Mulle tulee aina tasaisin väliajoin sekä kommenttiboksiin, että meiliin kysysmyksiä koskien työtäni ja erityisesti valokuvaajan opintojani. Kun nyt tänään osui eteen sopivaa matskua kuvitukseksikin, niin ajattelin valottaa vähän mun tietä valokuvaajaksi ja omaa työnkuvaani noissa nyt jo taaksejääneissä työpaikoissa. Olen aiheesta joskus aiemminkin kirjoitellut, mutta osalle tää on varmasti uutta.

Postauksen kuvat ovat uusimmasta terveysasemilla ja sairaaloissa jaettavasta Terve Potilas -lehdestä, johon kuvasin vakituisesti viimeisen reilun kolmen vuoden ajan entisessä työpaikassani. Tämä juuri ilmestynyt numero jäikin sitten viimeiseksi, johon ehdin kuvaamaan.

Kun medianomiksi valmistuminen häämötti ihan parin kuukauden päässä vuonna 2007, iski mulle kauhea paniikki, että mistä mä nyt muka töitä löydän ja apua ja voi ei. Olin siinä sitten ollut viidettä kesää just kesätöissä Rajala Camerassa ja olin kesän ajan tuurannut studiokuvaajaa lapsia ja rippiläisiä kuvaten, joten mieleen oli taas kerran noussut, että mitä jos opiskelisi oppisopimuksella valokuvaajaksi.

tyokuvia5

Valokuvausala nyt sattui olemaan oikeastaan ainoa josta mulla oli työkokemusta lyhyitä mainostoimistossa ja tv-tuotantoyhtiössä suoritettuja työharjoitteluja lukuunottamatta. Muuten mun koko työhistoria oli kuvienkäsittelyä, valmistusta, kameroiden myyntiä ja valokuvaamista, joten ajattelin, että siihen suuntaan mulla vois olla parhaat saumat.

Niinpä sitten otin puhelimen kauniiseen käteeni ja soitin erääseen hyvämaineiseen ja asiakkaiden arvostamaan porilaiseen valokuvaamoon ja kyselin olisivatko kiinnostuneita ottamaan työntekijän oppisopimuksella. Pyysivät lähettämään hakemuksen ja työnäytteitä ja parin perään soittamisen jälkeen sain sovittua itselleni haastattelun, joka sitten johti työpaikkaan.

Tuli kiire saada opinnäytetyö valmiiksi, jotta ehtisin valmistua työttömäksi työnhakijaksi, koska työpaikan saamisen ehto oli, että firma saisi palkkatukea minun palkkamiseeni. Niinpä sitten joulukuussa 2007 sain käteeni medianomi-paperit ja tammikuussa olinkin jo ekalla lähijaksolla VVI:ssa (Visuaaliviestinnän Instituutti) Tampereella ja helmikuussa aloitin työt studiokuvaajana.

Tuossa ekassa työpaikassani olin kaksi vuotta ja tein 95% pelkästään studiomuotokuvausta. Lapsia, perheitä, valmistuneita jne. Jännittävin paikka taisi olla, kun kaupuanginjohtajan virallisten muotokuvien kuvaaminen osui minulle pomoni ollessa tuolloin lomalla. Se tuntui silloin niin pelottavalta ja isolta ja viralliselta. :D

tyokuvia4

Kävin töiden ohessa kerran kuussa kolmen päivän lähijaksolla koulussa ja joka kerta kotiin tuomisiksi oli kauhea kasa kuvaustehtäviä. Kuvallisen ilmaisun perustutkinnossa otettiin haltuun kaikki perusasiat niin studio- kuin miljöökuvauksestakin. Kahden vuoden aikana annetut tehtävät pitivät huolen, että kaikkea tuli kokeiltua aina tapahtumakuvista ruokakuviin ja lapsikuvista tuotekuviin. Käytiin läpi kiiltävät esineet, high- ja low key -valaisut, kuvankäsittelyä, mallinohjausta, pikkusalamoita, suotimia jne jne. Mua perustutkinnossa opettanut valokuvausguru Matti Kaleva on mies kaikkien tärkeimpien valokuvausoppieni takana.

Itselläni sitten loppujen lopuksi venyi tuo perustutkinto kolmeen vuoteen, sillä otin vähän turhankin suuria suorituspaineita. Kahden vuoden jälkeen vaihdoinkin sitten työpaikkaa ja pääsin laajentamaan työnkuvaani jonka myötä itseluottamuskin kasvoi siinä määrin, että sain hoidettua tutkinnon loppuun.

tyokuvia3

Tuossa toisessa, nyt juuri loppuneessa, työssäni ehdin kolmen ja puolen vuoden aikana kuvata toki myös sitä studio-muotokuvaa, mutta pääsin vihdoin myös miljööseen niin muotokuvausten kuin erilaisten lehti- ja yrityskuvaustenkin ansiosta. Ja aika pian kävikin niin, että tykästyin huomattavasti enemmän miljöökuvaukseen ja studiotouhut alkoi tuntumään lähinnä tylsältä pakkopullalta. Johtunee ehkä mun melko "laiskasta" valaisutyylistä. En ole mikään hemmetin monella valolla nyhertäjä, vaan viihdyn miljöössäkin yleensä aina kombolla vallitseva valo + yksi oma valo.

Tässä jälkimmäisessä työpaikassani pääsin tekemään valokuvaajan työtä todella monipuolisesti ja sen vuoksi huomasinkin kehittyväni ihan eri tahtiin kuin aiemmin. Muotokuvauksista suosikkipuuhaani olivat erityisesti hääkuvaukset, sillä onnellisia ja rakastuneita ihmisiä nyt vaan on mukava kuvata. Muuten tykkäsin työssäni lehtikeikoista, sillä niillä reissuilla pääsi usein näkemään paikkoja ja tapaamaan ihmisiä joihin ei ehkä muuten törmäisi.

Yhden päivän kuljin Valintatalossa myyjänä työskentelevän myyjän kannoilla dokumentoiden hänen arkeaan, toisella keikalla kuvasin sotaveteraaneja kuntosalilla ja kuuntelin heidän flirttailuaan minulle ja hoitajille. Sairaalan selviämisasemalla ja lastenkodissa kuullut tarinat ja tavatut ihmiset pistivät miettimään kuinka monenlaisia kohtaloita maailmaan mahtuu.

tyokuvia2

Saatuani perustutkinnon suoritettua jatkoin samassa opinahjossa Valokuvaajan ammattitutkintoon, joka on nyt siis edelleen yhtä näyttökoetta vaille valmis. Viimeisen vajaan parin vuoden aikana on vihdoin alkanut löytyä sitä tarvittavaa itseluottamusta, jotta voi hyvillä mielin esitellä itsensä ammattivalokuvaajana ilman typerää huonommuden tunnetta ja olen alkanut päästä perille siitä millainen itse olen kuvaajana.

Tulevaisuudesta en tosiaan osaa sanoa. Tulenko työskentelemään valokuvaajana vielä tästä eteenpäinkin? Nyt toistaiseksi tuurailen jonkin aikaa kollegaa naapurikunnassa ja teen eteen sattuvia kuvauskeikkoja omiin nimiini. Ala on selvästi minun, minä viihdyn kuvien ja kameroiden parissa, mutta en minä mukuloita ja rippiläisiä tahdo koko ikääni kuvata.

Olen huomannut nauttivani paljon tekemistäni koulutuskeikoista ja niitä onkin tässä syksyllä vielä muutamia, joten mietin voisiko siltä saralta löytyä työnsarkaa. Itse kuvauspuolella taas tekisi mieli ottaa entistä paremmin haltuun lehtikuvauspuolta. Nyt on jotenkin tosi kihelmöivä ja jännittynyt olo, kun en tiedä mitä tulevaisuudella on tarjottavanaan. Toivottavasti jotain missä pääsisin hyödyntämään kaikkia niitä asioita joita olen ehtinyt opiskelemaan. Viestintää ja kuvia.

tyokuvia1

Mitä valokuvaajien työllistymiseen tulee, niin itselläni on siitä harvinainen tilanne, että olen ehtinyt työskennellä vakituisena kuukausipalkallisena kuvaajana ihan useammassakin firmassa. Suurin osa maamme valokuvaajista, kun on pienyrittäjiä ja freelancereita.

Kilpailu on kovaa ja oppialaitoksista ympäri maan valmistuu koko ajan valokuvaajia selkeästi yli tarpeiden. Kokopäiväisesti valokuvausta työkseen tekevien lisäksi alalla on paljon myös ns. OTO (oman työn ohessa) kuvaavia harrastajia/puoliammattilaisia, joten monen hintaista ja monen tasoista kuvaajaa kyllä löytyy.

Valokuvaus on monen mielessä sellainen taiteellinen itsensätoteuttamisammatti, mutta taiteilulla harva kuvaaja itseään elättää. Parhaat rahat tulevat useimmiten erilaisista yritysmaailman kuvauksista, joissa kuvaaja toteuttaa vain tarkasti sitä mitä asiakas pyytää.

Toki, jos kuvaaja nousee superkuuluisaksi huippunimeksi, voi olla niin, että voit tehdä juuri sellaisia kuvia kuin itse tahdot ja ihmiset maksavat saadakseen juuri sellaiset kuvat. Mutta suurin osa valokuvaajista on kuitenkin siinä tilanteessa, että on hallittava monenmoista kuvaustyyliä ja oltava valmis tekemään sitä mitä tilataan. Itselläni ei siis ainakaan ole tästä duunista tippaakaan sellainen romanttinen taiteilija-ammatti -kuva. :D

Mikäli jollakulla on kysymyksiä esimerkiksi oppisopimuskoulutusta koskien, niin vastaan mielelläni tämän postauksen kommenttiboksissa. Seuraava Kuvallisen ilmaisun perustutkintoon tähtäävä koulutushan nimittäin alkaa VVI:llä taas vuoden vaihteessa. Eli jos tie valokuvaajaksi oppisopimuksella kiinnostaa, nyt on taas oikea rako etsiä itselle oppisopimuspaikka!

Kommentit (2)

stiia

Yksi ammatti, joka minua on kiinnostanut teini-ikäisestä asti on ollut juurikin valokuvaaja. Tieto huonoista työmahdollisuuksista on kuitenkin karkoittanut haaveilut valokuvaajan ammatista. Toisaalta sydämessä on pienestä pitäen ollut paikka sille ammitille, jossa nyt olen ja valokuvaus on rakas harrastus. Vaikka juurikin tällä hetkellä tappelu 200 kuvan muokkaamisen kanssa ei kovinkaan rakkaalta tunnu (varsinkin kun osa kuvista on ryhmäkuvia, jotka olen joutunut ottamaan sisällä (pienessä kämpässä..) 20 hengen ryhmästä, ilman lisävalaistusta illalla (voit arvata sen kohinan määrän argh!!)). Eihän noita oikein mikään pelasta, mutta onneksi kuva tulee hyvin pienenä nettisivuille..

Innostusta olisi opiskella valokuvausta "ihan oikeastikin", mutta työmäärä omassa työssä on nyt niin iso, ettei tässä kunnolla kerkeä, mikä on sääli.

Tämä jatkaa nyt kuvien muokkausta ja siirtyy sitten töihin ja leikkaussalin puolelle toisenlaisten instrumenttien luokse, ehkäpä saan vielä tänä iltana toteuttaa taiteellisuuttani myös veitsen varressa ;)

yääh, otan osaa ton kuvankäsittelyurakan kanssa. Huonoissa olosuhteissa otettujen kuvien epätoivoinen pelastelu on ärsyttävää. :P

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram