Hei, minun nimeni on Veera ja olen ylipainoinen. No eipä tää teille lukijoille mikään uusi uutinen ole, kyllähän mun kilot käyvät ilmi jokaisesta julkaisemastani valokuvasta. Aloin kuitenkin miettimään, että mikä on mun oma tiedostamiseni ja suhtautumiseni vartalooni ja sen kokoon.

Mä olen usein ajatellut, että multa puuttuu sellainen ns. läski-identiteetti. Kokoni ei ole koskaan ollut niitä ensimmäisiä asioita mielessäni, kun mietin vaikkapa adjektiiveja kuvaillakseni itseäni. Se on ennemminkin muut ihmiset, vieraat ihmiset, jotka asiasta muistuttavat. Asiakas ei muistanut puhelimessa nimeäni, joten kuvaili asioineensa "sen pulskan tytön kanssa". Farkkumyyjä totesi, että "sulla näyttääkin noita reisiä olevan vähän reippaammin". Jäätelömyyjä puolestaan ojensi "ison jäätelön isolle tytölle". Ja viimeisimmäksi lukija kommentoi työttömyyttä koskevaan postaukseeni, että "työnsaantimahdollisuudet kohoaisivat huomattavasti, kun hoitaisin painoasian kuntoon".

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mulle itselleni ei tässä ylipainovuosinani ole jotenkin ikinä tullut mieleen, että olisin jotenkin huonompi minä kuin olen ollut aiemminkaan. Mutta vähän väliä sitä saa pikkuruisia vihjeitä sieltä täältä, että pitäis älytä hävetä eikä nyt anakaan tykätä itsestään. Moni lapsuudesta tai nuoruudesta asti lihava onkin saanut noita viestejä kuulla koko elämänsä esimerkiksi koulukiusaamisen muodossa ja silloin ei todellakaan ole ihme, jos ajatus omasta itsestä on muotoutunut pitkälti sanan läski ympärille. Itse olin hoikka urheilijanuori, joka ei muista kiinnittäneensä huomiota painoonsa tai vaatekokoonsa ennen 20 ikävuotta. Silloinkin se oli toinen ihminen, joka huomion siihen kiinnitti. (Olin laihtunut (en siis laihduttanut) kilotolkulla ja  olin hoikimmillani ikinä, kun ex-poikaystäväni sanoi, että "nyt sä näytät tosi hyvältä. Sä olitkin sellainen pyöreähkö, kun me tavattiin". Olin tavatessamme 15 vuotias, normaalivartaloinen aktiiviurheilija. Itse keksisin tuon aikaisesta minusta hyvin paljon mitä tahansa muita adjektiiveja kuin pyöreähkö.)

Nyt tässä kerättyäni ylikiloni tässä vajaan kymmenen vuoden aikana, en ole siltikään älynnyt samalla kasvattaa itselleni sitä läski-identiteettiä, joka saisi mut ymmärtämään, että olen huonompi, tyhmempi, rumempi ja laiskempi kuin itseäni hoikemmat. En siitäkään huolimatta, että jotkut edellä kuvailemani kaltaiset tahot yrittävät saada taottua sen päähäni.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lueskelin jokin aika sitten joltain keskustelupalstalta ketjua jossa keskusteltiin siitä voiko ylipainoinen nainen saada itselleen miestä. Hirveän moni oli sitä mieltä, että ei voi. Moni sinkkunainen kertoi siellä omia mittojaan ja sanoivat, että ovat varmoja, että heidän kilonsa ovat ainoa syy miksi eivät kelpaa miehille. Ja aika moni näistä kirjoittajista kertoi mitoikseen sallaisia lukemia, että puhuttiin ehkä 5-10 kg ylipainosta. En voinut lainkaan käsittää näitä ihmisiä. Juu itse olen parisuhteessa ja kiloni olen kerännyt vasta sen aikana, eli mies otti aikoinaan alipainoisen parikymppisen tytön ja halailee nykyään samaa tyttöä mutta n. 25 kg ylipainoisena. Mutta kyllä mulla on sellainen käsitys, että mikäli olisin nämä vuodet sinkkuna ollut, niin kyllä sitä olisi varmasti useammillekin treffeille päässyt.

Mut ehkä se on nää läskit jotka tekee musta niin imbesillin, että kuvittelen tuollaista. Että muka joku mies kiinnostuis. Hirvee laardikasa. Tai no, niinhän sitä kuulema sanotaan, että läskeiltä naisilta irtoo helposti, ja puutteessahan sitä polkee vaikka mitä sotanorsua. Tällaisia juttuja sitä oppii, kun erehtyy lukemaan anonyymiteetin mahdollistavia kansan syvien rivien keskusteluketjuja.

Niin, että on se nyt kumma, kun en vielä vajaassa kymmenessä vuodessa ole älynnyt alkaa itteeni häpeämään ja ymmärtänyt, että kaikki vastoinkäymiset elämässä johtuvat vain ja ainoastaan ylimääräisestä rasvastani. Oiskohan jo aika? Sen työnhaunkin voin varmaan lopettaa siksi aikaa, että onnistun karistamaan vähintään 20 kg. Sillä eihän tällaista voi asiakkaat katsella. Näyttää laiskalta. Eikä se voi osata kuvatakaan, sehän on läski. Sillä jos ihminen on läski, ei se voi olla mitään muuta. Läski ei voi olla ammattitaitoinen, mukava, naisellinen, kaunis, seksikäs, aktiivinen, päämäärätietoinen taikka ahkera.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ja paskat sanon minä. Voin kertoa, että nää mun 92 kiloa on todellakin pieni mun huolista tällä hetkellä. Vielä kun ne lakkais huolettamasta muita. Mutta onneks mä voin valita ympärilleni ihmisiä joita mun vararenkaat ei kiinnosta. Ihan niin kuin tuosta läskin hankalasta työllistymisestä kommentoineellekin vastasin, niin olen todella iloinen, jos ylipainoni pitää mut turvassa sellaisilta työpaikoilta, joissa katsotaan ihmisen perseen leveyttä hänen taitojensa ja persoonansa sijaan.

Mut ehkäpä mä tästä lähtien laitan työhakemuksiin lärvikuvan sijaan ton mun laardiperseen niin näkevät heti millaisesta työntekijästä on kyse. :D

Kommentit (167)

Aivan mahtava postaus. Luin koko tekstin vakavalla naamalla ja sitten repesin ihan totaalisesti tuolle viimeselle lauseelle :D oot ihana!

joo, kyllä se vähän pistää naurattamaan, kun kuvittelee rekrytoijien vertailevan pyllykuvia sen sijaan, että lukisivat hakemuksia. :D

Vappu Hoo

Mun paino on ollut viimeisen parin vuoden aikana kaikkea 65-130 kg:n väliltä ja allekirjoitan kaiken kirjoittamasi. Laihdutin puolet painostani lyhyessä ajassa, mutta nyt paino on taas siinä lähes 100 kg:n kieppeillä, sillä annoin itselleni luvan syödä mitä tahansa raskauden aikana. Sen olen tässä oppinut, että vain sillä on väliä, minkälaisena näen itse itseni. On hullua, miksi painoni on muille huomattavasti suurempi ongelma kuin itselleni. Joko olen liian lihava tai liian laiha. Tai surkutellaan, kun olen taas lihonut. Pahimmalta tuntuu kuitenkin se, kun esim. oma (ylipainoinen) äitini arvottaa minut painon mukaan. Olen kaunis ja hyvä hoikempana ja kaikkea muuta ylipainoisena. Möläytyksiin kuuluu mm. se, että "hyvähän sun on matkustella, kun eihän kukaan uskalla ryöstää noin lihavaa". Siis voitteko kuvitella, oma äiti...

Reetta

Mää kyllä ihailen sua! Antaisin mitä tahansa, että saisin itseluottamuksen ja itsearvostuksen, niinkuin sulla. Itse vihaan itseäni, kaikki 50 kiloani näkyy mulle pelkkänä läskinä ja tässä syömishäiriöstä toipuessani noi on kaikkein vaikeimmat asiat oppia, koska sillä kilomäärällä ei ole mitään väliä vaan pääkopalla.

Keep up the good work Veera, mää ainakin palkkaisin sinut heti sun persoonan perusteella, eikä edes tunneta, mieti sitä :-D

hitaasti hyvä tulee. Onneks oot jo toipumassa. Kyllä se itseluottamus on mahdollista löytää. :)

Mulla on tällänen vinkki sulle, kirjoja painonhallinnasta jotka on kyllä kirjotettu läskin pudotusta varten, mutta ironisesti toimii ehkä paremmin anoreksian kohdalla, koska tavoitteena on lihaksikas mutta vähärasvainen, terve vartalo. Syy sille että 50-kiloasi näyttää susta läskille johtuu syömättömyydestä, ei sun psykologiasta. Kun laihdutus tapahtuu näännyttämällä, lihas katoaa, ja kroppa pitää väkisin kiinni joka rasvasolusta pahanpäivän varalle, ja alkaa polttaa lihasta. Sä voit säilyttää lihasmassan ja polttaa rasvan vain jos syöt tarpeeksi - paino nousee mutta näytät hoikemmalta koska lihas painaa rasvaa enemmän.

Essi Karvonen

Hei, pakko sanoa, että nyt teet aivan liikaa olettamuksia - ja muutenkin lähestymistapasi syömishäiriöön ei ole terve.

Ensinnäkin kyseinen henkilö ei maininnut muuta kuin olevansa paranemassa syömishäiriöstä - mikä voi ottaa mitä tahansa muotoja. Hän ei sanonut kärsivänsä anoreksiasta, ei kertonut, miten oli kadottanut kiloja, joten sinä et voi tietää mitenkään, minkälainen vartalo hänellä on. Joillakin syömishäiriö näyttäytyy yliterveellisyytenä ja pakkoliikuntana - silloin voi laihtua myös olemattomiin, ja rasvaprosentti voi olla vaarallisen pieni. Eikä tällöin ole esimerkiksi kyseessä lihaksettomuus tms. Tämä vain pointiksi siitä, että syömishäiriö ei ole sama kuin anoreksia - se voi ottaa niin monenlaisia muotoja ja sen sairastajilla voi olla minkälainen keho tahansa. Ja suurempana pointtina - sillä ei pitäisi olla väliä.

Mielestäni kommenttisi on hyvin vaarallinen. Syömishäiriön ytimessä on itsensä arvon määrittäminen kehonsa kautta, obsessointi omasta vartalostaan ja elämän kapeutuminen sen seurauksena. Miltä keho näyttää, on oikeasti se vihoviimeinen asia, josta kyseisen ihmisen tulisi välittää - tai kenenkään, siitähän tässä koko postauksessa on ollut kyse. Se, että suoranaisesti kehotat syömishäiriöstä käyttämään enemmän aikaa kehoonsa on hyvin vastuutonta sinulta - todennäköisyys, että kyseinen henkilö osaa sivuuttaa kommenttisi on hyvin pieni, ja kaikella todennäköisyydellä vain pahennat tilannetta.

Ymmärrän, että (toivottavasti) tarkoitit hyvää - koetit tarjota apua ja tietämystäsi aiheesta. Valitettavasti kehottaisin sinua välttämään vastaisuudessa koskaan tekemästä samanlaista kommenttia ihmiselle, jolla on minkäänlainen syömishäiriötausta tai liiallinen huoli omasta kehostaan. Tässä tilanteessa tärkeintä olisi osoittaa omilla sanoillaan ja teoillaan, että emme arvostele ketään heidän kehonsa ja muotonsa mukaan, vaan että he voivat oikeasti olla sellaisia kuin ovat. Vaikka syömishäiriöinen olisi lihava tai läski - se ei koskaan ole se suurin asia - se on se pienin ongelma, varsinkin mitä syömishäiriöön tulee. Tärkeintä tulisi aina olla kyseisen ihmisen onnellisuus, itsensä arvostaminen jne - ja tässä meidän tulisi kaikkia tukea.

Anteeksi tuohtunut kirjoitukseni. En oleta, että olisit tyhmä tai vastaavaa, mutta viestisi osoittaa tietämättömyytesi syömishäiriöistä ja antaa aivan väärää viestiä, mikä näissä tapauksissa voi oikeasti olla hyvin vaarallista. Vaikka kyseinen postaaja ei siitä liikuttuisi, kuka tahansa muu, joka viestisi lukee, saattaa olla syömishäiriöinen tai parantumassa siitä, ja viestisi saattaa laukaista monia huolia ja pakkomielteitä. Tästä syystä koen tämän asian vakavaksi.

Sanna

Samaa huikkaan minä täältä, että sulla on tosi, tosi hyvä asenne asiaan ja arvostan todella, että osaat antaa noiden kuvailemiesi pöljien kommenttien mennä ohi. Typeryksiä tähän maailmaan mahtuu. On suorastaan huvittavaa, miten jotkut ovat läskikammoisia! Omassakin suvussa on sellaisia tätejä, jotka eivät muusta puhukaan kuin muiden kiloista. Mitä se kertoo heistä itsestään?

Se että sulla ei ole ns. läski-identiteettiä johtuu ehkä siitä, että olet ollut nuorena hoikka. Minulla on päinvastoin. Itse olin pullukka lapsena ja nuorena, mutta aikuisiällä olen ollut hoikka/normaalipainoinen. Minulla on kuitenkin läski-identiteetti. Alan vaistomaisesti esim. väittää vastaan, jos joku kuvailee minua hoikaksi. Ja pidän helposti itseäni muita isompana tai ostan liian isoja vaatteita enkä mielelläni esim. käytä vartaloa myötäileviä vaatteita. (Tämä siitä huolimatta, että en ole ollut ylipainoinen 20 vuoteen!)

Sulla on hyvä itsetunto, pidä siitä kiinni. Kiitos blogistasi!

juu, siis juurikin siitä se läski-identiteetin puuttumattomuus johtuu, että en ole sellaiseen lapsena ja nuorena joutunut kasvamaan. Vanhemmat kasvattivat minut sellaisella "oot ihana ihan millaisena tahansa" -mantralla ja olen siitä kiitollinen.

nasu86

ei voi muuta kuin ihastella sun asennetta :) oot muutenkin upea!

saisi tollasseet kpäät mennä syvälle itseensä, kun kehtaavat tommossia ääneen sanoa!

mutta niitä kpäitä tähän maailmaan vaan valitettavasti mahtuu kauheet läjät, joten pakko koittaa pitää oma pää pystyssä niistä huolimatta.

Mona

Ihailen sinua joka hetki yhä enemmän ja toivoisin, että olisin itsetunnoltani lähellekään sinun tasollasi. Tänäkin aamuna ensimmäinen ajatus mielessäni oli, että olen kuvottava... Silloin ei kovin hyvää päivää ole odotettavissa kun tuolle raiteelle lähtee.

Kiitos tästä postauksesta! Viimeinen kommentti toi hymyn huulille ensimmäistä kertaa tänä aamuna. :)

Heidi

Mä olen just tuollainen lapsesta asti kiloista kärsinyt (siis nimenomaan toisten takia, omaa elämääni ne eivät vaikeuta) koko kouluajan kiusattu läski. Tai siis, en mä nyt oikeestaan kai läskikään ole, paitsi että niin mulle monet laihat näin kaksvitosenakin kertovat. Mä just äsken tajusin sun tekstistä (tai siis tuli jostain tuolta tiedottomasta alitajunnasta pintaan), että ihan mun KOKO minäkuva rakentuu ton läskisanan ympärille. Mulla on kinkkinen tilanne töissä, ja jotenkin mua aina hävettää, että kun mä vielä näytän tältä, niin tokihan mä olen just sellanen laiska ja huono ja tyhmä, mitä se yksi ihminen sanoo, ihan sama mitä muut kymmenen kertoo. Ja kyllä, ajattelen, ettei nää läskit ainakaan auta mua miestä ikinä löytämään. Voi itku! Mä niin tiedän, että mä ajattelen NIIN väärin, mutta kun en osaa muutenkaan ajatella. Välillä itsekin yllättyy, kun ohikulkiessa jonkun liikkeen ikkunasta heijastuu sellainen ei-edes-kauheen-iso ihminen. Näin sitä vaan toisten sanomisia kuuntelee.

voi ei, toi on niin inhottava tilanne. Sun pitäis tuijotella ittees enemmänkin niistä liikkeiden ikkunoista! :)

bubbs

Hieno teksti, komppaan kaikkea. Tällaista näkökulmaa olen kaivannut läskikeskusteluun niin paljon enemmän!

Mua ärsyttää myös adjektiivien ruma ja läski automaattinen yhdistäminen puhekielessä. Aina tekee mieli piipittää jotain väliin. Ei siksi, ettäkö kokisin läskikerroksen sinänsä ketään kaunistavan, en vain kertakaikkiaan pysty uskomaan, että se olisi ainut kauneuteen vaikuttava piirre tai mitätöisi automaattisesti kaikki positiiviset ulkonäköseikat.

Mä luulen, että se itsetunto on enemmän ulkonäköön vaikuttava asia, kuin elopaino sinänsä. Meillä, jotka kannamme ylikilomme pää pystyssä, jaksamme pukeutua ja huolehtia itsestämme vyötärönympäryksestä huolimatta ja tiedämme olevamme nättejä, fiksuja ja kaikin puolin rakastettavia ihmisiä, on ehkä parempi sauma saada ulkopuolisetkin vakuutettua siitä. En kelpaa kenellekään -asenne ei ole yhtään houkutteleva, edusti sitä sitten minkä kokoinen tai näköinen henkilö hyvänsä. Tietysti on ihan paskaa, että ympäristö on onnistunut murentamaan itsetunnon niin monelta ja iskostettua sen ajatuksen vähän jokaiseen pulleaan päähän. Uskon, että tästä tekstistä on apua monelle.

ruma & läski tuntuu tosiaan olevan sellainen kahdestaan kulkeva sanapari. :( Ja totta on tosiaan sekin, että itsestään tykkääminen on usein ensimmäinen askel siihen, että muutkin tykkää.

AppleHeart

Ihminen on siitä huvittava laumaeläin, että se todella pelkää nähdä kauneutta siellä, missä sille on sanottu, että sitä ei ole...kysehän ei ole siitä, ettei siellä sitä olisi. Kauneutta on kaikkialla, ja kaikki kauneus mitä itse kukin näkee on heijastus omasta sielunkauneudesta. Takamuksesi on siis kaunis, mutta vain kauniit ihmiset näkevät sen. Pelko, hengen köyhyys ja ruma sielu ovat asioita, jotka ajavat naisen kehon painoksi redusoimiseen. On helppoa pitää kiinni jonkun keksimistä säännöistä, on paljon vaikeampaa uskaltaa todella elää niiden toisella puolella. Me naiset voisimme olla vielä niin paljon enemmän jos uskaltaisimme nousta tästä ulkonäkö vankilastamme.Olet kaunis!

jeps

nyt osuit naulan kantaan!!! teksti kuvas täysin mun ajatuksii. ite en oo ikinä ollu laiha tai edes hoikka mutta just toi et läski ei oo ikinä se eka adjektiivi millä itseäni kuvailisin. mulla oli sata ajatusta kun luin tätä tekstiä mutta en saa niitä nyt tähän kommenttiin kirjotettua. joka tapauksessa - oot huippu.

joku

"ihailen sun asennetta" -kommentit särähtävät korvaani. Ne asiat, jotka Veera totesi, olisi hyvin voinut kirjoittaa joku lihavuustutkijakin, siis lihavuutta kulttuurisena käsitteenä tutkiva. Ei tutkijalle olisi hihkuttu että ihana asenne sulla. Se hihkuminen kuulostaa jotenkin alentuvalta, ihan kuin kyse olisi jostain itsensä tsemppaamisesta niitä FAKTOJA vastaan, että lihava väistämättä on ruma ja ammattitaidoton. Mitkä eivät siis ole faktoja vaan kulttuurisia käsityksiä lihavuudesta. Esim. Hannele Harjunen on tutkinut lihavuuteen liitettyjä merkityksiä.

Jos joku bloggaaja paljastaisi vastaavasti vaikkapa rotuun liittyviä ennakkoluuloja (tyyliin "kun työhaastattelija näkee ihonvärini, paikka onkin yhtäkkiä kuulemma jo täytetty; minähän en voi kyetä muuhun kuin ehkä siivoojaksi, se on selvä"), niin kehuttaisiinko häntäkin ihanasta asenteesta? Vai tajuttaisiinko silloin paremmin, että kyse on syrjinnästä?

itse mä koen ihmisten ihailevan "hihkumisen" koskevan kuitenkin lähinnä tuota, että mä en ole suostunut muuttamaan omaa käsitystä itsestäni noiden kommenttien vuoksi. Ei tässä siis kukaan niille rumille faktoille varmaankaan hurraa.

käyttäjä-8287
Liittynyt15.7.2014

Hyvä Veera! Mahtava teksti, joka antaa mietittävää lukoijoilleen.

Ihailen itsetuntoasi.

Jotenkin aina naurattaa nämä keskustelut 'ylipainoisella ei voi olla poikaystävää'. Kuinka pinnallisia ihmiset oikein on? Kamalaa!! Mie ainaki kiinnitän ihmisessä huomiota kaikkeen muuhun ku painolukemiin. Ehkä se onki tämä huumorintaju, jolla se 'poikaystävä on ylipainosena saatu'.

Nyt kun olen innostunut urheilusta, ja kroppa on kiinteytynyt 10kilon verran on poikaystäväkin jo huolissaan, että muodot katoaa. Vaikka päivääkään en ole laihduttanut urheiluinnostuksen aikana.

Tsemppiä Veera! Jatka samaan malliin ja hyvää joulua! <:)

mä olen joskus kirjoittanutkin siitä miten esimerkiksi itse en alunperin pitänyt poikaystävääni mitenkään hyvännäköisenä kuin tavattiin. Ei iskenyt lainkaan sen aikaiseen miesihanteeseeni. Mutta ne olikin ihan muut asiat joilla mut hurmattiin. Esimerkiksi hänen älykkyytensä ja tapansa huolehtia minusta. Se komeus kävi ilmi sitten sitä myötä kun ihastui ja rakastui. Että se siitä, että kumppaneita saadaan pelkällä ulkonäöllä. :)

popri

heh, mun mies on monen mielestä hullun hyvän näkönen, ollu teininäkin joku muijien märkä päiväuni ja kissatappeluiden aihe.. mä ihastuin mahtavaan luonteeseen, ja siihen että hän sai aina mut nauramaan, meillä oli, ja on edelleen loistavia keskusteluja. itse en oo koskaan pitäny itteeni hyvännäkösenä, olen taistellut syömishäiriötä vastaan puolet elämästäni joten varsinkin suhteen alkuvaiheessa kun kuulin sivukorvalla vahingossa erään ihmisen kommentoivan että "mitähän toiki mies tossa muijassa näkee, sais sata kertaa paremman näkösen, ku on itekki noin komee" satutti ja välillä vieläkin kummittelee vaikka ollaan naimisissa ja kaks lasta tehty ja yhdessä oltu yli 10 vuotta. Itsetunto on semmonen asia joka multa on puuttunut aina, lapsesta asti sukulaisa myöden on nälvitty millon mistäkin, just ulkonäköön liittyvästä.. nyt jo suht kypsänä naisena, oon saanu sitä kasaan ja voin katsoa peiliin hyvällä mielellä. olen hyväksynyrt itseni, sellaisena kuin olen enkä halua muuttua muuksi. Ei mun mies ole mun kanssa siksi, että olisin jotenkin hyvännäkönen, se on mun kanssa koska rakastaa mua, ihan sama minkä kokonen mä olen. :)

pomppa

Ahhahhahhhaa!! En tiedä oliko tarkoitus mutta todella nauruhermoja kutkuttavasti kirjoitettu, ihana! :)

Siilikissa

Voi hyvänen aika mitä minä luin... Joo, oon kyllä tiedostanut, että lihaviin/ylipainoisiin ihmisiin suhtaudutaan usein jotenkin vähäarvoisempina mutta hei... En tajua miten joku kehtaa vääntää tuon työllistymisasian ja ylipainon samalle sivulle. Ei helvetti sentään. Ihan sama mun mielestä jos joku sanois et eihän sua kukaan töihin ota kun on tumma tukka, vaalea tarvis olla. (Oikeesti mä suutun kohta kun tätä asiaa ajattelen. Mahtaa noi kanssaopiskelijat ihmetellä kun yks kihisee raivosta tietsikkansa äärellä.)

Ja joo, toki ylipaino ja diabetes ja sydäntaudit ja mitäkaikkea, mutta maailmassa on aika monta muutakin asiaa, mitkä näille kaikille altistaa. Ei pitäis olla niin saamarin yksioikoista. Eikä se fläsän määrä muistaakseni myöskään vaikuta ammattitaitoon.

Musta on aivan hemmetin hienoa, että otit tämän "läski-identiteetin" esille. Minulla sellainen on, ollut siitä asti kun ala-asteen terkkari huomautti että oot vähän tukevampi kuin muut luokan tytöt. Kiitos. Sen jälkeen 21 vuoteen ei oo mahtunut päivääkään etten ois miettinyt sitä että olen fäti (vaikken oikeesti enää edes niin kovin ole). Mieluummin ottasin silti ihan vaan kiitos identiteetin, johon kuuluu myös se, että oma kroppa on se mitä on. Pääasia että viihtyy. Mutta kas kummaa, tunnen yhä edelleen alemmuutta itseäni pienempiä ja hoikempia kohtaan. Järjen häiväähän siinä ei ole, mutta näin se nyt menee. En tajua, miksi nimenomaan ihmisen paino määräisi hänen persoonaansa muuten.

Tulipa sekava hajatelma taas. Pointtini oli ehkä se, että jos tästä asiasta puhutaan niin ehkä tämä yleinen mielipideilmasto tästä vielä muuttuu. Pidä sinä siis lippu korkealla ja ole ylpeä siitä mitä olet. :)

niinpä, kun se ylipaino ei heti yksioikoisesti tarkoita samaa asiaa sairas ja huonokuntoinen. Eiköhän sen CV:n ja työtodistusten + suositusten luulis kertovan onko se ihminen hyvä työssään vai ei eikä se rasvan määrä. :P

Mut jospa tästäkin syrjinnän muodosta puhuminen veis asenneilmastoa taas edes hieman eteenpäin.

suski

Hei Veera!

Pitkään jo blogiasi lukeneena päätin ensimmäistä kertaa rohkaistua kommentoimaan.

Törmäsin itse tähän ihmisten sairaalloiseen asenteeseen 'läskeistä' lukiessani MeNaisissa ollutta juttua ja kuvitusta heidän työntekijöidensä vartaloista http://www.menaiset.fi/keskustelu/2002823/ketju/me_naiset_riisui_talta_n...). Varsinkin tuolla keskustelupuolella olleet kommentit eivät kyllä hivelleet tällaisen lyhyen, tanakan 30-v sinkkunaisen mieltä.

Ihmisillä näkyy olevan käsitys siitä, että jokainen vähänkään 'ylipainoinen' nainen kokee 'läskinsä' taakaksi ja unelmoi mallityttöjen vartaloista itsellään. Tokihan suomalaisittain naiset yleensä kertovatkin ensimmäisenä omien vartaloidensa virheistä ja kuittaavat kohteliaisuudetkin jollain itseään latistavalla kommentilla, mutta minusta on jo jokseenkin sairasta eriarvoistamista se, ettei erilaisuutta edelleenkään osata arvostaa.

Eniten tämä itseäni loukkaa jo pelkästään siksi, että olen jämähtänyt puoltoistametriseksi 'hobitiksi' ja sillehän on näin aikuisiällä jo aika mahdotonta mitään tehdä. Olen ikäni kuunnellut vinoilua pituudestani ja vielä kun siihen lisätään se tosiasia, että rakastan ruokaa, välillä herkutteluakin, on yhteissumma varmasti tuo sama kuin sinullakin. Olen laiska, aikaansaamaton ämmä, joka ei vain TAJUA laihduttaa.

Elämäni aikana olen rakentanut ympärilleni muurin, ja kuten monet muutkin, omaksunut sen pellen roolin mitä tulee ulkomuotokeskusteluihin. Täytyyhän sitä sentään vitsin varjolla päästä antamaan mielipiteensä asiasta, jos ei muuten. On paljon helpompaakin kuunnella sutkautukset ja vinoilut vetämällä asiat överiksi ja muutamalla nasevalla kommentilla hiljentää arvostelijat, sitten kotona voi yksin rauhassa itkaista loukkaantumisensa ulos.

mulla on vähän sama juttu rintojen kanssa, siis mitä tulee tuohon pellen rooliin. Niistä kun tykkäsi kiusoitella jopa hyvät ystävät jo mun ollessa lukiossa, joten niistä on sitten oppinut vuosien myötä itse tekemään vitsin ennen kuin muut sen ehtivät. Ehkäpä tissit ovat mulle se mitä monelle tuntuu olevan ylipaino, eli häpeällinen asia joista toisinaan kokee ahdistusta. :P

taskuvalas

Voi Veera, mulla on ihan sama juttu noiden rintojen kanssa! Kun on "siunattu" nautaeläimestä muistuttavalla varustuksella, on ollut pakko kasvattaa paksu nahka. tissien vuoksi olen myös tuntenut itseni aina tuhottoman lihavaksi ja kömpelöksi, vaikka en esim. parikymppisenä ollut todellakaan lihava - ihan järkyttävää oli huomata tämä nyt yli 30v., kun olin aina uskonut olevani suuri läskivuori ja sitten kun katseli kuvia, niistä katsoi vastaan normaali, solakka, tosin isorintainen tyttö. Olen vielä kaiken päätteeksi, kuten edellä kirjoittanut nimimerkki, hätinä puolitoistametrinen, jolloin H70-rintani näyttävät vielä groteskeimmilta.

Paino nousi, kun ruumiinvamma esti monipuolisen liikunnan ja lisäksi syön kahta aineenvaihduntaa - ja muutenkin- hidastavaa lääkettä. Jostain syystä lisääntynyt paino ei ole missään vaiheessa ahdistanut minua, eikä ole tullut mieleenkään laihduttaa, mutta nuo rinnat… :( Milloin niiden kanssa tulisi sinuiksi?

Mutta, joka tapauksessa, kirjoituksesi on hieno ja aivan nappiin.

Tuulia Uimonen

Mulla on niin väsynyt olo elämässäni, että on ihme kun jaksan jotain edesw kommentoida. Pakko kuitenkin on jotain kommentoida, kun olet niin upea!!!! Jatka samaan malliin. Ehkä jonain päivänä läskeillä on ihmisoikeudet.

Pömppis

Ensimmäistä kertaa kommentoin blogiasi vaikka olen sitä lukenut pitkään. Olen ihan samaa mieltä yhden edellisistä kirjoittajista kanssa siitä, että en nyt hypettäisi sun asennettasi, koska kyse on paljon vakavammasta ongelmasta eli syrjinnästä. Ihmisiä todellakin syrjitään ylipainon takia ja niitä on monta tutkimusta tehty aiheesta, miten työpaikat oikeasti menevät lihavien ohi laihemmille. Eli en nyt huuda hurraata sun asenteelle, se on mahtava ihan muuten vaan, vaan sille, että kirjoitat tärkeästä yhteiskunnallisesta aiheesta henkilökohtaisesta näkökulmasta.

juu, asioista ääneen puhuminen on tässä se tärkeä juttu. Mutta kyllä mun mielestä myös se asenne, ettei anna muiden huutelun vaikuttaa omaan fiilikseen omasta itsestä on ihan hurraamisen paikka.

Anna

No ainakaan sä et ole laihduttanut rasvaa aivokudoksestasi, kun tulee näin hyvää tekstiä. :)

Anne

Mä en kanssa ymmärrä kuinka sun tai kenenkään muun kilot voi olla toisille ihmisille niin kamala paikka. Itse olen myös ylipainoinen mutta ei se ole koskaan ollut mulle ongelma, mulla on hyvä itsetunto ja olen sinut itseni kanssa. Enkä tietenkään tarkoita ettenkö haluais laihduttaa, tottakai haluan ja yritänkin syödä suht terveellisesti ja katson pääsääntöisesti mitä suuhuni laitan ja liikun. Mutta ikää kun tulee lisää niin enää tuo laihtuminen ei onnistu kovin helposti. Joten olenkin päättänyt että kunhan pidän itsestäni huolta niin se riittää, laihdun sitten siinä samalla, jos laihdun :)

Oon seurannu sun blogia pitkään, nyt vasta kommentoin ekaa kertaa. Oon aina ihaillu sun tyyliä pukeutua. Eikä kilot vaikuta sun pukeutumiseen, niinkuin ei pidäkään vaikuttaa. Oonkin aina ollut sitä mieltä että isompikin ihminen näyttää todella hyvältä kun osaa kantaa kilonsa ryhdikkäästi.

Tsemppiä työnhakuun ja Rauhallista Joulun aikaa.

se nyt ei oo ihan totta etteikö kilot vaikuttais mun pukeutumiseen. Kyllä moni kiva juttu jää kauppaan siksi, että olen tämän kokoinen, mutta sehän on toisaalta ihan sama asia kuin että jollekin toiselle ei kaikki vaatteet sovi vaikkapa pituuden vuoksi. Eli kaikilla omat ongelmansa. Mutta joo, en mä suostu pukeutumaan niin, että alkaisin muiden takia ruhoani erityisesti piilottelemaan.

HeliJ

Hieno kirjoitus Veera! *virtuaalinen hatunnosto tähän*

Jos läskit ei saa miestä ja laihat/hoikat saa, niin miksi meillä on sitten niin paljon hyvännäköisiä ja hoikkia sinkkunaisia? Kysynpä vaan...

Aivan ihanaa joulun aikaa ja parempaa uutta vuotta 2014 sinulle ja miehellesi (heh heh...) :)

niinpä. Eiköhän sitä ole sinkkuja ja pariutuneita ihan samalla tavalla ihan kaiken näköisiä ja kokoisia.

dude

Oliskohan myös mahdollista, että sinkkuudelle on muitakin syitä, kuin se ettei saa miestä? Voisiko oikeastaan sanoa, että sinkkuna olemiselle ei tarvitse syytä, mutta parisuhteelle sellainen on hyvä olla?

Asiapostaus! Enkä vaan jaksa uskoa, että kilot olisi syy kenenkään sinkkuna olemiselle. Itse tapasin mieheni ollessani pyöreä, raskauden aikana lihoin entisestään ja olen isompi kuin tavatessamme, mutten silloinkaan ollut laiha enkä edes hoikka, vaan mahaa ja reittä ja peppua kyllä löytyi vaikka muille jakaa. Satuin vaan saamaan sellaisen onnenpotkun, että löysin miehen, joka rakastui muhun palavasti ihmisenä, ei vartalona!

Enpä oikeastaan edes haluaisi rinnalleni miestä, joka valittelisi kiloistani tai vaihtoehtoisesti ei edes kiinnostuisi, koska en ole supermallin mitoissa. On tietty ihan eri asia, jos ylipaino alkaa olemaan jo terveydelle vaarallista tai se toisi mukanaan vaikkapa masennusta, mutta meillä mies rakastaa, haluaa ja pitää hyvänä ihan yhtä paljon nyt kuin hoikempana. Mulla tosin on meneillään elämäntaparemppa, mutta haenkin sillä nimenomaan terveempiä syömistottumuksia ja liikunnan lisäämistä virkeystason vuoksi, en suinkaan "bikinikroppaa".

Mutta niin, mahtava postaus!

Maisa

Loistava teksti, kiitos tästä! Mä olen jo pitkään miettinyt, että millainen maailma tämä on, kun esimerkiksi ala-astelaisten keskuudessa pahin mahdollinen haukkumasana on "läski"...

kuinkahan monta oikeasti ihan normaalipainoistakin lasta on tuolla haukkumasanalla saatu inhoamaan itseään. :(

käyttäjä-8267
Liittynyt13.7.2014

Laihduin jokin aika sitten vähän vahingossa useamman kilon. Olin silloin karkkilakossa, että pistää mietityttämään mun herkuttelu :D Sain monelta ihmiseltä kommenttia ja kehuja miten oon laihtunut tosi paljon ja näytän hyvältä. Se ei tuntunut hyvältä, koska tajusin oikeesti, että mitä ne on minusta

aiemmin ajatelleet. Se huomio oli tosi huomattavaa. Tuntui, että olen nyt niiden mielestä parempi ihminen kuin aiemmin. Edistynyt elämässä, hyväksytympi. En mä vissiin ollu laihtunut kuin "vain" 8 kg minkä tiesi eräs mulle kertoa. Hän kuulemma tietää nämä asiat. Harmi vaan, että mulla ei ollut hyvä olo laihempana. Olen vissiin epäonnistunut. Tunnen väärin, kun en tahdo olla niin laiha. Se kun tuntuu olevan joku tavoite elämässä ja vasta silloin voi elämä alkaa täysipainoisesti. Nyt oon lihonnut varmaan samoihin lukemiin ja ylikin (mulla ei ole vaakaa), mutta olen nyt tyytyväisempi itseeni kuin silloin laihempana.Tuntuu inhottavalta tajuta, että nyt tiedän mitä ne nyt ajattelee minusta.

mä olen kans usein miettinyt, että jos nyt laihtuisin, niin mä en välttämättä haluaisi kuulla mitään ihmisten ihasteluja ja kehuja aiheesta. Se tuntuis just siltä, että ei oo jotenkin ennen kelvannut. :(

irma

Mulla kävi aivan samoin! Laihduin rankan kausityön takia vahingossa vaatekoon tai pari, ja heti etenkin perheen parissa alettiin kehua että hieno homma ja kysellä, paljonko on lähtenyt ja miten mä sen tein. Tokihan näillä kommenteilla tarkoitettiin hyvää, mutta kun vuoden 2013 projektina ei todellakaan ollut superdieetti vaan oman kroppansa hyväksyminen ja siihen kotiutuminen monen vuoden masennuksen ja syömisoireilun jäljiltä... Vaa'allakin punnitaan enää lähinnä lemmikkejä. Nyt osa kadonneista kiloista on tullut takaisin, ja melkein pelottaa mennä jouluksi kotipuoleen kuuntelemaan ruoka- ja dieettikeskusteluja ja olemaan osana sukulaisnaisten "me vähän pyöreämmät"-kategoriaa.

Mutta niin: joillain ihmisillä tuntuu olevan sellainen kummallinen käsitys, että paino ja sen vaihtelu (suuntaan tai toiseen) olisi jotenkin neutraali puheenaihe, samaan tapaan kuin vaikka sää, vaikka siihen liittyy paljon kulttuurillista ja yhteiskunnallista painolastia (hehheh) ja se saattaa olla tavalla tai toisella itse kullekin hyvin henkilökohtainen ja arka asia. Nykyään pyrin useimmiten vaihtamaan puheenaihetta pois kaalisoppakuureista ja kolmepluskakkosista, mikäli tuntuu, ettei oma pää sinä päivänä kestä, ja saatanpa jopa sanoa, että ei jooko viitsitä puhua mun painosta, jos juttu siihen suuntaan rönsyää. Dieettipuhetta saa välttää, jos siltä tuntuu!

elmeri

Joskus -90 luvun lopulla luin tutkimuksesta, jossa oli todettu, että ylipainoiset naiset ja lyhyet miehet päätyvät harvemmin avioliittoon. Olin juuri menossa naimisiin, muutama kilo ylipainoa päällä ja rinnalla 165 cm pitkä mies. Onneksi löysimme silloin toisemme! Ei me oltaisi tutkimuksen mukaan muille kelvattu.Liitto on kyllä sittemmin päättynyt, mutta ei noihin mainittuihin "puutteisiin". Koskaan liki 25 vuoden yhdessäolo aikanamme en edes ajatellut mieheni pituutta, sen hoitivat muut. Samoin minun ylipainoni. Jopa huimasti ylipainoinen terveydenhoitaja mainitsi minulle terveystarkastuksessa, että ehkä sinun kannattaisi laihduttaa sellainen 10kg, miehet kun nääs tykkäävät enemmän sellaisesta Pamela Anderson tyyppisestä naisesta. Sitä minusta nyt ei kyllä saataisi edes laihdutuksella, heh. Ihmisten turhamaisuudella ja häikäilemättömyydellä ei ole välillä mitään rajaa. Vanhemmiten sitä on oppinut ajattelemaan asioita niin eri tavalla. Vielä tuosta hääpäivästämme ex-mieheni kanssa: valokuvaaja kysyi, laitetaanko puhelinluettelo sulhasen jalkojen alle, kun morsian on koroissaa pidempi. Arvaa laitettiinko? Ei.

Sinä olet Veera uskomattoman upea ja fiksu nainen!

kai se on niin, että ne ulkokuorta ainoastaan tuijottavat ihmiset ansaitsevat toisensa ja muitakin ominaisuuksia kumppanissa arvostavat tyypit sitten puolestaan löytävät toisensa. Toi pituusjuttu on kyllä kans sellainen mitä en tajua, että jotkut jaksaa sellaisesta huomautella. :P

Jaana

Haa, mun ukkoni on 165 cm ja minun painoindeksini on lähes 30! Ollaan oltu naimisissa 22 vuotta ja saatu kaksi komeaa, fiksua, hoikkaa poikaa, pituudet 170 cm ja 174 cm. Joten kyllä meitä läskejäkin joskus onnistaa ;) Olen kasvanut tyttöperheessä, jossa ulkonäköön on aina satsattu. Minä olen olltu läskeineni poikkeus, vaikka en toki mikään rumilus olekaan. Minulla on ollut aina hyvä iho ja vahvat hiukset. Mutta niin se vain valitettavasti on, että läskiys on ihmisarvon mitta ulkonäkökeskeisessä kulttuurissa. Nostan sulle hattua Veera! Hieno blogi! Sitä lukee tälläinen yli 50 vuotiaskin.

Minna

Hetken lukiessani kerkisin huolestumaan,mutta onneks sulla on edelleen asenne kohdallaan ;)

"Isokin" ihminen on seksikäs,fiksu jne. kun on tuo itsetunto ja asenne kohillaan. Sääliks käy niitä, jotka on yhteikunnan syöttämän ihmiskuvan vankeja...=)

minuakin ihan väkiselläkin kaiken ärsytyksen seassa myös huvittaa joidenkin ihmisten asenteet. :D

Otan riskin ja paljastan olevani eri mieltä. Tai minulla on erilainen kokemus.

Olen ollut hoikka, sopiva, vähän ylipainoinen ja nykyään sairaalloisen ylipainoinen. KUKAAN ihminen ei ole koskaan maininnut ylipainostani (tai sitten en vaan muista) paitsi lääkärit ja nehän muistuttaa siitä joka kerta. Sen sijaan otan itse usein puheeksi ylipainoni, mikä johtunee siitä, että toisin kuin sinulla Veera, minulla on monessa asiassa huono itsetunto.

Kun itse mainitsen ylipainostani, yleensä aina keskustelukumppani alkaa sitä vähätellä: "Ethän sinä ole lihava..." jne... vaikka kumpikin tiedämme, että OLEN LIHAVA.

Sitten työnsaantiin. Hyvä ystäväni on vielä lihavampi kuin minä ja IHAN VARMASTI on jäänyt vaille työpaikkaa ylipainon vuoksi. Kyllä minäkin saattaisin työnantajana katsoa, että ihminen, joka tuskin jaksaa liikkua ja senkin vähän tuskaisen näköisesti, hengästyy, hikoilee....vähälläkin mielikuvituksella voi arvata, että sairaslomia tulee.

"Onnekseen" ystäväni tapasi nuoruudessaan miehen, joka nimenomaan halusi pullean naisen. Vaikka sitä pulleutta onkin sitten vuosien kuluessa tullut lisää, lisää ja lisää. Kauneus kun on katsojan silmissä.

Toivottavasti en tule kivitetyksi näistä sanoista, tämä kun on ihan koettua todellisuutta. Onneksi itsellä on jo työnura takana ja mieskin narutettu - sitäpaitsi, vielä minäkin laihdun! On lihavuutta ja LIHAVUUTTA.

"ihminen, joka tuskin jaksaa liikkua ja senkin vähän tuskaisen näköisesti, hengästyy, hikoilee.."

Mutta entä jos se olisi hoikka ihminen, joka olisi pihisevä huonokuntoinen, joka hengästyy tullessaan työhaastatteluun kakkoskerrokseen hikeä pyyhkien. Eikö silloin kuuluisi olla ihan yhtä huolestunut. Huonokuntoisuus ja sairaudet voivat kuulua ihan yhtä lailla hoikan elämään ja toisaalta ylipainoinen voi aivan hyvin olla terve ja työnsä loistavasti jaksava. Voi siis olla ylipainosta johtuvia asioista joiden vuoksi ei tulisi valituksi, mutta pelkkä ylipaino yksistään ei todellakaan kerro, että laiska ja sairasteleva typerys.

Ellu

Luulenpa, että niin kauan kun maailma on täynnä huutelijoita joiden mukaan lihava ei saa töitä, on myös työnantajia jotka ajattelevat näin - ihmisiä omilla mielipiteillään hekin ovat. Se on eri asia pitäisikö tuollaisten mielipiteiden näkyä rekrytoinneissa vai ei. Onhan sekin jo kaikille tuttu juttu, että ulkomaalaisella nimellä on usein vaikeampi työllistyä kuin suomalaisella, joten on varmaan vain realisista olettaa, että toisinaan ulkonäkökin merkitsee työnhaussa.

Mutta tosiaan, miksi edes haluaisi työpaikkaan, jossa reiden paksuus on ammattitaitoa tärkeämpää?

Tämän postauksesi lukeminen oli kyllä piristävää. On kivaa kun välillä joku verbaalisesti lahjakas nainen tiivistää sen, minkä me pallerot ehkä jo itse tiedämme, mutta mikä on monille muille niin vaikea käsittää. Kiitos Veera tästä :)

m

Olen ylipainoinen. Siis todella ylipainoinen (+30kg). Liikun paljon ja normaalipainoiset kollegani hengästyvät rapuissa ennen minua. Voin hölkätä 10km milloin vaan ja en sairastele koskaan (tänä vuona 0 saikkua ja viime vuonna 1pv). Mutta miten se näkyy työhaastattelussa? Ei näy, vaan läski näkyy. Onneksi ei tarvitse testata työllistymistä läskinä. Kiitos silti tästä loistavasta lauseesta! "olen todella iloinen, jos ylipainoni pitää mut turvassa sellaisilta työpaikoilta, joissa katsotaan ihmisen perseen leveyttä hänen taitojensa ja persoonansa sijaan."

Todella mukavaa luettavaa.Samaa mieltäkin olen.

Törmäsin sinun blogiisi tänään ,eräässä ryhmässä käsiteltiin tätä

lihavuus ,miehet+naiset deittailua...

Kuinka deittisivustoilla joissakin on pakko mainita paino (itse laitan sen isoimman mikä löytyy valikosta ) Osa ei noteeraa ja osa laittaa onko sinun painosi oikeasti noin paljon ( 170cm-190kg ) ,niihin ei tarvitsekkaan vastata :)

Kun ihminenhän se pitäisi olla tärkeä eikä se onko sillä 5-20 -?? kg enemmän.

Eikä hän ole tosiaan tyhmä idiootti jota nimitellä miten lystää :)

Taidan jäädä seuraamaan sinun juttujasi ...Ystävyydellä Mudetikru :)

Nuur

Itsekin deittipalstalla pyörineenä (tosin kokemusta ei tietenkään kaikista mitä netistä löytyy) niin paino-kohtaa ei ole pakko täyttää. Omista kriteereistäni miestä kohtaan - totean, että painolla on jossain määrin merkitystä, sillä harrastan vapaa-ajallani runsaasti liikuntaa ja paino on JONKINLAINEN mittari tähän. Joku varmasti pillastuu, mutta... painohan ei kerro koko totuutta liikunnallisuudesta, mutta jos alkaa kipuamaan lähelle 150 kiloa eikä bodarista ole kyse niin ainakin itse epäilen sitä liikkunnallisuutta. Kyse on käytännöstä - jos toinen tykkää istua sohvalla ja minä riekun urheilussa illat ja vapaa-ajat ja lasken proteiineja sun muuta niin yhteistä aikaahan ei tuolloin löydy :) Sehän ei ole enää sitten parisuhde. Ja itsehän en muuten myöskään mahdu yleensä miesten ihannemittoihin (kun luen kriteereitä ihannenaisista profiileista) eli olen liian paksu kilojen määrässä mitattuna, mutta ei se yleensä ole ketään haitannut. Toisaalta kukaan ei kai usko, että painan niin paljon... Oli kyllä yksi upea poika kiinnostunut ja ylipainoa paljon, olisin treffeille mennyt mutta vastaan ei tullut paino vaan ikä! Tuumaan myös, että paperille eli nettiin on niin paljon "helpompi" laittaa kriteereitä, kun tapaat jonkun "oikeassa elämässä" niin monet kriteereistä on helppo unohtaa. Nettideittimaailma ON ankara, tunnistan sen itsessänikin kun vertaan sitä ja "oikeaa elämää".

Nämä on melko vaikeita asioita kai sanoa ääneen, muutoin minulle on sama miltä kukakin näyttää, eikä kavereita ole sen perusteella valkattu enkä koskaan ole ilkeä kenellekään. Monet miehet haluavat lyhyen ja siron naisen, en ainakaan itse ole siitä loukkaantunut - ja samalla ymmärrän kyllä, että nämä kaksi asiaa ovat toki hieman eri maailmoista. Pitkä ja vähemmän siro nainen ei tietenkään ole yhteiskunnan hampaissa niin kuin lihava. Yh kuitenkin olen ja siinäpäs vähän vastaava aihe ainakin jos nettiä lukee. Mutta nettiä yleensä ei kannata lukea, sillä omat kokemukset yleensä asiasta kuin asiasta ovat päinvastaiset. Maailma on ihan kiva paikka ilman tiettyjä nettikeskustelupaikkoja!

Merja

Siis niin surullista, että ajatellaan älykäs=laiha tai kaunis=laiha. Eihän nämä asiat ole millään tavalla verrannollisia keskenään!! Ja sitäpaitsi älykkyyttäkin on niin erilaista, samoin kauneutta.

Sinulla on loistava blogi. kiitos! Olet todella kaunis kuvissasi!

Hyvää joulunaikaa Sinulle!

viivi

Ihanaa lukea että joku muukin on joskus ollut hoikka ja nyttemmin tuhdimassa kunnossa eikä häpeä sitä! Mä oon pitäny itteäni jotenkin vajaana kun en myöskään omista tätä läski-identiteettiä!

Muut kyllä jaksaa asiasta puhua mutta mä vaan pistän pullaa suuhun ja oon ylpeä mun kurveista. En oo huonompi kuin muut vain siksi että ostan vaatteeni eri osastolta kun valta porukka!

Mya

Mahtavuutta!!! Kyllä maailma vain olisi parempi paikka jos ihmiset oppisivat että erilaisuus on rikkaus. Kaikki ovat kauniita omalla persoonallisella tavallaan oli sitten sitä painoa tai ei. Mitä me tavalliset pulliaiset olemme määrittämään mikä on rumaa ja mikä ei.

Olet ihana ja voimakas nainen! Aina hymyssä suin luen kirjoituksiasi :)

Komea mies -69

En tunne yhtään miestä, joka olisi sanonut, että "olipa toi hyvännäköinen kun se oli niin laiha", sen sijaan tunnen monia, joiden mielestä hiukan rehevä ja muodokas nainen on seksikäs ja haluttava. Ja myös miehelle loppupelissä muilla asioilla kuin ulkonäöllä on enemmän merkitystä. Asenne ja tyyli ratkaisevat myös paljon, samansuuntaisten mielenkiinnon kohteiden lisäksi!

bubbs

Mulla ei ole läski-identiteettiä, vaikka olen aina ollut pullero. Toki välillä tulee tilanteita, joissa häpeä nousee pintaan - mutta toisaalta se, että en uskalla istua huteralta näyttävälle tuolille, on myös realismia. Olen ehkä ollut siitä onnellisessa tilanteessa, että aina sitten teini-iän ihmiset ympärilläni ovat kohdelleet minua vertaisenaan eikä läskikommentteja ole ihan kauheasti lennellyt. Päin vastoin, herraseurasta ei kyllä olisi puutetta jos en olisikaan parisuhteessa, ja mimmeiltäkin tulee jatkuvasti lähinnä hyvää palautetta ulkonäöstä. Olen monessa tilanteessa pitänyt itseäni tosi onnekkaana, kun tuntemani ihmiset ovat niin älyttömän siistejä ja fiksuja, myös tässä asiassa - pääsee läskillekin kehittymään itsetunto.

pauliina

hyvä farkkupeppu! kiva veeramaisella huumorilla kirjotettu juttu taas ja ääliöistähän ei kannata välittää. sä oot huippu!

puolukka

hieno kirjoitus. mutta miten tuntuu, että suomalaisilla on taas entistäkin suurempia vaikeuksia sietää kaikkea erilaisuutta :(

Eilen kirjoitin asiaa sivuten aiheesta itsekin blogimerkinnän, mutta pakko myöntää, et tää sun oli kuitenkin huomattavasti parempi. Kiitos hyvästä ja ajatuksia herättävästä tekstistä! :)

joujou

Minä en ottaisi töihin työnhakijaa joka läskittelee muita ihmisiä tai puhuu muulla tavoin toisista epäarvostavaan sävyyn.

Olin teininä aivan järkyttynyt, kun silloinen poikaystävä sanoi ettei pitäisi minua enää viehättävänä jos lihoaisin vaikkapa 20 kg. Olin tuolloin todella hoikka ja siro, olen edelleen varsin hoikka ja siro mutta vähän enemmän on tullut lihaakin ympärille. Mutta siis karmea ajatus että joku seurustelisi minun kanssani vain siksi että olen riittävän hoikka. Ylipäätään ei kannattaisi liikaa perustaa ihmissuhteitaan pelkän ulkonäön varaan, kenen tahansa ulkonäkö voi muuttua radikaalistikin esimerikiksi sairauden, lääkityksen tai onnettomuuden vuoksi.

Minulla on vanhemmat jotka eivät ole ikinä arvostelleet ulkonäköäni, ihan sama onko ollut uusia lävistyksiä naamassa tai heidän mielestään rumat vaatteet. Äitini ei myöskään ole koskaan arvostellut millään tavalla painoani tai kenenkään muun painoa, mitä joskus vitsailee omasta pienestä ylipainostaan. Arvostan sitä että olen saanut olla oman itseni näköinen eikä vanhempani ole yrittäneet tunkea minua mihinkään ulkonäkömuottiin. Varmaankaan siksi en ole sairastunut mihinkään syömishäiriöön tms vaikka monet muut kyllä ovat keksineet paljonkin ulkonäössäni haukuttavaa. Vanhempani kun ovat opettaneet että jokaista ihmistä pitää arvostaa huolimatta siitä onko musta vai valkoinen, pyöreä, hoikka, lyhyt, pitkä, urheilullinen, sohvaperuna jne.

isobeba

Mä palkkaisin sut heti Ton takapuolen perusteella:D. Kiva blogi,koskettaa mua liki.mullakaan kun ei oo läski identiteettiä kehittynyt.

Nooa

Hei. Luen blogiasia ja nyt oli pakko kommentoida ekan kerran.

Loistavaa, kiitos =)

Juuri näinhän se on tai pitäisi olla.

Mä olen kerryttänyt 20-25 ylimääräistä kiloa itseeni muutamassa vuodessa, hmmm... surullista. Itse on ole sinut itseni kanssa. Mutta yritän =D

Ihana on kyllä katsella asukuviasi kun huomaa että olet sinut itsesi kanssa.

Tää laittaa tsemppaan, kiitos vielä.

Hyvä blogi.

Hieno kirjoitus!

Itse olen laihtunut sairauden takia 20 kg ja mieheni käskee lihottamaan, kun olen jo kuulemma liian laiha. Jos olisin töissä nyt, niin olisin jatkuvasti sairaslomalla tämän vatsani takia. Paremmassa kunnossa olin lihavana...

Lievästi pulska

Siis liität ylipainoon vain ja ainoastaan ulkonäkökysymyksen? Kyllä minä olen huolissani terveysvaikutuksista.

Miksei läski voi olla terve? Täällä ilmoittautuu yksi sellainen! :) On ihan lääkärin paperitkin asiasta olemassa! :) Ja voihan tupakoimaton sairastua keuhko yms syöpiin,kun taas tupakoiva ei niitä saa :)

Elaisa

Mikähän siinä on, että nimenomaan koko on jotenkin kaikkien ihmisten asia. Ja vaikuttaa mukamas paitsi älykkyyteen myös siihen, onko ihmisessä potentiaalia.

Ja kaikki saavat kommentoida kokoa.

Jotenkin surkuhupaisaa, että luonnostaan reitevä ystäväni, joka on normaalipainoinen, saa tasaisesti kuulla miten "perseikäs" ja reitevä onkaan. Että "kannattaisi ehkä lopettaa suklaanmussutus ennen kuin läski leviää muuallekin!"

Että ei parane olla edes erimallinen kuin ns ihanne!

Myös suuret rinnat ovat asia, jota saa ja ilmeisesti pitää kommentoida. Samaten pienet, varsinkin jos sattuu olemaan takamukseltaan sitten pyöreämpi tapaus.

Itse kun rättikaupassa on töissä, kuulee asiakkaiden keskustelut muiden ulkonäöstä ja omasta peilikuvasta. Välillä tekisi mieli avautua oikein tosissaan.

Jenni

Kiitos tästä kirjoituksesta. Itse olen näitä lapsesta saakka isoja ja koulukiusattuja. Koko aikuisikäni olen ollut reippaasti 100+ kiloa ja alan vasta nyt (kohta 30 vuotta ikää) päästä irti siitä että se ei määritä minua.

Ja niille joiden mielestä läski ei voi saada miestä: Olen läski ja naimisissa.

Mieheni on maailman ihanin, häntä ei haittaa se että olen iso. Ainoa syy miksi hän saattaa välillä mainita makean syömisestäni (jonka myönnän olevan tunneperäistä) on terveys, hän haluaa pitää minut mahdollisimman pitkään luonaan.

Kiitos vielä todella paljon Veera, toivon että saan osan tästä mahtavasta asenteestasi istutettua itseenikin.

Myös ylipainoinen

Itselläkin työnhaun ylipainoisena huomannut ongelmaksi. Kerran soitin työn perään, missä olin ollut haastatelussa. Mies toisessa päässä nielaisi kyllä kun oli sanomassa "ainiin sä olit se lä..." vaihtoi johonkin vähän nätimpään, mutta samaa tarkoittavaan. Silloin työpaikka olisi ollut hyvin tarpeen, mutta tulipahan laihduttua kun kitkutti opintorahalla eikä ollut rahaa juustoon, karkkiin tai ulkona käymiseen. Puuroa kun syö tasan nälkään. Äitinikin mielestä työn saannin ongelma on ylipaino ja kirppari/halpis vaatteet. Hän itsekkin ylipainoinen, mutta saanut vakkari työnsä ennen minua, jolloin oli alle 50kg. Onneksi olen aina joitakin muita töitä saanut, joissa tärkeämpää ollut ahkeruus, oma-aloiteisuus ja it-taidot, eikä vyötärönympäryksen suhde lantioon.

Laura

Olipa mahtava postaus! Mut syy, miks halusin kommentoida, on sun upea tyyli. Aivan ihanat kuvat tässä! Oot kerrassaan upea nainen.

Laura

Paitsi että kyllä tämä muitakin ajatuksia herätti, nimittäin muistin yhtäkkiä, että olin vähän tuhdimpaan päin ala- ja yläasteella ja mua yritettiin siitä kiusata, mutta jostain syystä pidin itseäni niin ihanana, että kiusaus ei jotenkaan tuntunut missään. Kiusaus loppui aika alkuunsa, kun huomasivat, etteivät saaneet mua alistettua. Oon mielestäni edelleenkin ihana, vaikka raskauskilot eivät karisiskaan:P

Leena Männistö

Olen miettinyt ystäväni kera useaan otteeseen sitä, miten reilusti ylipainoisella ihmisellä, kuten mekin, voi olla hoikka identiteetti. Ainoastaan väärissä rintaliiveissä juokseminen vituttaa. Silloin rinnat pomppivat sananmukaisesti silmille :D

Tunnen itseni niinkin hoikaksi, että lähes aina yllätyn kun näen itsestäni muidn vieressä otetuja valokuvia "ai olenkin NOIN paljon tuota ja tuota isompi". Siinä kohtaa mietin usein, että tosi hyvä itsepetoksessa, joo. Mutta mietin myös, että mitä väliä. Koska olo on mitä on. Jaksan tehdä hommia, fyynisiäkin, hingun lenkeille, tykkään siitä ja tästä terveestä elämästä. Moni hoikempi on paljon sairaampi olossaan. Tosi paljon.

Se ei liene mysteeri enää, miksei läski-identiteettiä ole. Sillä olen alkanut elää todeksi elämää, jossa "olet mitä ajattelet itsestäsi".

Minä ja te kaikki. Olette hyviä ja kauniita. Kun muistatte ajatella niin. Ja tuntea niin. Mm hyvin istuvat vaatteet auttavat asiassa roimasti!

Ihanaa joulunaikaa ja paljon herkullista sekä rauhallista hyvää.

Tiina

Hyvin sanottu! Raivostuttaa tämä pinnallinen maailma, missä väki tuijottaa photoshopattuja anorektikkoja ja käyttäytyvät suorastaan kuin uskonnolliset fanaatikot: pitää laittaa kanssaeläjät ruotuun kertomalla, että hei olet läski, korjaa heti syntiset tapasi - jos se kerran itse ei ole tajunnut asiaa (varmaan mennyt ohi, kun ovat tyhmiäkin, niin oikaistaan tämä epäselvyys). Huokaus. Jatka hyvällä asenteellasi ja näytä niille :D

nora patjas

Hyvä kisko <3 Sä oot ollut meistä siskoksista aina kaikkein tyylikkäin ja upein, mutta koskaan sun kiloilla ei oo ollut merkitystä. No, tai on silloin kun olit luurangon laiha, silloin me kaikki pelättiin ja oltiin susta huolissaan. Ihminen on juuri niin kaunis kun itse haluaa olla ja kun on onnellinen sekä tyytyväinen itseensä (ihana sama mikä paino) niin se kyllä säteilee ulospäin. Ja sinä pikku kiskoni SÄTEILET!

Normaalipainoisen sympatiat

Hyvä postaus!

Olen itse ollut aina normaalipainoinen, mutta aina raivostuttanut tämä tukevien/laiheliinien syyllistäminen. Todellakin on elämäsä huolia ja iloja vaikka paino pysyisi normaalina terveydenhoitajien milliruutu papereilla. Uskon että on hyvä syy että meitä on moneksi ja kaikenlaiset ohje arvot ovat viitteellisiä. Sylettää tämä toisten vartaloiden kyttääminen.

Mutta haluan neuvoja: mitä sitte sanoa ihmiselle, joka itse toistuvasti valittaa ylimäärisiä kilojaan? Usein sanon ettet ole paksu, mutta todella rehevän ihmisen kysessä ollessa tuntuu valhtelu päin naamakin lapselliiselta, vasinkin kun toinen vielä pauhaa terveydestään siihen perään.

Joskus vielä valittamassa käyvät ihan vaan hyvän päivän tutut eivät ystävät. Kun olin lapsi jopa ihmiset joita en tuntenut nimeltä..

victoria

mä todella ymmärrän naiskauneutta, ja tässä nään yhden esimerkin. moni mies ja nainen on varmasti salaa kateellinen sun poikaystävälle/miehelle kun sillä on noin kaunis ja fiksu nainen...

Vas

Sinulla on kerrassaan ihailtava itsetunto! Itsekin olen ylipainoinen, ollut melko pienestä asti (silloin aloin syömään tunteisiini ja se on pahentunut myöhemmin, vastikään sain syömishäiriödiagnoosin). Olen siinä mielessä harvinainen, että kuvittelen usein olevani hiukan hoikempi kuin todellisuudessa olen, ja välillä hämmennyn, miten suurena muut minut näkevät. Mutta itsetuntoni laahaa silti pohjamudissa, ei tosin pelkästään lihavuuden takia. Sinkkuna ja työnhaussa paljon pettyneenä mietin jatkuvasti, miten ulkonäköni vaikuttaa, ja oletan sen vaikuttavan varsinkin parinhaussa paljon ja negatiivisesti.

Lihava nainen voi todellakin olla kaunis ja seksikäs, ja lihava voi löytää kumppanin, ainakin jos on muita apuja, vaikkapa räiskyvä persoonallisuus tai itsevarmuutta. Ikävä vain, että itsevarmuutta ja räiskyvyyttä usein syö se lihavuus... Toisaalta myös normaalikokoinen tai hoikka ja erityisenkin hyvännäköinen voi olla hyvin epävarma ulkonäöstään ja hänellä voi olla todella huono itsetunto. Jotenkin pitäisi saada kaikki ihmiset rohkaistua tuollaisiksi kuin sinä, ylpeiksi itsestään, suomatta ajatustakaan sille, mihin milläkin asteikolla asettuu. Koska kaikki ovat arvokkaita ja tärkeitä juuri sellaisina kuin ovat.

Ylipainoinen

Kiitos hienosta kirjoituksesta, annat meille muille ylipainoisille positiivistä energiaa kirjoituksiesi kautta, todella hyvä teksti! Itse olen myös ylipainoinen ja olen sen eräänkin kerran saanut halveksuvia katseita kun kaupungilla kuljen. En ole kiloja tarkoituksella pantannut mutta en myöskään sano ettenkö olisi itse niitä aiheuttanut, olen, tottakai. En harmittele niitä enkä myöskään koe olevani millään lailla huonompi ihminen kuin normaalipainoisetkaan. Myös kauniita ylipainoisia ihmisiä on aivan siinä missä normaalipainoisiakin, kuin taas myös päinvastoin. Koskaan ikinä ei saa ajatella että on ruma siksi kun on liikakiloja sillä jos vaikka kauneus ei ulkopuolelle näy, on sitä varmasti sisäisesti. Myös normaalipainoiset ja laihat saavat osakseen ilkuntaa ja haukkumista ja tätä on ollut kautta aikojen. Ei me olla tänne maapallolle synnytty miellyttämään toisiamme vaan elämään omaa elämäämme niinkuin parhaaksi näemme, ei ihmistä ole luotu yhdenlaisen näköiseksi vaan me jokainen ollaan oma yksilö ja omanlaisemme näköisiä, ei kellään ole oikeutta tulla sanomaan jos jollakin on ylipainoa tai jos joku on muuten vain mielestään ruma, sillä on varmasti myös siinä ihmistä vikaa joka näin tulisi sanomaan, me kukaan ei olla näydellisiä, ei nyt eikä koskaan.

minna

luin ensimmäistä kertaa sun blogia ja tän jutun..

oikeeta asiaa kirjoitit, olen itsekin ylipainoinen mutta en anna sen pysäyttää elämääni :D jos kokoajan murehtisin painoa, tulisin hulluksi. olen kuitenkin miltei koko elämäni ollut ylipainoinen ja jotenkin en tuntisi itseäni itsekseni jos yhtäkkiä olisinkin aivan mallinmitoissa, menettäisin siinä osan itseäni..

Totta puhut, painoasiat ei kuulu kenellekään paitsi niille ihmisiltä joilta menen suoraan kysymään että "voitko auttaa painonpudotuksessa tai keruussa" siinä vaiheessa kun haluan asiaan puuttua. Mutta menee tämä toisinkin päin. Jos kroppa on liian hyvä, niin sitten kommentit alkaa olla tällästä sarjaa: "Tulisit naisten kanssa paremmin toimeen jos olisit vähän pyöreempi" ja sit on "pinnallinen", "turhamainen", ja yllättävää kyllä "tyhmä". Ja mitäs sitten kun sun pitää vakuuttaa kavereillesi, että se upea tyyppi joka on susta kiinnostunut on kiinnostunut susta korvien välin takia eikä sen takamuksen takia, ja että se on itse asiassa ihan hyvä mies eikä vaan seksin perässä... Kokeilisit kerätä vähän painoa että kiinnostaako sitä vielä! (Mut kun en tahdo!!) Että suo sielä, vetelä täälä.

milla.

Mä oon suoraan sanottuna kateellinen sulle asenteestasi ja itseluottamuksestasi, olisi hienoa olla noin sinut itsensä kanssa.

Entisenä koulukiusattuna (uuteen paikkaan muuttaneena + painon takia, ja ei edes varsinaisesti ylipainoinen vaan lapsenpyöreyden) en vielä nykyisinkään lähes kolmekymppisenä hyväksy itseäni vaikka painoindeksien mukaan olen normaalipainoinen,

negatiivinen minäkuvanikin luo paineita aloittaa kuntosali tai ryhmäliikunta harrastusta jolla voisiin itseäni "kiinteyttää"- ja kyllä mä loppujen lopuksi olen liian laiskakin - onneksi oma kulta pitää minusta tälläisenä kuin olen ja auttaa minuakin samalla pitämään itsestäni ehkä hieman enemmän.

Mua kuvottaa jo ylipaino-sanakin. Sanotaanko pitkiä ihmisiä ylimittaisiksi?

Ja painoindeksi? Ai niin, se määrittelyjuttu, jonka joku 1800-lukulainen "esinatsi" keksi määrittelemään, millaisia ovat hyvät ihmiset. Painoindeksi on sitä paitsi väestön tilastointiin kehitetty, ei mittaamaan yksilön terveyttä.

Ai mutta terveys, terveys... niin, paitsi että paino on yksi monista mitattavissa olevista suureista. Painoa tärkeämpää on se, mitä syö ja miten liikkuu - ja ei, ne eivät automaattisesti muuta painoa suuntaan tai toiseen.

Tässä yhteiskunnassa ei voi voittaa. Joku keksii aina syyn vähätellä sinua, olit millainen tahansa. Voit ihan hyvin keskittyä onnellisuuteen painon, tukanvärin tai nenän koon sijasta.

(Toki, jos paino haittaa itseä, asialle voi ainakin yrittää tehdä jotain. Sitä en sano. Mutta sen halun pitää tulla *itsestä* eikä siitä, että jonkun mielestä on rumaa kun on hyllyvä pylly.)

Minusta noissa "nainen ei voi saada / usko saavansa miestä, ellei ole hoikempi" -jutuissa on kaikista ärsyttävintä se, että ne loukkaavat sekä nais- että miessukupuolta. Itse ainakin miehenä olisin aika hemmetin kiukkuinen siitä oletuksesta, että kaikki miehet paitsi tykkäisivät samannäköisistä naisista niin myös arvottaisivat ulkonäön ylimmäksi kriteeriksi, joiden rinnalla muilla ominaisuuksilla ei ole väliä, ellei se yksi kriteeri ole täydellisesti kunnossa.

Tykkään blogistasi muun muassa siksi, että kuvistasi ja teksteistäsi välittyy monipuolinen, maanläheinen ja kunnioittava suhde omaan kehoosi. Se ei ole vihollinen eikä haitta vaan hyvä kaveri, jonka kanssa on eletty monia ihania (ja kamalia) hetkiä ja jonka kanssa on hyvä olla.

Itselläni on kymmenisen kiloa enemmän painoa kuin painoindeksin mukaan saisi olla, normaalipainon näkökulmasta. En kuitenkaan ajattele kehoani niinkään katseiden kohteena kuin sinä osana minua, joka mahdollistaa erilaisten asioiden tekemisen.

Pohdin omaa kehonkuvaani mm. My beautiful Body-haasteeseen osallistuessani:

http://kideblogi.fi/ilmansinuaolenlyijya/2013/07/31/tassa-kehossa-naissa...

jani

ylipaino on epäterveellistä niinkuin alipainokin. mielestäni epäterveelliset elämäntavat kertovat jotain älykkyydestä. ei ole tervettä pitää epäterveellistä viehättävänä. fetissit on sitten eri juttu.

voi ei, mun pitää nyt sit varmaan passittaa mun mies lääkärille tutkituttamaan päänsä. Jotain vikaahan siinä pitää olla, kun pitää mua viehättävänä. Kiitos kun avasit silmäni tälle hänen sairaudelleen. :D

Hymyilin, hyvä Veera! :)

Yleensähän se on juuri niin, että ylipainostaan valittavat ne, joilla sitä on vain nuo reilut viitisen kiloa. Oikeasti jo terveydellisistä syistä pienen skarppauksen tarpeessa olevat ihmiset sen sijaan pysyvät usein painostaan alistuneina hiljaa.

Elina

Ei ole mitenkään totta tuo, etteikö lihava nainen voisi saada miestä. Kyllä on luonteessa tai jossakin muussa vikaa noilla ihmisillä, jotka väittävät tuollaista.

Voin aivan suoraan sanoa, että olisin saanut jokaisen miehen jonka olen halunnut. Aina on ollut ottajia ja seurustelukumppaniksi tyrkyllä olevia. Enkä tarkoita nyt, että "läskiltä tytöltä saa" vaan esim. yläkoulussa sain rakkauskirjeitä ujoilta pojilta. Minua pyydetty treffeille monesti ilman että oltaisiin alkoholin vaikutuksen alaisena. Viimeksi eilen minulle kehuttiin kauneuttani. Olen saman kokoinen, kuin tämän blogin kirjoittaja.

Nuur

Ja faktoilla mitattuna heillä varmasti vikaa onkin ;) Juuri töissä keskusteltiin, että mittareiden mukaan ylipainoisiahan Suomessa kaikenkaikkiaan on jo enemmistö joten aika moni olisi yksin jos lihavat eivät saisi kumppania!

Jenni

Kyllapa hymyilytti lukiessa! Osaisinpa itsekin heittaa maailman holmot ulkonakopaineet pois. En ole itse ollenkaan ylipainoinen, mutta jo sen "normaalipainon" ylarajan lahestyminen saa tiedostamaan, etten ole enaa riittavan hyva joidenkin kauneuskasityksessa. Hulluutta moinen! Otanpa siis oiva annoksen asennettasi ja muistan, etta ei se niin vakavaa ole ja antaa urpojen huudella. Kauneus on jotain muuta, kuin vyotaron mitta!

cairo

Pelastit mun päivän!!!! Kiitos siitä! Olet suurenmoinen nainen, pidä lippu korkealla! Jospa tämäkin "Hannibalin Alppeja ylittävä sotanorsu" nyt uskaltaisi nousta irvaajaansa vastaan ja sanoa samalla mitalla takas! Avasit silmäni ja toit värin takaisin maailmaan! <3 <3

sofia_

Loistavaa tekstiä! Oon melko uusi lukija sun blogissa, vasta täällä re:fashionin puolella hypännyt mukaan ihan säännölliseksi lukijaksi. Täytyy tunnustaa, että itsekin sorruin joskus blogiasi pikaisesti vilkaisemalla ajattelemaan, että en varmaan voi saada mitään täältä itselleni, koska kirjoittaja ei ole samanlainen hoikka tyttö niinkuin niin moni muu bloggari, mutta olin silloin todellakin väärässä! Sun kirjotuksia on aina hauska lukea ja vaikutat huipputyypilltä! Niillä kiloilla ei oo mitään väliä sen kanssa. :)

karoliina kannisto

Nostan hattua, todella hyvin kirjoitettu! itse en koskaan ole ollut ylipainoinen mutta minulle on paljon huomauteltu että olen liian laiha, tarvis saada lihaa luiden ympärille, yms. uskoisin että tiedän miltä sinusta tuntuu ihmisten kommentit. Nykyaikana keskitytään liikaa siihen miltä ihmiset näyttää, unohdetaan sielu ja sydän. Tsemppiä paljon sinulle ja kiitos vielä mahtavasta tekstistä!

Emppu

Mielettömän hyvä postaus, Veera! Paljon samoja ajatuksia, mitä omassakin päässä pyörii. Ihailtava asenne!

Pitäisiköhän mun ensimmäistä kertaa kommentoida :) Löysin blogisi jo aikaa sitten kun manailin eräälle ystävälleni, etten voi lukea muotiblogeja, koska normaalivartaloisena, toisinaan ehkä pyöreänäkin, en voi samaistua heihin. Koska tottahan on, etteivät heidän koon 32 farkkunsa näytä samalta minun koossani, 42. Hän vinkkasi tuolloin bloggaajasta, joka pukeutuu naisellisesti eikä pelkkiin mustakukallisiin "isojen tyttöjen" osaston jätesäkkeihin toivoen vajoavansa alimpaan maanrakooon. Silloin minä löysin tänne ekaa kertaa. Kun bongasin sun sloganin "koko vaihtelee mutta laukut mahtuu aina" (tjsp) Re:fashionin teaser-facebook-sivulta, olin haljeta onnesta - tänne sä kuulutkin!

Mun mielestä sä olet ihana esimerkki siitä, kuinka kilojaan voi kantaa niin kauniisti, näyttää hyvältä ja voida hyvin. Itse olen pahimmillani painanut yli 120 kiloa, ja vaikka suunta on sittemmin ollut jyrkän laskusuuntainen, tunnen silti toisinaan edelleen tarvetta kadota massaan paksuine reisineni - siis mustiin puolijoukkuetelttoihin jotka eivät imartele ketään. Kun sinä esittelit kirkkaanoransseja pillifarkkujasi, niin minä siitä rohkaistuneena ostin värikkään sifonkitunikan, koska olin halunnut sellaisen, mutta ajattelin, etten voisi käyttää sellaista. Pah!

Niin totta on myös se, ettei painoindeksi tai farkkukoko ole mitenkään liitoksissa omaan hyvinvointiin tai siihen, miten itsensä näkee. Koska silloin 120-kiloisena olin onnellisempi kuin koskaan. M-kokoiset farkut eivät ole tehneet mua yhtään onnellisemmiksi, mutta silti ystävät ja sukulaiset etenkin tuntuvat kommentoivan muutosta hyvin erikoisella tavalla: "NYT sä näytät taas ihmiseltä", "älä enää ikinä paisu sellaiseksi lihapullaksi", "jaksat nyt olla parempi äitikin". Se on aika huvittavaa, koska painoni on pudonnut vain siksi, että sairastuin synnytyksen jälkeiseen masennukseen ja menetin ruokahaluni, tosi ihanaa siis…..

Äh, tulipas jätettyä sekava ja hassu kommentti, mutta toivottavasti ydinviesti välittyy. Keep going!

Ninni

Ihmisten törkeydellä ei ole mitään rajaa kun aletaan arvostelemaan muiden ulkomuotoa! En ymmärrä, miten tuntemattomatkin kokevat velvollisuudeksensa kommentoida ilkeästi muiden ihmisten painoa, oli sitä sitten liikaa tai liian vähän, mutta kehuja ei kehdata kertoa :(

Sinä, Veera, olet kaunis ja ihana nainen!

Ja sulla on niin hyvännäkönen farkkupylly, että mä ainakin palkkaisin sut kuvan perusteella :)

Mie

Pelastit just mun päivän! Ja varmaan koko ensiviikonki!

ah, mä löysin vihdoinkin juuri mun uuden lempibloggaajan <3

-A

Niin kauan ku on hyvä olla ni ei pidä turhia ajatella! Tosi hyvä teksti, ja tottahan se on että naisen kuuluu olla muodokas eikä mikään kukkakeppi!

kaisa

ei se koko vaan itsestä nauttiminen. ei nämä painoasiat ole mitään parempi kuin- asioita. jätetään jo tämä kaikki vertailu, arvottaminen ja dissailu pois. toivoo se ns. kukkakeppi, joka näkee ihon alle.

Emilia

Ensiksi, mahtava blogikirjoitus! Olet upea, ulkoa ja sisältä! Olen lukenut blogiasi jo pitkään ja tykkään tyylistäsi.

Sitten painosta haluan sanoa minäkin jotain... En ole ylipainoinen, pikemmin siellä painoindeksin alapäässä, mutta kaikenlaiset painooni liittyvät kommentit ovat minullekin tuttuja. "Hyvää tarkoittavat" ihmiset kokevat tärkeäksi tarkkailla painoani vartioimalla mitä syön, sillä näyttäisin kuulemma paremmalta pari kiloa pulskempana. Kuulen myös kommentteja ulkomuodostani. Laiha nainen on "kukkakeppi", "pikkupoika", eikä ainakaan mikään "oikea nainen", jonka "kuuluu" olla muodokas. En ymmärrä, mistä tuo pakonomainen kontrollointi kumpuaa - ihan kuin ihmiset tuntisivat olonsa jotenkin uhatuksi jos joku ei ole sitä suomalaisten persukokoa, vaan on liikaa tai liaan vähän. Miksei vaan annettaisi muiden elää ja nautittaisi omasta elämästä siinä sivussa?

Nyt puhut asiaa!! Olet kaunis ja fiksu nainen, mitä moni ei ole. Ihmisten pitäisi oppia, että luonne ja asenne elämään ratkaisevat enemmän. :)

Jatka samaan malliin! ;)

Katja

Aivan huippu tekstiä!

Muistan elävästi tuossa noin 8v sitten (taisin olla just jotain 32v), kun sain todellisen herätyksen "mun ei tartte olla tyylitön, vaikka olen lihava!" ja rupesin pitään ittestäni huolta, käymään kampaajalla (kunnolla!), kometologilla, ostin nättejä vaatteita ja rupesin katteleen maailmaa ihan uusin silmin. Parannuin paniikkihäiriöstä (ainakin päätin parantua ja aloin voimaan paremmin), erosin toimimattomasta suhteesta ja päätin että minulla on oikeus elää! Olen aina ollut paksu, mitä nyt joskus saanut karppaamalla tai painonvartijoissa 30kg veks ja ollut hetken onnellisesti n. 70kg. Sitten taas iloisesti syöpötellyt itseni tähän +90kg sarjaan.

Ihminen on kaunis sellaisena kuin hän on ja se miltä hänestä tuntuu näkyy todella ulospäin. Ja sinä, olet kyllä todella kaunis!

kaisa

hei, eksyin sivullesi ja tässä ollessani myöhässä lapsen viennissä päiväkotiin silti kirjoituksesi oli niin voimakas, että kiitos täytyy kirjoittaa heti.

juuri noin, juuri noin. rakasta itseäsi ja muita.

Rosa

En ole muuten koskaan törmännyt blogiisi, mutta tämä osui silmään facebookin kautta! Wau mikä kirjoitus, en oo lukenu hetkeen mitään tälläistä. Hyvä asenne sulla, samalla tavalla eteenpäin :)

Hilla

Sinähän olet kaunis ja lisäksi sulla on hyvä peppu!!!

Sietääkin laittaa portfolioon. Ei sillä keholla niin väliä kuin sillä mikä siellä sisällä on. Kumpa itsekin löytäisi tuon zenimäisen yhteyden kaikkien 89 kilonsa kanssa.

mmarielinaa

Hei. Täällä minä ja 170 senttiä ja 92 kiloani. Olen ollut yläasteelta lähtien (n. 14-vuotiaasta) asti vähän tälläinen pehmeämpi tapaus. Tällä hetkellä olen 19, joten ylimääräisten kilojen kanssa on tullut elettyä hetki jos toinenkin. Minulla on sinänsä harvinainen tilanne, että 90% ajastani olen täysin tyytyväinen itseeni ja ulkomuotooni. Olen löytänyt itsestäni ne hyvät puolet: olen kaunis, älykäs, kunnianhimoinen, peloton. Hiukseni ovat kateuden aihe minne ikinä menenkin eikä suloista hymyäni voi vastustaa kukaan. Läheiseni ja ystäväni eivät pidä kilojani ongelmana, hoikatkin ystäväni kadehtivat muotojani ja pehmeää naisellisuuttani. Kuulostaa täydelliseltä eikö vain? Ongelmana o kuiten se 10% ajastani, jolloin vihaan itseäni ja läskejäni. Ongelma on täysin oman pääni sisällä, tiedän sen, mutta tällaisina "huonoina päivinä" positiivisesti ajatteleminen on täysin mahdotonta. Tekisi mieli vain mennä keskellä kauppakeskusta ja huutaa "OLEN LÄSKI, KATSOKAA MINUA JA LÄSKEJÄNI, HAUKKUKAA MINUA!" Toistaiseksi en ole tätä vielä toteuttanut enkä luultavasti ikinä toteutakaan. Tämän kirjoituksesi avulla sain taas hieman lisää voimia kestää ne huonot päivät jolloin läskini kaatuvat päälleni. Kiitos, että kirjoitat tätä blogia ja olet esimerkkinä meille muille vähän pehmeämmille naisille.

katsssu

Löysin blogisi ihan äsken facebookin kautta ja on ihan pakko liittyä lukijaksi! :) Sanot ihailtavan suoraan asiat ja sille ei voi nostaa muuta kuin hattua. Ja vau, mikä farkkupeppu!

Tuikku

Ihana kirjoitus <3 mie oon samanlainen "hölmö" etten tajua hävetä itseäni vaikka painoa onkin reilusti ;) mut vaikee olla vaatimaton kun on niin hyvännäköinen ja sitä hyvää näköä vielä sitten niin paljon kun painoakin! Mukavaa joulun odotusta!

Hanna

Minä olin hoikka lapsena. En tykännyt herkuista ja lihaksetkin olivat olemattomat.

Olin pieni ja heikko, helppo kiusaamisen kohde. Inhosin itseäni ja olin epävarma.

Aika kului. Löysin ystäviä, aloin luottaa itseeni, herkutkin alkoivat maistua. Samalla kun olemukseni on kasvanut, on kasvanut myös egoni, itseluottamukseni ja onnellisuuteni.

Olen kaunis ja pullea, juuri kuten naisen kuuluukin.

no joo

toivottavasti tuo on vitsi...miksi naisen kuuluu olla pullea ?...se taitaa olla vaan pulleiden tyttöjen mantra, jolla he perustelevat pulleuttaan..."miehet tykkää, että on mistä kiinni ottaa" on toinen mantra....huoh..huomattava ylipaino on terveysriski siinä kuin vaikka liiallinen dokaaminen tai röökinpoltto. kyllä ne tuki- ja liikuntaelimet, ehkä jotkut muutkin elimet viimeistään sitten vanhempana muistuttaa kannetuista liikakiloista. mutta kukin pyörii tyylillään. syökäähän kinkkua : )))

Sopivasti_laiha

Lihavuus sattuu olemaan epätervettä, millekkään eläimelle sopimatonta, eli sairasta. Syystäkin sellaisen suosimista tulisi välttää! Tälläisen sairauden levittämistä tulisi välttää. Blogisi kannustaa läskejä olemaan läskejä (sairaita), kannustaisitko syövästä kärsivää välttämään parannuskeinoja?

Tosin eihän se minun ongelma (kovin pahasti) ole jos haluat kuolla nuorempana, kärsiä läskejen vaivoista ja näyttää yhteiskunnalle olevasi laiska ja huolimaton. Helppoa olisi sinullekkin ottaa elämääsi niskasta kiinni, laihduttaa ja ylläpitää terveellisiä elämäntapoja! Mikä ihme saa ihmisen olemaan läski? Ei voi olla mitään perustetta sille, miksi läskiys olisi hyvä valinta. Laiskojen, saamattomien (ja tyhmien?) ihmisten valinta...

iso-iitu

Hyvinpä ymmärsit kirjoituksen perusajatuksen, hah! Läski itsessään ei ole sairaus. Läski on läskiä. Ylipainoinen ihminen voi olla myös terve. Lihavuus voi toki aiheuttaa sairauksia, mutta myös sairaudet voivat aiheuttaa lihavuutta. Lihavuus EI ole sairaus. Kirjoitus ei millään lailla kannusta ihmisiä olemaan läskejä, niin kuin väitit, vaan kannustaa heitä nauttimaan elämästään elopainostaan huolimatta.

Mistä päättelet, että lihava ihminen ei voisi ylläpitää terveitä elämäntapoja? Miten ihmeessä lihava =saamaton?

Ylipainoisuutta huolestuttavampaa yhteiskunnassamme ovat nämä pahanmielen levittäjät, kiusaajat ja kusipäät. Voisitteko ottaa itseänne niskasta kiinni, muuttua inhimillisiksi ja ylläpitää eettisesti oikeita elämäntapoja! Ei voi olla mitään perustetta sille, miksi kusipäisyys olisi hyvä valinta.

p.s. minä ainakin kannustaisin syövästä kärsivää ihmistä välttelemään parannuskeinoja, jos hänen nykyinen elämänsä on enemmän elämisen arvoista kuin sairauden ja hoitojen runtelema elämä.

normaalipainoinen

Lihavuus ON sairaus. Löytyy kansainvälisestä ICD-tautiluokituksesta ihan.

Koo

Ihana kirjoitus. Itse kuulun näihin lapsesta asti ylipainoisiin, mutta silti en ole osannut kehittää itselleni tuota ylipainoisen identiteettiä, vaikka ikää jo +30v. Hyvää joulua sinulle! <3

Annieh

Sinkkuus johtuu ylipainosta? Vähemmän kaukaa haettuja juttuja kuulee ufokokoontumisissa! Sisko on ylipainoinen ja hänellä on pitkä ja antoisa seurustelusuhde. Minä olen 170 cm, painan 57 kiloa ja olen seurustellut tasan kerran ja silloinkin lyhyen aikaa.

Ärsyttää, kun kaikesta päätellen isomman ihmisen pitäisi tuntea olonsa huonommaksi. Välillä maailma jaksaa tosissaan vituttaa! Miksi jokin, jota ihminen itse ei edes pidä ongelmana, on pakko ottaa ongelmana.

Neea

Arvostan sua tosi paljon, sillä itse en ole lähellekkään yhtä itsevarma. Sulla se oikein loistaa kuvista miten viihdyt itsesi kanssa Olet upea nainen!

Ii

Heippa,

komppaan kyllä edellisiä, eli aivan ihastuttavaa lukemista ja olet ihanan oloinen bloggaaja :) !

Itse en ymmärrä nykymaailman suurta vouhotusta ihannenaisesta, joka näyttää muoviselta luuviululta tai sitä että nykyajan tenavat meikkaa jo alakoulun ensimmäisillä luokilla pysyäkseen suosittuina (ehkä vähän kärjistetysti sanottu, mutta kauneus on yliarvostettua)

Joka tapauksessa odotan mielenkiinnolla tulevia postauksia,

jatka samaa rataa ja hyvää loppuvuotta :) !

Marge

Tää oli aivan huippukirjoitus! Oot kyllä aivan ihana ja myöskin todellakin kaunis nainen!!!

kiapdi

Heippa, Veera! Olen jo vuosia ollut lukijasi, tykkään tyylistäsi ja asenteestasi ja ihailen sitä, miten ryhdikkäästi kannat kurvisi ja näytät ne, etkä pyytele anteeksi. Eikä todellakaan pitäisikään! Monet ylipainoiset naiset näyttäisivät upeilta, jos vain uskaltaisivat, eivätkä piilottelisi itseään telttojen mallisiin vaatteisiin ja koko olemuksellaan pyytelisi anteeksi kilojaan. Itse olen nuorena ollut todella pienikokoinen ja saanut kuulla laudaksi haukkumista yms. mikä on vaikuttanut itsetuntoon negatiivisesti. Raskauksien aikana lihoin ja olin hiukan ylipainoinen. Tällä hetkellä olen BMI:n mukaan normaalipainoinen, mutta en silti sovi mitenkään muodissa olevaan kroppaihanteeseen. Sinun asenteesi on hyvä esimerkki ihan kaikille, ylipainoisille tai ei, hyväksymään itsensä sellaisena, kuin on. En tiedä, onko Nadia Aboulhosnin blogi sinulle tuttu, mutta hän on sinun lisäksesi minun idolini :) http://www.nadiaaboulhosn.com/

Erikiwa

Loistava blogi. :) Tähän tuli tutustuttua joskus aikoinaan ex-tyttöystävän kautta. Hienoa, että vanhata kotikaupungista löytyy näin mahtavaa tyttöenergiaa. Hienoa, että tästä aiheesta kirjoitetaan myös sukupuolineutraalisti. Itse olen ollut kiinnostunut size-acceptance-liikkeestä jo vuosia, kauan ennen kuin aiheesta tuli muotia. Viime vuosina on vain alkanut ärsyttämään se, että thmblr-feministien pitää tehdä tästäkin sukupuolisodan polttoainetta. Molemmat sukupuolet kärsivät siitä, jos eivät mahdu johonkin ulkoa määritettyyn "oikean naisen" tai "oikean miehen" muottiin. Tytöillä ei ole helppoa, kuten ei pojillakaan. Tein eräällä foorumilla gallupin moniko nainen tai mies valitsisi mieluummin pyöreän kuin hoikan tai normaalipainoisen kumppanin ja miehistä noin 8 % ilmoitti pitävänsä pyöreämmästä naiskauneudesta kun naisista noin 3 % ilmoitti pitävänsä pyöreistä herrasmiehistä.

Ite olen miehenä kokenut alemmuuskompleksia pituudestani joka on hädintuskin miesten keskimittaa (uusien sukupolvien myötä taidan olla ja reilusti keskiarvon alapuolella 175 senttisenä) ja kun siihen yhdistyy haltijamaisen siro vartalo en monien mielestä ole "miehen kokoinen mies". Thanks... Sukulaisetkin kehuivat päälle 30-vuotiaana ja bmi kaksvitosena miten olen vuosien varrella "miehistynyt" vaikka todellisuudessa aineenvaihdunnan hidastuminen iän myötä oli vain kerännyt miehille tyypilliseen tapaan tavaraa keskivartaloon. Muuten olen melkeinpä yhtä hoikkarakenteinen kuin nuorempana.

Itse pidän muodokkaista, pyöreistä ja joidenkin mielestä varmaan lihavista tia vähintäänkin "lihavahkoista" tytöistä. Chubbychaser, vinoilee hyväntahtoisesti muutama paras kaveri. Viimeisin hoikka / Normaalipainoinen tyttöystävä on vuodelta 2001. Veeran kaltainen nainen on juuri sellainen jota sinkkuna lähestyisin baarissa jos vastaan tulisi ja jos kykenisin keräämään itseni sen verran kasaan, että uskaltaisin mennä juttelemaan. Nuorempana tuli iskettyä hoikkia juuri siksi, että eivät olleet niin pelottavan hyvän näköisiä. Pystyi olemaan rento ja karismaattinen kun pelissä oli omasta näkövinkkelistä niin vähän. Sehän oli sinänsä ihan sama miten hommassa kävi, kun todellisuudessa kiinnostus oli aikas laimeaa. Pyöreiden ja muodokkainen kanssa olikin sitten ihan kipsissä jännityksestä. :D Muistan, miten joskus kävin varmaan 100 kertaa toimittamassa lähikaupassa jotain olematonta asiaa ennen kuin lopulta uskalsin pyytää ulos nättiä ja pyöreää kassaneitiä.

Extyttösytävä oli ulkonäöltään unelma; täydellisyys. Pyöreä, tiimalasivartaloinen, pepukas, rintava ja nätti kasvoiltaan. BMI taisi olla parhaimmillaan 35, eli monien mielestä tyttöystäväni oli "läski", minun mielestä supermuodokas. Toivottavasti vielä joskus löydän itselleni yhtä hyvännäköisen naisen.

Minna

Näytät hyvältä ja musta on mahtavaa, että kaikki bloggaajatkaan ei ole mallinmitoissa - kas kun ei me lukijatkaan olla :)

Itselläni on ylipainoa, ollut koko elämän, ja melko samoissa painolukemissa pyörin kanssasi. Pitkään pukeuduin telttoihin, enkä välittänyt ulkonäöstäni, mutta nyt kolmikymppisenä olen innostunut pukeutumisesta ja haluan näyttää hyvältä, löytää oman tyylini. Maailma olis aika tylsä paikka, jos kaikki olisivat saman näköisiä ja kokoisia!

inkeri

HAAAHHHAAHAAAA!!!!!!!!!! ei muuta kun se perseen kuva sinne hakemukseen, saapahan siinä arviojakin jotain mietittävää!!! t: jopa vähäisen alipainoinen kolmen muksun äitee, jolta neuvolan täti kysyi, että jaksaako hän varmasti nostella omaa vauvaansa, kun on näin onnettoman kokoinen. kanna ne "läskis" ylpeesti, ja ilosesti!

S

PAKKO kommentoida. Olen seurannut blogia satunnaisesti, tulen kurkkaamaan lähinnä silloin, kun tarvitsen inspiraatiota. Nimittäis siihen, ettei minusta tulisi tuollainen läskikasa. Ja anteeksi vaan, puhun ihan suoraan. Suomen laki takaa minulle sananvapauden - saan sanoa ja/tai kirjoittaa asioita, joista jollekin voi tulla paha mieli.

Olen 27-vuotias ja olen ollut ylipainoinen lapsena, sekä suurimman osan aikuisiästäni. Ja ylipainoisella tarkoitan nyt tässä ihan suoraan LÄSKIÄ, ylimääräistä rasvaa olen kanniskellut mukanani pahimmillaan n. 35kg.

Valehtelisin, jos väittäisin, että ollessani ylipainoinen, olen joskus ollut täysin tyytyväinen itseeni. Olen löytänyt välillä vaatteita, joissa näytän hyvältä. Minulla on kauniit kasvot ja upeat hiukset. MUTTA. Se ei ole poistanut sitä tosiasiaa, että minulla on ollut hyllyvä selluliittitakamus, ällöttäviä vatsamakkaroita vaikka muille jakaa, karseat allit ja hikoilin kuin pieni sika. Olin myös jatkuvasti väsynyt, kärsin vaikeasta migreenistä ja minulla oli itsetunto-ongelmia, jotka mm. ajoivat minut erittäin vahingollisiin ihmissuhteisiin, joissa minua käytettiin hyväksi monin tavoin. Ihmissuhteesta ei kuitenkaan uskaltanut lähteä, koska mahdollisuuksia uuden löytämiseen ei läskillä ole liikaa. Joten ihan omalla kokomuksella voin sanoa, että läskin elämä ei ole herkkua. En tiedä montako työpaikkaa on mennyt läskiyden sijaan sivu suun, mutta tuskin 10 riittää. Lihavuus osoittaa elämänhallinnan puutetta, ihan samalla tavalla kuin vaikka alkoholiongelma. Palkkaisitko juopon? Sokeririippuvuus muuten on voimakkuudeltaan samaa luokkaa kuin heroiiniriippuvuus...

Koin noin 1,5v sitten jonkinlaisen valaistumisen ja tajusin, että minun ei tarvitse olla läski. Lopetin järjettömän mässäilyn (kaikki läskit tekevät tätä, vaikka muuta väittävät) ja aloin liikkua säännöllisesti, suunnitelmallisesti ja tavoitteellisesti. Olen liikkunut koko ikäni, kuten varmaan aika monet muutkin perusterveet läskit, mutta vain silloin kun huvittaa. Ja välillä ei vuoteen huvittanut, kun piti palauttaa videoita ja päätä särki ja telkkaristakin tuli just salkkarit, vittu. Tekosyitä läskeilyyn on vaikka kuinka. Jos ei halua elämänlaatunsa ja terveytensä kohenevan, niin toki voi vapaasti minun puolestani läskeillä.

Muutamia esimerkkejä mitä minulle on tapahtunut, kun olen pudottanut painoa ja alkanut elää terveellisesti:

- en ole syönyt migreenilääkkeitä yli vuoteen

- en ole sairastanut infektioastmaa 1,5 vuoteen

- en ole jatkuvasti väsynyt, vaikka teen yötöitä (tässä myös siis todiste siitä, että yötyö/vuorotyö on vain tekosyy)

- sain vakituisen työpaikan ja sitä nimenomaan tarjottiin minulle, en hakenut ko. paikkaa

- minulla on paljon enemmän rahaa käytettävissä vaikka uusiin kenkiin, koska rahat eivät hupene esim. roskaruokaan tai muuhun itseni myrkyttämiseen

- saan jatkuvasti kehuja lihaksikkuudestani ja muodokkuudestani (en siis ole mikään pakkasen raiskaama pulkannaru)

- miehiä on ovellani jonoksi asti ja treffikutsuja ym. satelee viikoittais, lähes päivittäin…

Summa summarum:

Lihavuus ei ole tervettä ja siksi sitä ei pidä ihannoida. Jos alkuperäisen tekstin olisi kirjoittanut alkoholisti ja hän olisi selostanut, miten hänellä ei ole juoppoidentiteettiä ja hänen juomisensa tuntuu olevan vain muiden ongelma ja kun yhyy, kukaan ei ota töihinkään, kun kuset housussa krapulaisena menen työhaastatteluun ja taskusta kaivan lämpimän kaljan loivariksi, niin millaisia kommentteja silloin olisi tullut?

Pullukka

Painonpudotuksesi on jäänyt pahasti kesken - pääsi on edelleen täynnä kitkerää ureaa joka myrkyttää sinua ja saastuttaa ajatuksesi ja sanasi.

Ylipainoon voi olla muitakin syitä kuin mässäily.

Suomen laki kyllä suo sananvapauden, mutta valitettavasti ei automaattisesti anna fiksuutta sen käyttöön.

Suosittelen nimimerkkiä S googlettamaan "mielenterveystoimisto + oman paikkakuntaasa nimi". Tuntuu olevan melkoisesti käsittelemättömiä asioita sen kutistuneen pinnan alla.

Läskistä ehkä pääsee eroon, mutta päänsä sisällön muuttaminen onkin sitten hankalampaa. Onnea siihen urakkaan!

pauliina

samaa mieltä pullukan kanssa. eikä sananVAPAUS kai tarkoita PAKKOA sanoa kaikkea paskaa, mitä päässään hautoo.

eikä nimimerkin S kommentti jostain syystä oikein anna vaikutelmaa itseensä tyytyväisestä ja onnellisesta ihmisestä, vaikka miehiä on tyrkyllä ihan liiaksi asti, kauniit kasvot ja tukkakin on upea, puhumattakaan siitä upeasta kropasta. mites sen sisäisen kauneuden laita?

laura

Minä olen pieni. 156 säälittävää senttimetriä ja kiloja viitisenkymmentä. Olen jo tottunut siihen, että esimerkiksi baarikeikat ei oo minua varten. Siellä ei nää mitään ja saa ainoastaan käsilaukkua ja kyynärpäätä naamaan. Mutta muuten unohdan asian täysin, huomaan oman pienuuteni lähinnä kuvista, joissa poseeraan "normaali"mittaisten kaverien kanssa. Työskentelen opetusalalla joten olen jo tottunut siihen että teini-ikäiset oppilaat hujahtavat pituudessa ohi jo seiskaluokalla. Ostan suurimman osan vaatteistani lastenosastolta. Minulla on kirkkaanpunainen tukka ja isompi hammasrako kuin Madonnalla. :) Mutta jumaliste minä osaan hommani. Aina en ihan joka paikkaan yllä mutta sitä varten on talousjakkara. Kiitos kirjoituksesta, ja ole oma itsesi tästä eteenpäinkin!

Niimpä

Hyvä teksti!

Pakko oli tulla sanomaan, että lähes(tai oikeastaan melkeempä) kaikki pluskokoiset jotka pitävät blogia(keiden blogeja siis itse luen) ovat joko avoliitossa, kihloissa, seurustelevat tai ovat naimisissa. Että että........ Kummasti se "läski" kelpaa;)

Terkuin: seurusteleva pallo

Hensu

Mistähän mä edes aloittaisin... Voi Veera!

Oot vaan _uskomattoman_ upea tapaus ja vitsi mikä loppumaton inspiraation lähde! Tallensin tämän tekstin puhelimeen niin että kun alan soimata vatsamakkaroitani tai hyllypeppuani, voin palata tähän tekstiin.

Kenen takia sitä läski-identiteettiä oikein kannan harteillani? Miksi muut kurvikkaat naiset "osaavat kantaa itsensä upeasti" ja ovat "näyttäviä", kun itseä soimaa jokaisesta ylimääräisestä kilosta.

Mitä jos sen sijaan, että mietin mitä vaatteita voin käyttää ettei ne vatsamakkarat näy tai reidet hölly niin miettisin että mitä haluan käyttää!

Kävelisin ihan ylpeästi sinne XL-osastolle ja toteaisin kriitikoille että kaikki ei voi näyttää esiteini-ikäisiltä pojilta. Eikä edes halua.

Mutta pointtina (kaiken paasauksen jälkeen) oli että kiitos!

Ei mulla muuta. :)

anne

Just! Minullekin huomautellaan ja en ikinä ole ymmärtänyt miksi? Itse kun nään seksikkään ja hyvän näköisen tumma verikön. Painolla ei ole väliä. Jos ei ole lauta niin ei ole! Olenko bulimikon vastakohta. Näen itseni kauniimpana kuin olen vai onko se hyvä itsetunto.

Hyvin sä kirjoitat!

Seuraa 

Tätä vuonna 2007 perustettua tyyli-/lifestyleblogia kirjoittaa 35-vuotias kenkäfriikki, jonka mielestä kenkien kuuluu aina näkyä.
Pukeutumistyylin lisäksi blogissa metsästetään toisinaan myös parempaa kuntoa, kauneutta, kulttuurielämyksiä ja uskoa itseen ja tulevaisuuteen.
Motto on kuulunut jo vuosia, että "vaikka paino vaihtelee, niin laukut mahtuu aina!"

------------------------------------------------------

veera @ tyyliametsastamassa.fi

------------------------------------------------------

Tyyliä metsästämässä somessa:

Facebook / Instagram

Blogiarkisto

2017
2016
2015
2014
2013
2012
2011