-Postauksen kuva ei liity tekstiin. Mutta liittyy sittenkin-

Kiusaaminen on väärin. Toisen tahallinen loukkaaminen rumilla sanoilla on väärin. Olisi mahtavaa, jos koskaan ei tarvitsisi kohdata tylyä ja aiheetonta itseen kohdistuvaa kritiikkiä tai haukkuja. Kaikkea tällaista ikävää käytöstyä ja perseilyä pitää yrittää kitkeä ympäristöstämme ja koko tellukselta parhaamme mukaan ja monissa sosiaalisissa tilanteissa olisi hyvä pitää mielessä ohjenuora "jos ei ole hyvää sanottavaa, niin ole hiljaa". Mutta, totuus on kuitenkin se, että maailmaan mahtuu puhetta, myös tyhjänpäiväistä läyhäämistä, hmisillä on huonoja päiviä, ajattelemattomia hetkiä, jotkut on vaan oikeasti käytöstaidottomia idiootteja ja joskus vaan joutuu kuulemaan tai vaikka lukemaan internetistä asioita jotka eivät silitä myötäkarvaan. Ja sen vuoksi pitäisi muistaa välillä puhua myös siitä mikä on viestin vastaanottajan rooli ja vastuu.

Luin Voicen-sivuilta jutun ylipainoisesta Rachelistä, joka kertoi kaupassa kuulemistaan kommenteista, jotka saivat hänet itkemään. "Tänään olin shoppailemassa Old Navyssa, seisoen teinitytön ja hänen äitinsä välissä. Tyttö nosti pluskokoisen topin, näytti sitä äidilleen ja sanoi, "Katso! Minä ja se ja se voimme mahtua tähän toppiin!" Hänen äitinsä nauroi ja sanoi, "Niin voisitte! Tuo on valtava!" En voinut sille mitään; aloin itkeä." Aikansa itkettyään mimmi sitten meni, osti kommentteja kirvoittaneen topin ja postasi kuvan itsestään tuossa topissa vaatekaupan FB-sivuille merkkinä henkisestä voitosta tapauksessa.

Minulle jutusta tuli päällimmäiseksi mieleen lähinnä ihmetys, että miksi ihmeessä ihminen ottaa tuollaiset random-tyyppien jutut niin iholle ja peräänkuulutin blogini fb-sivulla ihmisten omaa vastuuta tunteistaan. Minulle kommentointiin ihan hyvin, että tässähän tuo Rachel nimenomaan otti vastuuta omista tunteistaan eikä antanut muiden mielipiteiden vaikuttaa mielipiteisiinsä, vaan kokosi itsensä ja osti topin. Juu, se on hyvä juttu, että pääsi yli ja osoitti postauksella rohkeutensa. Mutta se mitä ajan itse takaa on se, että en voi olla ajattelematta että tässä tapauksessa kuten monessa muussakin vastaavassa tilanteessa sen loukkaantumisosan olisi ihan hyvin voinut jättää väliin. Haluan ehdottomasti kannustaa ihmisiä just enempi jättämään sen mielenpahoittamisen väliin. Toki, jokaisella on oikeus tunteisiinsa, tästä on ehdottomasti pidettävä kiinni. Mutta, jos ihan hirmuisen usein tuntuu siltä, että mieli on maassa jonkun muun ihmisen tekojen tai sanojen takia ja haluaisi pahasta mielestä eroon, niin oman ajatus- ja asennemaailman tarkastelulla voi päästä paljon pidemmälle kuin toivomalla, että ne pahanmielentilanteet loppuisivat maailmasta.

Kolmen vuoden intensiivinen terapia antoi minulle todella paljon. Se antoi ennen kaikkea kykyä tarkastella omia tunteita ja analysoida toimintamalleja ja tunneketjuja. Yksi suurimpia oivalluksia oli, kun ymmärsin, että minä en ole vastuussa toisten tunteista ja hetken päästä kykenin kääntämään sen myös ympäri ja toteamaan, että en myöskään itse voi vyöryttää vastuuta tunteistani toisille. Olemme vastuussa omista teoistamme ja sanoistamme, eikä ketään kuulu tietenkään tarkoituksella loukata, mutta on hirmuisen tärkeää oppia erottamaan että koska ihan oikeasti joku haluaa ja yrittää loukata ja koska on kyse ihan vaan siitä, että "päätän" itse pahoittaa mieleni jostakin.

Viittaan nyt tuohon linkkaamani Rachelin tapaukseen, koska siitä on tuollainen viraali-ilmiö tullut. En oikein jaksa uskoa, että nuo topista vitsailleet ihmiset halusivat ehdoin tahdoin loukata vieressään olevaa vierasta ihmistä. Tyttö ei ehkä edes huomannut häntä ennen kuin kiskaisi topin rekistä ja näytti sitä äidilleen. Voidaan aina kysyä oliko topin koosta vitsailu fiksua, mutta kuten jo alussa sanoin, haluan kääntää huomion välillä viestin vastaanottamiseen. Olen itse ollut vastaavissa tilanteissa. Myyjä on naureskellen todennut, että "no ei meillä ole niin sairaan isoja kokoja" kysellessäni takista suurempaa kokoa ja jäätelömyyjä on letkauttanut rantalomalla, että "big ice cream for a big girl!". Toki olin tilanteissa äimistynyt ja ihmettelin laukojien käytöstapoja, mutta en siltikään ajattele, että mua olisi loukattu. Ensimmäinen itselleni tärkeä kysymys on, että "onko tuon ihmisen mielipiteellä mulle minkäänlaista väliä?" Ja kun vastaus on vieraiden tyyppien kohdalla poikkeuksetta, että ei, niin miksi sen silloin antaisi satuttaa? Miksi ihmeessä sellaisen ihmisen urpolla kommetilla olisi minuun sellainen valta, että se saisi minut itkemään? (minun kirjoissani itkeminen tarkoittaa sitä, että on ihan tosiaan osunut ja uponnut ja vaikkapa noihin kuvailemiini tilanteisiin kuvaavampi tunnetermi on ihan vaan hetkellinen ärtymys)

FB-sivullani kommentoitiin myös, että aina se ei ole oma päätös, että hajoaako jossain tilanteessa vai ei, että joskus vaan menee kuppi nurin. Tiedän tämän varsin hyvin. Trust me, olen ollut elämässäni tilanteissa joissa täysin mitätön asia on saanut minut parkumaan kuin hullu ja menettämään uskoni huomiseen. Mutta tuolloinkin on ollut tärkeää vaikka jälkeenpäin pohtia oliko se ns. viimeinen pisara se todellinen syy totaaliseen hajoamiseen. Tuskin. Jos siis vieraan ihmisen kommentti siitä, että sinun kokoasi oleva toppi on valtava (jonkun 32 kokoisen mielestä munkin 46 ihan varmasti on valtava) saa purskahtamaan itkuun, niin se perimmäinen syy itkuun löytyy kyllä sieltä omasta sisimmästä ja siitä, että nappaa kiinni juuri sellaisiin sanoihin jotka sinne haavaan uppoaa.

Loppupeleissä ollaan kuitenkin Rachelin kanssa ihan samoilla linjoilla, että "jos joku loukkaa teitä, teidän täytyy jatkaa eteenpäin.". Itse vaan kannustaisin tekemään tietoisesti työtä sen eteen, että kykenee ohittamaan toisten ihmisten lähettämiä viestejä ilman loukkaantumista alunperinkään. Tulla loukatuksi ja loukkaantua on kaksi eri asiaa. Itkeä pitää jos itkettää, mutta kannattaa toisinaan myös pysähtyä pohtimaan johtuuko se itku oikeasti siitä jonkun vieraan kommentista vai ihan omista tulkinnoista.

Ja kyllä, tämäkin teksti saa varmasti jonkun loukkaantumaan ja pahoittamaan mielensä, vaikka viestin lähettäjällä ei ole minkäänmoista tarkoitusta eikä halua loukata ketään.

Kommentit (14)

Minua on kasvatettu ajatukseen, että tunteita tulee ja tunteita menee. Niitä voi tarkastella ja arvioida, mutta niihin ei tarvitse tarrata kiinni, vaan voi päästää ne menemään. Joskus kyllä siitä huolimatta jään oikein asumaan tunteisiin. Kiukku on minulle sellainen tunne, että en millään haluaisi päästää siitä yli ja jatkaa eteenpäin.

Mutta kyllä. Vastuu tunteista on minulla itselläni. Hyvä postaus!

Veera
Liittynyt2.9.2015

mua taas vähän ärsyttää, että mä en osaa oikein olla kiukkuinen tai vihainen. Toisinaan on esim parisuhteessa on ollut tilanteita, että olisin toivonut osaavani olla vähän pidempään vihainen enkä heti sulaisi toisen syliin pussailemaan, kun oon kertonut olevani jostain hälle loukkaantunut. :D

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Toiset ihmiset vain ovat herkempiä kuin toiset. Tai sitten tuo tilanne on voinut olla eräänlainen jatkumo ilkeistä kommenteista vaikkapa viimeisen viikon aikana. Silloin se vieressä naurskelu voi olla viimeinen niitti ja tunteet nousevat pintaan, vaikka yleensä pystyisi olemaan välittämättä moisesta.

Sinä olet käynyt terapiasi, hienoa. Niin minäkin. Ehkä Rachel ei ole. Ja mun mielestä tällaisia juttuja ei ikinä ole liikaa julkisuudessa, koska ne voivat saada normaalipainoiset harkitsemaan sanojaan paremmin. En itse ainakaan kehtaisi vaikka vitsailla sokeista ihmisistä sokean ollessa vieressä (no, en muutenkaan yleensä naureskele ihmisten ominaisuuksille).

Veera
Liittynyt2.9.2015

Mutta ei kyllä puhuta liikaa julkisesti myöskään tästä asian kääntöpuolesta. Ja ei, en minäkään vitsailisi sokeasta hänen vieressään, mutta tässä ei nyt edelleenkään puhuttu siitä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Kati

Todella hyvä kirjoitus! Luin itsekkin tuon linkkaamasi artikkelin ja mun mielestä en tuossa nähnyt mitään väärää kun Rachel pahoitti mielensä teinitytön ja äidin irvailusta, totta on että joitakin asioita voi päästää toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos mutta totta on myös se että niin paljon kuin on erilaisia ihmisiä, sekaan mahtuu niitä herkkiäkin osapuolia, kaikki ei osaa tai pysty suodattamaan kuulemaansa vaan ottavat itseensä. Ei kukaan voi kieltää ketään puhumasta mutta ei kukaan voi kieltää ketään tuntemastakaan, me ihmiset ollaan melkolailla töykeitä toisiamme kohtaan ja varmasti jokaiselle on tullut elämänsä aikana tilanne jossa on suusta päässyt möläytys joka olisi ollut parempi olla päästämättä ja moni meistä on varmasti jossakin elämän vaiheessa loukkaantunut asiasta josta ei ehkä sittenkään olisi tarvinnut loukkaantua, me kaikki ollaan ykilöitä omine tunteineen eikä kukaan ole tunteeton vaikkei päällepäin niitä tunteita näyttäisikään. Rachel kuittasia asian mielestäni tuolla kun osti sen topin josta irvailtiin, ehkäpä se oli hänen tapansa päästä asiasta yli:)

Veera
Liittynyt2.9.2015

just totakin mä tässä koitan sanoa, että se toisesta korvasta sisään, toisesta ulos on oikeasti tekniikka jota kannattaisi toisinaan harjoittaa, niin säästyttäis monelta harmilta. Eikä se siis poissulje sitä, että jokaisen tulee myös pitää huoli omsita sanomisistaan.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

No niin, sanottakoon ensin, että en hyväksy kiusaamista enkä toisten mielen tahallista pahoittamista. Mutta välillä sitä miettii, että mistä enää uskaltaa vitsailla. Joku loukkaantuu aina. Äitinä väännän mustaa huumoria siitä kuinka iisiä elämä olisi ilman lapsia. Tuntematon vieressä olia kärsii lapsettomuudesta ja loukkaantuu. -> minusta tulee paha ihminen. Puhun julkisella paikalla lapselle kasvisten syönnin tärkeydestä. Allergisen lapsen äiti loukkaantuu, koska hänen lapsensa voi syösä vain kengurunlihaa ja maissia. -> minusta tulee paha ihminen. Kerron ystävälleni kuinka paljon olen nauttinut crossfit harrastuksestani. Joku kuulee sen ja loukkaantuu, koska hänkin mielellään harrastaisi liikuntaa jos olisi varaa / aikaa / polvivamma selätetty. -> minusta tulee paha ihminen.

Aina on mahdollisuus käyttäytyä paremmin. Aina on mahdollisuus huomioida muita. Mutta ei kaikki se, mikä korviimme kantautuu ole ilkeyttä meitä kohtaan.

Veera
Liittynyt2.9.2015

hahhaa, just hyviä esimerkkejä. :D Se on just tollanen mikä mua ärsyttää, että kaikista muiden ihmisten mielipiteistä ja sanomisista muokataan itseä koskevia loukkauksia. Ja sellaisia mielensäpahoittajia aina toisinaan tapaa.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Äni

Erittäin hyvin kirjoitettu! Mäkin luin tuon Rachelin tapauksen ja päällimmäisenä tunteena itselle tuli hämmennys, että mistä moinen haloo. Olisin paremmin ymmärtänyt Rachelin reaktion, jos loukkaavat kommentit olisi lauottu esim niin että ko. teini ja äitinsä olisivat nähneet topin Rachelin päällä. Näin alkuun luulinkin tapahtuneen, kunnes luin tarkemmin. Itsekin olen pyllerö ja myös samalla erittäin herkkä. Otan kommentit omasta koostani pahasti itseeni, mutta mielestäni tässä ei suoraan kommentoitu Rachelin kokoa vaan paidan kokoa. Vaikka itse olenkin plussakokoa, pystyn kyllä myös silti naureskelemaan oman kokoisilleni vaatteille. Kyllähän ne näyttävät välillä hieman koomisilta, varsinkin silloin kun ne eivät ole kenenkään päällä. Esim oma siskoni on naureskellut rintsikoilleni ja tokaissut että yhdestä mun rintaliivin kupista saisi hänelle vallan mainiosti hatun. Ja niin saisin, ja sille yhdessä naurettiin. Toki tämä esimerkki on aivan eri, koska kyseessä on läheinen ihminen joka tietää minunkin rajani ja sietokykyni. Mutta silti: Tavaralle/vaatteelle naureskelu ei halvenna minua, varsinkaan silloin kun en itse ole sen sisällä ja samaisen naureskelun kohteena.

Veera
Liittynyt2.9.2015

ihan samoin minäkin ajattelin, että se kommentti koski sitä puseroa, ei ihmistä. Ja tasan huvittaa toisinaan omat kamppeetkin, etenkin asia nimeltä "pikkuhousut", jotka ei oo kyllä pientä nähnytkään. :D
"Tavaralle/vaatteelle naureskelu ei halvenna minua", toi on hyvin sanottu. Jos joku sanoo kenkäkaupassa, että "onpa oksettavan rumat kengät" ja mä huomaan kommentin koskevan jalkineita joita juuri kiikutan itse kassalle, niin miten ihmeessä se kommentti koskee minua? Se tyyppi ei tykkää niistä kengistä, mä tykkään. Samoin tuo toppi-juttu, se oli sen teinin silmissä tosi iso. Miksi se loukkaa kyseistä kokoa käyttävää ihmistä joka itsekin tietää kyseistä kokoa olevansa?

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Catti

Just hyvin kirjoitettu! Itse olen yrittänyt omin avuin ymmärtää, että itse olen vastuussa omista tunteistani, eivätkä kaikki muut tai maailma, jos potkaisen varpaani ovenkulmaan. Minusta nuo sinun kuulemasi esimerkit, joissa sinulle suoraan sanotaan jotain painostasi/koostasi tai muusta henkilökohtaisesta, se voi satuttaakin, mutta vierestä kuullut jutut ainakin pitäisi vain jättää kuulematta. En ole itsekään täydellinen, enkä hallitse tätä vastuunottamista täysin, mutta periaatteena se on hyvä. Miksi antaa tuntemattomien arvostelun vaikuttaa itseen, läheisten mielipiteille voi jotain sijaa antaakin elämässään, muttei täysin tuntemattomille.

Veera
Liittynyt2.9.2015

siis toki noissa suoraan naamalle sanotuissa tilanteissa on vähän leuka loksahtanut auki, mutta toisaalta he eivät ole sanoneet mitään mitä en jo tietäisi, mä olen isokokoinen. Ja toisekseen mä en tosiaan anna oikein painoarvoa tuntemattomien ihmisten ajatuksille ja mielipiteille itsestäni. Niiden läheisten ja tärkeiden henkilöiden ajatuksilla ainoastaan on väliä. Ja ihan loppupeleissä millään muulla kuin omilla mielipiteillä omasta itsestä, ei ole väliä.

Vaikka paino vaihtelee, laukut mahtuvat aina!

Kaisa

Kiitos hyvästä kirjoituksesta, joka herätti paljon ajatuksia! Itse 141-senttisenä ja pyllerönä hermostun monesti erityisesti tietynikäisten (varhais)teinien tuijotukseen, hihitykseen ja kommentteihin. Mutta samoin kuin sinä, ihmettelin vähän tuota Rachelin romahdusta. Totta kai voi tosiaan olla mahdollista, että Rachelilla oli takanaan tosi kurjia tapahtumia ja tämä nyt vain oli se viimeinen olki, joka katkaisi kamelin selän. Mutta tuossa hyvin sanottiin: ei tavaralle naureskelu koske sitä ihmistä, jolla tavara on. kyllä minä ja rakastava puoliso harrastamme (varmaan liiankin paljon!) sitä, että esim. kiertelemme henkkamaukan teiniosastolla hihittämässä oman nuoruutemme tyylisille kasarikuteille, kun ne vain meistä ovat toisaalta niin järkyt ja toisaalta niin hellyttävät tuodessaan muistoja mieleen - mutta en minä ole ikinä tajunnut, että joku nykyteini voisi siitä loukkaantua... :D

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram