Huhhuh.. Helsinki-Tukholma-Berliini-kiertomatkalta kotiuduttu vihdoin viime yönä kolmen jälkeen. Olo on melkoisen töttöröö, mutta lepäämään ei pääse vielä moneen päivään. Kestän kuitenkin tämän hurja väsymyksen ihan mielelläni, sillä viime päiviin ja viikkoihin on mahtunut paljon aivan huikeita juttuja ja hetkiä. I'm happy!

Vaikka viimeiseltä neljältä päivältä näyttikin kertyneen muistikortille valokuvia toista tuhatta, niin mitään asukuvia sieltä oli joukosta oikeastaan turha hakea. Tiistaina Jusissa käydessämme satuin kuitenkin nappaamaan itsestäni kuvan ihanan vanhan peilin kautta.

Syksyn ehdottomasti eniten käyttämäni housut ovat olleet nuo viininpuaiset Lindexin sammarit ja H&M:n oranssit sammarit. Farkut eksyvät jalkaan aivan todella harvoin. Reissuun käytännöllisin laukkuvalinta on kesällä Tiger of Swedenin muuttoalesta ostamani rento ja tilava olkalaukku.

Niin peruslinjalla kuin tässä sammarit ja nahkarotsi asussa mennäänkin, niin siinä on parikin huomionarvoista asiaa. Toinen niistä on kaulaan kiedottu Tukholman ostokseni. Kirjavan kukertava leopardikuvioinen viskoosihuivi löytyi Urban Outfitterssin perimmäisestä alenurkasta ja porautui suoraan sydämeeni.

Pehmeä materiaali, leopardikuosi ja värit jotka saavat sen sopimaan lähes kaiken kanssa olivat kombinaatio jota en voinut vastustaa. Huivi vaihtoi omistajaa n. 15 eurolla ja teki minut hyvin hyvin iloiseksi.

Toinen reissuasun merkittävä asia on tuo lattianrajassa tapahtuva värien sekamelska. Tästä kuvasta voi bongata yhtä aikaa kolme tämän hetkistä lemppariasiaani pukeutumisessa: käärityt lahkeet, värikkäät sukat ja huomiota herättävät kengät. Jalkinevalinta oli tiistaiaamuna pakon sanelema, kun pikkuvarpaiden megarakkojen vuoksi nuo olivat mukana olleista kengistä ainoat joilla pystyin joten kuten vaappumaan..

Olin kyllä aiemminkin käyttänyt noita kenkiä yhdessä pinkkien sukkien kanssa, mutta nyt kun siihen oli lisänä vielä nuo tiilenpunaiset pöksyt, niin meinasi aamulla hieman hirvittää. Mutta  jollain kierolla tavalla tämäkin väriyhdistelmä sitten kuitenkin toimi mielestäni hurjan hyvin.

Tässä toteutuu mielestäni hyvin se, että jos on huono naamapäivä, niin vedän huomion mielellään jonnekin muualle oli se sitten hervoton tukkahärpäke tai sitten jotain levottomuutta tuonne lattianrajaan. Viimeaikoja miettiessäni alkaa kyllä tuntua, ettei mulla muita ole ollutkaan kuin niitä huonoja naamapäiviä, mutta onneksi on kaapit täynnä kivoja kenkiä ja huikean värisiä sukkia!

Kommentit (3)

Johanna

Hei Veera! Ihailen ennakkoluulottomuuttaasi vaatteiden yhdistelemisessä ja ylipääänsä erilaisten juttujen kokeilemisessa, niin pukeutumisessa kuin muussakin elämässä. Tähän asuun en olisi kylläkään yhdistänyt enää vihreitä kenkiä. Pinkit sukat, tiilenpunaiset sammarit ja ylöskäärityt lahkeet ja mustat kengät, niin olisin nähnyt vielä tyylikkäänä, mutta kuitenkin huumorilla varustettuna. Mustat kengät olivat sitoneet asun "yhteen" musta nrotsin ja pipon kanssa. Vihreät kengät vievät tämän asun lastentarhaan. Mutta tämä nyt on vain minun mielipiteeni. Anyway, you go girl!

Mahdoitko lukea tekstiä? Matkalaukusta ei löytynyt loputonta kenkävalikoimaa ja nämä tosiaan oli ainoat joilla pystyin kävelemään. Tämä oli siis olosuhteiden pakottama kombo josta kuitenkin olin kovin iloinen. :)

mertsi

Olen hieman eri mieltä kuin Johanna tuolla edellä, noista kengistä nimittäin. Minusta kengät matsaavat huivin sävyjen kanssa jännästi yhteen, huomasin sen heti.

Tuolle tyylille vois vaikka antaa nimen Bohemian Chic :)

Tykkään todellakin.

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011
2010

Kategoriat

Instagram