Mahdatteko muistaa viime kesänä Shopbobin loppualesta tilaamani huikeat mokkakorkkarit? Paketin saavuttua ja kenkiä ensi kerran sovittaessani oli siis elokuinen iltapäivä ja koko tuntui oikein hyvältä. Myöhemmin syksyllä, kun kengät sitten pääsivät ensi kerran tositoimiin koko illan ja yön kestäneissä kekkereissä, sainkin huomata, etteivät ihanat kenkulini meinanneetkaan pysyä menossa mukana.

Kesäkuuman tuoman turvotuksen poistuttua jaloista olivatkin ne pirulaiset ikävästi liian suuret. Ja korkokengissähän sellainen juttu on ihan erityisen ikävä. Kävely ei ole kauhean helppoa eikä kaunista katseltavaa, kun koko ajan joutuu jännäämään, ettei korkkarit putoa jalasta kuin Tuhkimolla.

 Halusin saada upeat Irinat jalkaani jälleen Indiedaysin synttäreille Jussin tekemän mekon kaveriksi joten suuntasin edellisenä päivänä kiireessä Stockan kenkäosastolle apua hakemaan. Onneksi apuvälineitä kenkien istuvuuden parantamiseksi on moneen lähtöön.

Oma tilanteeni oli se, että käytin kengissä jo puolipohjallisia, mutta kaipasin vielä hieman lisävarmistusta siihen, ettei kantapää nousisi kengästä joka askeleella. Tuohon ongelmaan löytyi apu tuollaisista nahkaisista kengän takaosaan liimattavista tyynyistä. Tyynyjä oli tarjolla myös silikoniversioita ja niiden hyvä puoli olisi ollut se, että niitä olisi voinut siirtää kengistä toisiin.

Itse kutenkin halusin ottaa nämä nahkaiset jotka liimataan kiinni kenkään, sillä halusin varmistaa, että tyynyt pysyvät nimenomaan näissä kengissä joissa tiedän niitä joka tapauksessa tarvitsevani.

Tyynyjen asentaminen oli taustan liimapinnan ansiosta todella helppoa. Taustapaperi vaan pois ja tyyny silmämääräisesti sopivalle kohdalle kengän kantaosaan.

Olin toki ollut tällaisista tyynyistä aiemminkin tietoinen, mutten ollut koskaan ennen kokeillut. Nyt yhden illan juhlinnan perusteella voin kuitenkin todeta, että toimivat juuri niin kuin pitikin ja kengät pysyivät jalassa niin kauan kuin halusinkin. Yhdessä puolipohjallisen kanssa tyynyt kuroivat kenkiä n. puoli numeroa "pienemmiksi" ja sopivammiksi.

Eikä hintakaan päätä huimannut, sillä Tacco-merkkiset kantatyynyt irtosivat n. kolmella eurolla. Jos siis omistat korkokenkiä jotka meinaavat ikävästi lonksua kävellessä, mutta joita haluaisit silti kovasti käyttää, niin suosittelen testaamaan josko noista tyynyistä olisi apua!

PS. Pitäkää peukkuja että ehdin tänään kaikesta duunikiireestä huolimatta kuvaamaan ainakin jotain noista teille varaamistani ylläreistä, jotta saadaan ensimmäinen synttäriarvonta pian käyntiin! :)

Kommentit (4)

NiinaP

wau ! mahtava vinkki. tiesin että ainakin suutarilla voi käydä laittamassa samantapaiset mutta että noin halvalla voisi itse ostaa ja laittaa. mistäköhän niitä saisi, tai mistä itse ostit ?:)

Vierailija

"Halusin saada upeat Irinat jalkaani joten suuntasin Stockan kenkäosastolle apua hakemaan."

Siilikissa

Jos niiden silikonisten versioiden puolesta saa sanoa, niin kemujen venyessä ja jalkojen turvotessa ne saa heivattua myös tarvittaessa pois kun kengät alkaa lisätäytteineen ahdistaa. Itse olen tätä ominaisuutta päässyt pariin kertaan arvostamaan... :)

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram