskon että se on paljon pysyvämpi motivoija kuin jonkun yksittäisen vartalon kohdan muokkaaminen tai itsensä rankaiseminen.

niinpä. tuskin muakaan kovin kauaa jaksaisi liikuttaa jokin "haluan kiinteämmän pepun" -ajatus. Yleisen hyvinvoinnin vuoksi puolestaan luulen löytyvän paremmin motivaatiota.

e

Rupesin katsomaan tota mun vanhaa blogia ja vähän turhan paljon oon sinne onnistunut taituroimaan yksityiselämän juttuja, kun tarkoitus oli pitää se pääosin kiinni treenailussa. Mutta asiasanoitettuna sieltä löytyy kyllä mun fiiliksiä erinäisistä Les Mills-jumpista ja muista liikuntamuodoista. Ehkä nyt innostuneena jaksan taas päivitellä sitä enemmän ja taltioida omia ajatuksia erinäisistä liikuntalajeista taas vähän tarkemmin. http://projektikolmenolla.blogspot.fi/

Tää oli tosi hyvä teksti! Nykyään tunnutaan just painotettavan aika paljon tota kiinteytys- ja lihasmassan keruu-puolta ja se hyvä olo ja henkinen jaksaminen jätetään enempi taka-alalle, vaikka molemmat on musta ihan yhtä tärkeitä. Ja ainakin tällaisena tavallisena talliaisena se liikkumisesta saatu ilo painaa vaakakupissa huomattavasti enemmän kuin ne kilolukemat.

Nää blogit ei ehkä oo just sitä, mitä etsit, mutta jos liippais ees läheltä. :)

http://ikiliikkuja.com/

http://ikiliikkuja.com/

Komppaan ihan täysin!
Itsekkään en ole aloittanut tätä hommaa kropan takia vaan sen takia, että löytäisin sen kuuluisan liikunnan ilon.
Nyt on löytynyt jo yksi laji josta tykkään kovasti ja se on ihan perinteinen kävely. Kävelylenkkejä teen nykyään joka päivä. :)

Neila

Mä aloitin vuoden alusta myös hyvän olon metsästyksen. Mä en ole koskaan saanut liikuntaa oikein liitettyä osaksi elämää ja nyt ajattelin testata mitä aktiivinen elämäntapa toisi tullessaan. Itse haen hyvää oloa, jaksamista ja energiaa.

Mäkin olen nyt yrittänyt etsiä motivaatiolähteitä ja ärsyttää kanssa tuo painokeskeisyys. Itse olen aina ollut luonnostani hoikka, vaikka söisin mitä, joten vasta parikymppisenä tajusin, että kyllähän mullekin tekis hyvää liikkua, vaikka mun ei tarvitsekaan laihtua. Jotenkin se liikunta ja painonpudotus liitetään aina niin vahvasti yhteen, että minä naiivi teinityttö luulin, ettei mun tarvitse harrastaa ollenkaan liikuntaa. Nytkin on vähän vaikeaa motivoitua, kun ei ole niitä konkreettisia tavoitefarkkuja tms, vaan tavoitteena on ainoastaan abstrakti parempi olo.

Oot kirjoitellut tosi paljon sellaisista aiheista, joita oon itsekin tässä miettinyt. Ite oon aika mukavuudenhaluinen enkä tykkää pakottaa itseäni tekemään mitään, mikä ei huvita. On täytynyt vähän tasapainoilla sen kanssa, että kuinka paljon pitää potkia itteään (koska ei mua kyllä koskaan HUVITA lähteä salille/jumppaan, mutta ei kyllä koskaan kaduta sen jälkeen, että tuli lähdettyä) ja kuinka paljon voi antaa itelle löysää, että ei aina tarvi jaksaa lähteä ja joskus on ok makoilla sohvalla ja syödä karkkia. Mä tosin haluisin aina vaan makoilla sohvalla ja syödä karkkia. Mutta mä olen päättänyt, että ansaitsen enemmän, ansaitsen voida hyvin ja jaksaa paremmin. Tsemppiä sulle urakkaan! Ei tää mitään helppoa oo, mutta toivottavasti jossain vaiheessa (pian!) edes vaivan arvoista.

Se onkin just hölmöä, että liikkumattomuus yhdistetään aina lähinnä ylipainoisiin. Jos läski on tyytyväinen ulkonäköönsä, niin sille muitetaan kuitenkin sanoa, että "no se on ainakin terveysriski, sun pitää muuttaa elintapojasi", mutta unohdetaan, että ei se, että on normaalipainossa vielä ole tae siitä, että elämäntavat on kunnossa.
Eli hyvä, että säkin olet huomannut tarvetta muutokselle!
Ja tuttua tuo että ei kyllä huvittais, mutta kai sitä aikuisen ihmisen pitää joskus tehdä sellaisiakin asioita jotka ei huvita. :D
Tsemppiä!

VSL

Mulla alkoi pirteän olotilan ja elämänhalun hakeminen kun huomasin että en pysy töissä hereillä vaikka nukun 8h yössä. Myöskään minkäänlaiset sosiaaliset tilanteet ei houkutellu pitkään aikaan, vaikka aiemmin vietin lähes kaiken aikani kavereiden seurassa. Löysin Kaisa Jaakkolan kirjan Hormonitasapaino. Suosittelen lämpimästi tutustumaan opukseen. Kaisalla on myös kattavat nettisivut joissa paljon tietoa ja linkkejä.

musta on kans tullut ihan järjettömän epäsosiaalinen entiseen minääni verrattuna. Saattaa kyllä johtua pitkälti kilpirauhasongelmistakin, ne kun kuulema aiheuttaa mm. erakoitumisen halua. Mutta kaipaisin kyllä sosiaalisuuttani takaisin.

Tuota Jaakkolan kirjaa on niin moni suositellut, että jokohan se pitäis etsiä käsiin!

Epuuka

Munkin elämässä on se onnellinen tilanne, että oon tyytyväinen vartalooni. Vaikka olenkin aloittanut kuntokuurin ja syön nyt paremmin, teen sen erilaisella fiiliksellä, kun painonpudotus ei ole tärkein tavoite. Olen aiemmin ollut erittäin aktiivinen urheilun suhteen, ja syönyt terveellisemmin, siis silloin 25 kiloa sitten. Ei minua haittaisi olla niissäkään kiloissa, mutta etenkin kaipaan parempaa oloa. Ja nyt kun olen pikku hiljaa muuttumassa aktiivisemmaksi, ja etenkin ruokailustani on tulossa säännöllistä ja monipuolisempaa, pelkkä tieto siitä, että on terveellisempi tekee minut iloiseksi. Ne on ne pienet asiat.

mäkin olen sitä mieltä, että on ihan eri fiilis tehdä muutoksia parempaan päin, kun lähtötilanne ei ole mikään itseinho. Kun tykkää itsestään, haluaa itselle hyvää.

Eikä!! Ihanaa että joku kirjoittaa näin! Mun PT onneksi ymmärsi että vaikka olen reilusti ylipainoinen en tahdo muokata kehoani vaan kohottaa kuntoani. Jos laihdun se tulee siinätapauksessa sitten lisäekstrana kun saan paremman kunnon.

Susu

Mun mielestä parhaita lukemiani hyvinvointiblogeja on se se.. Mikä se nyt olikaan, se rappatkunnossa eiku rapakunnossa.wordpress.com !

Sä puhut niin asiaa! Ei ne sentit kilot kalorit tai kilometrit vaan se hyvä olo itsellä! Itseäsi varten liikut. Aika paljon lehdet on vähentäneet laihdutusmainoksia mut vielä näkee.

Mitä hitaammin laihdut(saat hyvää oloa itsellesi) sitä paremmin ne pysyy poissa. Ja pidempään! Voit myös herkutella, mä tulisin nykyään hulluksi jos joku (mä) kieltäisi kokonaan herkuttelun. Kohtuus tietty mut totaalikiellot ei kuitenkaan tehoa.. Pidemmän päälle.

Mulla on pysynyt tämä sama paino nyt jotain neljä vuotta. 2008 alkoi tiputus( olin kyl silloinkin norm.painoinen indeksien mukaan, mut raskauksista oli kertynyt se ylimääräinen)
Nyt ei juurikaan tartte miettiä mitä syö, työ on kuitenkin aika (tosi) liikkuvaista niinkalorit kuluu, vaikken niitä edelleenKään laske.

Tsemppiä.!!!

haha, pitäisköhän munkin alkaa lukee tota blogia! :D

Mä en meinaa kieltää itteltäni yhtään mitään, mutta se ei tarkoita etteikö voisi miettiä tarvitseeko esim. herkkuja niin usein vai voisiko sen herkkuhimoa aiheuttavan tunteen poistettua muuten.

Susu

p.s. Mun nuukuus vuosi ja kuittien säästely nyt alkuvuodesta on aiheuttanut sen etten ole liiemmin herkkuja itse ostanut! Aina kuun lopussa laaten herkkuostokset ja muut menot kuiteista. Pitää säästää rahaa kesää varten. Saas nähdä miten käy...

Mm. Tällä viikolla en ole ostanut yhtään herkkuja eikä töissäkään ole ollut tarjolla, lukuunottamatta vanhoja tiukkoja pentiktoffeita jotka kaivettiin pahimmassa hädässä esiin. Ei ne hyviä olleet mut toimivat hädässä :D

sali

Loistava teksti. Itsekkin olen aloittanut liikunnan juuri siksi että olen kyllästynyt väsymyksen,allapäisyyteen ja juurikin noihin hartia kipuihin. Kumppani kanssa minulla ei ole ongelmia. Huomaan pitistyneeni liikunnan myötä, mutta ruokavaliota pitäisi vähän parantaa ja opetella syömään se aamupala, jotta oikeasti saisin virkeän olon. En kuitenkaan uskoisi tarkan ruokavalion tuovan minulle onnea, sillä minä nautin herkuista!

Kirsi

No kyllä kirjoitit niin asiaa. Näin liki (hyvin liki) 50 v itsensä pullukaksi ja rapakuntoiseksi päästäneenä (joskus hyvässäkin kunnossa olleena) yritän juuri tuota ajatusmaailmaa noudattaa mitä puhuit. Toki sitä mielessä on, että laihtuisi ja vaikka paljonkin, mutta kun tietää miten KOVAN työn takana se on tässä iässä niin parempi vain ajatella että liikkuu sen verran edes että pysyy terveenä ja voi hyvin ja pää voi hyvin. Kiva olis tietysti jos siinä sivussa lähtisi edes 10 kg, mutta tosiasia on että vaikka mitä tekisi niin nuoremmaksi ei tule()=:
vaikka lehtien palstoilla mitä toitotetaankin(=:

Kirjoitat hyviä juttuja
- Kirsi -
Porist

Ninni

Mä oon NIIN onnellinen, että just sä ryhdyit pitämään tälläistä blogia! Itse aloitin vuoden alusta hyvää oloa itselle- projektin ja mulla tulee korvista ulos nuo raejuustorahkaproteiini- blogit. En usko, että askeesilla saa itselle hyvää oloa ja mieltä. Tai no mikä mä oon sanomaan, jos joku on hulluna reajuustoon ja haluaa sitä syödä karjalanpaistinkin seassa ;-) Jatka siis samaa ihanaa tyyliäsi! Nimimerkki Itseensä tyytyväinen XL-nainen

Immu

Oi että miten hieno kirjoitus!

Vaihdoin itse ruokavalioni vähähiilihydraattiseen puolitoista vuotta sitten, en siksi että halusin laihtua vaikka ylipainoinen olinkin/olenkin, vaan suurensuuren diabetes-sukurasitteen vuoksi ja koska yksinkertaisesti voin huonosti kun söin miten söin. Ja sen jälkeen kun ensimmäisen kerran kerroin jollekin muuttaneeni ruokavaliotani ja minulta kysyttiin että miten pitkään ajattelin näin jatkaa ja kuinka paljon ajattelin pudottaa, opin pitämään suuni kiinni. Ei minun ruokavalionmuutokseni ole tai ollut mikään kuuri jonka avulla tavoittelen fitness-typyn kroppaa vaan minulle sopivin tapa etsiä tasapainoa elämään. Joo, kiloja on lähtenyt 25 tässä vähitellen mutta sillä ei ole mulle yhtään mitään merkitystä vaan vain se merkkaa, että juuri nyt voin hyvin. Olen energisempi, syön paremmin ja monipuolisemmin ja se aikaisempi verensokerin heittelystä johtunut mielialojen heittely on päättynyt. Ja moni muu vaiva joiden kanssa olin oppinut elämään.

Olipas sekava vuodatus, mutta siis pähkinänkuoreen kiteytettynä halusin vain sanoa, että ymmärrän todellakin miten elämänmuutokset voivat johtua ihan jostain muusta kuin halusta muuttaa ulkokuorta. Kyllä meitä muitakin samanlaisia on, älä huoli!

Kun sisällä on parempi olo, lähtee se ulkokuorikin mieluummin katselemaan maailmaa kotiseinien ulkopuolelta vaikka sitten sinne lenkkipolulle tai ryhmäliikuntatunnille.

Kiitos Veera kun aloitit tämänkin blogin. Olet rohkea ja kaunis nainen :)

Kylläpäs osui yksiin omien fiilisten kanssa tämä nyt. Aloitin itse jonkinlaisen hitaan muutoksen vuodenvaihteessa, en oikein ole osannut työpaikan kahvipöydässä tietyn kilomäärän kanssa taisteleville vastata mitä oikein teen ja miten. En tahdo juosta puntarilla ja määritellä mihin mennessä pitää olla x kiloa pudotettu, en halua seurata orjallisesti mitään superdieettejä - haluan vaan että olisi vähän parempi olla. Niin jospa sitä fazerin sinisen sijasta mussuttaisi hedelmiä ja kävelisi useammin töihin. Pieniä juttuja, mutta tärkeitä. Ja sitten tulee kommenttia "mutta muista että hedelmissä on kauheesti hedelmäsokeria, että siinä voi olla syy jos ei kiloja lähde!!" ..taisi mennä vähän pointti ohi ko. henkilöltä, mutta ei se mitään :)

argh!!! mä en kans tajua tota hedelmistä varoittelua. Itsellekin joku niiin kommentoi, Jos vaihtoehtona on just joku suklaapatukka, tai siis se upposi ennen, niin eiköhän se hedelmä oo aika hyvä valinta. :D

Pahaa tekee kuulla, että joku liikunnan ammattilainen (PT) on noin totaalisen väärin ymmärtänyt, että ihmisiä motivoivat eri syyt liikkuta.

Bongasin, että tästä blogista oli singahdettu omaan blogiini. Kiitos wordpressin statistiikkojen, löysin nyt itse vastavuoroisesti tähän blogiin! On kiva lukea liikunnasta muustakin kuin rahkapurkkinäkökulmasta ja yhtä kiva on huomata, että joku toinenkin jakaa saman "ettei sattuis mihinkään" -tavoitteen.

Ikiliikkuja.comin Suvi kiittää!

Täytyy myöntää että itse unelmoin jenkkakahvattomasta vartalosta, mutta muuten minulle on aivan sama paljonko se vartalo painaa. Olen nyt koittanut toitottaa itselleni, että jos käyn salilla niin paljon kun käyn niin loppujen lopuksi todennäköisesti painan enemmän vaikka olenkin tiukempi paketti: kiloista siis viis! (Vielä kun ihan oikeasti sisäistän tämän)

Olen myös kärsinyt selkävaivoista murtumasta johtuen sekä päätetyössä niskat tulevat pakostikin kipeiksi. Liikunnasta haen siis ennen kaikkea hyvää oloa ja energiaa, mutta tosiaan jenkkakahvattomuus olisi mukavaa plussaa :)

Erittäin hyvin kirjoitettu! Olkoonkin, että itse haaveilen myös pienemmästä mahasta ja vähemmän hyllyvästä kropasta ylipäätään, oli minullekin lopullinen sysäys säännöllisen liikunnan aloittamiseen muualla kuin laihtumisessa. Huomasin, että olin jatkuvasti väsynyt enkä jaksanut leikkiä lasteni kanssa. En jaksanut seistä leikkipuistossa, vaan piti päästä istumaan. Enkä jaksanut kiivetä portaita edes yhtä kerrosväliä hengästymättä. Nuo olivat ne asiat, jotka saivat minut lopulta tarttumaan itseäni niskasta kiinni, eivätkä vaa'an lukemat. Vasta tuo oma jaksamattomuus oli riittävä motivaattori saamaan minut liikkeelle, vaikka omia liikakilojani (alkuun kuviteltuja, nyt jo todellisia) olenkin voivotellut ja tuskaillut jo yli 10 vuotta.

sensiina

Tää on kyllä erittäin tärkeä näkökulma elämäntapamuutokseen, koska mitäs sen jälkeen kun sulla on 15kg laihdutettuna ja "unelmavartalo" käsissä? Voin ainakin omalla kohdalla sanoa, ettei se tavoitepaino autuaaksi tee. Olen laihduttanut 27kg (82->55kg) ja kuvista kun katson niin JUMALAUTA mikä kissa, mutta eipä se sama mirri peilistä katsele.. Kun läskit on saatu pois niin ahdistaa roikkuva mahanahka, huono iho, ja näkee sitä olematonta läskiä jokapaikassa. Surkea itsetunto ei laihduttamalla parane, ikävä kyllä. Pään sisällä olisi jotain naksautettava eri asentoon :( sulla on ihana asenne Veera, täytyy ottaa mallia!

mä olen itse asiassa miettinyt, että mä en edes haluaisi laihtua mitenkään nopeasti, sillä kävisi helposti niin, että se kroppa ei tuntuisikaan omalta ja silloin ei se pää pysyisi mukana.

Niina

Fit you too! -Blogi on mielestäni tosi hyvä, rentoa otetta hyviin elämäntapoihin ja konkreettisia vinkkejä, suosittelen :)

Etsiskelin epäterveysblogeja ja löysin tämän. Kiitos! Ja terveisiä Sri Lankalta, jossa minulle on uutettu uutta päätä. Ihme ja kumma - näyttää toimivan!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram