Tapasimme lauantaina Tukholmassa Mintun ja suuntasimme vaihtamaan kuulumisia ja syömään aamiaista. Poistuessamme kahvilasta ehdotimme kuin yhdestä suusta, että "otettaisko vielä asukuvat?". Samanlaiset ovat bloggaajien ajatuskulut ja asukuvausmahdollisuudet käytetään aina hyväksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minulla oli aamiaistreffeillä päälläni viimeisin vaateostokseni, Marimekon Meitin trikoomekko, jonka ostin Casa Ratsulan kesäalesta. Ja joudun tunnustamaan, että osaksi olivat nuo Uhana designin Pisara-korvikset taas syypäänä tähän hankintaan, sillä totesin sovituskopissa mekon ja pisaroiden käyvän ihanasti yhteen. :D

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Oli ostopäätöksen takana toki muitakin ajatuksia kuin edellä mainittu. Tykästyin trikoomekon malliin, kuosiin ja vaaleaan yleisilmeeseen. Ajattelin, että garderoobiini sopisi loistavasti jokin mustista perusmekoista poikkeava monikäyttöinen mekko. Eihän tämäkään mikään väri-iloittelu ole, mutta kuosinsa ansiosta kuitenkin raikkaan näköinen ja minun mittapuullani vaaleansävyinen. Eli Meitin-mekko toi selvästi hieman uusia tuulia kolttukaappiini.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

mekko-Marimekko/rotsi-Guess/sandaalit-Vagabond/laukku-Tiger of Sweden/korvikset-Uhana Design (saatu)/sormus-Roomasta

Kommentit (4)

No oli siellä onneksi muutama onnistunutkin otos mukana! Vielä kerran: oli tosiaan ihan hurjan kiva tavata!! <3

Heidi

Wow, onpa hieno mekko ja sopii sulle täydellisesti!

Tiedän ettet halua kuulla tällaisia kommentteja ja tarkoituksesi ei ole laihduttaa tai näyttää laihtuneelta, vaan olet tyytyväinen itseesi juuri sellaisena kuin olet (ja se onkin hienoa!) mutta sanon silti että tuon mekon leikkaus ja istuvuus karistaa ulkonäöstäsi monta kiloa ja luo ihan eri ryhdin ja muodon vartaloosi. Me like! :)

enni

Erittäin tyylikäs! Sekä mekossa että hiuksissa mahtavat värit ja ihana leikkaus!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram