Joka ikinen vuosi tuoreiden ylioppilaiden ja ammattiin valmistuvien tapaaminen saa mut tuntemaan itseni jo ihan ikivanhaksi. Ja tietenkin se tunne vaan vuosi vuodelta pahenee. Tänä vuonna en enää aikaisempien vuosien tapaan tee valmistujaiskuvauksia, mutta lehtityönkin puitteissa on tullut tämän kevään ylioppilaita tavattua. Torstaina juttukeikalla yo-juhliaan valmistelleen tytön ajatuksia kuunnellessa oli niin helppoa palata ajatuksissa ja ajassa viidentoista vuoden päähän, mietteet kuulostivat niin tutuilta. Ilmassa oli yhtä aikaa iloa ja haikeutta. Edessä pääsykokeita ja päätöksiä. Huoli siitä miten ystävyyssuhteille käy, kun hajotaan kaikki ympäri maailmaa ja jännitys itsenäistymisestä. Yhyy, tulee melkein tippa linssiin, kun taas mietin tuota aikaa.

Kaivelin tämän lakkiaispäivän kunniaksi laatikosta omat yo-kuvani ja koevedokseni. Muistan tuon kuvauspäivän jotenkin ihan erityisen hyvin. Kävin kuvassa lakkiaisia edeltävän päivänä ja mukana oli paras kaverini. Kävin kuvausta varten meikkaajalla ehostettavana, mutta huulipunaa ei tuolloin tullut ihan hirmuisesti normaalisti käytettyä, joten muistan ajatelleeni, että näytän näissä kuvissa jotenkin hieman vieraalta. Kun kuvia katsoo nyt vuosia myöhemmin, ei huulipuna näytä enää ollenkaan hölmöltä. Sävy on kyllä ihan justiinsa aikansa mukainen (eli melko kamala), mutta valjulta oisin näyttänyt ilman.


Paras, rakkain ja vuosien aikana eniten käyttöön päässyt ylioppilaslahjani oli ehdottomasti nuo äidiltä saamani Lapponian korut. Olin ihastellut Björn Weckströmin suunnittelemia Avaruushopeita äidin korurasiassa jo lapsesta saakka ja ne olivat mielestäni maailman kauneimmat korut. Ilo olikin suuri, kun mamma kaivoi korut (kaulakoru, rannerengas, kahdet korvikset) laatikosta ja sanoi niiden olevan YO-lahja minulle. Tulloin juhlissa käytin setistä vain Galaktiset huiput kaulakorua ja ranteeseenkin kiedoin hopeisen rannerenkaan sijaan nahkanauhan.

Mitä tuohon kokonahkaiseen asuuni tulee, niin se oli itse suunnittelemani pehmeästä poronapasta valmistettu luomus. Olin hurahtanut nahkaan jo tuolloin. Ihaillen katselen näitä kuvia, että herranjestas miten nätit ja ryhdikkäät tissit mulla on ollut! Ihan pokkana ilman liivejä pystynyt heilumaan. Vähän oli vaan pitkät päällä jossakin yo-kuvissa. :D


Puhuttiin sillä postauksen alussa mainitsemallani juttukeikalla siitä, että perhe oli tehnyt kutsukortit yo-juhliin jo hyvissä ajoin ja tiesivät juhliinsa olevan tulossa noin 50 vierasta. Tällaiset jutut kuulostivat itsestäni ihan oudoilta, ei minun lakkiasten aikaan ainakaan Kainuussa päin juhliin erityisesti kutsuttu, vaan ylioppilasjuhlat olivat ns. avoin tilaisuus. Mietinkin, että mitenkähän minun vanhemmat oikein on osannut arvioida tarjoiluiden määrän niin, ettei mikään loppunut kesken (ei edes skumppa, jota kaadettiin lattialle parin pullon verran), sillä oman lakkiaispäiväni jälkeen vieraskirjassamme nimiä kolminumeroinen luku. Herran jestas mikä ruuhka!

Yo-päivän ilta oli sateinen ja myrskyisä, mutta eipä se baarissa hilluessa haitannut. Toivottavasti tänään lakitettavat saavat juhlia koko päivän kauniissa säässä.

15 vuotta. Huhhuh. Toisaalta on ehtinyt tapahtua paljon, toisaalta ei juurikaan. En muista tuon ikäisenä juurikaan miettineeni esimerkiksi sellaisia, että missä iässä kuvittelisin itselläni jo olevan lapsia tai olisinko kolmekymppisenä naimisissa tms. Ei siis ole mitään sellaisia ns. tavotteita joiden toteutumista voisin tässä nyt pohtia. Mutta jos nyt ikätovereihini, niihin rinnallani suvivirren aikana itkeneihin kavereihin vertaan, niin tuntuuhan sieltä suurin osa jo avioituneen ja saaneen lapsia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Facebook-virta on vuosien aikana pullistellut uutisia häistä, ristiäisistä, talon rakentamisesta ja muista virstanpylväistä joita noin niin kuin oletuksena kuuluu ikäiseni ihmisen elämään. Mä en oo kuitenkaan vielä ehtinyt. Mulla on menny tää 15 vuotta ihan vaan itseni etsimiseen. Ulkoisesti en siis ole ehtinyt saavuttaa paljoakaan elämän perusetappeja (no oon mä muutaman tutkinnon sentään tehnyt!), mutta pään sisällä ollaan onneksi päästy 15 vuodessa hyvin pitkälle. Jossain kohtaa mä otin vähän stressiä tästä asiasta, että oonko jotenkin huonompi, kun en ikään kuin etene elämässä, mutta just nyt oon tilanteessa, jossa en edes halua sen kummemmin edetä ja suorittaa. Just mahtavaa vaan olla ja nauttia omasta seurastani.

Monesti aina kysytään, että mitä ohjeita antaisit nuorelle itselleis, jos voisit. Mä en oikeestaan tiedä antaisinko mitään. En mä muuttais näistä vuosista paljoakaan. Ja kuuntelisko se nuori Veera kuitenkaan, jos jotain koittasin sanoa? Ehkä ainoa mitä mä toivoisin silloin nuorempana ymmärtäneeni on se, että ei virheitä tarttis niin hysteerisesti pelätä. Että oisin osannut ottaa jotkut asiat pikkuisen keveämmin, olisin saattanut säästyä monelta surulta ja mielen mustalta. Mutta toisaalta, olisinko minä nyt just tämä mahtava ja itsestään pitävä minä, jos en olis mennyt kaiken sen mudan läpi. En tiedä. Mutta en mä tosiaan uskaltais menneisyydessä muuttaa yhtään mitään. Näin taaksepäin katsottuna kaikki on mennyt just hyvin vaikka se nuorena kovasti epäilyttikin.

Ennen kuin alkaa mennä ihan syvyyksiin nää mietteet, niin parempi pistää läppäri kiinni ja toivottaa vaan onnea kaikille valmistuneille!

Kommentit (3)

n

Nahkainen yo-mekko, miten upeaa. Kumman aikaansaavia ovat kyllä ikätoverit. Itselläni on 20 vuotta ylioppilasjuhlista, ei uraa ei perhettä, mutta kiehtovaa elämää silti. En kyllä keksi, mitä tekisin noilla kummallakaan, joten suon ne niitä kaipaaville.

Veera
Liittynyt2.9.2015

nahkakolttu oli tuohon aikaan melkoisen räväkkä valinta kaikkien pastellisten jakkupukujen seassa. Riitti tiukkapipoisimmilla vähän kommentoitavaa. :D
Itsekään en osaa kuvitella itselleni tällä hetkellä lapsia vaikkakaan en mitään hurjan kiehtovaa ja jännää elämää eläkään, niin haluan silti vielä pitää tän vapauden mikä lapsettomalla ihmisellä on.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Ikätovereita siis ollaan. :) Ja näinhän se on että toisten elämää kun seuraa niin tuntuu, että ne muut ovat saaneet niin paljon enemmän aikaan kuin itse ikinä. Ja kuitenkin kaikenlaista on tapahtunut omassakin elämässä, eikä vähiten oman pään sisällä, eli tunnistan tunteen. Minusta on ihanaaaa, kun ikää tulee lisää, kun tuntuu että itsestään oppii ajan myötä aina vain uutta ja opin tuntemaan itseäni paremmin. Eli ainakaan toistaiseksi siis ei ikäkriisiä. ;) En missään nimessä haluaisi palata menneeseen, tässä ja nyt on ihan parasta. Samaa mieltä myös sen suhteen, että elämä on mennyt niinkuin sen on pitänyt mennä. Nykyään annan nuorille neuvoksi vain, että käy koulua ja käytä kondomia. ;)

Ja nahkakolttu on upea! :D

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram