Minulla on puhelimessani uusi taustakuva. Se on kuin laihduttajan tavoitekuva, muistuttamassa houkutusten hetkillä siitä, mitä kohti tässä oikein taistellaan. Voin nyt joka kerta, jonkin rahaa vievän himotuksen iskiessä vilkaista puhelimessani olevaa kuvaa ja miettiä meneekö sen hetkinen houkutus yli sen pidemmän tähtäimen maalin.

puput1

Voi Minna Parikka minkä teit! Yhdistit yksiin kenkiin gangsteri herrainkenkien cooliuden, maihareiden monikäyttöisyyden ja pupunkorvien söpöyden. Voisiko kengilä juuri enempää enää toivoa? En keksi ainakaan juuri nyt, sillä olen edelleen jalat vetelinä eilisestä kohtaamisestani pupujen kanssa. Nimesin säästötilini nettipankissa uudelleen ja se kulkee nyt nimellä "pupukengät". Minulla on elokuuhun saakka aikaa keksiä sinne tilille täytettä.

puput2

Minna Parikan ensi syksyn mallisto oli muutenkin varsin ihailtava. Vuosikausia olivat merkin kengät liian tyttömäisiä ja romanttisia minun makuuni, mutta nyt kuulkaa pukkaa siihen malliin meikäläistä miellyttäviä popoja, että ihan huimaa. Maiharipupua tulee myyntiin myös tuollaisessa nätissä roosan värissä ja saatavilla on myös tuo taaempana näkyvä korollinen nilkkuri. Myös puputennarit ovat saaneet monta ihanaa uuttaa karvaista olomuotoa. Jos voittaisin lotossa, tietäisin todellakin mihin lemmikkikauppaan suuntaisin.

Syksyn puput tulossa myyntiin elokuussa.

Kommentit (3)

Minna

Nuo ylimmät musta valkoiset on ihan täydelliset..kelpais mullekkin,jos vaan ois rahaa ;)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram