Siitä lähtien, kun se kaapiperältä muuto yhteydessä löytynyt knalli löysi tiensä päähäni, en ole pärjännyt enää päivääkään ilman jonkinmoista hattua. Viime viikolla olin sitten joku päivä paljain päin kaupungilla pyörimässä ja kassallehan minä alastoman oloni takia jouduin. Henkkamaukasta tarttui mukaan pari muutaman euron neulelätsää ja sitten tämän päivän asussa esiintyvä kympin kustantanut renttutyyliini loistavasti passaava lätsä.

Olen himoinnut kipparityylistä hattua jo hetken aikaa. Kuten moni muukin innostus, tämäkin sai alkunsa, kun bongasin samanoloisen lätsän erään tyylitaiturin päässä. Monien muiden inspiraation herättäjien lailla, nyt ei kuitenkaan esimerkkiä näyttänyt kukaan muotiblolggaaja, vaan bloggaajan mies! Sakun huikea kipparilakki hymyilytti suuresti jo Nelliinan heinäkuisessa postauksessa, ja pakkomielteeksi seiloripäähine muuttui viimeistään ihailtuani Saku-herran tyyliä Flowssa. Eli terkut Nelliina sille sun aviosiipallesi, että hän on toiminut mun tyyli-idolinani!  Ja kipparilätsä on vielä melko monena päivänä saanut seurakseen sammarit ihan kuten Sakullakin. :D

Tänään kuitenkin lähes herkeämättä ostamisesta asti jalassani viihtyneet punaiset sammarit viettivät lepopäivää pyykkikorissa, joten tilalle piti keksiä jotain muuta yhtä mukavaa. Olen lähes aina ollut pukeutumisessani mukavuudenhaluinen, mutta viime viikkojen aikana olen huomannut kaipuuni pehmeisiin, sopivasti lököttäviin rönttävaatteisiin kasvaneen entisestään. Ehkä se johtuu siitä, että olen ajatellut pikku polvipussien mätsäävän kivasti meikittömästä naamasta loistavien hervottomien eyebagien kanssa.

Polvipussit loistivat kuitenkin tänään poissaolollaan, kun kiskoin jalkaani sukkahousujen kanssa farkkushortsit. Mutta onneksi ne roikkuivat ihanan tutunoloisesti persauksesta. Istuvat housut olisivatkin saattaneet aiheuttaa vähän turhan skarpin olon. :D

Roikkuperse-shortsit saivat kaverikseen rakkaan Amorphis-paidan. Viime joulun alla keikalta ostamani paita katosi jotenkin mystisesti tuossa kesän aikana löytymättä edes muutossa. Mietin jo ihan tosissani, että joku on pöllinyt sen pyykkituvasta, mutta ehkäpä nyt kukaan ei olisi ihan niin kovasti Tomi Joutsen -paidan perään. :D

Mistään sitä teepparia ei kuitenkaan löytynyt, joten kun omaa kokoani sattui sopivasti olemaan vielä jäljellä nyt syksyn keikoilla, niin hankin uuden kadonneen tilalle. Ja onneksi hankin, paita päätyy päälleni aina kun löydän sen pyykkinarulta puhtaana.

Ja jottei yhtäläisyydet erään tamperelaispariskunnan kanssa olisi tänään loppuneet pelkkään kipparihattuun, niin jalkoja hyväilivät sitten samanmoiset Vagabondin mokkasaappaat jotka löytyvät myös Nelliinalta. Ja ihmekös tuo jos on samanlaiset kengät,me kun shoppasimme ne yhdessä viime tammikuisella muotiviikkoreissullamme.

Ja kengistä puheenollen, tein muuten tänään pari huikeaa löytöä kirpparilta yhteishintaan 9 €. Oon etenkin toisesta parista ihan liekeissä. Mutta niistä lisää omassa postauksessaan..

Kommentit (1)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram